Itsetunnon huono aikakausi

Pienet typerät jutut muodostavat yhdessä ison ongelman. Otsaan yhtäkkiä ilmestyneet näpyt, pizza -ja burgerpainotteisen ruokavalion seurauksena pömpöttävä alavatsa, alkavien kuukautisten tuomat kiukkukohtaukset, reippaalla kädellä skipatut juoksulenkit, tukasta jokaisessa kampauksessa näkyvä järkyttävä tyvikasvu, jonka värjääminen tuntuu ylitsepääsemättömän työläältä ja paljon muuta…

Mulla on aina ollut pääsääntöisesti hyvä itsetunto. Tietysti välillä tulee ajanjaksoja, jolloin on vähän huonompi fiilis itsensä suhteen ja päinvastoin jaksoja, kun kaikki tuntuu menevän erityisen hyvin. Nyt kuitenkin tämä huonompi ajanjakso tuntuu kestäneen normaalia pidempään. Mulla on yleisesti kaikki hyvin, oon tehnyt viime aikoina kivoja juttuja niin yksin, Tatun, muun perheen kuin kavereiden kanssa ja päivät on muutenkin täynnä iloisia hetkiä. Silti tuntuu kuin kroppa ja oma pää ei olisi vielä herännyt tähän kevääseen niin pirteästi kuin ”kuuluisi”.

Syytä tähän saa etsiä vain omasta itsestä. Pään sisältä, niistä ajatuksista. Kuten moni teistä tietää, niin mulla on aina ollut ongelma laittaa oma kroppa kaiken muun edelle. Sen terveys on jäänyt heitteille niin monta kertaa, että en halua enää edes laskea. Tai no tuskin pysyisin laskuissa mukana. Mä oon sellainen, joka laittaa työn todella usein ykkössijalle, varsinkin tämän blogin. Luin jostain, että bloggarin työ olisi toiseksi helpoin listalla heti huvipuistolaitteiden testailijan jälkeen… Noh, en lähde edes avaamaan tätä tämän työn ”helppoutta”. Mutta voin sanoa, että yksi tämän homman ehkä haastavin juttu on se, että tässä joutuu kirjaimellisesti olemaan esillä suurimman osan ajasta. Ja se tuo taas omat haasteensa tälle itsetunnon huonolle jaksolle. Oon niin monen monta kertaa aikonut aloittaa uuden videon kuvaamisen, mutta voitte vaan kuvitella, miltä se tuntuu. Tähän saumaan ehkä maailman epämiellyttävin juttu 😀

Ja jos joku juttu mua ahdistaa niin saan helposti väännettyä siitä maailman luokan ongelman. Eikä siinä vielä kaikki vaan syytän lopuksi itseäni kaikesta ja siinä se noidankehä sitten on.

Itsetunto ohjaa meidän elämänkulkua yllättävänkin paljon. Niin monet pienet kuin isot jutut luonnistuu paljon paremmin, mitä parempi fiilis itsellä on. Kun sanotaan, että hyvä olo lähtee sisältä päin niin se on täysin totta. En tarkoita sitä, että elämässä tulisi kaiken olla aina kukilla tanssimista, mutta haluan pyrkiä siihen, että suurin osa ajasta menisi positiivisemmissa merkeissä.

On ollut päiviä, jolloin oon vaan kaatunut sohvalle katsomaan Netflixiä ja syömään suklaata. Päiviä, jolloin ei ole huvittanut katsoa peilistä. Tai jolloin tekisi vain mieli jäädä peiton alle makaamaan. Päiviä, jolloin haluaisi repiä hiukset päästä, koska no se tyvikasvu. Kaikilla meillä on huonoja jaksoja. Mun itsetunto ei ole kadonnut mihinkään, uskon sen vain olevan eksynyt oikealta polulta.

Miksi kerroin tämän? Koska ikinä ei voi muistuttaa liikaa, että bloggaajatkin on vain normaaleja ihmisiä. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on monia, jotka kamppailevat itsetunnon kanssa.

