Elokuun 2K16 suosikkilistaus

Heissan  Ennen kuin lähdetään viettämään sunnuntaita porukoille ja eräille synttärikahvitteluille niin tulin päivittelemään teille viime kuun suosikit. Vaikka mennään jo kovaa vauhtia syyskuuta eteenpäin niin tämän postauksen verran muistellaan vielä loppukesän juttuja eli olkaas hyvät:

björn borg alusvaatteet

Moni teistä saattaa muistaa, kun mainitsin tämän Björn Borgin beigen alusvaatesetin syksyn must have-hankintojen postauksessa. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen juttu, joka kyseisestä listauksesta toteutui. Tykkään erityisesti näiden miellyttävästä materiaalista, mukavuudesta ja tietysti kauniista ulkonäöstä ;-)

eos käsirasva

Syksyn saapumisen saattoi jo elokuulla ennustaa kuivasta ihosta. Mun iho reagoi heti kylmyyteen, joten se vaatii extrakosteutusta parin vuodenajan aikana. Mun laukussa kulkee kätevästi mukana EOS-merkin vaaleanpunainen käsirasva. Tämä on just sopivan kokoinen ja mikä tärkeintä niin rasva imeytyy nopeasti!

IDKUVA

Shorts SheIn (gift)

Elokuulla päästiin nauttimaan viimeisistä lämpöisistä keleistä ja silloin tuli otettua kaikki ilo irti shortseista + kesämekoista. Nämä valkoiset shortsit hapsuyksityiskohdilla saapuivat aivan kesän lopussa, mutta onneksi ne menee ensi kesää odotellessa myös kotihousuina 

adidas superstars

Kengät – Adidas (adlink)

Pyrin käyttämään koko kesän mahdollisimman paljon balleriinoja ja sandaaleja, mutta kyllä käyttöön pääsi myös yhdet tämän hetkiset suosikkikengät – Adidaksen Superstarit. Mustavalkoinen väri mätsää hyvin erilaisten asujen kanssa ja kultaiset yksityiskohdat taas kellon + muiden korujen kanssa.

valkoisia ruusuja

Eräänä päivänä Tatu yllätti mut lempikukillani, valkoisilla ruusuilla. Sain samalla tilaisuuden ottaa käyttöön uuden pyöreän muotoisen maljakon. Niin iso, mutta upea yksityiskohta pyöreälle keittiönpöydälle.

vitamiinit

Kuten aikaisemmin mainitsin niin aion pitää tänä syksynä huolen riittävästi vitamiinien saannista. Sain elokuulla testiin suihkutettavat vitamiinisuihkeet, jotka ovat oikeasti maailman paras ratkaisu! Ei ole pakko muistaa ottaa vitskuja mukaan, kun voi suihkuttaa tällaista suihketta vaikka autoa ajaessa :D Valkoinen purkki oli todella pahan makuista ja keltainen taas kuin karkkia eli voitte varmaan arvata missä järjestyksessä näitä käytän.


20 Responses to “Elokuun 2K16 suosikkilistaus”

  1. Avatar Oona sanoo:

    Onko toi maljakko minimanista? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ei tämä on Sisustuskauppa.comista, mutta Minimanissa taitaa olla samantyyppisiä :)!

  2. Avatar Aino sanoo:

    Milloin uutta banneria? Ja IHANA napakoru <3

    • Saija Saija sanoo:

      Tämän kuun aikana, kun saan sen suunniteltua valmiiksi – lopputulos mulla on jo mielessä suunniteltu ;-) Hihi kiitos Aino <3

  3. Avatar Eva sanoo:

    Moi!
    Ei liity postaukseen mut ollaan tulossa ystävän ja hänen äitinsä kanssa Seinäjoelle ja ajateltiin käydä syömässä jossain. Voisitko suositella jotain ravintolaa? :) ei kovin kallista muttei mitään heseä kuitenkaan! Joku kiva paikka josta saisi mieluusti jotain kasvisruokaa? Kiitos
    :)

    • Saija Saija sanoo:

      Heippa :) Voi vähän kiva! Holy Smoke-nimisestä ravintolasta saa burgereita, kanaa, kasviksi, salaatteja yms. Siellä kaikki grillataan ja se on mun mielestä kivaa vaihtelua. Fransmanni on myös hyvä paikka – sieltä löytyy kaikenlaista. Oon myös kuullut paljon hyvää juuri avatusta Fit Wok-nimisestä paikasta. Sieltä löytyy varmasti myös kasviruokaa. Täytyy itsekin käydä testaamassa se lähiaikoina (:

  4. Avatar Minttu sanoo:

    Ihania suosikkeja. Mulla kanssa kuivuu iho todella paljon. Oon niin samaa mieltä tosta EOS- käsirasvasta. Multa löytyy juurikin saman värinen yksilö, jota kannan aina mukana
    Hyvää syksyä! Toivottavasti postaat paljon kuvia ispiroivista syysasuista. Ja olisi kiva nähdä Nemoakin asukuvissa
    Ps. Tykkään toosi paljon sun snapeista. Voisit joskus laittaa useammin kuvia my storyyn

