Ympäristöystävällistä puhdistusta + arvonta

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lumme & Indieplace kanssa

Kaunis auringonpaiste on vallannut koko meidän kodin viime viikkoina. Vaikka kuinka nautin siitä, että se paistaa koko ajan syvemmälle asuntoon niin on se myös tuonut esiin monia siivouksen tarpeessa olevia paikkoja. Niinpä on ollut aika tehdä vuosittainen kevätsiivous! Rakastan puhdasta kotia, joten siivottua tulee joka päivä jotain. Silti haluan pari kertaa vuodessa tehdä perusteellisen siivouksen, jolloin pestään kaikki hyllyjen päällisetkin. Kaupallinen yhteistyö Lumme kanssa tuli sopivaan aikaan, nimittäin pääsin heti kokeilemaan heidän tuotteitaan tähän siivoustehtävään.

Mä itse asiassa ehdin jo tovin mielessäni haaveilla kaikkien meidän kodin puhdistusaineiden vaihtamista ympäristöystävällisempiin versioihin. Moni ajattelee, että voi tehdä vain suuria ratkaisuja/muutoksia ympäristön hyväksi ja sen vuoksi kokea ne liian vaikeana toteuttaa. Todellisuudessa ne arjen pienetkin teot ja valinnat merkitsee. Jokainen voi löytää ne omat jutut, joissa haluaa omassa arjessa tehdä vihreämpiä ratkaisuja. Kuten Lumme-merkin slogan sanoo: puhtaita tekoja joka päivä.

Lumme-merkiltä löytyy laaja valikoima erilaisia tuotteita niin kodin puhdistukseen, astioiden kuin pyykin pesuun. Meidän kodissa varsinkin keittiö oli kevätsiivouksen tarpeessa, koska vaikka sitä siivoaa jopa monia kertoja päivässä niin yllättävistäkin paikoista löytyy esimerkiksi ruokatahroja. Tai mun tapauksessa kahvitahroja. Onnistun levittämään niitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. :D Suosikiksi nousi muun muassa Keittiö-puhdistusliinat, jotka ovat uudelleen suljettavassa pakkauksessa. Näissä on mieto ja raikas metsän tuoksu. Tällaiset kosteat liinat on niin näppäriä ja nopeita, mutta myös todella tehokkaita! Näillä lähtee myös vaikeat ja pinttyneet tahrat + tällaisella liinalla pääsee pieneenkin väliin. Sen jälkeen, kun liinan on käyttänyt niin sen saa heittää kompostiin – sillä Lumme-puhdistusliinat ovat 100% uusiutuvia.

Heiltä löytyy myös laaja valikoima eri käyttötarkoituksiin olevia puhdistussuihkeita. Tämä Keittiö-puhdistussuihke tehoaa super hyvin rasvatahroihin! Meillä haasteita tuo keittiön taustalevy, joka on hieman mattainen ja siitä syystä jokainen pienikin roiske ruuasta tarttuu siihen kiinni. Tällä suihkeella sain siitä vaikeimmatkin pisarat irti. Todella hyvä myös just rasvaiselle liedelle. Pakko vinkata, että Lumme-puhdistussuihkeisiin kuuluu myös oma suihke kylpyhuoneeseen sekä yleispuhdistussuihke. Näistä molemmat on myös ylittänyt mun odotukset! Kaikille näille Lumme-puhdistussuihkeille sekä heidän nestemäisille pyykinpesuaineille on myönnetty Pohjoismainen Ympäristömerkki eli Joutsenmerkki.

Konetiskitableteissa arvostan laatua, nimittäin aivan liian monen tabletin kanssa on käynyt niin ettei se ole pesun aikana sulanut koneeseen. Oli ihan mahtavaa huomata, että Lumme on tehnyt myös konetiskitabletit. Ollaan käytetty näitä nyt kuukauden ajan eikä yksikään ole jäänyt sulamatta pesun aikana. Mahtavaa, että nyt voi tässäkin asiassa suosia ympäristöystävällisempää valintaa.

Haluaisitko säkin vaihtaa kodin puhdistustuotteet näihin? Nyt saan arpoa 2 kpl Lumme-paketteja, jotka sisältää heidän erilaisia tuotteita. Osallistua voit näin:

1. Kommentoi sun siivousvinkki!

Oli se sitten ihan mihin tahansa siivoukseen, pyykinpesuun yms. liittyvä vinkki. Muista jättää kommenttiboksiin myös sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistua on 10.5. asti. Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät täältä.

Paljon tsemppiä kaikille arvontaan!


Miten meillä jaetaan kotityöt?

