November favs

Oonko ainoa, jonka mielestä viimeiset kuukaudet ovat kuluneet älyttömän nopeasti? Käsittämätöntä ajatella, että vielä hetki sitten jouluun oli monta kuukautta ja nyt enää muutama viikko. Hullua!! Tässä vaiheessa kuuta on kuitenkin aika palata hieman taaksepäin, nimittäin vuoroon pääsee marraskuun suosikkeiden listaus:

marc jacobs daisy

Hajuvesi täältä (adlink)

Tuoksukokoelma on pienen ajan sisällä saanut toivottua päivitystä muutamankin eri version osalta. Tatu oli viime kuulla laivaristeilyllä, josta tuliaiseksi sain lahjatoivelistaltakin löytyneen Marc Jacobsin Daisy Dream Blushin. Tämän tuoksu on todella kevyt ja raikas, joten tämä menee hyvin arkituoksuna.

marjadrinkit

Viime kuun yksi kivoimmista tapahtumista oli Blogger’s Inspiration Day, josta löytyi vielä yksi julkaisematon kuva. Päivä piti sisällään paljon uusiin ihmisiin tutustumista, yritysten kanssa kontaktoitumista, herkuttelua sekä tietysti kuvailua. Jos oot missanut päivästä tehdyn postauksen niin se löytyy täältä.

IDKUVA

Nämä We Are Fitin urheilutrikoot vilahtikin jo Instagramin (@saijis) puolella. Koska näiden trikoiden materiaali oli sen verran miellyttävän tuntuista päällä niin päätin tilata House of Brandonilta samaa sarjaa olevat urheiluliivit. Okei, valehtelisin jos väittäisin ettei tämä upea kuosi vaikuttanut yhtään asiaan ;-)

timberlandit

Kengät – täältä (gift)

Mun jalassa ei taideta (muutamia nilkkureita lukuunottamatta) olla nähty kuin Timberlandeja viimeisten viikkojen aikana. Nämä ovat niin huolettomat kengät, jotka menee kovillakin pakkasilla. Mustat ovat siitä erityisen kivat, että niissä ei näy ollenkaan lika! Nämä mustat tuntuvat olevan monesta paikkaa loppu, mutta Junkyardilla oli onneksi vielä hyvin kokoja.

luonnonkosmetiikka

Muistatte varmaan, kun mainitsin mun ihon alkavan kuivaa heti kylmien ilmojen saavuttua. Oon pyrkinyt rasvailemaan vartalon ihoa vähintään kerran päivässä. Viime kuulla eniten käytetyimmiksi tuotteiksi pääsi Organic Shopin luonnonkosmetiikkaa olevat, herkullisen tuoksuiset rasvat. Kuvassa näkyvä vadelmainen kuorintavoide on vielä testaamatta, mutta aion ottaa sen käyttöön heti edellisen loputtua.

cousin koristeet

Kiitos kaikille, jotka kertoi kokemuksensa koirien ja joulukuusien yhteiselosta. Meille on tulossa kuusi heti, kun ollaan saatu pieni remppa valmiiksi (kerron tästä myöhemmin lisää). Sitä ennen oon fiilistellyt kotikodissa äidin joulukoristeluja. Siellä näkyy paljon hopeaa, mutta meille tulee tänä vuonna sen lisäksi ripaus modernia mustavalkoista.

naked 2 basic

Viime kuun ainoa meikkisuosikki tai no paremminkin löytö on Urban Decayn Naked 2 Basics-luomiväripaletti. Tästä paletista löytyy täydelliset mattasävyt arkeen! Erityisesti toinen sävy vasemmalta on mun suosikki. Kuulin hetki sitten, että nämä sävyt näyttävät hyvältä myös korostuksissa, mutta en ole ainakaan vielä testaillut. Mutta ihan kätevä taktiikka hyödyntää molemmat samasta paletista, esimerkiksi reissussa.


Mun uusi iltarutiini

Kesän jälkeen mun iltarutiineihin on saapunut uusi tulokas. Se rentouttaa, se kuljettaa ajatukset muualle, se saa rauhoittumaan, se vie aikaa pois somesta – kirjan lukeminen. Kyselin teiltä jossain välissä kirjavinkkejä ja nyt oon osan niistä lukenut. Seuraavaksi ajattelin aloittaa jonkun kokonaisen kirjasarjan! Adlibriksen kampanja sattui juuri oikeaan saumaan, nimittäin sain testattavaksi lukulaitteen sekä siihen ladattavat e-kirjat.

