Tassuttelu-unikoulun kokemuksia lauantai, 27 heinäkuun, 2019
Mainitsin kesäkuun lopussa tässä postauksessa, että aiotaan pitää Danielille unikoulu. Nyt siitä on noin kuukausi, kun se aloitettiin ja ajattelin kertoa, että miten meillä on mennyt! Ensimmäisenä vähän taustatietoja: Eli Daniel on aina ollut hyvä nukahtamaan omaan sänkyyn itsekseen. Hän sai iltaisin rinnasta maidon, syömisen jälkeen laskin hänet meidän makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn ja hetken pyörimisen jälkeen hän nukahti sinne. Hän nukkui melko hyvin 9-10kk ikään asti, mutta sitten yhtäkkiä joku muuttui. Yöheräämiset alkoi kasvaa tutusta yhdestä/kahdesta kerrasta jopa kuuteen kertaan. Iltaisin hän nukahti yöunille aina siinä yhdeksän maissa, mutta alkoi joka yö heräämään ensimmäisen kerran ”viimeistään” kahdentoista maissa. Heräämiset oli vain pelkkää huutoa ja hän rauhoittui uudelleen nukkumaan vaan, kun pääsi syliin tai sai tissin suuhun. Laskin joka kerta hänet uudelleen sänkyyn, mutta heräämiset toistui tunnin välein. Jopa sinne aamukuuteen saakka, jolloin sitten noustiin ylös.
On sanomattakin selvää, että tätä äitiä hieman väsytti 😀 Mainitsin asiasta neuvolassa ja sieltä suositeltiin aloittamaan unikoulu heti, kun siihen tulee hyvä mahdollisuus. Päätettiin kokeilla suosittua tassuttelu-unikoulua ja niin, että Tatu piti sen. Hänellä alkoi loma kesäkuun lopussa, joten heti ensimmäisenä yönä alkoi myös unikoulu! Siirrettiin pinnasänky Danielin huoneeseen ja päätettiin, että maitoa ei anneta ennen aamukuutta. Tavoitteena oli, että Daniel lasketaan hereillä ollessaan omaan sänkyyn, omaan huoneeseen itsekseen nukahtamaan.
Ensimmäinen yö: Syötin Danielin, vein hänet omaan sänkyyn, toivotin hyvää yötä ja samantien, kun olin lähtemässä huoneesta niin alkoi huuto. Tässä vaiheessa mä lähdin vain pois ja Tatu tuli huoneeseen tassuttelemaan eli rauhoittelemaan häntä kädellä. Tassuttelussa on tärkeää, ettei lapsi nukahda rauhoitteluun vaan päinvastoin oppii itse nukahtamaan. Hän nukkui tunnin ja alkoi taas huutamaan. Hän huusi vartin Tatun sylissä, jonka jälkeen vasta rauhoittui ja nukahti itse. Seuraava herätys oli sitten puoli neljältä, mutta silloin hän ei huutanut kovin kauaa vaan nukahti nopeasti uudelleen. Seuraavan kerran hän herätti kuudelta, joka oli se meidän takaraja maidon antamiselle. Tatu toi Danielin meidän makkariin, mä syötin hänet ja vein takaisin nukkumaan. Niin hän jatkoi unia aamukasiin eli pidempään kuin kuukausiin 😀
Toinen yö: Vein Danielin taas syömisen jälkeen omaan sänkyyn ja hän nukahti itsekseen välittömästi. Mutta hyvin pian nukahtamisen jälkeen alkoi huuto. Daniel rauhoittui melkein heti ja heräsi yöllä vielä kaksi kertaa, mutta rauhoittui myös niillä kerroilla nopeasti. Hän heräsi jälleen kuudelta, jolloin annoin maitoa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan enää halunnut jatkaa unia vaan noustiin sitten ylös.
Kolmas yö: Daniel heräsi kaksi kertaa huutamaan, mutta aina Tatun tassutellessa hän rauhoittui nopeasti ja nukahti itsekseen uudelleen uneen. Nyt hän ei herännyt kuudelta syömään vaan nukkui viimeisimmästä herätyksestä (aamuneljästä) seitsemään asti. Rauhoittumiset ja nukahtamiset alkoi selvästi nopeutua, joten unikoulun tuloksia oli havaittavissa.
Neljäs yö: HÄN NUKKUI KOKO YÖN HERÄÄMÄTTÄ KERTAAKAAN!! Käsittämätöntä, mutta unikoulu tehosi neljässä yössä.
Heräsin neljännen yön jälkeen aamulla auringonpaisteeseen, joka osui makuuhuoneeseen. Vilkaisin kelloa ja tajusin sen olevan jo seitsemän. Hyvin pian hymy saapui kasvoille, kun tajusin ettei Daniel ollut herättänyt kertaakaan yöllä. Olin tästä aivan varma, koska edellisinä öinä olin herännyt jokaiseen pieneenkin ääneen. Hetken selailin puhelinta ja rapsuttelin Nemoa, kunnes Tatu pomppaa istumaan aivan paniikissa! Hän kysyi mitä kello on ja että oonko mä hoitanut yöheräämiset. Kerroin, että se on jo seitsemän eikä Daniel ole kertaakaan herättänyt. Se tunne oli molemmilla sellainen, että voiko tätä uskoa todeksi 😀
Seuraavana yönä Daniel heräsi kerran itkemään ja joitain satunnaisia yksittäisiä kertoja on ollut näiden viikkojen aikana, mutta pääsääntöisesti hän on nukkunut kaikki yöt todella hyvin. Viime viikosta lähtien luovuttiin myös aamutissistä (oon lopettanut imetyksen iltamaitoa lukuunottamatta) ja nyt hän on pidentänyt aamulla heräämistään kasiin, jopa puoli ysiin. Kohta varmaan jätetään tämä viimeinenkin imetyshetki pois.
