Paras treeni on tehty treeni

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuntokeskus Liikun ja Indieplacen kanssa

Arvatkaa mitä? Mä aloitin treenaamaan kuntosalilla!! Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä niin lihakset ovat hieman kipeät eilisestä treenistä. Moni tietää etten ole aikaisemmin juuri käynyt salilla, tätä aloitusta edeltävästä käynnistä taitaa olla kulunut jo monta vuotta. Oon kuitenkin viimeisen vuoden aikana alkanut haaveilemaan treenaamisesta, mutta mitä kauemmin edellisestä kerrasta on, sitä vaikeampi sinne salille on mennä. Tai näin ajattelin. Olin kuullut paljon hyvää Kuntokeskus Liikusta ja yhteistyön tiimoilta pääsin tutustumaan siihen paremmin. Mun mielikuvat pienestä epäviihtyisästä salista muuttui hyvin äkkiä! Liikussa on viihtyisän näköistä, avaraa ja hyvin tilaa laitteiden välissä, joten sitä saa niin sanotusti omassa rauhassa treenailla. Ja myös ruuhka-aikaan, vaikka olisi paljon ihmisiä niin se ei tunnu siellä! Liikkuun on kuka tahansa tervetullut – kunnosta riipumatta. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla salille mennessä syke oli korkealla jo pelkästä jännityksestä, mutta hyvin pian huomasin, ettei se olekaan niin kauheaa. Ensimmäisiä liikkeitä tehdessä aloin miettimään, että miksi ihmeessä en ole aloittanut aikaisemmin? Liikusta tuli heti niin miellyttävä fiilis ja nyt, kun siellä on hetken käynyt niin en malttaisi enää olla pois sieltä. :D

Liikku on Suomen nopeimmin kasvava suomalainen kuntokeskusketju. Toimipisteitä on tällä hetkellä 21 ja nyt syksyn aikana avataan 8 lisää. Sekä vuoden 2020 aikana avauksia tehdään 12 lisää! Liikussa on jäseninä 50% naisia ja 50% miehiä. Viihtyisyyden lisäksi Liikussa on panostettu erinomaiseen ilmanvaihtoon, laadukkaisiin laitteisiin ja kauniisiin yksityiskohtiin, kuten kuvista huomaatte kauniit koivut. Näet kaikki heidän toimipisteet Liikun sivuilta.

Liikussa on mahdollisuus saada myös personal trainerin ohjeistamaa treenaamista (maksullinen), jonka avulla treenaamisen aloittaminen tai tavoitteisiin pääseminen on helpompaa. Hän auttaa ja opastaa tekemään liikkeet fiksusti ja oikein! Lisäksi aina maanantaista keskiviikkoon klo 16-19 on mahdollisuus ottaa kaveri mukaan ilmaiselle testikerralle. Se, että pääsee kaverin kanssa rauhassa kokeilemaan niin on myös hyvä keino aloittaa treenaaminen. Alkujännitys ei tunnu yhtään niin pahalta, kun on joku tuttu mukana. :) Tutustumisen aikana jokainen voi esittää mahdollisia kysymyksiä paikalla olevalle valmentajalle.

Liikussa voi treenailla klo 5-23 vuoden jokaisena päivänä! Mä itse tykkään treenailla iltaisin, mutta joskus haluan myös kokeilla herätä aamulla aikaisin salille. Siitä saa varmasti kivan energisen startin päivään. Huomaan jo nyt, että miten treenaamisen aloittaminen on vaikuttanut muhun: tuntuu, että sitä jaksaa arjessa paremmin eikä ole sellaista joka syksyistä väsymyksen tunnetta. Oon niin innoissani tästä treenaamisen aloittamisesta ja se fiilis välittyy varmaan sinne ruudun toisellekin puolelle! En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille mitä tuloksia saan aikaan ja muutenkin lisää mun treenailuista. Syksyn aikana tapaan pt:n, joten pääsen jakamaan hänen antamiaan treenivinkkejä myös teille!

Onko Kuntokeskus Liikku sulle jo entuudestaan tuttu?

Kesän viimeisen kuukauden suosikit

Hei  Mulla on selvästi ajatukset ihan syksyssä! Aloin suunnittelemaan tätä uutta kuukauden suosikit-postausta ja mietin, että miten ihmeessä tuntuu kuin elokuusta olisi ikuisuus… Vaikka siitä on vain viisi päivää? Kai pihalla oleva sateinen ja kylmä sää tekee tunteen kuin olisi syksy jatkunut jo pidempään :D Tässä on nyt elokuulta kertyneitä juttuja – osa hieman kesäisempiä kuin toiset!