Ja tästä maanantaista lähtien käynnistyy sen etsintäoperaatio. Takana on melko hyvin nukutut yöunet, hyvin syöty (terveellinen) aamupala ja edessä uusi viikko täynnä uusia mahdollisuuksia. Niin mulla kuin myös juuri sulla siellä.

Onko teillä tällaisia itsetunnon osalta huonoja jaksoja? Kaikenlaiset vinkit tämän suhteen on myös tervetulleita.


No Comments
  • Pinjafin
    Posted at 10:10h, 08 toukokuun Vastaa

    Voi että, kuulostaa ihan super tutulta 😀 itsellä aiheuttaa pahiten ahdistuskohtauksia jos epäonnistuu jossain itselle tärkeässä asiassa tai juuri tuo huonosta syömisestä ja liikunnan puutoksesta johtuva turvotus.. Tälläkin hetkellä painin samojen ajatusten kanssa, pääsykoelukeminen vie niin paljon aikaa ja energiaa ettei sitä yksinkertaisesti vaan riitä enään raskaisiin salitreeneihin joita normaalisti rakastan. Omat keinot on tosiaan liikkua, ulkoilla, laittautua edes vähän vaikka olisi kotona ja syödä terveellisesti, kummasti alkaa taas elämä hymyilemään 🙂 ihanaa kevään jatkoa sulle!

    • Saija
      Posted at 10:53h, 08 toukokuun Vastaa

      Jotenkin niin helpottavaa kuulla, ettei sitä ole yksin tämän asian kanssa. Vaikka monesti siltä tuntuu 😀 Voi ihan sama täällä! Epäonnistumiset kyllä lisää sellaista itsensä syyttelyä ja negatiivista näkökulmaa :/ Voin vaan kuvitella, miten pääsykokeisiin lukeminen vie energiat. Paljon tsemppiä sulle niihin ja kiitos omista vinkeistäsi. Nämä motivoivat niin paljon liikkumisen ja terveellisen ruokavalion suhteen. Ihanaa kevättä myös sinne 🙂 xx

  • Henna
    Posted at 10:38h, 08 toukokuun Vastaa

    Voih! Kuulostaa tutulta 😀 Täällä naama kanssa kukkii ja nimenomaan otsa! Mä ratkaisin tyvikasvuongelman ja värjäämisen vaivan kasvattamalla oman värini takaisin.
    Mun mies aina sanoo: Anna hevosten murehtia, niillä on iso pää. (Ja sit mä alan murehtia niitä hevosia :D)
    Joten sanon tuon sulle nyt, älä murehdi liikaa. Anna itsellesi aikaa, aikaa herätä tähän kevääseen 🙂

    P.s. Tuli mieleen sun postaus ehkäisystä. Alakuloisuus voi johtua hormonaalisesta ehkäisystäkin. Ne sivuoirelistat on mielettömiä.

    • Saija
      Posted at 11:48h, 08 toukokuun Vastaa

      Voi ei! Tosi harmi kuulla, että sulla on samoja ongelmia :/ Tuo on varmasti hyvä ratkaisu tyvikasvun suhteen! Haha mikä vertaus 😀 Aina sitä murehtii jotain, vaikka elämä olisi helpompaa ilman murehtimista. Kiitos hirmuisesti tästä tsempistä, tämä ilahdutti mua paljon 🙂

      Totta, oon miettinyt tuota ehkäisyä paljon viime aikoina. Mulla on nyt käytössä minipillerit ja oon syönyt niitä nyt pari vuotta. Oon pohtinut, että pitäisikö viimeisen levyn jälkeen vaihtaa ehkäisyä. Mutta en tiedä yhtään, että mihinkä :/

      • ...
        Posted at 17:12h, 08 toukokuun Vastaa

        Tuohon ehkäisyjuttuun: kaikki hormonillinen ehkäisyhän aiheuttaa usein haittavaikutuksia. Joten jos haluaisi ”haittavaikutuksettoman” vaihtoehdon, jäljelle jäisi kondomi… Tätäkään ei kaikki halua.
        Mutta itse asiassa on yksi vaihtoehto lisää… 🙂 Oletko kuullut ehkäisytietokoneesta? Se on nostamassa suosiotaan ja on aika helppo käyttää… Tutustu ihmeessä! 😉

