Blogitavoitteeni tälle vuodelle

Helou ja kivaa lauantai-iltaa teille kaikille, jotka ootte koneen tai puhelimen ääressä  Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut hyvin! Mä oon viettänyt melko rentoja päiviä vieraillen perheen luona, katsellen leffoja sekä siivoillen. Huomenna olisi tarkoitus tehdä paljon blogijuttuja ja itse asiassa niihin liittyy myös tämän päivän postaus. Oon viimeisen viikon miettinyt tätä blogia ja tulevaisuutta. Oon asettanut itselleni erilaisia tavoitteita tälle vuodelle ja ajattelin, että nyt olisi kiva jakaa nämä myös teidän kanssa. Saatte kertoa rehellisen mielipiteen näistä eli ootteko yhtä innoissani kuin mä!

karvaliivi nacelle

valkoinen neule

Muuta postausrytmi. Viime syksynä tätä tuli testattua eli tein aina edellisenä iltana seuraavan päivän postauksen valmiiksi. Tähän rytmiin pääseminen vei aikaa, mutta koin sen helpommaksi niin mun itseni kuin teidän kannalta. Silloin ei tule niin kiire tehdä uutta postausta, kun tietää sen tulevan julkaisuun vasta seuraavana aamuna. Ja tällöin rytmi on varmasti myös teistä säännöllisempää ja tasaisempaa.

Herätä Youtube-kanava henkiin ja ala toteuttaa videoita. Te ootte pyytänyt tätä monesti ja nyt ensimmäistä kertaa musta tuntuu siltä, voisin uskaltautua tähän, haha! En tiedä onko musta aluksi vain höpöttelemään videon edessä, mutta voisin aloittaa jollain erikoisemmalla. Kuten pakkausvideolla tai vaikka päivä mun kanssani-videopäiväkirjalla.

IDKUVA

biker hoist

Toteuta enemmän tuotearvosteluja. Jos oot lukenut blogiani alusta saakka niin voit ehkä muistaakin, että tuotearvostelut olivat mun blogissa aina suuria hittejä. Nykyään niitä tulee toteutettua aivan liian vähän, joten on aika herätellä nämä postaukset henkiin. Ensimmäisenä on tulossa Kylie Jennerin meikkien arvostelu!

Päivitä ahkerasti myös muita somekanavia. Aloin tänään taas päivittelemään aktiivisemmin Snapchattia ja tarkoituksena olisi jatkaa tätä samaa linjaa. Sen lisäksi haluan päivittää usein myös Instagramia ja miksei myös Weheartia, Pinterestiä yms. Melkein kaikista mut löytää nimimerkillä @saijis.

karvaliivi

rannekellot nacelle

Avaa blogikirppis useammin. Se on ollut todella pidetty, joten on aika päivitellä sitä useammin. Katsoin tänään kaikkia juttuja myyntiin ja tarkoitus olisi kuvata ne jo huomenna eli kohteet avautuvat lähipäivinä. Jos takit, neuleet, huivit, nahkahousut yms. kiinnostavat niin kannattaa olla kuulolla.

Vastaa kaikkiin viesteihin heti. Vastailen kommentteihin monta kertaa päivässä, mutta haluan tehdä sitä entistä useammin. Kaikista eniten parannettavaa löytyy sähköposteista! Niihin pyrin tästä lähtien vastaamaan vähintään kerran päivässä.

kiharat hiukset

adidas

Sveater Gina Tricot | Vest SheIn (gift) | Leather pants Only | Bag Saint Lauren | Shoes Adidas | Watch Marc by Marc Jacobs – adlinks

Miltäs nämä mun tavoitteet vaikuttavat? 


47 Responses to “Blogitavoitteeni tälle vuodelle”

  1. Avatar Annn sanoo:

    Hyviä tavotteita :-) Ja miten ihana talvinen rento asu <3 Mukava tosiaan ois nähdä sulta vlogiakin!

