Toivottavasti teillä kaikilla on ollut onnistunut juhannus ja viikon alku. Täällä on ollut hieman käynnistysvaikeuksia juhannuksen jälkeen, mutta se taitaa olla ihan yleistä :D Me ei olla mitään erityisiä juhannuksen juhlijoita vaan ollaan parina viime vuotena oltu vain kotona. Edellisenä vuonna oli muuttohässäkkää ja loppuraskautta, viime vuonna järjestettiin kotona herkullinen brunssi ja tänä vuonna grillailtiin kavereiden kanssa, käytiin mummolassa ja tivolissa. Valehtelisin, jos väittäisin ettei olisi harmittanut katsoa somesta muiden juhannusvalmisteluita ja juhlia, olishan se mökkiviikonloppukin ollut aivan ihana. Mutta Annika Ollila kirjoitti tästä hyvin omaan instaprofiiliin eli somesta saattaa tulla nykypäivänä paljon paineta, koska tuntuu kuin koko ajan täytyisi olla tekemässä jotain tai menemässä jonnekin. On myös ihan okei olla kotona tekemättä yhtään mitään. Myös juhlapyhinä. Vaikka ei ollut sitä mökkiviikonloppua niin koen, että meillä oli oikein onnistunut juhannus :)

Dress – New Yorker | Bag – HERE | Necklace – Louis Vuitton

Tämä viikko pitää sisällään arkisia juttuja, kuten yhtiökokousta, koneen näpyttelyä ja hammaslääkäriä. Ei haittaa yhtään, sillä kesään kuuluu paljon myös kivoja juttuja. Ollaan esimerkiksi suunniteltu jo kaksi tai ehkä jopa kolme (yksi on vielä auki) kotimaan pientä reissua. Kiva päästä vähän eri puolille Suomea! Vaikka käytiin jo viikonloppuna tivolissa niin olisi hauska päästä itsekin huvipuistolaitteisiin hurvittelemaan. Se on aina niin hauskaa, vaikka vuosi vuodelta sitä ”pelkää” enemmän ja enemmän niitä hurjimpia laitteita… Haaveilen myös piknikistä, suppailusta ja rennoista rantapäivistä. Ah, on kesä vaan niin parasta.

Siinä vähän sekalaisesti kuulumisia ja kesän suunnitelmia. Nyt mä menen tekemään itselleni jääkahvin ja jatkan erään toisen postauksen kirjoittelua. Palataan, ihanaa hellepäivää xx.


Kesää ei ole vielä montaa viikkoa ehtinyt kulua ja tein jo jotain poikkeuksellista: kastoin talviturkin ennen juhannusta! ”Normaalisti” oon tehnyt sen heinäkuun puolella, jopa vasta loppukuusta. Aikaisintaan kuitenkin silloin juhannuksen tienoilla. Nyt on ollut sen verran hellettä, että kunnon kastautuminen viilensi kivasti kroppaa. Vietettiin iltapäivää rannalla koko perheen kesken ja vaikka Daniel pitää meidät sen verran kiireisenä ettei siellä ehdi ylimääräistä makoilla niin oli kyllä super kivaa. Haaveilen, että aikataulut antaisi myöden ja päästäisiin vielä tänään edes pikaisesti kastautumaan.

– sisältää mainoslinkkejä –

Swimsuit – HERE (on sale!) | Shorts* – HERE | Shoes* – House of Brandon | Bag – Gina Tricot | Sunnies* – HERE

Tykkään heti rannalle lähtiessä laittaa uikkarit valmiiksi päälle niin ei tarvitse siellä miettiä vaihtopaikkaa. Mun tyypillinen ”beach look” näyttää hyvin tällaiselta! Eli uimapuku (tai bikinit), shortsit, sandaalit ja iso kassi pyyhkeelle sun muille tavaroille. Hiukset saa rennosti olla auki tai sitten löysällä nutturalla. Näissä kuvissa näkyy kyllä niin sotkuinen ja pörröinen rantatukka :D


– sisältää mainoslinkkejä –

1. Mikä on kesän lempitrendisi?

Siis niin vaikea sanoa yhtä eli sanon monta, haha! Varmaan sellainen vaalea laventelin ja keltaisen sävy, vyölaukut olan yli pidettynä ja pellava esimerkiksi mekoissa.

2. Entä mitä trendiä et koe omaksesi?

Niitä Crocseja yhdistettynä esimerkiksi kukkamekkoon :D Ei vaan tunnu yhtään trendiltä, johon haluaisin ottaa osaa…

3. Minkä viime kesän trendin jatkumisesta olet innoissasi?

Leohameiden, simpukkakorujen ja pilkullisten uimapukujen. Tämä kuvissa näkyvä Lindexin Online Edition-malliston leohame on super pehmeä ja kevyt päällä, joten menee kuumanakin kesäpäivänä.

4. Onko jotain hankintalistallasi tälle kaudelle?

Haaveilen kahdesta LV:n laukusta ja niistä toinen erityisesti olisi just ihana kesäksi, mutta muuten koko ostoslista on aivan TYHJÄ.

5. Mikä on lempiasusteesi kesään?

Ehdottomasti olkilaukut! Vielä en ole tänä kesänä päässyt sellaista käyttämään, mutta varmasti pian. Ne on niin kauniita ja käteviä kesälaukkuja. Nyt mulla odottaa käyttöön pääsyä se aikaisemmin keväällä täälläkin esitelty Cult Gaian Ark-bambulaukku, joka tulee varmasti näkymään mulla useasti kesän aikana.

6. Entä millaisen takin vedät niskaan viilenevinä iltoina?

Esimerkiksi tällaisen takin kuin kuvissa! Tai sitten perus farkkutakin. Jos on oikein kylmä ilma niin myös nahkatakki on hyvä valinta.

7. Minkälainen on aurinkolasityylisi?

Mitä isommat niin sitä paremmat :D Haha, tykkään tosi paljon neliön mallisista. Löysin hetki sitten Zadaasta yhdet kivat Guccin lasit. Myös ne Ray-Banin Hexagonal malliset lasit on kivannäköiset, kun niissäkin on neliötä muotoa.

8. Matalat vai korolliset kengät?

Vaikka korot on ihanat niin 90% kesästä tulee kuitenkin vietettyä matalissa kengissä. Ostin hetki sitten laadukkaat sandaalit, joista toivottavasti tulee joka kesäiset luottokengät.

9. Mitkä ovat kolme lempivaatettasi kesään?

1. Mekko (ihan mikä vaan, kukkainen, valkoinen, farkkuinen)
2. Bikershortsit
3. Ribbitoppi mikä näkyy näissä kuvissa (menee ihan minkä tahansa alaosan kanssa)

10. Luottoasusi?

Esim. tämä kuvissa näkyvä! Tai sitten kukkamekko + farkkutakki + valkoiset lenkkarit kombo on myös ihana. Tämän tyylisiin asuihin turvaudun asukriisin osuessa kohdalle.

Jacket* – HERE | Top* – HERE | Skirt* – HERE | Sunnies – H&M | Shoes – HERE (*gift)

Lindex on muuten uudistanut verkkokauppaansa, joten kannattaa käydä tutustumassa jos sieltä löytyisi jotain kivaa :)