Tuoksuvinkki kevääseen

Aivan liian harvoin tulee kerrottua teille tuoksuista, vaikka kosmetiikka-aiheisia postauksia tuleekin useasti kirjoiteltua. Nyt kuitenkin yksi tuoksu erottui edukseen niin paljon, että en malta olla vinkkaamasta tästä myös sinne ruudun toiselle puolelle  Kyseessä on Elizabeth Ardenin White Tea-tuotesarjan uutuus nimeltään Wild Rose (saatu pr-lahjana).

elizabeth arden tuoksut

elizabeth arden

elizabeth arden hajuvesi

Kyseisessä tuoksussa yhdistyy muun muassa valkoinen tee, päärynä, tonkapavut, myski, punaherukka jne. Tämä on sellainen makean kukkainen, ripauksella sellaista pientä hedelmäistä vivahdetta. Tuoksusta tuli heti sellainen ”wow-efekti”, kun tuoksaisin sitä ensimmäisen kerran. Samaan aikaan tosi vahva, mutta raikas – harva tuoksu on tällainen.

Mä tykkään tuoksuista, jotka on vähän makeita mutta silti kevyitä. Nuorempana sitä halusi mahdollisimman ällömakean ja ei ollut väliä, vaikka tuoksu ei kauaa kestänyt iholla kun sitä oli muutenkin suihkuttelemassa jatkuvasti lisää :D Näin jälkikäteen kauhistuttaa ajatuskin. Oon sitä mieltä, että tuoksuissa vähemmän on enemmän.


VIDEO: Kevään must have-kosmetiikka

Hei ja kivaa maanantaita  Toivottavasti teidän viikko on alkanut hyvin! Mä oon koko päivän takunnut tekniikan kanssa liittyen tähän tämän päiväiseen postaukseen. Nimittäin kuvasin teille uuden videon, mutta sen tallentamisessa oli joitain ihme ongelmia. Onneksi nyt vihdoin sain sen Youtubeen asti. Tämän kertaisessa videossa aiheena kevään must-kosmetiikkatuotteet. Esittelyssä muun muassa tuote, joka pelastaa kun oon laiska meikkien poistaja, tuote jota voisi vaikka syödä ja paljon muuta. Osa tuotteista on uusia ja testissä vakuuttanut mut. Osa taas on vähän vanhempia ja saattaa olla teillekin jo tuttuja.

IDKUVA

Muistakaa ottaa mun kanava tilaukseen, jos haluatte jatkossakin nähdä videoita :)


Hiusten kasvatusta & kynsien vahvistamista


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Biorionin kanssa

biorion tuotteet apteekki

Kuinka moni muistaa, kun kesällä mainitsin Biorionin hoitonesteestä joka muun muassa stimuloi hiuspohjaa ja edistää hiusten kasvua? Postaus aiheesta löytyy täältä. Oon käyttänyt tuotetta siitä lähtien ja ilokseni sain kuulla, että yhteistyö Biorionin kanssa jatkuu. Sen kunniaksi sain testiin myös heidän muut tuotteet, jotka ovat shampoo, hoitoaine sekä Biorion-ravintolisä. Shampoo ja hoitoaine hiusten hyvinvoinnille ja ravintolisä niin hiuksille kuin kynsille! Arvatkaa mitä mun kynsille tapahtui… Ne oli raskauden ajan kauniin pitkät ja vahvat. No sitä unelmaa ei kauaa kestänyt vaan heti synnytyksen jälkeen omat tutut kynnet palasi eli hauraat ja katkeilevat. Ainoat mitkä on edelleen pitkät on pikkurillien kynnet, haha. Tämän ravintolisän aloitus ei olisi siis voinut parempaan saumaan osua. Haluan ne vahvat ja pitkät kynnet takaisin! Ehdin tottua niihin ihan liikaa :D

biorion hoitonesteet

IDKUVA

Mulla oli tuolloin kesällä käytössä vielä pidennykset, mutta luovuin niistä hyvin pian hoitonesteen aloittamisen jälkeen. En tiedä haluanko lyhyet vai pitkät hiukset itselleni, mutta ainakin haluan niiden olevan aidot ja terveet. Mun hiukset on muutamassa kuukaudessa ottanut kunnon kasvuspurtin ja uskon tällä hoitonesteen käytöllä olleen isoin rooli siinä. Moni teistä lukijoista on laittanut viestiä, että onko mulla omat hiukset kun ne on niin pitkät ja että mitä oon niille tehnyt. En muuta kuin käyttänyt tätä hoitonestettä. Mun hiukset ei ole koko pienen ikäni aikana kertaakaan kasvanut näin nopeasti. Tämä Biorionin hiuspohjaa stimuloiva hoitoneste siis auttaa edistämään uusien hiusten kasvua ja se sisältää kofeiinia sekä B3-vitamiinia, jotka virkistävät hiuspohjan pintaverenkiertoa. Sitä kaadetaan pullosta suoraan hiusten tyveen. Pullossa on kätevä ohut pää, jolla saa vedettyä nestettä tarkasti vaikka viivamaisin liikkein.

Samaan sarjaan kuuluu tosiaan muitakin tuotteita, kuten mainitsemani shampoo sekä hoitoaine. Shampoota oon käyttänyt lyhyemmän aikaa kuin hoitoainetta, koska mulla oli erästä toista vielä jäljellä. Mutta yksi hoitoainepurkki on jo melkein tyhjä. Ja oon kyllä tykännyt! Koostumus on tosi kevyt ja silti hyvin levittyvä. Shampoo on hiuksia tuuheuttava ja ravitseva. Se sisältää myös kofeiinia, B3-vitamiinia sekä B5-provitamiinia. Tämä on suunniteltu niin, että se on mahdollisimman hellävarainen hiuksille eikä kuivata hiuspohjaa.

biorion tuotteet apteekki

Hoitoneste hiuksille

Sarjaan kuuluu myös Biorion-ravintolisä, joka sisältää muun muassa biotiinia, seleeniä, sinkkiä, kuparia jne. Näitä pieniä kasviperäisiä kapseleita on helppo käyttää; yksi kapseli päivässä. Mä otan yleensä aamupalan yhteydessä! Ja jos haluaa niin näistä voi käyttää vain pelkän sisällön. Kapselit on suunniteltu tukemaan hiusjuurten hyvinvointia, kun elämän eri vaiheet rasittavat hiuksia. Kapselien sisältämät seleeni ja sinkki edistävät hiusten sekä kynsien pysymistä normaaleina ja kupari edistää hiusten normaalia pigmentoitumista.

Mä jatkan testailuja ja tuun hetken päästä kirjoittelemaan teille lisää tuloksista! Hain myös muutama viikko sitten Instagramissa osallistujia mun testiryhmään ja nämä ryhmäläiset on nyt valittu. He ovat saaneet paketit Biorionin tuotteita omaan testiin ja mielenkiinnolla myös odotan, että millaisia tuloksia heillä tulee :)