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos paljon <3 Hyvä juttu, että niiden näkeminen kiinnostaisi sua! Tämä asu oli kyllä ihana rento rentoon päivään :p

  2. Avatar Ansku k sanoo:

    Hyvältä vaikuttaa!:)♡

  3. Avatar Ida sanoo:

    Hyvältä kuulostaa, varsinkin noi videot! Ois myös kiva jos laittaisit snäppiinkin enemmän videoita, joissa puhut kun sun ääntä on kiva kuunnella :D Ja musta on kiva että vastaat blogissa kaikkiin kommentteihin vaikka niitä tulekiin aika paljon, annat kuvan että välität <3

    • Saija Saija sanoo:

      Voi ihana sinä :) Niin ilo kuulla, että tykkäät kuunnella mun ääntä. Voisin kyllä alkaa päivittelemään myös sinne useammin videoita, kiitos ehdotuksesta. Ja ehdottomasti, mun mielestä kommentteihin vastaaminen on kivaa. Pääsen näiden kautta keskustelemaan teidän kanssa, koska oottehan te iso osa tätä :) <3

  4. Avatar Aada sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! <3 Odotan innolla että saadaan nähdä sulta videoitakin. ;)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti paljon Aada kommentistasi <3 Super kiva kuulla, että odotat sitä :p

  5. Avatar Anne sanoo:

    Videopostaukset ja tuotearvostelut kuulostavat tosi kivalta! :) ♥ Ja aamulla postaaminen on ainakin itselleni mieluinen juttu, sillä rakastan lukea uudet päivitykset aamukahvini äärellä. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    • Saija Saija sanoo:

      Onpas ihana huomata teidän ottavan nämä tavoitteet näin hyvin vastaan :) Tuo aamulla postaaminen oli jotenkin helpompaa, kun siihen rytmiin pääsi. Ja on kiva julkaista uutta sisältöä silloin, kun tietää osan lukevan blogeja juuri aamukahvin äärellä. Kiitos sulle tuhannesti kommentistasi :) ♥

  6. Avatar Katri sanoo:

    Siis toi tukka! Ihana,tumma sävy ja kiharat käy sulle tosi hyvin! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Vau!! Miten piristävä kuulla tällainen kommentti, kiitos kovasti :) xx

  7. Avatar Kiia Innanmaa sanoo:

    Hyviä tavoitteita! Suosittelen ehdottomasti tota, että kirjoittaa niitä postauksia etukäteen. Itse elän sen verta kiireistä elämää aika ajoin, että välillä on viikonlopun aikana kirjoitettava montakin postausta varastoon :p

    Ja ehdottomasti noita videoita, pakkausvideo rupesi heti kiinnostamaan :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    • Saija Saija sanoo:

      Oi kiitos Kiia :) Ja totta muuten! Mä kerran testasin tätä, sillon ennen ulkomaanmatkaa ja oli kyllä rentouttavaa, kun kiireessä sai vain käydä julkaisemassa uuden kirjoituksen. Täytyy ottaa tästä uusi tapa! Jee, oon niin innoissani myös :p

  8. Avatar Erika sanoo:

    Heippa Saija! Oisko mahdollista saada postaus sun tän hetkisestä laukkukokoelmasta? Kuolaan sun laukkujen perään :D Ainiin ja kivoja kuvia sulla, meidän koululta vissiinkin otettu :)

    • Saija Saija sanoo:

      Moikka :) Voin laittaa jonkun tilannekatsauksen, mutta koko kokoelman ajattelin esitellä sitten, kun se on valmis. Kiva kuulla, että laukkuni ovat mieluisia. Mä oon kans itse niin tyytyväinen kaikkiin kokoelman jäseniin. Joo nämä kuvat ovat koululta, joten hyvin mahdollista – kiitos sulle :)

  9. Avatar Jeannay sanoo:

    Mahtavia blogitavoitteita!<3 Ois kyllä huippua nähdä sulta myös youtube materiaalia enemmän jatkossa :') Xx

