Vauva 10kk oppi kävelemään perjantai, 28 kesäkuun, 2019
Daniel nukkuu tällä hetkellä päikkäreitä, joten nyt on hyvä tilaisuus tulla kertomaan teille hieman hänen kuulumisiaan. Ihana huomata, miten teitä aina kiinnostaa häneen liittyvät jutut ♥
Danielille tulee ikää ensi viikolla 11kk. Niin iso poika jo! Mutta onhan se silti vielä meidän pieni vauva 🙂 Reilut kaksi viikkoa on ollut melko rankkoja, koska poitsu ei suostu nukkumaan juuri ollenkaan. Päikkärit on katkonaisia, yöt on vielä enemmän katkonaisia. Hän nukahtaa suhteellisen helposti, mutta heräämiset alkaa jo muutaman tunnin päästä nukahtamisen jälkeen. Tämä mamma onkin aika väsynyt, kun ei sitä itse pääse ikinä syvään uneen asti ennen toisen heräämistä… Viime neuvolakäynnillä tulikin kehotus aloittaa unikoulu ja se meillä alkaa sunnuntaina. Isä on siihen paras ”tekijä” ja Tatulla alkaa tänään loma, joten ajankohta unikoululle ei voisi olla parempi. Siirretään hänet myös samalla omaan huoneeseen nukkumaan, joten meillä on jännät ajat edessä. Iiks! Kirjoittelen vaikka myöhemmin sitten oman postauksen siitä, miten meillä meni unikoulun ja omaan huoneeseen siirtämisen kanssa.
Meillä on myös imetyksen lopetus tällä hetkellä käynnissä ja se on varmasti syy myös mun omaan väsymykseen. Oon lukenut paljon kauhutarinoita siitä, millaisia oireita tulee lopetuksen myötä. Hormonit tasapainottuu onneksi koko ajan, mutta hieman jännittää mikä hormonihirviö musta vielä tulee 😀 Toivotaan, että tällainen pikkuhiljaa tapahtuva lopetus edes vähän auttaisi asiaan. Mulla on ollut taipumusta rintatulehduksiin, joten senkin vuoksi maltillinen imetyksen vähentäminen on ollut meille paras ratkaisu.
Muutamia viikkoja sitten saatiin kokea iloisia hetkiä, kun Daniel alkoi yhtäkkiä kävellä 10 kuukauden ikäisenä. En olisi uskonut, että se tapahtuisi näin pian! Toki Tatu on oppinut kävelemään jo reilun 8 kuukauden iässä, joten poika on selvästi tullut isäänsä. Siitä päivästä lähtien hän on ollut menossa käytännössä koko ajan. Mikään ei enää pidättele, kuten kuvista voitte päätellä. Haha!
Iloa ja naurua tämä kaveri tuo meidän jokaiseen päivään niiin paljon. Hänellä on paljon omia juttuja ja selvästi hyvä huumorintaju, joten tylsää meillä ei ole koskaan ♥
Cami
Posted at 14:08h, 28 kesäkuunTsemppiä unikouluun! Meilläkin Sami hoiti viime kesänä unikoulutuksen ja onneksi kaikki sujuikin kahdessa yössä. Ensimmäinen yö oli pelkkää huutoa, mutta toisena yönä mentiinkin sitten enää pienillä kätinöillä ja kolmas yö nukuttiinkin jo putkeen. Muistakaa vaan, että sitten kun unikoulu alkaa niin se myös alkaa ja siihen pitää ehdottomasti sitoutua 🙂 Me yritettiin viime kesänä heinäkuussa, mutta luovutettiin ekana yönä muutaman tunnin huudon jälkeen. Onnistunut unikoulu pidettiinkin elokuussa ja se meni tosiaan hyvin 🙂
Eve oli tuohon unikouluun asti pelkällä yöimetyksellä, sillä päiväkodin myötä imetys oli vähentynyt paljon ja olimme saaneet karsittua kaikki muut imetyskerrat pois. Onko Daniel osoittanut itse jo vieroittumisen merkkejä? Meillä imetyksen ”myöhäiseen” lopetukseen vaikutti päiväkodin aloitus, muutto ja sen myötä päiväkodin vaihto eikä koettu muutenkaan vielä tarpeelliseksi täysin lopettaa 🙂
Muista, että mulle saa aina laittaa viestiä näistä jos siltä tuntuu <3 Neuvoja en tuputa, mutta autan jos vain voin 🙂
Saija
Posted at 09:54h, 29 kesäkuunKiitos paljon <3 Kiva kuulla, että teillä unikoulu alkoi parissa yössä toimia. Niin ne neuvolastakin sanoi, että ensimmäinen ja joskus myös toinen yö on pelkkää huutoa, mutta sitten alkaa näkyä tuloksia 🙂 Hienoa, että teillä on imetys jatkunut "pitkään". Mäki olisin varmaan jatkanut ainakin sinne vuoden ikään asti, mutta Daniel on osoittanut vieroittumisen merkkejä jo hetken aikaa... Se ei oikein keskity rinnalle syömään, puree, potkii yms. Ainoastaan sitten öisin söisi vaikka kuinka paljon. Tankkaa sitten päivänkin edestä 😀 Niin tässä kohtaa on sitten kaikkien osalta paras lopetella. Kiitos sulle, pidetään mielessä 🙂 <3
Hemppe
Posted at 21:44h, 28 kesäkuunVoi kuinka suloisia kuvia Danielista <3
Saija
Posted at 09:55h, 29 kesäkuunVoi kiitos paljon 🙂 <3
Ansku
Posted at 22:06h, 28 kesäkuunTeidän pojan kuulumisia on niin kiva aina lukea! Ja mielenkiinnolla odotan, miten teidän unikoulu menee. Kertoisitko samaan postaukseen, miten teidän nukkumiset ja nukahtamiset on aiemmin menneet? Meillä pojalla myös uudet taidot kovasti häiritsevät unia, joten unikoulua täälläkin jo suunnitellaan.
