Bucket list: Summer 2017

Helou! Nyt jos koskaan on aika kurkistaa tämän kesän tavoitelistaan. Tällä kertaa mukana on niin rentoja kuin hauskoja tekemisiä, joten uskallan jo väittää että tästä kesästä tulee todella onnistunut. Ja jos kaikki kohdat eivät toteudu niin ei se oli niin vakavaa, eiköhän sitä vietetä ikimuistoinen kesä silti ;-) Voin päivitellä sitten taas syksyllä tänne, miten nämä kohdat toteutui vai toteutuiko ollenkaan. Mutta asiaan!

TÄNÄ KESÄNÄ AION:

Mennä elämäni ensimmäisen kerran kahdeksi päiväksi Provinssiin! (esiintyjinä muun muassa ihana Ellie Goulding).

Viettää sadepäivää leffassa tuoreiden mansikoiden kanssa.

 Räpsiä kuvakansiot täyteen kesäisiä kuvia ja videoita.

 Tehdä kaupunkikierroksia Suomessa, esimerkiksi reissut Tampereelle ja Turkuun.

 Viettää yhden somettoman päivän – joskus se vaan tekee hyvää!

 Hypätä vihdoin ja viimein benjihyppy (oon suunnitellut tätä varmaan viimeiset neljä vuotta, joten Saija jos nyt…)

 Grillata vähintään kerran viikossa ja testailla uusia herkkuja (jos teillä on vinkkejä niin saa antaa)

❥ Tehdä jokavuotiseen tyyliin yhden laivareissun joko Tukholmaan tai Tallinnaan.

 Kastaa talviturkin Suomessa viimeistään heinäkuun alussa :D

 Leipoa kesäisen kakun sekä opetella raakakakkujen valmistusta.

 Toteuttaa erilaisia kesämeikkejä sekä lakkaile kynnet muun muassa vaaleankeltaisella ja oranssilla.

❥ Päästä nauttimaan Suomen kesästä edes yhdeksi yöksi mökille

Blouse House of Brandon| Shorts H&M | Shoes Kendall + Kylie (gift) | Belt BikBok | Hat Gina Tricot

Katsella auringonlaskua laiturilla istuen (tämän voisi toteuttaa samalla mökkeillessä)

Järjestää kesäherkuista yhden piknikin läheiseen puistoon tai rantaan.

Tehdä juoksulenkkejä niin aurinkoisina kuin sateisina päivinä ja etsiä uusia lenkkipolkuja

Olla stressaamatta ja ennen kaikkea nauttia joka hetkestä! 

Löytyykö teidän kesän bucket-listalta samoja juttuja?

Onnistuinko vai epäonnistuinko?

Moni meistä tekee aina ennen kesää (tai nyt ennen syksyä) to do-listan, johon kerätään erilaisia asioita toteutettavaksi tulevalle vuodenajalle. Mä tein jälleen tänä vuonna uuden version kesälle 2016. Ja nyt ajattelin katsoa, että miten meni noin niinku omasta mielestä? Tuliko mun toteutettua yhtäkään listan kohtaa? Katsotaas, mikä on tuomio! Ja hei, jos nämä to do-listat ovat mieluisia niin voisin tehdä syksylle oman.

IDKUVA

Vietä hyvän ystävän kanssa laatuaikaa terassilla viinilasillisten kanssa

Check! Toki meillä oli laseissa siiderislushia, mutta ei takerruta siihen. Tänä kesänä oli ihana päästä nauttimaan omasta terassista! Ja noh, miksei siitä voisi nauttia myös tulevana syksynäkin.

Tee monta reissua kauniiseen Helsinkiin

Yep, Helsingissä tuli käytyä yhteensä kolme kertaa. Toki niistä yksi oli työreissu, mutta onneksi mukaan mahtui myös lomailua ja rentoutumista hotellihuoneessa.

♥ Kokeile tehdä itse mehujäätä kesän tuoreista marjoista (ostin jo viime vuonna tähän tarvittavat jäätelökotelot, heh)

Arvatkaa teinkö? EN!! Mulla on nämä jäätelökotelot kaapin etuosassa odottamassa… Saavat ilmeisesti odotella ensi kesää, heh.

Kierrä kahden päivän aikana kaveriporukan kanssa Linnanmäki ja Korkeasaari

Lintsillä tuli käytyä pitkän pitkästä aikaa, mutta tällä kertaa oltiin matkassa kahdestaan Tatun kanssa. Korkeasaari on kyllä ihan must-juttu ensi kesänä.

Hanki rusketusrajat (!!)

