– sisältää mainoslinkkejä –

En varmaan ole ainoa, joka viettää nykyään 90% ajasta rennoissa ja mukavan tuntuisissa vaatteissa? Oon jo aikaisemmin ollut sitä mieltä, että kotivaatteet on best ja ne vaihdetaan heti päälle, kun tullaan ovesta sisälle. No nyt, kun ei siitä ovesta ole tarvinnut lähteä mihinkään niin rennoissa vaatteissa on saanut mennä päivästä toiseen. Ajattelinkin, että teistä olisi varmasti kiva nähdä realistisempia kuvia mun poikkeusolojen asuista. Toki ajattelin viikonloppuna vähän laittautua ja ikuistaa erään kevätasun, mutta pääsääntöisesti päivästä toiseen mennään tällaisella setillä.

Mä oon nykyään urheilutrikoiden suuri kuluttaja ja vaikka salikortti on ollut tauolla niin niille on löytynyt käyttöä kotona. Trikoot on rennot, mutta samalla tukevat päällä. Niiden kaveriksi puen aina joko t-paidan tai hupparin, vähän riippuen päivästä. Oon yleensä aika kylmäkalle, joten hupparit on enemmän käytössä. Sitten ulos lähtiessä heitän hupparin päälle takin ja jalkaan mukavat lenkkarit. That’s it. Välillä kotona ollessa saatan olla myös ilman rintsikoita, koska miksi ei? :D

Jacket* – HERE | Hoodie* – HERE | Tights – HERE | Shoes – HERE (*gift)

Kerroin jo mun Instagramissa (@saijis), että meille on muodostunut uudeksi rutiiniksi tehdä lähes joka ilta kävelylenkki. Joskus lähdetään vielä puistoon, joskus taas kierrellään tällä asuinalueella katsellen rakentuvia omakotitaloja. Voin kertoa, että haaveet oman talon rakentamisesta on kasvanut näiden lenkkien myötä. Tehdään usein niin, että Tatu vie vaunuilla Danielia ja mä tuun Nemon kanssa. Kivaa laatuaikaa yhdessä ja samalla saa raitista ilmaa. Näille iltalenkeille voisi yrittää löytää aikaa myös sitten, kun tilanne normalisoituu (viime kerralla oli muuten aika tuulinen sää, kuten mun hiuksista saattaa huomata)

PS. Koodilla ”SAIJIS20” saatte vielä tämän päivän ajan 20% alennusta Junkyardilta – esimerkiksi tuosta kuvan takista ja hupparista.


Edellisessä postauksessa kerroin, että oon käynyt meidän kaappeja läpi ja samalla täyttänyt kirppiskasaa. Laajensin urakkaa meidän varastoon, johon vein kaikki talvitakit säilytykseen. Kevät saa nyt virallisesti tulla, vaikka viimeksi tunti sitten satoikin lunta… Nappasin varastosta kevään nahkatakit ja trenssit, jotta voin käydä ne myös läpi ja laittaa esille käytettävät kappaleet. Talvitakkeja läpi käydessä huomasin, että tämä kuvissa näkyvä takki on vähän sellainen ”välimalli”. Esittelin sen viimeksi lumisissa maisemissa täällä ja nyt näin keväisissä tunnelmissa!

– sisältää mainoslinkkejä –

Jacket* – HERE | Jeans – Cheap Monday | Shirt – New Yorker | Bag – Gucci | Shoes* – HERE (*gift)

Takki on sen verran ohut, että se meni hyvin lopputalvesta neuleen kanssa ja nyt puolestaan ohuemman puseron kanssa. Juuri tällaisia monikäyttöisiä vaatteita tulisikin suosia paljon enemmän. Vaikka mä itse käytän samoja vaatteita lukuisia kertoja niin silti ne saattaa täällä blogissa näkyä vain yhden ainoan kerran. Täytyisi enemmän ikuistaa eri yhdistelmiä samojen vaatteiden ympärillä! Ihanaa muuten, kun saa taas pukeutua ohuemmin ja käyttää muun muassa lenkkareita. Paljaita nilkkoja olikin jo vähän ikävä :D

Joko te ootte jo innostunut pukeutumaan keväisempiin asuihin?

Super kivaa perjantaita! Vitsit, mulla on tällä hetkellä jotenkin erityisen hyvä fiilis. Se on varmaan tuo kaunis auringonpaiste, joka tekee mielelle hyvää. Eilen esittelin teille kirppislöytöjä, joita oon tehnyt Danielille. Nyt ajattelin näyttää, että mitä oon löytänyt itselleni! Kuten jossain postauksessa hetki sitten mainitsin niin en oo juurikaan shoppaillut koko alkuvuonna. Jee hyvä minä *taputus olkapäälle*. Oon niin innostunut säästämisestä ja pikkuhiljaa myös siitä puhumastani sijoittamisesta. Täytyykin ottaa tavoitteeksi kirjoittaa näistä aiheista enemmän tänä vuonna.

Mun haavelistalla on kuitenkin ollut kaksi laukkua, joihin voisin mielelläni käyttää rahaa: toinen on unelmien Chanel ja toinen Cult Gaian Ark-laukku. Jälkimmäisen suunnittelin ostavani ennen kesää, mutta kuinkas kävikään! Se löytyi eräänä iltana, kun tuttuun tapaan ennen nukkumaan menoa selailin kirppisryhmiä ja Zadaata. Ja mikä siellä Zadaassa oli!! Mun haaveilemani laukku, juuri oikeassa koossa (small) ja edullisempana kuin mitä uusi olisi. Plus vielä se, että laukku oli lähes käyttämätön. Ei mennyt sekuntiakaan, kun laukku oli jo ostoskorissa :D

Mä oon jo pari kesää käyttänyt erilaisia olkilaukkuja ja nyt kokoelmaan pääsi bambuinen versio. Vielä se saa hetken odottaa käyttöä, mutta tiedän jo nyt että tämä tulee näyttämään niin hyvältä kaikkien kesämekkojen ja sandaalien kanssa. AH, en malta odottaa!

Mitäs mieltä te ootte tällaisista laukuista?