IMG_5950s

Mä oon täällä jouluisissa fiiliksissä, koska pääsen kirjoittelemaan teille ensimmäisen lahjavinkin! Kunnon postaus lahjakollaaseista on tulossa ensi viikolla, mutta sitä ennen esittelen teille yhden joka joulun kestosuosikin; Nimittäin Daniel Wellingtonin rannekellon Vinkkailin samasta aiheesta teille viime vuonna ja postaus osottautui todella ajankohtaiseksi, joten miksi en tekisi samaa tänä vuonna! Nimittäin jos oon oikein katsellut muiden tekemiä lahjatoiveisiin liittyviä postauksia niin sieltä on löytynyt aika monen listalta DW:n kelloja enkä kyllä yhtään ihmettele, että miksi – Nimittäin siitä tulee kohta kaksi vuotta täyteen, kun ostin ensimmäisen kyseisen merkin kellon enkä oo vielä tähänkään päivään mennessä kyllästynyt siihen.

IMG_5899h

IMG_5999s

Mä oon aina lukeutunut niihin ihmisiin, jotka ei osaa elää ilman rannekelloa… Enkä tarkoita pelkästänsä ajan katsomisen takia vaan oon yksinkertaisesti tottunut siihen, että ranteessa roikkuu jotain ”painavaa” :-D Sen vuoksi on tullut kokeiltua monia erilaisia kelloja ja näissä kelloissa ihastuin ensimmäisenä simppeliin kellotauluun ja ajattomaan malliin  Mä tykkäsin siitä ensimmäisestä kellosta itse asiassa niin paljon, että sen jälkeen ei oo montaa muuta kelloa tullut edes käytettyä. Mun kokoelmasta löytyy valkopinkkiraitainen, musta nahkainen sekä sain nyt valita mieleiseni version Daniel Wellingtonin valikoimasta ja päädyin tähän konjakinruskeaan versioon kultaisella kellotaululla.

IMG_6030s

IMG_5965s

IMG_6103aOmistan paljon ruskeita laukkuja sekä kenkiä niin tälle tulee varmasti olemaan ahkeraa käyttöä päivittäin. Kellon virallinen nimi on Classic St. Andrews Lady, jonka hihna muuten hieman vaalentuu ja pehmenee käytössä!
Teillä onkin nyt super hyvä tilaisuus ostaa kyseisen merkin kello joululahjaksi sitä toivoneelle tai miksei myös itselle, nimittäin koodilla HolidaySaijis saa -15%:n alennuksen tilauksen loppusummasta Daniel Wellingtonin virallisilta sivuilta täältä (Koodi on voimassa 31.12.2014 saakka.) Näin suuri alennus on jo aika tuntuva ja kukapa ei haluaisi säästä joululahjoissa vähän rahaa ;-)
Uudet jutut jakaa aina mielipiteitä, joten kertokaa ihmeessä mitäs pidätte tästä? Entä löytyykö teiltä kyseisen merkin kelloja?


IMG_5420ad

Huomenna vietetään ympäri maailmaa tunnettua Mustaa perjantaita, mutta tänään mun blogin valtaa pinkki torstai! Pinkki väri on päivän teemana sen vuoksi, että sain eilen Bangerheadilta paketin, jonka sisältö koostui ainoastaan pinkeistä jutuista Tämän voisi itse asiassa laskea ennenaikaiseksi joululahjaksi (taidan sanoa näin joka vuosi kaikista ennen joulua tulevista paketeista). Ja koska jouluna on ihana ilahduttaa muita niin sain järjestettyä myös teille jotain kivaa! Sitä ennen ajattelin kuitenkin esitellä mitä pakettiin kuului:

IMG_5474s

Ensimmäisenä jotain mun luottomerkiltä Victoria’s Secretiltä! Eli paketista paljastui Midnigth Glamour-niminen vartalorasva, joka on pumppupullossa Aah voin sanoa, että parin vuoden ”normaalien” vartalorasvojen läträämisen jälkeen pumppupullo tuo luksusta arkeen. Se auttaa myös annostelemaan oikean määrän rasvaa kerrallaan. Tässä yhdistyy pinkkien marjojen sekä herkullisen vaniljan tuoksu ja mulle tuli tästä tuoksusta ainakin heti ihanan kesäinen fiilis!

