Tänään tuli posti yksi mun ostoslistalla kauan ollut juttu.

Eilen lähti kaupoista mukaan kaksi sormusta, suklaanaamio ja hiusväri. Tuota suklaanaamiota mulla on kunnon purkkikin, mutta se on paikkaillessa joutunut jonnekkin laatikon pohjalle, niin otin tuollaisen kertakäyttöisen.

Tämä sormus oli taas niitä, mitä vannoin etten ikinä osta! Haukuin nämä kavereille ja sitten kun näin jossain tv-sarjassa jollakin tälläisen niin olin ihan rakastunut! Näin kävi myös esimerkiksi farkkulegginssien kanssa ja monien muidenkin juttujen kanssa. Haukuin nekin joskus, mutta silti vaatekaappi on täynnä niitä.
Tässä on sitten se ostos, mitä avatessa kiljuin!!

Canon, EOS 1100D järjestelmäkamera 18-55mm DC objektiivillä♥ 
Testailinkin sitä jo vähän ja kuvailin mun uutta tietokoneen taustakuvaa. Voin sanoa, että on paljon opeteltavaa ja vietän varmaan koko illan tämän kanssa:D

Linkkailinkin tänne kilpailusta, jonka Nomi piti blogissaan. En ole koskaan voittanut noista blogien kilpailuista mitään, mutta nyt kävi hyvä tuuri ja voitin sen meikkipaketin! Merkki on e.l.f. eli eyeslipsface. Ajattelin vähän esitellä teille sen sisältöä:

Siinä olisi huulipuna, peitepuikko, eyeliner, luomiväri, huulikiilto sekä kaksi kynsilakkaa, joissa tuo tummanpunainen sisältää E-vitamiinia ja se lupaa myös kasvattaa kynsiä. Nämä meikit tuli kyllä tarpeeseen, koska mun eyeliner loppu justiin.
Eilen olin kipeänä kotona ja tänäänkin aamulla oli huono olo, mutta menin kouluun. (Kannatti, koska pelattiin vaan kaksi tuntia Monopolia). Eilen nukuin pitkään, laitoin kynnet, tein kasvonaamion ja kävin kuumassa suihkussa ja taas vain nukuin. Eli asukuvia eiliseltä ei ole ja tänäänkin päällä oli vain toppaliivi, neuletakki & legginssit. Huomenna sitten asukuvia lisää..
Iso kiitos vielä Nomille palkinnosta!

Näitä Converseja mä odotin postista yli kuukauden ja keskiviikkona tuli ilmoitus, että paketti on saapunut ja eilen sitten kävin hakemassa nämä. Kävin kaikki kenkäkaupat tästä läheltä läpi pari kuukautta sitten, niin missään ei enää ollut mun kokoa. Onneksi löysin netistä nämä! Kyllä kannatti nähdä vaivaa näiden löytämiseen, on nämä vaan niin hienot. Kelit vaan näiden käyttämiseen alkaa olla ohi, kiitos tuon sateen…

Ellos 75.00€

Uusi musta kynsilakka 3.95€ Seppälä & Huulirasva 2.95€

Tänään olis suunnitelmissa viettää leffailta, huomenna kaveri saapuu meille ja illalla lähdetään viettämään iltaa. Hauskaa viikonloppua!