Koronan vaikutukset rakentamiseen

*sisältää mainoslinkkejä

Mä jo edellisessä postauksessa hieman avasin meidän haasteita, mitä tuli heti alkumetreillä koskien talotoimitusta. Silloin, kun ryhdyttiin talotoimittajia kilpailuttamaan niin ei ollut aavistustakaan siitä, miten korona tulee tähän alaan vaikuttamaan. Ensimmäinen asia, missä korona tällä hetkellä vaikuttaa ikävällä tavalla on rakentamisen hinta. Ollaan siitä onnekkaita, että ehdittiin solmia sopimus juuri ennen hinnankorotuksia. Ei mennyt kuukauttakaan sopimuksen allekirjoittamisesta, kun tuli jo ensimmäiset korotukset ja tähän mennessä niitä on tainnut juuri meidän talopakettiin tulla jo kolme kertaa. Joillakin yrityksillä talopakettien hinnat on noussut jopa 30% ja se jos mikä on näissä summissa todella iso määrä rahaa. Sen sijaan korona vaikuttaa meillä kaikissa materiaaleissa. Meidän talotoimitukseen oli reilu viikko niin saatiin tehtaalta puhelinsoitto, että meidän tilaamia ikkunoita ei ole saapunut ja elementtien tekemistä ei voida aloittaa. Uusi arvioitu talon pystytyspäivä on varatty 6 viikon päähän…

Kyllä siinä kohtaa oli kuin halolla päähän lyöty olo. Ensimmäinen kysymys, mikä heräsi oli miten tämä on mahdollista ja toinen, että miksi tämä selviää vasta nyt?? Ja lisäkysymyksenä, voisko joku pikakelata aikaa eteenpäin?

Kattovalaisin (alessa!) | Lehtiteline | Tyynynpäällinen | Pitkä pöytä | Puinen pöytä | Pöytävalaisin | Ovaalin muotoinen matto (alessa!) | Muki | Lautanen | Pyöreä pöytä

Ilmeisesti ikkunatoimittajalla oli ollut jotain ongelmia tiedonkulun suhteen tehtaalle päin. Meidän kaikki makuuhuoneiden ns. normi ikkunat oli kyllä tullut, mutta kaikki kiinteät puuttui. Me panostettiin erikoisempiin laseihin eli meidän olohuoneen korkean tilan ikkunat on nelinkertaiset termo -ikkunat. Kyseinen ikkuna pitää sisällään kuulemma monia hyviä puolia, kuten energiansäästön, äänieristävyyden yms. mutta todellinen syy, miksi me ne haluttiin oli huurtumattomuus. Suomessa lämpötilojen vaihtelut saattaa aiheuttaa lattian tasosta lähtevien ikkunoiden huurtumisen, mutta näissä termo -ikkunoissa ei sitä ongelmaa ainakaan pitäisi olla. Muut isot ikkunat haluttiin kiinteänä (selvennyksenä, että näitä ei siis saa auki eikä näissä ole sälekaihtimia).

Anyway en tiedä vaikuttiko tämä ikkunoiden erikoisuus toimitusvaikeukseen, mutta syyksi annettiin korona. Karmeja olisi, mutta lasia ei. Tällaista ongelmaa ei kuulemma meidän talotehtaan henkilökunnan puheiden mukaan ollut vielä koskaan tullut vastaan. Korona on mullistanut tätä alaa kyllä hurjasti. Nyt meillä on jokatapauksessa talo pystyssä ja ikkunat, jee (tästä myöhemmin lisää). Kuusi viikkoa meni yllättävän nopeasti ja onhan se niin, että hyvää kannattaa odottaa. Ainoa asia, mikä jännittää on se että kun meillä on sisustusta vaille valmis talopaketti ja materiaaleja täytyy jatkossa hommata itse niin millaiset saatavuudet on kaikissa muissa tuotteissa. Tilasin hetki sitten seinä wc-painikkeet niin jopa niissäkin oli toimitukset huomattavasti pidemmät, kuin alunperin oli luvattu.

Pitäkää peukkuja, että saadaan tämä projekti vielä meidän varovasti suunnitellussa aikataulussa purkkiin :D Kollaasissa muutamia hankintoja ja yleisiä sisustussuunnitelmia (lue: unelmia) tulevaan kotiin – jotain tämän tyyppistä olisi tulossa.


2 Comments
  • Tyylimurun Tiina
    Posted at 22:47h, 08 syyskuun Vastaa

    Uu tsemppiä! Talon rakennusvaiheesta muistan sen, että kaikenlaisia ylläreitä tuli oikeastaan päivittäin. Ei ollut talopaketti, mutta ei se helppoa niidenkään kanssa näköjään. Tää korona taitaa todella laajalla skaalalla vaikuttaa kaikenlaisiin toimituksiin.. Jaksaa jaksaa odottaa, pian se on valmis kokonaan. Ja pääsee sisustamaan! 😁
    Hyvää syksyä raksalle ja lopulta muuttohommiin!

    • Saija
      Posted at 14:06h, 09 syyskuun Vastaa

      Kiitos paljon :) Joo kyllä yllätykset ovat tulleet tutuksia ja varmaan tulevat jatkossakin, haha. Mutta onneksi osattiin varautua, ettei rakentaminen pakosti ole mikään helpoimmasta päästä oleva projekti. Kyllä se on silti kaiken tämän arvoista :) Niinpä, sitä sisustusvaihetta mä jo odotan kovasti tai edes sitä, kun näkisi valmiita pintoja. Vielä täytyy hetki malttaa :D Kivaa syksyä myös sinne!

Post A Comment