Oi kyllä ja tästä suurin kiitos kuuluu Rodokselle – ilman sitä reissua mulla ei olisi enää yhtäkään rajaa… Mutta nyt löytyy niin mahasta kuin selästä ;-)

Järjestä monia erilaisia piknikkejä rannalle tai puistoon, herkkukorin kanssa tietty

Valitettavasti reissaamisen ja huonojen säiden vuoksi piknikit unohtuivat täysin. Toki eihän tämä ole myöhäistä kuin vasta lumen tulon jälkeen.

Ota seuraava askel sisustuksessa ja suuntaa laittamaan terassi kauniiksi

Kyllä x 100! Meidän terassista ei olisi voinut tulla täydellisempi. Toki se valmistui vasta loppukesästä, mutta nyt löytyy paikka jossa voi viettää aikaa jopa syksyn pimeinä iltoina.

Hyppää benji (miten tämän aikaan saaminen on niin hankalaa joka kesä – onkohan musta tullut jänishousu?)

Jep, kyllä on. Tänä vuonna se tuli todistettua :D Tunnen itseni nyt niiiiin vanhaksi…

Luo kesälle 2016 oma Spotify-lista, jota voit palata muistelemaan myöhemmin

Soittolista tuli tehtyä ja tänä vuonna sinne pääsi sellaisia biisejä, joita voisin kuvitella kuuntelevani vielä ensi kesänäkin.

Pelaile kesäpelejä niin omalla takapihalla kuin eri radoilla

Done and done! Tänä kesänä tuli pelailtua niin meidän tupareissa, juhannuksena vuokraamallamme mökillä kuin ihan vaan normaaleina kesäiltoina.

to do lista

Lähde kaupunkilomalle tai äkkilähdölle jonnekin lämpöiseen

Mä olin aluksi kaupunkiloman puolella, mutta onneksi Tatu lopulta ehdotti Rodosta. Rakastuin siihen paikkaan palavasti. Jos nämä reissupostaukset ovat menneet ohi niin ne löytyvät suoraan täältä.

Kasta talviturkki jo alkukesästä ja ui mahdollisimman paljon koko vuodenajan aikana

JOO! Kastoin talviturkin juhannuksena (lasketaanko se alkukesäksi?) hyppäämällä yöllä järveen. Se vasta oli näky :D

Käy mökkeilemässä vähintään kerran kesän aikana

Tähän voisi myös vastata, että kyllä juhannuksena. Meidän juhannus oli kyllä niin ikimuistoinen, että sen tapahtumille on naurettu monesti jälkikäteenkin.

Juokse kauniilla poluilla ja etsi jopa uusia lenkkipaikkoja

Yhden uuden lenkkipaikan löysin ja vesisateesta huolimatta se näytti yllättävän kauniilta eli tähänkin kohtaan check?

Katsele auringonlaskua terassin sohvalta, viltin alta

Auringonlaskua tuli katseltua, mutta ei omalta terassilta.

Osta torilta monta laatikkoa suomalaisia mansikoita ja pakasta ne tulevan talven varalle

Buu en ostanut. Skippasin tänä vuonna kokonaan mansikkaöverit. Ensi vuonna tämänkin vuoden edestä vai mitä?

Käy laittamassa tukka kesäkuntoon

Kyllä laitoin – ah, viihdyn niin paljon paremmin hieman lyhyemmässä lookissa. Ja pidennykset pelastaa tarpeentullen.

♥ Testaile Seinäjoen uusien kahviloiden tarjontaa sekä nauti niistä mahdollisilla terasseilla

Joo iso suositus Valkoiselle Puulle. Heidän Chailatte on taivaallista. Salaatit myös. Ja okei, myös kakut.

Seuraa jännittyneenä jääkiekon MM-kisoja (jee, pian ne alkaa)

Tuntuu, että näistä on ikuisuus? Mutta kyllä katsoin lähes jokaisen ottelun.

Lakkaile kynsiin usein erilaisia kesäisiä sävyjä

Ehdottomasti tämä toteutui ja innostuin jopa kokeilemaan erilaisia tutoriaaleja!

to do list

Vietä sadepäivää leffassa irttiksien kanssa

Leffassa tuli käytyä kerran ja muistaakseni se oli sateinen lomapäivä. Tänä kesänä on kuitenkin tullut syötyä ennätysvähän karkkeja. Eli se osa tästä ei toteutunut.

Kuvaa kansiot täyteen kesäisiä räpsyjä ja jopa videoita

Joooo kuvakansiot on täynnä tuhansia räpsyjä. Ja jopa videoita! Varsinkin Rodoksella tuli kuvattua paljon pieniä pätkiä.