IMG_5528s

Tämä Versacen Bright Crystal Absolu-hajuvesi on näkynyt täällä blogissa monesti eri inspiraatiokollaaseissa mukana, nimittäin tässä on tuoksu juuri mun makuun Oon jopa saanut äitin innostumaan tästä ja tämä on yksi niistä harvoista tuoksuista, joka sopii melkein kaikille. En oikeastaan edes tiedä ketään, joka ei tästä tykkäisi! Tuoksu on samaan aikaan kukkainen, mutta ei yhtään ällömakea… Huom tämä sekä kaikki muut hajuvedet on nyt -20%:n alennuksessa, joten joululahjojen hintakaan ei kirpaise lompakkoa ;-)

IMG_5564k

Niiden lisäksi vielä viimeisenä paketista paljastuu Bangerhead Accessories-sarjan todella tukevat pinsetit, pinkki meikkisieni, joka on mulla päivittäisessä käytössä sekä kuorintahanskat, joita kannattaa käyttää aktiivisesti varsinkin jos joskus haluaa tehdä tasaisen rusketuksen itseruskettavalla!

arvonta



ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Sitten arvontaan – Nimittäin yksi onnekas teistä voittaa itselleen jouluksi samanlaisen pinkin laatikon sisältöineen! Arvonnan säännöt on hyvin yksinkertaiset:


1. Lisää kommenttiboksiin toimiva sähköpostiosoitteesi.

PS. Tässä arvonnassa on mahdollisuus tienata lisäarpa seuraamalla Instagramissa mua nimellä @saijis sekä Bangerheadia nimellä @bangerhead.

Aikaa osallistua on viikon verran eli 03.12.2014 kello 21.00 saakka! Paljon onnea kaikille arvontaan


Tiedätkö sen tunteen, kun pitkän päivän jälkeen pääset pehmeiden ja houkuttelevien pussilakanoiden väliin nukkumaan etkä millään haluaisi aamulla nousta sieltä pois? Jos vastasit kyllä niin tämä postaus on kuin sulle tehty

IMG_9078Sample Pictures-001

”Everything as soft as your favourite T-shirt”

Mä sain hetki sitten Beach House Companylta ehkä maailman pehmeimmän paketin ikinä, joka sisällöstä ehdin teille jo ennemmin vähän vihjailla! Noista älyttömän suloisista valkoisista pussukoista paljastui Jersey Sheets-kankaasta tehdyt pussilakanat, kaksi tyynyliinaa sekä pieni pehmoinen nalle. Voin sanoa, että jo muutaman viikon testailun jälkeen musta tuntuu, että oon rakastanut!

IMG_9063

IMG_9102
Yleensä pussilakanat on inhottavan kovia pesusta tullessaan, mutta näiden lakanoiden kanssa asia menee juuri päinvastoin – Nämä nimittäin jopa pehmenee mitä enemmän niitä käyttää ja pesun jälkeen ne tuntuu samalta kuin hotellin megapehmeet lakanat  Kuulostaa aika hyvältä vai mitä? Eikä siinä vielä kaikki vaan näiden materiaali on pehmeyden lisäksi myös ryyppyyntymätöntä, joten sänky ei näytä niin pahalta jos sen aamulla unohtaa ”vahingossa” pedata.

Näitä pussilakanoita löytyy monena eri värinä ja mun suosikiksi pääsi heti tämä Tangline Smoke, joka kuuluu tämän syksyn/talven mallistoon. Näiden lakanoiden värinpitävyys on testattu, joten nämä tulee varmasti olemaan käytössä pitkäikäiset!

IMG_9048a

Sample Pictures-003

Beach House Company haluaa muistaa teitä lukijoita pienellä yllätyksellä, mutta mä en vielä kerro mikä se on! Teidän täytyy kuitenkin auttaa tässä yllätyksen järjestämisessä kommentoimalla ”kiinnostaa” blogin kommenttiboksiin, nimittäin jos kommentteja tulee tarpeeksi paljon niin yllätys toteutuu Nyt te saatte vaikuttaa, joten annan kommenttiboksin teidän haltuun!