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti Minttu :) Oih miten kiva nähdä sun myös pitävän EOS-käsirasvasta! Se on kyllä huippu, niin laadultaan kuin pakkaukseltaan. Menee kätevästi mukana myös pienimmissä laukuissa. Jooo ehdottomasti <3 En malta odottaa, että pääsen jakamaan lisää syysasuja. Mulla on mielessä vaikka mitä asuideoita :p Ja kiitos vinkistä, täytyykin joskus ottaa Nemo mukaan. Ilo myös nähdä, että mun snäpit ovat mieluisia. Mä voisin alkaa päivittelemään sitä aktiivisemmin. Kiitos sulle vielä motivoivasta kommentista :)

  5. Avatar Tiira sanoo:

    Moikka! Milloin tatun vastauspostaus tulee kun sanoit sen tulevan loppuviikosta? ps oler kiva bloggaaja

    • Saija Saija sanoo:

      Niiden piti tulla nyt tänään, mutta ei saatu otettua Tatusta uusia asukuvia siihen postaukseen :/ Joten se hieman siirtyy! Super kiva kuulla, että oot tuota mieltä – isot kiitokset :) xx

  6. Avatar Live Fearlessly - Ellen sanoo:

    Sulla on aina niin kivat suosikkipostaukset! Ja ompa söpöjä noi valkoiset ruusut, ihanan herkkiä :)
    http://livefearlessly-ellen.blogspot.fi/

    • Saija Saija sanoo:

      Ihanasti sanottu, kiitos paljon :) Nämä postaukset ovat yksiä suosikkeja! Ne on kyllä upeita, mutta valitettavasti menevät niin nopeasti huonoiksi :-/

  7. Avatar Hilla sanoo:

    Hei mun piti tulla kertomaan yks vinkki jos sua kiinnostaa, niin ebaysta löytyy tosi aidon näkösiä valkosia silkkikukkia kimpussa :) oon monesti saanut kuulla ihmettelyitä kun ne näyttää niin aidoilta ja tuntuukin semmosilta ”vahamaisilta” – aivan kuten aidotkin :)

    • Saija Saija sanoo:

      Meiltä itse asiassa löytyy yksi pieni kimppu valkoisia silkkiruusuja :) Mutta haluaisin kyllä vähän isompia ”oikeiden kukkien” näköisiä, joten täytyy käydä heti katsomassa. Kiitos sulle paljon vinkistä (:

  8. Avatar Sara sanoo:

    Ootko mistä löytänyt ton käsirasvan, nimittäin oisin kovasti uuden tarpeessa? :) Pakko kantaa aina käsirasvaa laukussa mukana, nimittäin yhtenä talvena en tehnyt niin ja sainkin inhottavan ihottuman kämmenselkään.. Siitä oppineena joka paikkaan käsirasva mukana! :D

    • Saija Saija sanoo:

      Mä ostin sen laivalta, mutta käsittääkseni näitä myydään myös Sokoksella :) Voi eikä! Inhottavaa… Talvella iho kyllä kuivaa niin paljon. Tämä on siitä näppärä, että menee pienen koon vuoksi moneen eri laukkuun. Toivottavasti löydät tällaisen jostain :)

  9. Avatar anonyymi larppaaja sanoo:

    Muistan kun vuosi sitten ne valkoiset ruusut oli niin ikävän tapahtuman symboli, onneksi nykyään liität ne rakkautesi!!♥

    • Saija Saija sanoo:

      Valkoiset ruusut ovat aina olleet suosikkini ja päätin etten anna sen tapahtuman pilata sitä, vaikka se aina välillä tuleekin mieleen :/ Mutta täytyy ajatella positiivisesti <3 :)

  10. Avatar Tiia sanoo:

    Mites nemos kanssa on mennyt? Ihmettelen kun oot niin vähäb päuvitellyt siitä tänne tai ig tai snäppiin :o mä päivittelisin varmasti kokoajan jos koiranpentu taas olisi:D mutta varmasti rankkaa ollut..

    • Saija Saija sanoo:

      Itse asiassa ei ole ollut rankkaa :) Nemon kanssa menee älyttömän hyvin, tällä hetkellä se nukkuu mun jalkojen päällä. Ja ensi viikolla on rokotuksen aika! Tuun kirjoittelemaan pikkutyypistä jatkossakin, mutta en viitsi päivitellä siitä koko ajan, koska tiedän ettei kaikkia kiinnosta koirajutut. Tasapainoisesti siis kaikkea :) Mutta Nemolle kuuluu hyvää; se osaa tehdä tarpeensa 90%:sesti pihalle, on kasvanut paljon jo viikossa, se on tottunut uuteen kotiin ja saanut paljon rakkautta <3

Kommentoi