Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuntokeskus Liikun ja Indieplacen kanssa

Arvatkaa mitä? Mä aloitin treenaamaan kuntosalilla!! Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä niin lihakset ovat hieman kipeät eilisestä treenistä. Moni tietää etten ole aikaisemmin juuri käynyt salilla, tätä aloitusta edeltävästä käynnistä taitaa olla kulunut jo monta vuotta. Oon kuitenkin viimeisen vuoden aikana alkanut haaveilemaan treenaamisesta, mutta mitä kauemmin edellisestä kerrasta on, sitä vaikeampi sinne salille on mennä. Tai näin ajattelin. Olin kuullut paljon hyvää Kuntokeskus Liikusta ja yhteistyön tiimoilta pääsin tutustumaan siihen paremmin. Mun mielikuvat pienestä epäviihtyisästä salista muuttui hyvin äkkiä! Liikussa on viihtyisän näköistä, avaraa ja hyvin tilaa laitteiden välissä, joten sitä saa niin sanotusti omassa rauhassa treenailla. Ja myös ruuhka-aikaan, vaikka olisi paljon ihmisiä niin se ei tunnu siellä! Liikkuun on kuka tahansa tervetullut – kunnosta riipumatta. Myönnän, että ensimmäisellä kerralla salille mennessä syke oli korkealla jo pelkästä jännityksestä, mutta hyvin pian huomasin, ettei se olekaan niin kauheaa. Ensimmäisiä liikkeitä tehdessä aloin miettimään, että miksi ihmeessä en ole aloittanut aikaisemmin? Liikusta tuli heti niin miellyttävä fiilis ja nyt, kun siellä on hetken käynyt niin en malttaisi enää olla pois sieltä. 😀

Liikku on Suomen nopeimmin kasvava suomalainen kuntokeskusketju. Toimipisteitä on tällä hetkellä 21 ja nyt syksyn aikana avataan 8 lisää. Sekä vuoden 2020 aikana avauksia tehdään 12 lisää! Liikussa on jäseninä 50% naisia ja 50% miehiä. Viihtyisyyden lisäksi Liikussa on panostettu erinomaiseen ilmanvaihtoon, laadukkaisiin laitteisiin ja kauniisiin yksityiskohtiin, kuten kuvista huomaatte kauniit koivut. Näet kaikki heidän toimipisteet Liikun sivuilta.

Liikussa on mahdollisuus saada myös personal trainerin ohjeistamaa treenaamista (maksullinen), jonka avulla treenaamisen aloittaminen tai tavoitteisiin pääseminen on helpompaa. Hän auttaa ja opastaa tekemään liikkeet fiksusti ja oikein! Lisäksi aina maanantaista keskiviikkoon klo 16-19 on mahdollisuus ottaa kaveri mukaan ilmaiselle testikerralle. Se, että pääsee kaverin kanssa rauhassa kokeilemaan niin on myös hyvä keino aloittaa treenaaminen. Alkujännitys ei tunnu yhtään niin pahalta, kun on joku tuttu mukana. 🙂 Tutustumisen aikana jokainen voi esittää mahdollisia kysymyksiä paikalla olevalle valmentajalle.

Liikussa voi treenailla klo 5-23 vuoden jokaisena päivänä! Mä itse tykkään treenailla iltaisin, mutta joskus haluan myös kokeilla herätä aamulla aikaisin salille. Siitä saa varmasti kivan energisen startin päivään. Huomaan jo nyt, että miten treenaamisen aloittaminen on vaikuttanut muhun: tuntuu, että sitä jaksaa arjessa paremmin eikä ole sellaista joka syksyistä väsymyksen tunnetta. Oon niin innoissani tästä treenaamisen aloittamisesta ja se fiilis välittyy varmaan sinne ruudun toisellekin puolelle! En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille mitä tuloksia saan aikaan ja muutenkin lisää mun treenailuista. Syksyn aikana tapaan pt:n, joten pääsen jakamaan hänen antamiaan treenivinkkejä myös teille!

Onko Kuntokeskus Liikku sulle jo entuudestaan tuttu?

Hei  Mulla on selvästi ajatukset ihan syksyssä! Aloin suunnittelemaan tätä uutta kuukauden suosikit-postausta ja mietin, että miten ihmeessä tuntuu kuin elokuusta olisi ikuisuus… Vaikka siitä on vain viisi päivää? Kai pihalla oleva sateinen ja kylmä sää tekee tunteen kuin olisi syksy jatkunut jo pidempään 😀 Tässä on nyt elokuulta kertyneitä juttuja – osa hieman kesäisempiä kuin toiset!

