Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Innostus sisustamista kohtaan on aina käynnissä, mutta varsinkin kesän jälkeen se nousee uusille leveleille: oon muun muassa viime aikoina päivittänyt meidän kodin seinien julisteet ja kehykset. Seinillä olevilla julistetauluilla on yllättävän suuri merkitys koko sisustuksen yleisfiilikseen ja päivityksen myötä koko sisustus tuntuu miellyttävän paljon enemmän omaa silmää. Kävin muutamankin kerran Desenion sivuilla, lisäilin mieluisia julisteita suosikkeihin ja suunnittelin niistä kaksi erilaista tauluseinää. Olohuoneeseen kahden isomman julistetaulun yhdistelmän ja makuuhuoneeseen sängynpäädyn yläpuolelle kokoelman muutamasta pienemmästä versiosta.

Julisteet: The Three Faces Line ArtMinimalism & Daydream in Yellow

Meidän olohuoneen seinällä on ollut kaksi isoa julistetaulua ja samoihin reikiin vaihdettiin nämä. Seinä on sen verran leveä ettei kovin pienet julisteet erottuisi siitä… Nämä 50 x 70 cm kokoiset on ollut oikein hyvä valinta! Tatu oli sitä mieltä, että mustista kehyksistä tulisi seinälle kontrastia ja hän oli aivan oikeassa. Vaaleassa seinässä tummat kehykset on todella kauniit ja ne sopii hyvin yhteen muun muassa kattovalaisimen kanssa. Mun kädessä oleva kaunis osterikuvioinen juliste päätyi työpöydän päälle.

Julisteet: Abstract Figures No1, Abstract Line Portrait, Shoulder Line Art & Painted Arches No1

Makuuhuoneeseen tuli neljän julisteen kokoelma, jossa on kahta eri kokoa – isot reunoilla ja pienet keskellä. Tykkään älyttömästi tällaisista abstrakteista ja graafisista kuvioista. Näissä käytin jo aikaisemmin Deseniolta tilattuja kehyksiä.

Nyt te saatte 6.-8.10 välisenä aikana Desenion julisteista 25% alennusta koodilla SAIJIS25 (koodi ei koske handpicked- tai persoonallisia julisteita eikä kehyksiä).


Vaikka mä kesällä kirjoitin haaveilemani kahdesta eri mallisesta Louis Vuittonin laukusta niin en kuitenkaan uskonut, että tulisin ne hankkimaan näin lähekkäin, muutaman kuukauden aikavälillä. Kirjoitin Bumbagin esittelypostaukseen, että koko kevään ja kesän LV:llä on ollut monien tuotteiden kohdalla huonoa saatavuutta. Niin tämä vyölaukku kuin tämä toinen ostoslistallani ollut Pochette Accessoires on tullut aina välillä saataville, mutta mennyt samalla sekunilla. Tallensin sillon kesällä molemmat laukut mun ostoslistalle ja tästä Pochetesta sai laitettua myös ilmoitukset päälle, jolloin saa sähköpostia heti jos ja kun sitä tulee varastoon. Kävin kuitenkin myös tasaisin väliajoin (eli päivittäin…) päivittämässä kummankin laukun sivuja ja lopulta sain Bumbagin ostettua. Lisää siitä ostotarinasta voitte lukea TÄÄLTÄ. Unohdin sitten Pocheten, kunnes…

… eräänä päivänä tuli sähköposti, että sitä on saatavilla! Huh, eihän siinä ollut kuin sadasosa sekunti aikaa miettiä mitä tehdä. Jättää tilaisuus käyttämättä vai ostaa sekin. Noh, ostin ja kyllä täytyy myöntää, että tuli pieni morkkis ostamisen jälkeen :D Vaikka olin laukusta iloinen niin olin mielessäni ajatellut, että en sitä saa tyyliin kuin ehkä ensi kesänä. Morkkis hävisi hyvin pian ja odotin tätä innolla, koska olin haaveillut pienestä laukusta yhdellä olkahihnalla. Ja pienellä tarkoitan sellaista, johon mahtuu vain pakolliset jutut eli puhelin, lompakko, auto -ja kotiavaimet + huulituote. Tämä on osoittautunut juuri niin käytännölliseksi kuin olin mielessäni kuvitellut!

Mä oon aina ennen ostanut LV:n laukut käytettyinä ja niin olisin varmasti tehnyt näidenkin kohdalla, jos niitä olisi a) ollut tarjolla ja b) niistä ei olisi pyydetty yli pyyntihinnan. Mä oon yhdestä kyseisen merkin laukusta maksanut käytettynä yli pyyntihinnan, joten en malttanut tehdä nyt niin… Mutta kaikin puolin kompakti, mutta niin käytänöllinen laukku!