Luin, että unikouluissa saattaa usein tulla ”takapakkia” ja oon kauhulla odottanut, että koska se tulee. Mutta ainakin tähän mennessä ollaan säästytty siltä. Pidetään siis peukut pystyssä, ettei sitä tule ollenkaan.
Daniel nukkui ensimmäisestä yöstä lähtien omassa huoneessaan paremmin kuin mitä meidän makuuhuoneessa. Jos olisin tämän tiennyt niin oltaisiin varmaan siirretty hänet jo aikaisemmin sinne nukkumaan. Uskon, että hän on öisin herännyt meidän peittojen ääniin ja Tatun kuorsaukseen, haha. Kuulin myös, että pelkkä äidin läsnäolo saattaa saada vauvan heräilemään eli jos siellä joku painii samojen ongelmien kanssa niin iso suositus jo pelkästään omaan huoneeseen siirtämiselle. Mutta vielä isompi suositus koko tassuttelu-unikoululle. Nyt saadaan koko perhe NUKKUA ♥
Yksi asia mikä muuttui heti ensimmäisen yön jälkeen yösyömisten pois jäämisen vuoksi oli ruokahalun kasvu. Vaikka Danielille on aina ruoka kelvannut niin se alkoi maistua vielä paremmin ja hän syö enemmän kuin aikaisemmin.
Toivottavasti tästä kirjoituksesta on apua myös muille ja jos jotain kysyttävää herää niin laittakaa ihmeessä tulemaan 🙂 Nyt nauttimaan aurinkoisesta päivästä, palataan!
Juuli
Posted at 22:37h, 27 heinäkuunSiis mä voin NIIN samaistua tähän tekstiin! Meillä on 10kk ikäinen neiti, joka tosin Danielista poiketen on nukkunut aina kohtuullisen huonosti, mutta sekin huono huononi AINA kun minä nukuin vauvan puolella sänkyä/hoidin yö heräämiset. Pari viikkoa sitten siirrettiin vauva omaan huoneeseen ja mies alkoi hoitaa heräämiset ja nyt hän herää enää kerran yössä 😍 Niin ihanaa!
Saija
Posted at 11:40h, 28 heinäkuunIhanaa, että teilläkin on tapahtunut muutosta omaan huoneeseen siirtämisen avulla!! Se on parasta, kun saa pitkästä aikaa nukkua <3 Tuli ihan yllätyksenä, että jo pelkkä omaan huoneeseen siirto vaikutti niin paljon 🙂
Cami
Posted at 11:51h, 28 heinäkuunEikö ookkin ihanaa, kun yöllä saa vain nukkua :D! Me pidettiin unikoulu ”vasta! 1,5v iässä ja ihmettelen edelleen miksei vaan pidetty aiemmin. Evehän oppi nukkumaan läpi yön kahdessa yössä ja eihän sitä tietenkään etukäteen uskaltanut edes toivoa, että menisi niin helposti.
Meillä ei myöskään ole sen kummemmin tullut takapakkia unikoulun jälkeen, mutta ihan muutamana yönä olen joko mennyt Even huoneeseen patjajalle viereen nukkumaan jos on itseskellyt runsaammin ja kipeänä ollessa nukutaan suosiolla samassa sängyssä 🙂
Saija
Posted at 12:14h, 28 heinäkuunON! En edes muistanut, että miltä tuntuu nukkua täysiä öitä heräämättä 😀 Sitä ei jotenkin etukäteen uskalla luottaa siihen, että unikoulu yhtäkkiä voisi muuttaa tilanteen. Mutta kyllä ne näköjään voi muuttua hyvinkin pienessä ajassa 😀 Ihana kuulla, että ei ole tullut takapakkia. Toivotaan, että me kans vältytään siltä! Ja lapsen ollessa kipeä on varmasti kivakin saada se viereen :)<3
Lotta
Posted at 16:40h, 29 heinäkuunVoi mä niin odotan, että saadaan siirrettyä Lilja omaan huoneeseen! Tällä hetkellä odotetaan sitä, että sinne rakennetaan ovi, jotta ei olisi niin valoisaa. 😀 Lilja nukku ensimmäiset 5kk todella hyvin ja sen jälkeen alkoi nämä ”pahemmat yöt”. Joskus herää pari kertaa tutin perään itkemään ja välillä tunnin välein, onneksi se on harvinaisempaa kuitenkin. Mä olen myös selittänyt mun miehelle, että olen ihan varma, että Lilja herää meidän kääntymisiin ja peiton ääniin, mutta hän ei usko sitä. 😀 Katsotaan, minkälainen muutos on sitten kun hän vihdoin siirtyy sinne omaan huoneeseen! 🙂
Saija
Posted at 10:59h, 30 heinäkuunIhanaa, että kumminkin pahemmat yöt on harvinaisempia 🙂 Vaikka jokainen huonosti nukuttu yö on ikävää… Mä uskon, että teilläkin muutosta tulee omaan huoneeseen siirtämisen myötä. Se voi hyvinkin olla, että teillä Lilja heräilee samalla tavalla kuin meillä Daniel kaikkiin kääntymisiin ja just peiton ääneen. Tai jos yöllä erehtyy esimerkiksi vähän yskimään niin meillä ainakin alkoi heti pinnasängystä näkyä heräilemisen liikettä 😀 Mutta toivotaan, että siirtämisestä on myös teille apua 🙂 xx