– sisältää mainoslinkkejä –

Kengät* – täältä

Nämä super mageet kengät vilahti muutama viikko sitten mun Instagramissa ja ne sai paljon kyselyitä aikaan enkä ihmettele yhtään! Onhan nämä nyt niin kivannäköiset niin malliltaan kuin väriltään. Nämä sopi hyvin käytettäväksi loppukesään, mutta miksei myös piristämään tulevaa pimeää jaksoa. Vaikka syksyisin tulee käytettyä paljon mustia kenkiä niin lupaan tänä vuonna pukea nämä jalkaan mahdollisimman usein!

Muistivihko – Marimekko

Tulin niin iloiseksi, kun löysin paksun muistivihon ilman viivoja ja vielä yhdeltä lempimerkiltä. Tänne on kätevä kirjoitella esim. suunnitelmia tulevista postauksista. Vaikka muistivihot ei aina esillä olekaan niin on se silti kiva, jos ne näyttää hyvältä ja sopii muuhun sisustukseen 😉

Bikinit – H&M

Tilasin alennusmyynneistä älyttömän söpöt bikinit! Omistan lähes pelkästään uimapukuja, joten halusin edes yhdet bikinit. Näitä tulikin käytettyä viime kuulla niin uimassa kuin mökillä paljuilemassa. Kauniin väriset ja ihanat röyhelöt yksityiskohtina  Syy, miksi erityisesti tykkään näistä on tukevuus… Yleensä olkaimettomat yläosat tippuu vähintään uidessa, mutta näiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Luomiväripaletti* – täältä

Pidin hetki sitten kunnon siivousoperaation kaikille meikeilleni! Putsasin purkit ja heitin pois vanhentuneet versiot. Varsinkin vanhoja (ja rikki menneitä) luomivärejä multa löytyi p-a-l-j-o-n. Niinpä vanhojen tilalle täytyi löytää uusia. Tämä I Heart Revolutionin paletti herätti kiinnostuksen hauskan ”suklaa” ulkonäkönsä kuin edullisen hinnan vuoksi. Ja vitsit, mitä sävyjä sekä pigmenttejä tässä on! Iso, iso suositus kyseisellä paletille. Välillä yhdistelen tästä ja siitä hetki sitten esittelemästäni Lancomen paletista sävyjä keskenään.

Pussukka – Louis Vuitton

Mulla on ollut tämä LV:n Mini Pochette jo monta vuotta, mutta pidemmän aikaa se on ollut käyttämättömänä… Viime kuulla ”löysin sen uudestaan” ja käyttötarkoituksia tuli mieleen yhtäkkiä vaikka kuinka paljon! Paras oli ottaa tämä rannalle rantakassiin ja laittaa sinne kaikki tärkeät pienet jutut, kuten autonavaimet.

Mitäs piditte näistä mun viime kuun suosikeista?

… katsonut yhtäkään jaksoa Game of Thronesia

… käynyt yksin autopesussa (se on niin pelottavaa!)

… enkä myöskään yksin leffassa (sekin tuntuu pelottavalta ajatukselta)

… tilannut Bic Mac-hampparia tai ateriaa

… saanut puhaltaa poliisin ratsiassa

… käyttänyt Ebayta (Wishiäkin vain yhden ainoan kerran)

… kokenut tunnetta, kun ilmat menee pihalle

… käynyt Heurekassa

… ollut allerginen millekään

… tehnyt normaalia täytekakkua alusta loppuun

… kokeillut mitään moottoriurheilulajia

… käynyt hierojalla

… ollut All Inclusive-lomalla (mutta joskus kyllä haluan mennä)

… tuntenut närästystä

… osannut viheltää (tätä taitoa tuskin koskaan opin)

Shirt* – HERE | Jeans* – Vila/House of Brandon | Watch – Marc by Marc Jacobs | Sunnies – Gina Tricot (*gift/adlink)

… nähnyt yhtäkään Star Wars-leffaa

… saanut nenäverenvuotoa

… ottanut mitään täyteaineita tai pistoksia

… vaihtanut mihinkään lamppua (kun asuu sähkömiehen kanssa niin ei ole tarvinnut :D)

… ajanut peräkärryllistä autoa

Mites ootteko te tehnyt näitä juttuja, joita mä en?

Huomenta aamukahvin äärestä Ja ihanaa sunnuntaita! Tänään on koko viikon ensimmäinen ja ainoa rauhallinen aamu, joten nautin tästä missäs muuallakaan kuin koneen ääressä. Halusin tulla jakamaan teille uusimmat asukuvat, jotka on räpsitty viikon ainoana viileämpänä päivänä. On kyllä ollut ihan super kiva nauttia taas helteistä. Mä toivoin vielä yhtä helleaaltoa ja toive toteutui 😉 Eikä ensi viikonkaan sääennusteet näytä yhtään hassummalta! Tälläiselle syyslookille ei taida nyt olla käyttöä, mutta olkoot tämä inspiksenä tuleville kylmille ilmoille. 

