Kiitos kaikille, jotka kerroitte oman näkemyksen asuntopostauksen toteutustapaan. Laskeskelin, että eniten ääniä sai video (höpöttelyn kanssa) + kuvat. Videolla näkyy kokonaisuus ja kuvissa hieman yksityiskohtia. Mä laitan sen toteutukseen ensi viikolla! Mutta sitä ennen oli pakko jakaa teille kuvia pienestä kevään uudistuksesta, joka tehtiin. En olisi vielä vuosia sitten uskonut, että tulevaisuudessa tulee eteen tilanne, kun me molemmat halutaan sisustukseen väriä. Siis oikeasti väriä musta-valko-harmaaseen sisustukseen. Ja kyllä, se hetki on tapahtunut nyt!

Kiitos Pinterestin, mä ihastuin vaaleanpunaisiin yksityiskohtiin ja Tatu puolestansa alkoi lämmetä kultaiselle ”tehosteelle”. Näiden lisäksi halusin mukaan vielä raikkautta, joten sitä löytyy paljon viherkasveista sekä tällä hetkellä myös pussilakanoista. Nämä on sellaisia värejä, joita ei haluttu tuoda liikaa esille siitä syystä ettei tarvitse tehdä isompia hankintoja. Liiallisella värimäärällä asunto saattaisi myös olla vähän levoton – vähän on enemmän. Täytyy sanoa, että lopputuloksesta tuli just eikä melkein meidän tyylinen  Olisi kiva kuulla, onko siellä muita väreihin tänä keväänä ihastuneita?

Uusi sänky saapui tammikuulla ja hyvin nukutuista öistä päätellen se on ollut paras ostos pitkiin aikoihin. Ja kevään tullen iskin silmäni myös upeisiin pussilakanoihin, jotka ovat meidän makkariin kuin tehdyt! Vaaleanpunaista sävyä löytyy sängyltä samettisesta tyynynpäällisestä.

Kultainen pannunalunen oli pieni heräteostos, mutta se on päässyt yllättävän paljon käyttöön.

Myös kylppäri on saanut pientä piristystä ananaskynttilän sekä saippuapumppupullon avulla.

Yöpöydäksi valikoitu Kartellin Componibili, joka oli paras vaihtoehto korkeutensa puolesta. Nimittäin tämä uusi sänky on niin korkea, että siinä reunalla istuessa mun jaloista on vielä 20 senttiä maahan :D Plussaa säilytystilasta! Pöydälle koristeeksi kultainen ananas (jonka päällä on hyvä pitää puhelinta) sekä maljakko, josta löytyy myös tätä vaaleanpunaista.

Keittiöön kultaista pienillä jutuilla; talouspaperitelineellä ja s-koukulla, jossa on tarkoitus säilyttää keittiöliinaa. Mun mielestä kulta näyttää niin hyvältä yhdistettynä marmorisiin juttuihin. Samaa teemaa on tulossa vielä mun meikkauspisteelle.

Halusin eteisestä avaramman, joten siirsin kenkäkaapin toiselle seinälle. Kaapin päältä löytyy kuvioitu purkki, jossa säilytetään avaimia, kukkia sekä julistetaulu. Minimalistisuutta pienellä twistillä!


Taas viikonloppu, vitsit miten nopeaa vauhtia nämä päivät ja viikot menevät! Meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, ainoastaan treffailla kavereita sekä etsiä meille iso kasvi. Kyllä vaan, kunnon etsintäoperaatio on pystyssä, haha. Kuten oon kertonut niin me ollaan tehty sisustukseen muutoksia ja se on nyt tätä yhtä isoa kasvia vaille valmis. Tänä keväänä yksiä sisustuksen isoimpia trendejä on kasvit – ne tuo kivan freshin ilmeen. Ajattelin nyt jakaa hieman esimakua tehdyistä muutoksista ennen varsinaista kodin esittelyä. Ja haluaisinkin nyt kuulla teidän mielipiteitä eli kuvaanko asunnon kuvina, videona vai molempina? Jos videolla niin sellaisella esittelyllä, jossa puhun vai sellaisella, jossa soi vaan musiikki? Laittakaa kommenttiboksiin oma mielipide