Muutama on toivonut tällaista postausta kotitöistä jossa kertoisin, että miten meidän taloudessa jakautuu kotitöiden tekeminen. Mitkä jutut teen mä ja mitkä puolestaan on Tatun hommia. Mä oon itse lukenut muutamia tällaisia postauksia ja siinä samalla on ollut mielenkiintoista verrata muiden kohtia omaan arkeen! Me ollaan Tatun kanssa molemmat sellaisia, että viihdytään siistissä kodissa, mutta kotitöistä ei oteta kumminkaan mitään stressiä. Vähän jotain joka päivä ja silloin tällöin kunnon siivous on ollut meidän taloudessa taktiikkana jo pidemmän aikaa. Kun joka päivä tekee jotain niin yleisilme pysyy siistimpänä pitkään eikä tarvitse hiki hatussa tehdä suursiivousta, jossa kestää ikuisuus. Tässä nyt tarkempi lista siitä, että kuka meillä siivoaa ja mitä ;-)

TAVAROIDEN JÄRJESTELY: Tämä on niin enemmän mun juttu! Mä en nimittäin voi sietää sellaista ”tavarakaaosta” vaan pyrin aina viemään tavarat oikeille paikoille. Aina se ei tietenkään onnistu, joten joka päivää saa järjeställä jotain. Jos ei muuta niin iltaisin Danielin lelut kasaan. Mä myös pyrin aina tyhjentämään kaikki laukut ja kassit reissujen jälkeen. Oltiin eilen mökillä ja tultiin illalla myöhään kotiin, mutta heti tänään aamulla halusin tyhjätä laukuista kaikki tavarat omille paikoilleen.

KEITTIÖN SIIVOUS: Se kumpiko sotkee, haha. Mä teen päivisin enemmän ruokaa, joten siivoan myös vähän joka välissä. Tasoja tulee muutenkin pyyhittyä useasti! Tiskikoneeseen kumpikin laittaa omat astiansa ja kumpiko vain ehtii (jaksaa) ensin sen tyhjäämään niin tekee sen.

PYYKKIEN PESEMINEN: Tatu hoitaa omat työvaatteet, mä kaikki muut. Ja tämä on ollut ihan mun oma valinta, koska Tatulla on käynyt muutama vahinko :D Haha! Esimerkkinä Marimekon uudet mustavalkoiset pussilakanat, jotka oli toista kertaa vasta pesussa ja mukana koneessa oli musta lakana. Pesun jälkeen oli muutamiin valkoisiin kohtiin tarttunut tummaa väriä… Paniikki oli aikamoinen, mutta koneessa uudelleen pyöritys värinkeräysliinan kanssa onneksi pelasti tilanteen. Eli mä hoidan tämän homman ihan mielelläni :D

IMUROINTI/LATTIOIDEN PESEMINEN: Tämä on 50/50. Mä imuroin lähes päivittäin, koska vaaleassa lattiassa näkyy niin selvästi, esimerkiksi mun hiukset. Ja meidän varsi-imuri on niin kätevä, että sillä imuroi koko asunnon hetkessä! Tatu taas tykkää enemmän pestä lattioita, joten se on nykyään lähes kokonaan hänen homma.

VESSOJEN SIIVOUS: Tämä on sellainen, jota molemmat tekee varmaan yhtä paljon. Ja uskon, että just se kumpiko näkee siivoukselle tarvetta.

ROSKIEN JA KIERRÄTETTÄVIEN JUTTUJEN VIEMINEN ULOS: Mä oon yleensä se, joka kerää kaikki vietävät jutut. Oli se sitten täysinäisen roskapussin nostaminen roskiksesta tai lehtien kerääminen yhteen pinoon. Mutta molemmat melko tasapuolisesti vie niitä taloyhtiön roskakatokseen. Yleensä se, joka on seuraavana lähdössä ulos, esimerkiksi Nemon kanssa lenkille.

PÖLYJEN PYYHKIMINEN: Tämä on sataprosenttisesti mun juttu ja mä kyllä ihan tykkään pyöriä pölyhuiskan kanssa.

IKKUNOIDEN JA PEILIEN PESU: Täytyy myöntää ettei tämä ole suosikkikotityöni, mutta Tatu sen sijaan onneksi tykkää pestä ikkunoita ja terassin lasituksia. Aika usein hän myös pyyhkii meidän kodin peilit (joita on paljon ja jotka on päivittäin täynnä Danielin sormenjälkiä, haha).

Mites teidän taloudessa jaetaan kotityöt?

Tyylikästä & ekologista siivoamista + arvonta


Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sinituote kanssa.

mustavalkoinen keittiö

sini siivousvälineet

Oon monesti täällä blogissa maininnut, että rakastan puhdasta kotia. Nautin siitä, miten joka paikka on järjestyksessä ja kaikkialla on yleisesti siistiä. Koen siistin kodin olevan levollinen paikka asua. Nimittäin aina silloin tällöin, kun pommi räjähtää ja koko homma leviää käsiin niin koen pientä ahdistusta ja levottomuutta :D Liian sotkuisessa kodissa on vaikea keskittyä oikeastaan yhtään mihinkään. Jo pelkästään nämä tunteet motivoi siivoamaan päivittäin, mutta siihen vaikuttaa paljon myös siivousvälineet, joilla siivoamisen tekee.

Kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa haluan esitellä teille heidän uudet tyylikkäät siivousvälineet, jotka nostattaa varmasti siivousinpiraatiota silmissä! Sinituote on tuonut markkinoille tyylikkäät mustan väriset siivousvälineet. Trendikäs väri miellyttää tarkan sisustajan silmää ja siivousvälineet näyttää hyvältä kotona. Monesti ihan perus arjessa siivousvälineet on jollain tapaa esillä, joten nyt niitä kelpaa esitellä vaikka kuinka paljon ;-) Mä ainakin myönnän, että musta moppi houkuttelee myös kaupan hyllyllä enemmän kuin kirkkaan oranssi.

sini moppi varrella

sinituotteet,

Upean värin lisäksi näissä Sinituotteen siivousvälineissä on hienoa se, että ne ovat ekologisia! Tuotteet ovat valmistettu kierrätysmuovista ja ovat yhtä kestäviä kuin raakamuovista valmistetut versiot. Sinituote on edelläkävijä markkinoilla tämän asian suhteen ja he ovat asettaneet itselleen tavoitteen, että vuoteen 2021 mennessä heidän käyttämistään muovin raaka-aineista 30% on kierrätysmuovia. Tässä postauksessa esitellyissä tuotteissa on käytetty juurikin tuota kierrätysmuovia. Kuten aikaisemmin puhuin ilmastonmuutoksesta ja kerroin, että pienillä teoilla on merkitystä niin tässä on yksi tapa. Ensi kerralla siivousvälineitä valitsemassa kannattaa ehdottomasti valita Sinituotteen ekologisempi vaihtoehto.

iittala nappulat

karvainen pölyhuiska

Muovi ei ole paha asia suljetussa kierrossa. Kun kierrättää kaikki muoviroskat asian mukaisesti muovipakkausten kierrätyspisteeseen niin nämä pakkaukset saavat uuden elämän siivousvälineissä. Eilispäivän roska pesee tämän päivän tiskit!

mustavalkoinen keittiöliina

marimekko puffi rahi

Ajattelin listata teille muutamat mun siivousvinkit, jotka oon kokenut toimiviksi:

– Siivoa joka päivä vähän jotain. Yhtenä päivänä moppaa lattiat, toisena päivänä pese wc-pönttö, kolmantena pyyhi kaikki peilit ja niin edelleen. Näin säästyt totaaliselta kaaokselta.

– Pidä siivousvälineet näppärästi saatavilla niin niihin tulee tartuttua herkemmin. Ei siis kaikkia liinoja ja harjoja siivouskaapin ylähyllylle.

– Pölyjen pyyhkimiseen kostean rätin sijaan sopii paremmin pölyhuiska. Sillä saa pölyt pois vaikeistakin paikoista, kuten taulujen kehyksistä tai koriste-esineistä. Tämä Sinituotteen pölyhuiska on niin kaunis, että sitä kelpaa pitää vaikka missä esillä.

– Jokapäiväiset ruuan palaset ja muut sotkut keittiöstä saa kätevästi rikkasetillä pois. Ei tarvitse kantaa aina esille imuria (se voi usein tuntua liian työläältä). Tässä Sinituotteen rikkasetissä on pehmeä kumireunus, joka helpottaa roskien keräämistä ja etureunan muoto pitää myös roskat siellä!

IDKUVA

sini musta moppi

Muita valikoiman suosikkeja on muun muassa tämä talousliinarulla, josta saa liinat niin keittiöön kuin mihin tahansa siivoukseen. Olin jo ottamassa saksia käteen rullasta palan leikkaamiseen, mutta ei niitä tarvinnutkaan. Rullassa on valmiiksi katkoviivat ja siitä saa vaan nypättyä just sopivan kokoisen palan – kätevää! Tämä rulla tulee myös paljon edullisemmaksi kuin jokaisen yksittäisen liinan ostaminen. Kuulin myös, että tämän voi pestä rullattuna astiapesukoneen ruokailuvälinetelineessä. Eli tässä tulee myös lisää säästöä.

Toinen paljon käytössä ollut on musta mikrokuitua oleva siivousliina. Pyyhin sillä muun muassa meidän mattapintaisen olohuoneen pöydän ja keittiön välitilan levyn. Niihin molempiin jää normiliinasta ”raidat”, mutta tällä pyyhkiessä ei.

Kolmas tuote on moppi lasikuituvarrella ja siihen erilaiset vaihtopäät vähän tilanteen mukaan. Tähän päähän löytyy niin pölyliinaa, laminaattipyyhintä kuin mikrokuitupyyhintä.

rikkasetti

sini talousliinat

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa näitä Sinituotteita itsellenne! Nimittäin saan arpoa uutuustuotteita sisältävän setin Palkinnon arvo on 70€. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla:

Mikä on sun siivousvinkki?

Aikaa osallistua on tasan viikko eli arvonta sulkeutuu 14.02 klo 22:00. Tarkemmat säännöt löytyvät täältä. Paljon onnea kaikille arvontaan!