    • Saija Saija sanoo:

      Voi vitsit, kiitos paljon <3 On kyllä ollut kiva huomata teidän innostuneen tästä asiasta :)

  10. Avatar Julia P sanoo:

    Samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa että tilannekatsausta laukkukokoelmasta! :) koska siinä laukkuprojektin valmistumisessa kestää varmasti vielä aikaa.. Sulla niin monipuolisesti erilaisia laukkuja, niistä saisi myös kivaa esittelyvideota joskus :)

    • Saija Saija sanoo:

      Mun täytyy varmaan toteuttaa sellainen, kun tämä selvästi kiinnostaa teitä :) Oot kyllä oikeassa, että valmistumisessa menee vielä aikaa. Hei hyvä idea! Valmiin kokoelman voisi sitten esitellä videolla. Kiitos sulle paljon hyvistä vinkeistä, mä laitan tuon tilannekatsauksen toteutukseen jo lähiaikoina :-)

  11. Avatar Ella sanoo:

    Aivan ihana asu! Samalla rento, mutta myös todella tyylikäs.<3
    Ootan tosi paljon nuita videoita!;)

    • Saija Saija sanoo:

      Suuret kiitokset sulle Ella, kivasti sanottu :) Ja ihana kuulla, että videot olisivat tervetulleita <3

  12. Avatar Cami sanoo:

    Voisin ottaa itselleni vähän samoja tavoitteita, vaikka tosin videot saa ehkä jäädä toistaiseksi x) Saa myös nähdä miten elämänrytmi muuttuu myös vauvan myötä niin tälle vuodelle en ehkä kauhean kunnianhimoisia tavoitteita aseta ❤ Ihanaa tulevaa blogivuotta!

    • Saija Saija sanoo:

      Suosittelen <3 Sitä tulee toteutettua enemmän juttuja, kun pitää itsellään tavoitteita :) Voi vauva muuttaa varmasti, kun rytmiä, mutta siitä on ihana nauttia. Kyllä se blogi aina odottaa :) Kiitos ja samoin myös sulle <3

  13. Avatar Essi H sanoo:

    Hyvältä kuulostaa! Noita youtube videoita ois kyl kiva nähä! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Huippua, että ootte näistä yhtä innoissani kuin mä! En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan nämä kaikki :)

  14. Avatar Mansi sanoo:

    Videoita mäkin odotan innolla! Ja tuotearvosteluja myös :) Voisitko joskus toteuttaa sellaisen myös tuotteista, joihin olet pettynyt (kosmetiikkaa, vaate, laukku, kengät tai mikä vaan)? Ainakin Alexan blogissa oli tälläinen postaus joskus. Aina saa lukea hehkutusta tuotteesta jos toisestakin, mutta olisi kiva tietää myös niistä jotka eivät ole hintansa väärti tai ovat muuten vaan huonoja.

    Ja pakko munki vielä kiittää tuosta sun kommentoinnista! Se on ihailtavaa miten nopeasti vastailet ja se että vastaat aina jokaiseen kommenttiin, vaikka aina kaikki eivät vastausta kaipaisikaan. Ja ilkeisiin kommentteihinkin vastaat aina niin aikuismaisesti ja ystävällisesti etkä provosoidu niistä! Se on hienoa ja pitää blogisi positiivisena ja hyvän mielen paikkana ja antaa sinusta hyvän kuvan :)

    Mukavaa sunnuntaita sulle Saija!