Saija
Posted at 09:58h, 29 kesäkuunIhana kuulla, että näitä on kiva lukea 🙂 Mielelläni näitä postauksia myös toteuttelen! Joo voin kertoa vähän taustaa, että miten on sujunut aikaisemmin ja sitten, että miten muutokset näkyi. Uudet taidot tulee kyllä niin äkkiä uniin, mutta onneksi unikoulu yleensä auttaa 🙂
Minttu
Posted at 23:27h, 28 kesäkuunEn kestä miten suloinen taapertaja! Meillä poika 8kk ei vielä edes ryömi. Yritystä on kovasti nyt kun vihdoin viihtyy vatsallaan pidempään. Aluksi meni heti hermo kun kääntyi vatsalleen. Perinyt selvästi äitinsä pitkän pinnan ; D Jännää miten eri tahdissa vauvat kehittyy! Unikoulu kiinnostaa kovasti. Sellainen on meilläkin edessä aikanaan. Ihanaa kesän jatkoa teidän perheelle!
Saija
Posted at 10:07h, 29 kesäkuunHän on kyllä sellainenkin hurmuri 🙂 Haha ihana <3 Noni, kyllä se siitä pian! Sitten, kun ryömiminen alkaa niin se on menoa 😀 Meillä konttausvaihe ei kestänyt kauaa, jotkut jopa jättää sen välistä ja alkaa kävellä 🙂 Se on kyllä jännä, miten eri tahtiin vauvat kehittyy. Kiva kuulla, että unikoulujutut kiinnostaa - kirjoittelen ehdottomasti siitä lisää. Kiitos paljon ja samoin myös sinne ihanaa kesän jatkoa <3
ida ihana
Posted at 17:26h, 29 kesäkuunOi, on tuo lapsen kehityksen läheltä seuraaminen ja ihmettely jotakin vaan niin uskomatonta!<3 Itsllläni ei ole vielä omia lapsia, mutta tuo on ollut kyllä ehottomasti yksi upeimmista jutuista työssäni päiväkodissa, ja nimenomaan se hämmästytti vuosi toisensa perään alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskennellessäni 🙂
Ihanaa kesää koko perheelle!<3
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Saija
Posted at 21:40h, 01 heinäkuunNiin on! Ihan parasta seurattavaa <3 Ja sitä seuratessa huomaa, miten nopeasti se aika vaan menee. Sulla on kyllä aivan ihana työ, kun pääset seuraamaan tätä läheltä 🙂 Kiitos hirmuisesti meidän kaikkien puolesta ja ihanaa kesää myös sulle <3
Janina
Posted at 17:23h, 02 heinäkuunTeidän Daniel on kyllä suloinen! Ja lasten kehitystä on niin ihana seurata. Onko sulla vielä suunnitelmia, koska palaat töihin ja Daniel menee päiväkotiin? 🙂
Saija
Posted at 21:41h, 02 heinäkuunSanos muuta 🙂 Parasta! Tämän vuoden puolella varmaan alan tehdä jo päivää/kahta, mutta ensi vuonna sitten kokoaikaisesti ja silloin myös Daniel sitten päiväkotiin 🙂
Annika
Posted at 20:31h, 02 heinäkuunToivottavasti nukkuminen alkais taas sujua paremmin.
Aivan ihana Daniel💕
Saija
Posted at 21:42h, 02 heinäkuunNiinpä, toivotaan parasta 🙂 Hihi <3
Tassuttelu-unikoulun kokemuksia - Saijis
Posted at 11:17h, 27 heinäkuun[…] kesäkuun lopussa tässä postauksessa, että aiotaan pitää Danielille unikoulu. Nyt siitä on noin kuukausi, kun se aloitettiin ja […]