        • Saija
          Posted at 05:44h, 09 toukokuun Vastaa

          Niin oon kans kuullut :/ Täytyy pohtia asiaa, jotain muutoksia varmasti teen näiden pillereiden loputtua. Tuosta ehkäisytietokoneesta oon kuullut paljon hyvää! Mä voisin tutustua siihen, kiitos sulle vinkistä 🙂

        • Henna
          Posted at 10:43h, 09 toukokuun Vastaa

          Vois kans tutustua tuohon, mutta perustuukohan tuo ”varmoihinpäiviin” :/

          • Saija
            Posted at 11:42h, 09 toukokuun

            Joo ilmeisesti, tuntuu jotenkin hassulta luottaa niihin. Mutta tosi moni tuota on ainakin kehunut 🙂

  • Taru/stuffabout.fitfashion.fi
    Posted at 13:15h, 08 toukokuun Vastaa

    Näitä kausia tulee mullekin välillä. Onneksi ne menee ohi. ❤

    • Saija
      Posted at 05:52h, 09 toukokuun Vastaa

      Se on aina helpottavaa kuulla ettei ole näiden juttujen kanssa yksin. Niinpä, onneksi on aina lopulta mennyt <3

  • j
    Posted at 16:04h, 08 toukokuun Vastaa

    Nyt on kyllä pakko tulla antamaan pisteet super hyvin kirjoitetusta postauksesta! Ei liian siloteltua ja pintapuolista, teksti helppolukuista ja selkeetä:)
    Mä itse elän tällä hetkellä tosi hektisessä elämäntilanteessa, ja valitettavasti se oma hyvinvointi on jäänyt vähän taka-alalle kun oon yrittänyt selviytyä kunnialla koulun ja töiden yhdistämisestä. Valitettavan usein oon päivän hommista selviydyttyäni niin väsynyt, etten jaksa tehdä muuta kuin selata puhelinta tai katella netflixiä. Tää taas sit johtaa siihen, että olo tuntuu väsyneeltä, turvonneelta ja stressaantuneelta eikä peilikuva miellytä, kun liikunnalle ei oo löytynyt aikaa, esseitä on naputeltu silmät ristissä puolen yön jälkeen, ja normaalisti terveelliseen ruokavalioon on ilmestynyt suklaalevyjä ja irtokarkkipusseja.

    • Saija
      Posted at 07:45h, 09 toukokuun Vastaa

      Oi kiitos <3 Tällainen palaute ilahdutti niin paljon! Kiva nähdä, että pidit 🙂 Voi ei... Ikävä kuulla, että sulla on oma hyvinvointi jäänyt taka-alalle. Silloin, kun elämässä on paljon meneillään niin on hankala yrittää laittaa terveys tärkeäksi :s Usein sitä aikaa on niin helppo karsia urheilusta tai yöunista, vaikka ei saisi. Mutta toivotaan, että niin sulla kuin mulla helpottaisi! Tsemppiä ja kiitos vielä kommentistasi 🙂 xx

  • mmm
    Posted at 16:36h, 08 toukokuun Vastaa

    mulla on ollut itsetunnon kanssa ongelmia jo jonkun aikaa syömishäiriön ja masennuksen tuloksena. sen takia halusin tulla sanomaan, että laita itsesi etusijalle!! älä tee liikaa ”ahistavia ja stressaavia” juttuja kerralla ja aloita pienestä. värjää joku päivä hiukset, kun taas jonakin päivänä kokeile ottaa videota blogiin. älä yritä tehdä liikaa kerralla, muuten tulee vaan pahempi ahistus ja huono olo. tsemppiä hurjasti

    • Saija
      Posted at 05:50h, 09 toukokuun Vastaa

      Kiitos hirmuisesti kommentistasi! Tästä oli paljon apua 🙂 Todella ikävää, että oot joutunut kans kokemaan tuollaisia ongelmia 🙁 Suuri tsemppihali sulle <3 Hyvä idea, mä varmasti teen näin. Nyt on jo parempi fiilis ja uskon, että pienten asioiden tekemisellä tulee vielä parempi. Kiitos vielä <3

