6 + 1 Interior details

Osa teistä saattaa muistaakin, että toteutin mun vaatekaappiin suursiivouksen KonMari metodin avulla. Koska tämä projekti saatiin päätökseen niin päätin tehdä saman vielä sisustukselle! Laitoin kierrätykseen tikashyllyn ja lähes kaikki sen päällä olleet sisustusjutut. KonMarin ohjeita noudatten tulin siihen tulokseen, että nämä tavarat eivät enää tuottaneet mulle iloa, haha. Meillä olisi hakusessa sisustukseen yhtenäisempi, simppelin moderni ja samaan aikaan kuitenkin freshi lookki. Eli saattaa olla, että innostun kirjoittelemaan tänä syksynä entistä enemmän sisustukseen liittyviä postauksia. Tässä kuitenkin muutamia mun mieleen olevia yksityiskohtia meidän kodista:

IDKUVA

Mustavalkoiset tuotepakkaukset. Tällaisen tarkan sisustajan pelastukset! Oliiviöljy on vielä avaamaton, mutta vaniljan makuinen kahvisiirappi on parasta varsinkin silloin, kun tekee mieli kahviloiden makukahveja.

ananas sisustusjutut

Ananaksen muotoiset koriste-esineet. Meiltä löytyy neljä ananasta: kaksi isoa ja kaksi pientä. Molempia löytyy niin valkoisena kuin hopeisena. Varsinkin nämä pienet (oikeasti kynttilät) ovat älyttömän suloisia! Bongatkaa yksi ananas lisää puhelimen kuorista, heh…

marimekko

Keittiöpyyhkeeseen mätsäävä patakinnas, joka tuo yksinkertaisuudestaan huolimatta ”sitä jotain” koko keittiöön.

salaatti

Kultaiset aterimet, jotka ovat huomattavasti kivemman näköisiä kuin normaalit hopeiset. Ainut huono puoli on niihin aina välillä ilmestyvät tummat pisteet…

kirjainmuki

Mustavalkoiset mukit, joissa säilytän eniten käytössä olevia siveltimiä.

kaktus

Kaktukset – ne ainoat oikeat kukat, jotka onnistun pitämään hengissä. Se on ehkä suurin syy, miksi näihin ihastuin. Viime kerralla Ikeasta lähti mukaan kolmen pienen kaktuksen setti!


37 Comments
  • Avatar
    Inka
    Posted at 21:23h, 11 lokakuun Vastaa

    Ai että herkullisen näköisiä sisustus kuvia, niitä vaan lisää!♥:)

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:27h, 11 lokakuun Vastaa

      Iso kiitos sulle Inka <3 Mukava kuulla, että näitä saa heitellä tulemaan lisää :)

  • Avatar
    Janina
    Posted at 21:51h, 11 lokakuun Vastaa

    Teillä on niiiin ihanan näköistä! <3

    Naurattaa kaktukset, kun kaikki sanoo, että "ne pysyy vaikka missä olosuhteissa elossa" kröhm ite oon onnistunut tappamaan joka ikisen kaktuksen...:D noloa...

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:53h, 11 lokakuun Vastaa

      Voi kiitos Janina <3 Haha eikä :D Mulla toki kävi niin, että kastelin tätä isointa joskus liian innokkaasti ja lopulta se vesi ei enää imeytynyt. Sen jälkeen annoin sen olla kuukauden suoraan auringonpaisteessa niin ei onneksi kuollut :-D

  • Avatar
    Henna
    Posted at 21:53h, 11 lokakuun Vastaa

    Ihania kuvia! :) Onkohan toisessa kuvassa olevat kukat aitoja? Jos ei, mistä olet ne löytänyt? :)

    – HM

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:06h, 11 lokakuun Vastaa

      Voi vitsit, kiitos :) Kuvista saatu palaute ilahduttaa niin paljon! Ei ole aitoja. Tosi moni luulee niitä aidoiksi eli melko hyvin tekokukkia :p Ja ne on ostettu Minimanista.