Keittiöstä sai KonMari menetelmällä lähteä kaikki, mitkä eivät enää tuottaneet iloa :D Tai no sellaiset, joita ei tarvittu. Ostin kahvisiirapille, oliiviöljylle (meillä on kaappi täynnä öljyä, joten siksi vieläkin avaamaton) sekä teepussille marmorisen alustan. Näin meidän kodissa on yhtenäinen pieni marmorilinja joka huoneessa.

Keittiön viimeistelee mustavalkoiset tekstiilit. Vitsit, miten tykkään tuosta kuviosta – hillitty, mutta näyttävä

Tässä kuvassa näkyy meidän uusi sohva, tv-taso sekä tapetti, joka muutettiin joulukuussa seinän korjauksen yhteydessä. Se on hieman 3D tyyppinen, joten tiilien ääriviivat voi tuntea kädellä. Viherkasvia ollaan suunniteltu sohvan ja tv-tason väliin, jossa on iso tila. Isompi kuin mitä kuvasta voi hahmottaa.

Koska haluan koko asunnon olevan ns. yhtenäinen (kyllä minä ja mun pakkomielteet) niin sen vuoksi myös olohuoneesta löytyy mustavalkoista marokkokuviota. Tyynynpäällisistä on tullut paljon kyselyjä ja ne on Elce Stockholm-merkin Elce Living-tyynyt. Näitä kuvia katsoessa huomaan niiden tarvitsevan pientä silitystä…

Tv-tasolta löytyy pieni suloinen rahapuu, jonka toivon tuovan paljon rahaa. Nojoo :D Ei vaan paremminkin toivon sen säilyvän kauan elossa. Koska mun hoitotaidoilla se ei aina ole niin varmaa.

Makuuhuoneeseen saatiin vihdoin uusi sänky, jonka esittelen asuntopostauksessa paremmin. Sekä paperipussi, josta tuli Nemon lelujen säilytyspaikka.


marimekko

Multa on monesti pyydelty esittelyä meidän astiakokoelmasta. Tähän mennessä ollaan kerätty vaan muumimukeja, valkoista Teema-sarjaa sekä kirkasta Kastehelmi-sarjaa. Jotenkin en ole nähnyt mielenkiintoiseksi esitellä näitä yksinkertaisia ja yksivärisiä astioita, vaikka kaikki niistä ovatkin kauniita. Mutta nyt ne ovat saaneet kaveriksi mustavalkoisia upeuksia, joita en malttanut olla näyttämättä tarkemmin ♥ 

marimekon astiat

Kuten jo täällä postauksessa suunnittelin niin päätettiin alkaa keräämään jotain astiasarjaa noiden muiden lisäksi. Ja päädyttiin Marimekon Räsymattoon sekä Siirtolapuutarhaan.

IDKUVA

Parasta näissä on yhdisteltävyys – näiden kuosit toimivat täydellisesti yhdessä ja ovat helposti miksailtavissa valkoiseen Teemaan sekä kirkkaaseen Kastehelmeen.

marimekko räsymatto

Nämä astiat ovat melko arvokkaita, mutta oon onnistunut tekemään muutaman hyvän löydön ;-) Joiden ansiosta astiastosta löytyy jo neljä isoa lautasta, kolme pienempää, kolme teemukia sekä joululahjaksi saamamme iso ”tarjoiluastia”. Jälkimmäinen näistä toimii hedelmäkulhona.

marimekko oiva astiat

Niin ajattomia, kauniita ja katseen kiinnittäviä astioita!

Miltäs meidän valinta vaikuttaa? Entä löytyykö sieltä muita Marimekon astioiden faneja?