  • Ilis
    Posted at 19:33h, 08 toukokuun Vastaa

    Joo hei! Olen myös pitkään kärsinyt sellaisista ajatuksista, mutta loppujen lopuksi tähän löytyi sopiva ratkaisu: muuta ne asiat, joista et tykkää. Jos olet yhtä laiska kuin minä niin varmaa sinustakin se voi tuntua tosi työläältä, mutta kun se oikeasti auttaa! 😀 Jos tyvikasvu häiritsee – käy värjäämässä sen pois. Itsetunto nousee hetkessä, kun näet peilistä kauniit ja kiiltävät hiukset. Jos tulee finnejä niin se on hyvä hetki kokeilla jotain niitä superterveellisiä reseptejä ja syödä paljon hedelmiä. Myös samalla, kun esimerkiksi kirjoitat postausta, ota vesipullo viereen. Minulle ainakin tulee pakkomieli juoda se vesi loppuun, jos se nyt on mun vieressä. Veden avulla ihon kunto paranee nopeammin eikä vatsa sitten niin paljon reagoi niihin pizzoihin, joita välillä syöt 😛 (muuten nopein tapa saada isojakin finnejä piiloon on irtopuuteri, jos sen vähän naputtelee sormella finnin päälle) Ja sitten se kaikista tehokkain lääke on shoppailu! Jos ostat uuden supertyylikkään vatteen, joka korostaa kaikkia sun hyviä puolia ja peittää huonoja, niin siitä kyllä olo todellakin paranee! Minä esimerkiksi viime viikolla sain huonon itsetunnon pois ostamalla uuden meikkipaletin. Katsoin youtubesta joku meikkitutorial ja kokeilin uudenlaista meikkaustapaa. Loppupäivä meni niin, että ihailin itseäni joka kerta, kun kävelin peilin ohi, eikä se itsetunto ollenkaan laskenut viikon aikana 😀

    • Saija
      Posted at 07:27h, 09 toukokuun Vastaa

      Ihana asenne sulla 😀 Mutta tuo on täysin totta! Mitä miettiä sellaisia asioita, joille pystyy tehdä jotain. Vesipullo mulla on vieressä postauksia kirjoittaessa, mutta tuota sen loppuun juomista täytyy kokeilla heti tänään! Shoppailu on kyllä pieni, mutta piristävä asia. Ihana kuulla, että sä oot saanut uuden meikkipaletin kautta hyvän mielen. Kiitos tuhannesti tästä kommentista, täytyy sanoa että mulle tuli heti tämän myötä tosi motivoitunut olo 🙂 <3

  • Inka Nitta
    Posted at 23:04h, 08 toukokuun Vastaa

    Näitä kausia on varmasti monilla, niinkuin myös mulla. Välttämättä ei tarvitse edes mitään pienintäkään syytä tuohon tunteeseen, joskus vaan on huono olla ja ei tunnu riittävän. Oot ihana, kun avaudut asiasta julkisesti ja ihanaa, kun jaksat bloggaamista, vaikka välissä ressiä syntyykin esim esilläolosta. Mullekkin saa aina laittaa viestiä, jos haluut jutella <3

    • Saija
      Posted at 07:12h, 09 toukokuun Vastaa

      Joo totta :/ Onneksi nämä on ainakin yleensä mennyt ohi. Sitä tulisi osata ajatella vielä enemmän myönteisemmin. Voi mielelläni, toivon näistä kirjoituksista olevan apua mahdollisimman monelle. Kiitos paljon Inka, pidetään mielessä <3 xx