  • Avatar
    Michela
    Posted at 22:38h, 11 lokakuun Vastaa

    I really love your bathroom set :)
    Miki xx

    littletasteofbeauty.blogspot.it

  • Avatar
    Essi
    Posted at 23:01h, 11 lokakuun Vastaa

    Meillä on selvästikin tosi samanlainen sisustusmaku! :-) Rakastan yksinkertaisuutta, mutta samalla pitää silti olla myös jotain ”erikoisempia” yksityiskohtia, joihin katse kiinnittyy. Ja tunnen tuskasi tuon kukkien elossa pitämisen suhteen, mä oon jo täysin luovuttanut ja ainoastaan Lidlin Krysanteenikimppuja lukuunottamatta pidättäydyn myös kaktuksissa/tekokukissa…:-D

    essi-bltn.blogspot.fi

    • Saija
      Saija
      Posted at 07:31h, 12 lokakuun Vastaa

      Hei tosi kiva kuulla, että meillä on samanlainen maku :) Erikoisemmat yksityiskohdat tuo kivan lisän muuten yksinkertaiseen sisustukseen. Haha helpottavaa nähdä, että muillakin on vaikeuksia saada kukkia pysymään elossa :-D

  • Avatar
    Sanna
    Posted at 08:08h, 12 lokakuun Vastaa

    Aivan ihanat nuo toisen kuvan tekokukat ja maljakko, mistä tuo maljakko on peräisin? :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 09:40h, 12 lokakuun Vastaa

      Mä kans tykkään niistä älyttömästi <3 Maljakko on löytynyt myös Minimanista :)

  • Avatar
    Jeannay
    Posted at 09:05h, 12 lokakuun Vastaa

    Vau miten upealta näyttää!♥ Kaikki mustavalkoiset sisustusjutut on mun mielestä ihan huippu tyylikkään ja freshin näköisiä :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 09:42h, 12 lokakuun Vastaa

      Kiitos kovasti ihanainen ♥ Täytyy sanoa, että oon sun kanssa täysin samaa mieltä! Mustavalkoinen on niin ajaton yhdistelmä :)

  • Avatar
    Ansku k
    Posted at 09:44h, 12 lokakuun Vastaa

    Ihania!♡

    • Saija
      Saija
      Posted at 13:20h, 12 lokakuun Vastaa

      Super iso kiitos <3 :)

  • Avatar
    Eve
    Posted at 09:49h, 12 lokakuun Vastaa

    Hei mistä toi vanilijan makuinen makusiirappi kahviin oikein on? :)) oon ettinyt tommosia niiiiiiin kauan!

    • Saija
      Saija
      Posted at 13:26h, 12 lokakuun Vastaa

      Se on Zicos-nimisestä verkkokaupasta :) Suosittelen! Tuo tekee jopa pahasta kahvista hyvää ;-)

  • Avatar
    Empuskaa
    Posted at 09:58h, 12 lokakuun Vastaa

    Mä en vaan saija kestä, niin kaunista kaikki :)<3 aican ihanaa!! Just ihanan yksinkertaista, pelkistettiä ja kaunista <3 oot kyllä valtava inspiraationlähde! Ihanaa päivää <3

    • Saija
      Saija
      Posted at 13:25h, 12 lokakuun Vastaa

      Ei ihana sinä <3 Meillä on kyllä niin samanlainen maku kaikkien juttujen suhteen! Tämä kommentti piristi kyllä suunnattomasti :) Kiitos ja samoin myös sulle <3 xx

  • Avatar
    Soyy
    Posted at 10:15h, 12 lokakuun Vastaa

    Tosi kivan näköistä! Toi huulipunateline näyttää niin näppärältä, mistähän se on hankittu? :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:01h, 12 lokakuun Vastaa

      Hirmu paljon kiitoksia:) Se on kyllä tosi näppärä! Ja se on tilattu Cocopandalta :>

  • Avatar
    Inka
    Posted at 14:14h, 12 lokakuun Vastaa

    Meinaatko sitä tikashyllyä mikä oli eteisessä? Siis että otitte pois sen :D
    Mistä tuo ananas on ostettu tai puhelimen kuori?
    Entä kultaiset aterimet tai vasemman puoleinen muki jossa säilytät suteja?