– sisältää mainoslinkkejä –

Kengät* – täältä

Nämä super mageet kengät vilahti muutama viikko sitten mun Instagramissa ja ne sai paljon kyselyitä aikaan enkä ihmettele yhtään! Onhan nämä nyt niin kivannäköiset niin malliltaan kuin väriltään. Nämä sopi hyvin käytettäväksi loppukesään, mutta miksei myös piristämään tulevaa pimeää jaksoa. Vaikka syksyisin tulee käytettyä paljon mustia kenkiä niin lupaan tänä vuonna pukea nämä jalkaan mahdollisimman usein!

Muistivihko – Marimekko

Tulin niin iloiseksi, kun löysin paksun muistivihon ilman viivoja ja vielä yhdeltä lempimerkiltä. Tänne on kätevä kirjoitella esim. suunnitelmia tulevista postauksista. Vaikka muistivihot ei aina esillä olekaan niin on se silti kiva, jos ne näyttää hyvältä ja sopii muuhun sisustukseen ;-)

Bikinit – H&M

Tilasin alennusmyynneistä älyttömän söpöt bikinit! Omistan lähes pelkästään uimapukuja, joten halusin edes yhdet bikinit. Näitä tulikin käytettyä viime kuulla niin uimassa kuin mökillä paljuilemassa. Kauniin väriset ja ihanat röyhelöt yksityiskohtina  Syy, miksi erityisesti tykkään näistä on tukevuus… Yleensä olkaimettomat yläosat tippuu vähintään uidessa, mutta näiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Luomiväripaletti* – täältä

Pidin hetki sitten kunnon siivousoperaation kaikille meikeilleni! Putsasin purkit ja heitin pois vanhentuneet versiot. Varsinkin vanhoja (ja rikki menneitä) luomivärejä multa löytyi p-a-l-j-o-n. Niinpä vanhojen tilalle täytyi löytää uusia. Tämä I Heart Revolutionin paletti herätti kiinnostuksen hauskan ”suklaa” ulkonäkönsä kuin edullisen hinnan vuoksi. Ja vitsit, mitä sävyjä sekä pigmenttejä tässä on! Iso, iso suositus kyseisellä paletille. Välillä yhdistelen tästä ja siitä hetki sitten esittelemästäni Lancomen paletista sävyjä keskenään.

Pussukka – Louis Vuitton

Mulla on ollut tämä LV:n Mini Pochette jo monta vuotta, mutta pidemmän aikaa se on ollut käyttämättömänä… Viime kuulla ”löysin sen uudestaan” ja käyttötarkoituksia tuli mieleen yhtäkkiä vaikka kuinka paljon! Paras oli ottaa tämä rannalle rantakassiin ja laittaa sinne kaikki tärkeät pienet jutut, kuten autonavaimet.

Mitäs piditte näistä mun viime kuun suosikeista?

EN OLE KOSKAAN…

… katsonut yhtäkään jaksoa Game of Thronesia

… käynyt yksin autopesussa (se on niin pelottavaa!)

… enkä myöskään yksin leffassa (sekin tuntuu pelottavalta ajatukselta)

… tilannut Bic Mac-hampparia tai ateriaa

… saanut puhaltaa poliisin ratsiassa

… käyttänyt Ebayta (Wishiäkin vain yhden ainoan kerran)

… kokenut tunnetta, kun ilmat menee pihalle

… käynyt Heurekassa

… ollut allerginen millekään

… tehnyt normaalia täytekakkua alusta loppuun

… kokeillut mitään moottoriurheilulajia

… käynyt hierojalla

… ollut All Inclusive-lomalla (mutta joskus kyllä haluan mennä)

… tuntenut närästystä

… osannut viheltää (tätä taitoa tuskin koskaan opin)

Shirt* – HERE | Jeans* – Vila/House of Brandon | Watch – Marc by Marc Jacobs | Sunnies – Gina Tricot (*gift/adlink)

… nähnyt yhtäkään Star Wars-leffaa

… saanut nenäverenvuotoa

… ottanut mitään täyteaineita tai pistoksia

… vaihtanut mihinkään lamppua (kun asuu sähkömiehen kanssa niin ei ole tarvinnut :D)

… ajanut peräkärryllistä autoa

Mites ootteko te tehnyt näitä juttuja, joita mä en?