  • Inga
    Posted at 14:47h, 09 toukokuun Vastaa

    Tosi ihana postaus ja varsinkin toi loppu, muistus siitä että bloggaajatkin ovat ihan tavallisia ihmisiä. Itse taistelen melkein joka päivä oman itsetuntoni kanssa(nuori kun olen). Oikeastaan mikään päivä ei oma naama miellytä ja vertailee vain muihin, miksi kaikki muut ovat niin kauniita mutten minä. Miksin en kelpaa yms. Tiedän että se on ihan turhaa ja yritän aina palautella itselleni mieleen mikä ei ole totta ja kuinka pitää olla tyytyväinen itseensä jne. Mutta se on vaan välillä niin vaikeeta. Ehkä se itseluottamus kasvaa vuosi vuodelta ja huono itsetunto tuntuu kuuluvan tähän ikään 🙂

    • Saija
      Posted at 09:17h, 10 toukokuun Vastaa

      Voi kiitos paljon 🙂 Joo tuota ei voi koskaan liikaa muistuttaa! Eikä 🙁 Ikävää, että joudut kamppailemaan tämän asian kansaa päivittäin. Muista, että oot ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin olet. Kyllä se siitä helpottaa, täytyy vaan pitää oikeat ajatukset mielessä. Paljon tsemppiä sulle js kiitos, kun jaoit omat kokemuksesi :’)

  • Elisabet M. Rinne
    Posted at 10:13h, 10 toukokuun Vastaa

    Kiitos ihan huipputärkeästä postauksesta, johon on äärimmäisen helppo samastua. <3
    Kaikilla meistä on huonoja aikoja, mutta ne menee onneksi ohi.

    Jos eivät mene, niin sitten on syytä mietiskellä syvällisemmin asioita ja harkita ammattimaista apua saadakseen työkaluja itsetunnon rakentamiseen.

    Itselläni esimerkiksi vuosikymmenen kestänyt anoreksiahelvetti vaikuttaa yhä tänäkin päivänä, vaikka paranemistaipaleella olen kolmisen vuotta jo ollutkin. Silti se vaatii välillä päivittäistäkin taistelua. Eritoten kun erään lääkityksen myötä paino nousi 30kg eli vaatekoosta xs/32-34 tähän nykyiseen kokoon eli 40-42/m-l. Pääsääntöisesti tykkään nykyisistä kurveistani (moon vähän sillä asenteella liikenteessä, että nautitaan nyt kun näitä kurveja on koska tarkoitus olisi pikkuhiljaa palata omaan olomuotoon eli siihen 34 kokoon, joka on itsellle se normaali) mutta on päiviä, kun tekisi mieli palata takaisin entiseen ja luiseen olomuotoon, "unohtaa" syöminen ja liikkua hulluna. Olen siis passiivisesti syömishäiriöinen; solmin itseni kanssa päivittäin rauhanliiton. (Kirjoitin itseasiassa aiheesta täällä, jos kiiinnostaa lukea: http://www.fashionpoetry.eu/2016/10/life-after-anorexia-nervosa-elamasta.html)

    Huh, tulipa tästä pitkä! 😀 Toivottavasti jaksat lukea tän mun romaanin!

    Enivei, kiitos tosi tärkeästä aiheesta, se herätteli paljon ajatuksia ja noita vanhoja tunteitakin pintaan. <3

    Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

    • Saija
      Posted at 13:16h, 10 toukokuun Vastaa

      Voi kiitos itsellesi, kun näit näin paljon vaivaa kommentin eteen <3 Todella ikävä kuulla, että sulla on noin rankat kokemukset takana 🙁 Pystyn vain kuvittelemaan, millaista taistelua oot saanut käydä. Mutta hienoa, että oot voittanut sen, vaikka taistelua varmasti joutuu käydä lähes päivittäin. Oot kyllä vahva! Ja ehdottomasti kannattaa nauttia kurveista, kun niitä on. Mä käyn heti lukemassa sun kirjoituksen. Kiitos, kun linkitit tämän ja tuhannet tsempit sinne <3 xx

    • Elisabet M. Rinne
      Posted at 17:40h, 10 toukokuun Vastaa

      Kiitos paljon sanoistasi, ne merkitsevät paljon <3 Kiitos, kun luit! Ja kiitos tsempeistä, oot ihana! <3 XX

      • Saija
        Posted at 07:34h, 11 toukokuun Vastaa

        <3<3

Post A Comment