Kietaisuneule. Saattaa kuulostaa hankalalta ja epämukavalta, mutta se on kaikkea muuta! Jotenkin niin istuva päällä ja ihanan lämmin. Kietaisumalli tuo neuleeseen ryhtiä ja on sen vuoksi kivan erilainen. Beige sävy on kaunis ja kuuluu myös tämän syksyn trendiväreihin. Kietaisusta tulee hauskaksi yksityiskohdaksi solmu neuleen sivulle.

Farkut. Mun kriteerit mustien farkkujen suhteen on: a) tiukat b) ei liian pitkät c) miellyttävät päällä ja näissä kuulkaas yhdistyy kaikki kolme kohtaa! Oon joku 162cm pitkä ja sopivan mittaisten farkkujen löytäminen on välillä yllättävänkin haastavaa. Sen takia olo on kuin lottovoittajalla, jos löytää juuri oikeanlaiset. Haha!

Laukku. Edelleen yksi suosikeistani – Guccin GG Marmont  Laukku on ostettu jo muutama vuosi sitten, mutta tiesin jo silloin sen menevän mulla pitkään. Musta sametti ja kultaiset yksityiskohdat tuskin alkaa koskaan kyllästyttämään. Huomasin hetki sitten, että laukun arvo on tässä parin vuoden aikana noussut. Sen hinta on Guccin sivuilla nyt 200€ enemmän kuin silloin, kun mä ostin sen. 

Kengät. Vuosia sitten Flattered-merkiltä pr-lahjana saadut kengät, jotka on mun ikisuosikit. Niissä on mokkaa ja nahkaa + ulkonäkö on muutenkin ajaton. Harmi vaan, että näissä alkaa näkyä kulumista… En haluaisi luopua näistä ikinä 😀 Ehkä täytyy yrittää pelastaa ne jotenkin.

Sweater* – HERE | Jeans* – HERE | Bag – Gucci | Shoes – Flattered | Watch – Cluse (*gift/adlink)

Korut. Mulla on korvissa leopardiset korvikset, joista ei tällä kertaa tullut otettua lähikuvaa. Ranteesta löytyy siro kello, jossa on ohut nahkainen ranneke. Pyrin valitsemaan korut aina niin, että ne sopii väreiltään ja materiaaleiltaan asuun. Simppelit versiot toimii parhaiten arkiasuissa!

Mitäs te pidätte tästä asusta?


Eletään jälleen sitä aikaa, kun markkinoille ilmestyy lukuisia uusia tuotteita – erityisesti kosmetiikkapuolelle! Mä tunnetusti rakastan testailla uusia tuotteita, koska ikinä ei voi tietää minkä luottotuotteen löytää seuraavaksi. Ja muutenkin oon sitä mieltä, että vaihtelu virkistää esim. luomiväreissä. Tässä kolme mun mielestä tämän syksyn mielenkiintoisinta meikkiä 

tuotteet saatu/sisältää mainoslinkkejä

Highlighterpuikko – Yves Saint Laurent

Kuka muistaa, kun mulla oli vuosia sitten sellainen Maybellinen highlighterpuikko? Se taisi olla ihan ensimmäinen highlighterini ja niiiin kätevä. Kuljetin sitä usein laukussa mukana, kun sen laittamisessa ei tarvitse mitään sivellintä. Noh, se kyseinen purkki loppui enkä enää mistään kaupasta löytänyt sitä lisää. Oon nyt pidemmän aikaa kuljettanut isoa Jeffree Starin purkkia mukana, kunnes löysin tämän! YSL:ltä on tullut täysin samanlaisessa purkissa oleva highligher. JES, JES!

Huulipuna – HAVU

Tämä huulipuna ei ole mikä tahansa puna vaan biohajoava!! Sen ulkokuori on valmistettu Suomessa tervalepästä ja haavasta. Sisähylsy on valmistettu polylaktidista, joka on kasviperäinen biohajoava muovi ja sisältö täyttää luonnonkosmetiikan kriteerit. Aika siisti vai mitä? Kun puna loppuu niin tyhjän hylsyn saa heittää bioroskikseen. Havun huulipunat on ilmestynyt markkinoille viime vuonna, mutta nyt heiltä on tullut uusia sävyjä. Mulla on yksi näistä uusimmista ja se on nimeltä Peach – mun mielestä tämä on kivan simppeli arkipunaksi!

Paletti – Lancome

Mikä karkki paletti Lancomelta on tullut! Tässä Mademoiselle Chiara Palette-niminen paletti on Ja se on kehitetty yhteistyössä Chiara Ferragnin kanssa.  Paletissa on niin huulipunia, luomivärejä, poskipunia kuin myös highlightereita. Kuten paletista ehkä huomaa niin mun suosikeiksi on noussut hempeän värinen poskipuna ja ruskean sävyiset luomivärit (ruskea on nyt tämän syksyn juttu niin vaatteissa kuin meikeissä).

Tykkäättekö te testailla uutta kosmetiikkaa?