Pari keväistä päivää @HELSINKI

Niinhän siinä sitten kävi, että mulle nousi keskiviikkona illalla kuume ja olo meni ihan voimattomaksi. Torstaina en olisi jaksanut edes sängystä nousta… Onneksi sitten eilen alkoi olla jo parempi olo ja energiat palautui takaisin. Tämä päivä menee vielä ottaessa rennosti, mutta toivotaan että tämä flunssa olisi sitten tässä. Seuraaville viikoille on tiedossa niin paljon kivoja juttuja, etten haluaisi jättää niitä mistään hinnasta välistä. Nyt kuitenkin takaisin täälläkin  Ja ajattelin samantien tulla kertomaan teille lisää meidän alkuviikon reissusta!

helsinki

Lähdettiin siis maanantaina aikaisin Julian ja Danielin kanssa Helsinkiin viettämään kaksi kivaa päivää täynnä erilaista tekemistä. Meidän alkumatka ei vain sujunut ongelmitta, nimittäin melkein koko Helsingin junaliikenne pysähtyi juuri kesken matkan. Meidät heitettiin junasta pihalle Tikkurilassa :D Onneksi pienen paniikin ja avustuksen jälkeen päästiin lähijunalla perille.

adtraction

Ensimmäisenä Helsinkiin päästessä käytiin Adtractionin toimistolla järjestetyssä loungessa kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia  Ja katsokaa, mitä herkkuja pöytä oli täynnä!

sokos hotel presidentti

presidentti hotelli

Yövyttiin Sokos Hotel Presidentissä, jossa olin ollut viimeksi muutama vuosi sitten. Oli kiva nähdä, miten hotelli oli uudistunut edellisen kerran jälkeen. Hotelleissa yöpyminen on kyllä sellainen juttu, joka tuo arkeen pientä luksusta. Ensi viikonloppuna lähdetään koko perheen voimin testaamaan eräs toinen hotelli!

bistro kamppi

Lounaaksi molemmat halusi joko sushia tai pizzaa ja käveltiin sitten houkuttelevan näköisen paikan ohi, josta sai pizzaa… Ja päätös oli tehty! Oltiin oltu koko päivä menossa ja unohdettu kunnolla syödä, joten voitte varmaan kuvitella kuinka nopeasti lautaset oli tyhjät. Haha! Tämän jälkeen siirryttiin vielä viereiseen kahvilaan treffaamaan Camillaa.

kylpytakit hotelli

panda lumous

Ilta oli pyhitetty ainoastaan hotellilla hengailulle ja herkuille. Toki meillä oli pitkä päivä takana ja aikainen aamu edessä, joten kauaa ei jaksettu edes valvoa. Onneksi Daniel nukkui yön hyvin niin saatiin kaikki levättyä ennen seuraavaa päivää.

pressitapahtuma

pressiaamiainen

Aamulla herätyskello soikin jo ennen kuutta, nopea laittautuminen ja vähän syömään hotellin aamupalaa. Siitä sitten aamun pr-tapahtumaan Bulevardin Lapland-hotellille, jossa oli myös pöydät täynnä herkullisia tarjoiluja. Aamun ”drinksuna” toimi lakkamehu, josta sai kyllä kunnolla boostia päivään.

rento saunatuotteet

rento tuotteet

Rento-brändi uudistuu, joten päästiin tutustumaan uuden lookin saaneisiin tuotteisiin. Tapahtuman päätteeksi saatiin vielä esittelykierros tässä muutama kuukausi sitten avatussa hotellissa. Mun Instagramia  (@saijis) seuranneet saivatkin nähdä, miten upeita huoneita sieltä löytyi. Monissa hotellin huoneissa oli muun muassa upeat saunat. Tänne täytyy ehdottomasti lähteä joskus yöksi!

fafas helsinki

Päivän aikana vielä luovutettiin hotellihuone, syötiin lounasta, käytiin parissa tapaamisessa pr-toimistoissa ja shoppailtiin, joiden jälkeen illalla lähdettiin takaisin kotiin. Helsingissä on niin kiva käydä viettämässä tällaisia päiviä – varsinkin, kun ne on täynnä näin hauskoja tekemisiä ja tuttujen treffailua!


8 Responses to “Pari keväistä päivää @HELSINKI”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Tuleeko ostoksista esittelyä? 😊 Mitä löysit?

    • Saija Saija sanoo:

      Löysin korvikset ja laukun. Teen ostosten esittelyn sitten, kun on enemmän esiteltävää kerralla :)

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Millaiset, jos saa kysyä? 😊

  3. Avatar Sofia sanoo:

    Nam minkä näkönen pitsa! Rupes tekee itekki mieli pitsaa nyt.. Kiva postaus muuten :) Tykkään erityisesti kaikist näist sun rennoist kuulumisjutuist. Ois muute kiva jos haluisit tehdä ”mitä syön päivässä/viikossa” postausen joskus. Oon nii utelias näkee nykyään et mitä muut syö ja tykkää esim ostaa kaupasta :D saa vähä uutta inspiraatioo omaan arkeen kans

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos hirmuisesti :) Ihana kuulla, että tällaiset postaukset on sun lemppareita. Täytyy alkaa toteuttaman näitä rennompia juttuja useammin! Hei kiva idea, laitetaan toteutukseen. Mä itsekin tykkään katsoa, mitä muut syö ja ruokaesittelyt on mun suosikkeja just sen takia kun saa itsekin inspiraatiota :D

  4. Avatar Katri sanoo:

    Ihania kuvia! Kunnon herkuttelua, haluisin pääsiäisenä hotelliin että saisi vähän sitä luksusta arkeen vaikkei tekisi mitään kummempaa :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos paljon Katri :) Voi toivottavasti pääset hotelliin! Se tuo kyllä kivaa pientä luksusta arkeen <3

Kommentoi