IDKUVA

Mä tykkään lukea kirjoja siis aina ennen nukkumaanmenoa. Oon jopa pikkuhiljaa alkanut varata entistä enemmän aikaa lukemiselle. Saatan nipistää ajan tv-sarjan katselusta tai somettamisesta! Pakko myöntää, että yksi parhaimmista päätöksistä tähän loppuvuoteen. Kirjojen lukeminen rentouttaa älyttömästi. Kaiken lisäksi oon sellainen lukija, joka uppoutuu kirjan maailman niin hyvin etten edes lukiessani kuule, jos mua huudetaan :D

adlibris letto lukulaite

Tämä Adlibriksen lukulaite on nimeltään Letto Frontlight. Yksi tärkeä ominaisuus, johon itse ihastuin on keveys. Vitsit, että tällaisen mahallaan makaavan on välillä vaikea saada kirjaa pidettyä paikoillaan. Lukulaitetta pitäessä ei kädet väsy ja sivun vaihtaminen on salaman nopeaa! Letto-lukulaitteesta ei tule ollenkaan nukahtamiselle ja unelle haitallista sinistä valoa. Tämän kanssa lukeminen onnistuu myös aurinkoa ottaessa eli kyseinen laite lähtee varmasti mukaan seuraavalle ulkomaanmatkalle.

bunny

Letto-lukulaite soveltuu jo pelkästänsä näytön vuoksi pitkille matkoille, mutta sen lisäksi laitteen akku kestää jopa kuukauden. SIIS KUUKAUDEN! Puhelimen akku ehkä maksimissaan kokonaisen päivän… Laitteen käyttäminen on todella helppoa alusta saakka eli sen käytön opetteluun ei tarvitse varata aikaa. Eli sen, kun vain etsii mieluisan kirjan ja uppoutuu sen maailmaan. Laitteesta löytyy myös sanakirja, joten tätä voi käyttää hyödyksi myös opiskelussa.

adlibris

Letto Frontlight sisältää automaattisesti kaksi e-kirjaa (Katariina Souri – Valkoinen varjo sekä Pekka Jaatinen – Viimeiseen Patruunaan), mutta siihen mahtuu jopa 4000 e-kirjaa. Kirjaostoksien tekeminen on helppoa suoraan laitteelta. Arvatkaa vaan kuka aikoo tänä iltana shoppailla uuden kirjan? Vitsit oon löytänyt itselleni uuden harrastuksen, josta en voisi olla enempää innoissani! Samaan aikaan, kun Tatu katsoo tabletiltaan sarjoja ja leffoja niin mä luen omalta laitteeltani kirjasta luvun, jos toisenkin.

letto adlibris

Jos pukinkontista puuttuu vielä lahjaidea niin tästä löytyy yksi oikeasti hyödyllinen! Sain teille lukijoille Adlibriksen sivuille tarjouksen. Nimittäin Letto + 5 e-kirjaa maksaa 99€. Tarjous löytyy suoraan tästä.

Luetteko te paljon kirjoja? Entä onko teillä kokemuksia lukulaitteesta tai e-kirjoista?

Yhteistyössä: Adlibris

indiedays-ja-brm-yhteislogo


Interior evening with bloggers

room2-sisustusliike

design letters

musta tiskiharja

Hei ja aivan ihanaa joulukuun ensimmäistä  Pakko tähän heti alkuun sanoa, että W-O-W. Ootte ihan uskomattomia!! Joulukalenterin startti sai aikaan älyttömän suuren suosion. On ollut mieltä lämmittävää huomata, että mun tekemä kova työ sen eteen on ollut tämän kaiken arvoista. En malta odottaa, että päästään uusien luukkujen kimppuun. Ennen niitä tulin päivittelemään reaaliaikaisia kuulumisia, nimittäin tulin hetki sitten kotiin eräästä blogitapahtumasta ja ajattelin nyt samantien kertoa, missä se oli ja mitä se piti sisällään.

lahjapaketit

kattausideat

IDKUVA

joulukuusi

Sisustus Room2-niminen Seinäjokinen liike kutsui meidät bloggaajat viettämään sisustuspainotteista iltaa! Kyseinen liike oli mulle entuudestaan täysin tuntematon, joten olin iloinen päästessäni tutustumaan siihen paremmin. Heidän liikkeessä myydään juuri muhun iskeviä sisustusjuttuja, kuten metallisia kynttelikköjä, Design Lettersin tuotteita, mustavalkoisia tekstiilejä, marmorisia alustoja yms.

blogi-ilta

kaput

tiramisu

ruisnapit

Ilta alkoi lasillisella kuohuvaa sekä niin liikkeen henkilökuntaan kuin muihin bloggaajiin tutustumisella. Ja kaiken kruunasi nämä herkulliset tarjoilut! Kana-caesarsalaatin suurena fanina voitte vaan kuvitella, mikä näistä oli mun suosikki. Okei, pala tuota tiramisukakkua menisi myös nyt ♥

room2 seinajoki

finnish-design

room2

Illan aikana päästiin myös itse stailaushommiin. Nimittäin meidät jaettiin tiimeihin ja jokaisen tiimin tehtävä oli stailata yksi osa liikettä aivan uusiksi. Haha, se jos mikä oli mielenkiintoista ja hauskaa!