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:26h, 13 lokakuun Vastaa

      Joo juurikin se lähti pois :) Ananas on H&M Homesta ja puhelimen kuoret Nunuco Design Companylta. Kultaiset aterimet ovat saatu joululahjaksi, mutta niitä saa ainakin Jotexilta ja Ellokselta. Vasemman puoleinen muki on myös H&M Homesta :>

  • Avatar
    Aa
    Posted at 15:10h, 12 lokakuun Vastaa

    Hei, haluun antaa sulle bloggaajana pari vinkkiä, toivon, että et ota pahalla! Tarkoitan nää hyvällä, oon nimittäin kauhee kielioppihysteerikko, ja blogisi taso nousee, kun muutamat pienet virheet korjaa. :)
    KonMari-metodi
    6 + 1 (tai muut luvut, oot käyttäny tätä otsikointia joskus ennenkin) tarkoittais, että artikkelissa/postauksessa olis 6 asiaa x, ja yks jonkinlainen extra tai jotenkin selvästi erilainen kuin muut.
    100%:sesti (tätä käytät usein) on väärin. 100 % riittää (huomaa välilyönti). Vaihtoehtoisesti on selkeämpää kirjoittaa auki: sataprosenttisesti. :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:40h, 13 lokakuun Vastaa

      Kiitos näistä, en ole itse tällaiseen edes kiinnittänyt huomiota :) Ja ei, en ota pahalla. Tällaiset kommentit ja korjaukset ovat nimenomaan tärkeitä blogin kannalta. Hyvä, kun tulit kommentoimaan (:

  • Avatar
    Nenny
    Posted at 15:27h, 12 lokakuun Vastaa

    Heippa!
    Ihana sisustus teillä! Täällä mustavalkoinen ja yksinkertaisuus iskee myös!
    Noista siveltimistä tuli mieleen, että (juhla)meikkipostaus näin lähestyvien pikkujoulujen alla olisi kiva!:)
    Itse olen ihan peukalo keskellä kämmentä etenkin tummansilmämeikin kanssa..

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:30h, 13 lokakuun Vastaa

      Kiitän :’) Mustavalkoinen on kyllä toimiva yhdistelmä sisustuksessa! Voi mä oon itsekin melko huono tummien silmämeikkien kanssa, joten en osaa sanoa olisiko mun postauksesta hyötyä :D Mutta pidetään mielessä :)

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 15:33h, 12 lokakuun Vastaa

    Mistä toi musta marmorikuvioinen purkki on? :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:06h, 13 lokakuun Vastaa

      Se on tilattu H&M:n Home-puolelta :)

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 18:10h, 12 lokakuun Vastaa

    Hei, mitä noi valkoiset kukat tuossa kipossa on? ihan oikeita ruusuja vai jotain koristekukkia? :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:12h, 13 lokakuun Vastaa

      Ne on koristekukkia, löytyi Minimanista. Ne on todella aidon näköisiä :)!

  • Avatar
    Eeva
    Posted at 19:21h, 12 lokakuun Vastaa

    On kyllä yksinkertaisen nätin näköistä :) Mulla vaan katse kävi ekana tohon salaattiin tosin :’D :P

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:06h, 13 lokakuun Vastaa

      Isot kiitokset sulle Eeva :) Haha eikä! Se kyllä pomppaa tuolta kaikista eniten esille :D

  • Avatar
    Aikku
    Posted at 22:42h, 12 lokakuun Vastaa

    Niin kaunista kaikki! Oon itse myös juuri uusimassa olohuoneen sisustusta ja oon ihastunut juuri kaikkiin tollasiin ”kynttelikköihin”, millanen sultakin olkkaristalöytyy! Mistä oot sun omasi löytänyt? :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:39h, 13 lokakuun Vastaa

      Tuhat kiitosta sinne:) Oi kyntteliköt ovat kyllä kaikki niin kauniita, mutta erityisesti juuri nämä mustat! Tämä on ostettu vähän aikaa sitten Clas Ohlssonilta :’)

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 00:35h, 13 lokakuun Vastaa

    Ihan mielettömän ihania yksityiskohtia teidän kodissa, vautsi ♥ Mä oon myös ihastunut kovasti mustaan väriin sisustuksessa ja sitä onkin ihana haalia pienillä yksityiskohdilla kotiin :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 09:27h, 13 lokakuun Vastaa

      Vaude, kiitti paljon Emilia ♥ Ihanan piristävästi sanottu! Voi musta on kyllä yllättävän toimiva väri sisustuksessa, se tuo kivaa kontrastia. Mukava nähdä, että säkin oot innostunut siitä :) xx

Post A Comment