Tee vähintään yksi risteily joko Tukholmaan tai Tallinnaan

Käytiin risteilemässä Viking Gracella ja siitä löytyy myös oma postaus täältä.

Opettele erilaisten lettien tekoa ja käytä paljon lettikampauksia (jos opettelu onnistuu)

Käykö, että mulle tehtiin letit? Sanni onnistui tekemään juhannuksena Kylie Jenner-tyyppiset letit, jotka olivat kyllä ihanan huolettomat.

Toteuta yksi extempore reissu ihan mihin tahansa, vaikka ilman määränpäätä

Lasketaanko extempore reissu Keskiselle? :D Nojoo ei ehkä mene läpi.

Vieraile ainakin yksillä festareilla

Viimeinen lomaviikonloppu tuli vietettyä Solar Soundeilla. Paljon hyvää musiikkia, tanssia, kavereita, festariruokaa ja hauskanpitoa.

Pidä yksi someton päivä

Täytyy myöntää, että en olisi uskonut tämän toteutuvan. Mutta niin kävi! 

Nuku päikkärit terassin sohvalla samalla, kun aurinko lämmittää ihoa

Jooo! Tai itse asiassa nukahdin vahingossa, mutta anyway. Tästä tulee piste.

Opettele tekemään kesäisiä reseptejä ja jaan niitä blogiin

Tein herkullista jätskijälkkäriä, jonka reseptin jaoin tänne. Ootteko jo kenties testaillut?

Tee tästä kesästä ikimuistoinen – NAUTI!

K-Y-L-L-Ä! Kesä 2016 oli ikimuistoinen, erilainen, jännitävä ja erittäin onnistunut. Kiitos 


Mun kesä numeroina

Nyt on meneillään se aika vuodesta, jota mä ja varmaan moni myös teistä odottaa vähiten… Nimittäin kesän 2016 hyvästeleminen. Vaikka päästäisiin vielä nauttimaan lämpöisistä päivistä niin silti todellisuus on vastassa: suurin osa kouluista on alkanut, illat ovat pimentyneet, ensimmäisiä lehtiä on jo pudonnut (syy on ehkä myrkyssä, mutta kuitenkin), jätskikioskit ja marjakojut tekevät lähtöä ja vaatekaupat ovat alkaneet täyttyä syysvaatteista. Vaikka rakastan ja itse asiassa jopa odotan jo syksyä niin silti kesällä on oma taikansa Tuun varmasti kertomaan teille vielä myöhemmin, että miten kesän to do-lista toteutui. Ennen sitä olisi eilen keksimäni postauksen vuoro, jossa kerron miltä mun kesä näytti numeroina. Oon toteuttanut tällaiset bloggaajan viikosta, joten kannattaa myös kurkata se!

13 kappaletta

muualla kuin kotona nukuttuja öitä

1 (!!) kappale

syötyjä pallojätskejä

2 kappaletta

muuta uutta jätskisuosikkia (mustikkapiirakka ja vadelma-lakritsi)

1853 kappaletta

räpsittyjä kesäkuvia

3 kappaletta

Ikean reissuja

1 kappale

baari-iltoja. Sekin tupareiden aikaan ja sitä kesti 2h… Ollaanko me vanhoja?

2 kappaletta

uusia lajitestauksia

1 kappale

elämän isoja kohokohtia

kesä 2016

1 kappale

festareilla vietettyjä viikonloppuja

7 kappaletta

tehtyjä juoksulenkkejä

3 kappaletta

rusketusrajoja

97 kappaletta

tähän mennessä tehtyjä työtunteja

6 kappaletta

katsottuja auringonlaskuja

2 kappaletta

vierailuja Asuntomessuilla

1 kappale

rakennusprojekteja

6 kappaletta

uusia kesäbiisi suosikkeja

Kesä numeroina

5 kappaletta

korttipelikertoja

9 kappaletta

hankittuja sisustusjuttuja – kiinnostaisiko teitä esittely?

2 kappaletta

veneretkiä

3 kappaletta

Suomessa tehtyjä uintikertoja

1 kappale

uusia tuttavuuksia

4 kappaletta

ajeluja kesäisessä yössä

3 kappaletta

kavereiden kanssa terassilla istuttuja iltoja

+10 kappaletta

hauskoja muistoja, jotka naurattavat vieläkin

Kertokaa ihmeessä, mitä tykkäsitte tällaisesta erilaisesta postauksesta?

PS. Muistakaa, että vielä on tämä päivä aikaa linkittää oma bloginsa TÄNNE!