Voihan epilepsia… torstai, 29 marraskuun, 2018
Huolta, pelkoa ja epätietoisuutta…
Tätä kaikkea on kulunut koko meidän syksyyn, mutta erityisesti viime viikolle – nimittäin Nemolla on epilepsia. Tai tätä ei pysty eläinlääkäri mitenkään sataprosenttisesti varmistamaan mistään, mutta merkit viittaavat hyvin vahvasti tähän.
Kaikki alkoi alkuvuodesta, kun meillä oli vieraita kylässä. Nemo oli tuttuun tapaan erään vieraan sylissä ja yhtäkkiä tämä vieras kysyy meiltä, että miksi Nemo tärisee näin? Nostin sen omaan syliin ja siitä lattialle. Hän tosiaan tärisi takajaloista ja oli hieman poissaoleva. Soitin heti päivystävälle eläinlääkärille ja se puhelu oli maailman turhin. Mun piti puolessa välissä varmistaa, että niin tuliko tämä nyt eläinlääkärille? Kerroin puhelimessa, mitä juuri tapahtuu ja hänen vastaus oli vain ”Ei sillä koiralla mikään ole. Varmaan vaan satutti tassunsa”. Tassun?? Kyllä mun koira kiljaisee vaikka sitä tulisi kuinka kipeetä tahansa. Noh, Nemon tärinä loppui ja hetken päästä hän oli ihan normaali. Annoin sille äkkiä ruokaa, jos sillä vaikka olisi verensokeri alhaalla. Jo tuolloin meillä tuli molemmilla Tatun kanssa mieleen, että voisiko olla jotain epilepsiaan viittaavaa.
Tuli kevät ja Nemo sai samanlaisen ”kohtauksen” keskellä yötä. Se nukkuu meidän sängyssä ja herättiin Tatun kanssa molemmat yöllä siihen, kun Nemo juoksi meidän väliin. Meni muutama sekunti ja se alkoi täristä. Nemo oli samaan aikaan tosi poissaoleva jonkun reilun minuutin ajan. Kun se vihdoin palasi takaisin normaaliksi niin se oksensi vaahtomaisesti kaikki illalla syödyt ruuat pois. Tilasin seuravana aamuna ajan eläinlääkärille.
Nemolle tehtiin tutkimuksia; kuunneltiin sydäntä, otettiin verikokeita, katsottiin silmiä jne. Mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Lääkäri sanoi, että ainoat vaihtoehdot ovat joko kasvain tai se epilepsia. Hänen mielestään kohtaukset olivat tosi lieviä ja sanoi, että jos niitä alkaa tulla monta kertaa viikossa niin tulla takaisin. Muuten riitti pelkkä seuranta.
Tähän saakka kohtauksia tuli aina silloin tällöin. Huomasin kesällä esimerkiksi järkyttävän kuumuuden laukaisevan kohtauksen. Kokeilin vaihtaa Nemon ruuat terveellisiin raakapulliin, otin käyttöön lohiöljyn ja Tatun äiti osti Nemolle magneetin vesikulhoon, magneettisen tikun ja kaulapantaan roikkuvan minimagneetin. Tiedättekö niitä magneettikoruja, joita myydään ihmisille eri vaihoihin auttamaan? Heidän esitteessä luki, että niistä on ollut apua koiran epilepsiaan.
Tähän asti tilanne on pysynyt samanlaisena, mutta viime viikolla se paheni. Nemo sai kohtauksen kolmena peräkkäisenä päivänä. Se juoksi mun luo, alkoi täristä ja yhden kohtauksen jälkeen myös oksensi vaahtomaista ruokaa. Se on niin raukka, kun aina kohtauksen tullessa se tiedostaa sen vähän ennen kuin se alkaa. Se aina juoksee jonkun luo pyytämään turvaa 🙁 Viime viikolla se juoksi kerran Danielin viereen leikkimatolle. En kestä miten raukka <3 Varasin sitten tietysti heti ajan lääkärille ja saatiin aika, mutta tälle samalle lääkärille ei ollut aikoja.
Käytiin sitten hakemassa ns. diagnoosi toiselta lääkäriltä. Hän sanoi, että kyllä kyseessä taitaa olla se epilepsia. Sitä ei voi mitenkään varmistaa, mutta kasvain näin nuorella koiralla on todella harvinainen ja kun kohtaukset on juuri sellaisia, kuin epilepsiassa. Hänenkin mielestä kohtaukset on tosi lieviä (pahat on sellaisia, missä menee jalat alta, lähtee taju, koko kroppa kramppaa ja koira päästää pissat alle). Päätettiin kuitenkin aloittaa kevyt lääkitys markkinoiden uusimmalla lääkkeellä, joka on ystävällisempi esimerkiksi koiran maksalle.
Nemo sai lääkkeen, josta annetaan 1/4 aamulla ja 1/4 osa illalla. Sen takia näin pienet annostukset, kun Nemo painaa 2,7kg 😀 Lääke ei koskaan täydellisesti poista kohtausten tulemista, mutta niiden pitäisi vähentää ja hillitä niitä.
Lääkkeiden syöntiä on nyt kohta viikko takana ja nyt tilanne ainakin näyttää tosi hyvältä. Vähän ne väsyttää sitä lääkkeen annosta parin tunnin ajan, mutta se on kuulemma normaalia.
Tällaista täällä… On se kauheaa, miten kova huoli voi olla perheen karvalapsesta ♥ Miten se menettämisen pelko onkin niin suuri. Hyi olkoon. Toivotaan nyt vaan, että lääkkeet tehoaa!