Tykkäättekö te enemmän pienistä vai isoista laukuista?

Huomenta! Kuten ootte saattanut täältä blogista ja/tai Instagramista (@saijis) huomata niin oon kyllä ollut ihan eri tavalla inspiroitunut pukeutumisen suhteen heti syksyn alusta saakka verrattuna kesään. Varmaan johtuu siitä, että oon suuri takkifani ja usein luon asun juurikin niiden ympärille. Innostuin heti aamusta selailemaan erilaisia sivustoja ja ajattelin listailla teille juttuja, jotka miellyttää mua tänä syksynä. Toivottavasti saatte näistä inspiraatiota!

– sisältää mainoslinkkejä –

Ruutuinen | Harmaa | Vaalea

SHACKETIT. Mä rakastan näitä ja uskon, että moni teistä on myös huomannut sen! Nämä on vaan niin helppoja yhdisteltäviä, näyttää kivalta ja on juuri sopivan paksuisia tähän vuoden aikaan. Mulla on vain lyhyitä malleja, mutta ei nuo pidemmätkään näytä yhtään hassummalta. Tilasin tuon vasemman puoleisen mustana Moa Mattsonin X Bubbleroomin yhteistyömallistosta ja ajattelin tänään ottaa teille asukuvia sen kanssa. Pohdin kauan, että otanko tuon beigenä vai mustana – molemmat on niin kauniita. Päädyin kuitenkin lopulta mustaan, koska tuo beige muistuttaa hyvin paljon jo mun tätä takkia.

Puoli pitkät | Shortsit | Pitkät

RIBBIHOUSUT. Tämä suosikki tulee jo viime vuodelta. Muistatte varmaan, kun mun jalasta löytyi usein nuo vasemman puoleiset housut? Sain niistä paljon kyselyitä ja valitettavasti ne myytiin loppuun hyvin äkkiä… Mutta nyt niitä on tullut lisää!! Mä oon käyttänyt noita varmaan viikottain vuoden ympäri. Oikealta puolelta löytyy muuten hyvin samantyyliset, mutta ne on vain pidemmät. Keskellä olevat valkoiset shortsit on myös kovassa käytössä. Tykkään varsinkin siitä, että ne ei purista eikä kiristä mistään. Näistä on myös tummempi beige värivaihtoehto.

Shortsit löytyy Junkyardin valikoimasta, johon mulla on teille voimassa oleva alekoodi. Eli koodilla SAIJIS20 saa 20% alennusta yli 50€ tilauksista – koskee norm.hintaisia tuotteita.

Vaalea | Beige | Musta

LEVEÄ RESORISET NEULEPIPOT. Mä muistan, kun metsästin tällaista jo viime vuonna kissojen ja koirien kanssa… Sitten lopulta yhdestä kaupasta löysin. Nyt näitä on saatavilla monesti eri paikasta :D Tykästyin tähän kyseiseen malliin tosi paljon. Mun mielestä korkea resori tuossa edessä tekee siitä ihanan muhkean! Ja onhan tällainen myös lämmin kunnon pakkaskeleille.

Vaalea | Beige | Musta

LYHYET ISONAPPISET NEULETAKIT. Mulla oli kauan vaihe, etten yhtään tykännyt mistään neuletakeista. Nyt tänä syksynä vaihe loppui, kun näin nämä kauniit ehkä hieman lyhyen malliset neuletakit rennoilla pussimaisilla hihoilla ja isoilla napeilla. Samaan aikaan rennon, mutta tyylikkään näköisiä.

Vaaleat | Mustat | Mustat

KORKEAVARTISET BOOTSIT. Nämä ootte saattanut myös bongata mun jaloista useampaankin kertaan ja huomaan itsekin ettei sitä ole juurikaan muita kenkiä tullut käytettyä. Ajattelin aluksi, että nämä ei varmaan ole kovin mukavat jalassa… Voi kuinka väärässä olinkaan! Niin hyvät eikä yhtään esimerkiksi liian raskaan tuntuiset.

Musta | Beige | Vaalea beige

NEULEHAMEET. Tänä syksynä ollaan päästy nauttimaan ihanan lämpöisistä päivistä ja hyvin pärjäisi vielä tällaisella neulehameella ilman sukkahousuja. Mun mielestä on kiva, että syksyn hametrendeihin on tullut muitakin vaihtoehtoja nahkahameiden kaveriksi. Näitä on niin helppo yhdistellä esimerkiksi just neuleen + shacketin + korkeavartisten bootsien tai lenkkareiden kanssa.

Löytyykö teiltä samoja syyssuosikkeja?