    • Saija Saija sanoo:

      Jes <3 Super kiva kuulla teidän odottavan :) Eikä! Mikä sattuma, nimittäin mä juuri eilen mietin tuota postausta. Pitäisi kyllä ihmeessä toteuttaa sellainen, koska mulla on nimetä heti muutamia tuotteita siihen mukaan. Ihana kuulla, että oot tuota mieltä :) Mun mielestä kommentteihin vastaaminen on todella kivaa ja pääsen tätä kautta tutustumaan teihin lukijoihin. Mä haluan nyt ja myös jatkossa vastailla aktiivisesti kommentteihin, koska te lukijat ootte niin iso osa tätä eikä ilman teitä tätä olisi läheskään näin kiva päivitellä. Kiitos ja samoin myös sulle :)

  15. Oikein hyviä tavotteita olet asettanut! :)
    Ja olet kyllä niin hirmukaunis! *o*

  16. Avatar Alina sanoo:

    Tiesitkö sellaisesta liikkeestä kuin paitabaari seinäjoella? :) löytyy paljon kivoja merkkivaatteita ja laukkuja!

    • Saija Saija sanoo:

      Joskus oon kuullut siitä, mutta en ole koskaan käynyt. Enkä ole oikein tiennyt mitä siellä myydään, joten kiitos vinkistä – täytyy pyörähtää joskus :)

  17. Avatar Taru sanoo:

    Videot ois enemmän kuin tervetulleita! Myös snäppiäsi tykkään seurailla :) Varsinkin, kun jossain vaiheessa teit snäppejä joissa puhuit, niin ne oli tosi kivoja!

    • Saija Saija sanoo:

      Jei, huippua <3 En malta odottaa! Mä voisin ottaa tavaksi myös tehdä useammin snäppiin videoita, kun näytätte myös niistä pitävän :')

  18. Avatar Viivi Vilja sanoo:

    Todella hyvältä kuulostaa sun tavotteet! Tää koko blogi on jo pitkään ollut yksi mun suosikeista ja toiminut ihan valtavana inspiraation lähteenä. Oot Saija niin ihanan pirteän oloinen ja aito, täältä blogista saa aina lukiessa hymyn huulille. Ihanat kuvat taas jälleen <3 Tsemppiä alkavaan viikkoon!

    • Saija Saija sanoo:

      <3 Kyllä mulla nousi suuri hymy kasvoille sun kommentin myötä! Ihan mahtavaa, että mulla on näin sydämmellisiä lukijoita :) Mua motivoi suunnattomasti kuulla, että oon toiminut inspiraation lähteenä. Ja kiva kuulla, että sulle on välittynyt tuollainen kuva. Kiitos ja ihanaa tulevaa viikkoa myös sulle :)

  19. Avatar Wilhelmina sanoo:

    Olipa erityisen kivat kuvat tässä postauksessa! :) Hyvin sopii tuo hiusten tumma väri!

    • Saija Saija sanoo:

      Vitsit kuinka piristävää kuulla teidän pitävän näistä kuvista. Kiitos kovasti sanoistasi :) xx

  20. Avatar laura sanoo:

    Vau, ompa sulla upeat hiukset näissä kuvissa! :) Minäkin odottelen innolla videoita ja tuotearvostelut ovat myös mieluisia.

    • Saija Saija sanoo:

      Vaude, kiitti paljon Laura :) Niin ihana kuulla, että mun suunnittelemia juttuja jo odotellaan! Oon kyllä itsekin niistä niin innoissani :p

  21. Avatar Emma sanoo:

    Upeita kuvia ja samoin asu! Minkä kokoisia muuten nuo pystykuvat on? :-)

  22. Avatar Terhi sanoo:

    Kuulostaa kivoilta tavoitteilta! Tuote-arvosteluja on aina kiva lukea ja youtube-kanavan herättely kuulostaa myös hyvältä! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos kovasti Terhi :) Oli ilo kuulla sun pitävän ideoita hyvinä! Oon itse näistä tavoitteista niin innoissani, että piristää kuulla teidän olevan myös samoilla linjoilla :>

  23. Avatar Saija sanoo:

    Oot ihan älyttömän kaunis! :) Sun juttuja on kiva lukea :)

    • Saija Saija sanoo:

      Olipas tämä ilahduttava kommentti! Jättimäiset kiitokset sulle :) xx

  24. […] 2. Pitkässä liivissä (asupostaus täällä) […]

Kommentoi