Mun kesä numeroina

Nyt on meneillään se aika vuodesta, jota mä ja varmaan moni myös teistä odottaa vähiten… Nimittäin kesän 2016 hyvästeleminen. Vaikka päästäisiin vielä nauttimaan lämpöisistä päivistä niin silti todellisuus on vastassa: suurin osa kouluista on alkanut, illat ovat pimentyneet, ensimmäisiä lehtiä on jo pudonnut (syy on ehkä myrkyssä, mutta kuitenkin), jätskikioskit ja marjakojut tekevät lähtöä ja vaatekaupat ovat alkaneet täyttyä syysvaatteista. Vaikka rakastan ja itse asiassa jopa odotan jo syksyä niin silti kesällä on oma taikansa Tuun varmasti kertomaan teille vielä myöhemmin, että miten kesän to do-lista toteutui. Ennen sitä olisi eilen keksimäni postauksen vuoro, jossa kerron miltä mun kesä näytti numeroina. Oon toteuttanut tällaiset bloggaajan viikosta, joten kannattaa myös kurkata se!

13 kappaletta

muualla kuin kotona nukuttuja öitä

1 (!!) kappale

syötyjä pallojätskejä

2 kappaletta

muuta uutta jätskisuosikkia (mustikkapiirakka ja vadelma-lakritsi)

1853 kappaletta

räpsittyjä kesäkuvia

3 kappaletta

Ikean reissuja

1 kappale

baari-iltoja. Sekin tupareiden aikaan ja sitä kesti 2h… Ollaanko me vanhoja?

2 kappaletta

uusia lajitestauksia

1 kappale

elämän isoja kohokohtia

kesä 2016

1 kappale

festareilla vietettyjä viikonloppuja

7 kappaletta

tehtyjä juoksulenkkejä

3 kappaletta

rusketusrajoja

97 kappaletta

tähän mennessä tehtyjä työtunteja

6 kappaletta

katsottuja auringonlaskuja

2 kappaletta

vierailuja Asuntomessuilla

1 kappale

rakennusprojekteja

6 kappaletta

uusia kesäbiisi suosikkeja

Kesä numeroina

5 kappaletta

korttipelikertoja

9 kappaletta

hankittuja sisustusjuttuja – kiinnostaisiko teitä esittely?

2 kappaletta

veneretkiä

3 kappaletta

Suomessa tehtyjä uintikertoja

1 kappale

uusia tuttavuuksia

4 kappaletta

ajeluja kesäisessä yössä

3 kappaletta

kavereiden kanssa terassilla istuttuja iltoja

+10 kappaletta

hauskoja muistoja, jotka naurattavat vieläkin

Kertokaa ihmeessä, mitä tykkäsitte tällaisesta erilaisesta postauksesta?

PS. Muistakaa, että vielä on tämä päivä aikaa linkittää oma bloginsa TÄNNE!


27 Responses to “Mun kesä numeroina”

  1. Avatar Näkijä sanoo:

    Itsehän olen ainakin kolmesti nähnyt sut kolmesti yökerhossa

  2. Avatar Sanna sanoo:

    Älyttömän kivapostaus postaus, aiemmin en olekkaan saman laiseen törmännyt:)
    http://love-sannar.blogspot.fi/

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kiitos hurjan paljon! Ajattelin, että tällainen olisi kivaa vaihtelua :)

  3. Avatar Jani-75 sanoo:

    On kyllä tyylikäs profiilikuva nahkahame ja sininen pusero:)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos, mutta pakko kysyä mitäs profiilikuvaa tarkoitat? :)

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Tarkoittaa tuota bannerin kuvaa, luultavasti…

        • Saija Saija sanoo:

          Voi olla… Mutta siinä ei kyllä ole sinistä paitaa :o

          • Avatar Nimetön sanoo:

            Ainakin mun näytöllä näyttää hieman siniseen taittavalta, vaikka todellisuudessa on varmaan valkoinen :)

          • Saija Saija sanoo:

            Apua näkyykö ne niin erivärisinä :o Se on nimittäin todellisuudessa harmaa :)

  4. Avatar Nimetön sanoo:

    Mikä toi elämän suuri kohokohta on? ;)

  5. Avatar Ansku k sanoo:

    Kiva postaus!:)♡

  6. Avatar Milla sanoo:

    Siis tää on kyllä ihan superkiva postausidea! Vaikuttaa siltä, että sulla on ollut hyvä kesä, vaikka ootkin vaan syönyt yhden pallojätskin haha :-D Itsekään en oo syönyt kuin ehkä kolme pallojätskiä.. :-(

    • Saija Saija sanoo:

      Oi vitsit, kiitos paljon :) Ilahduttaa kuulla, että vähän erikoisemmatkin postaukset ovat mieluisia. Eikä! Mutta jätskitilanteen ehtii vielä korjata ;-)

  7. Avatar Katarina sanoo:

    Ihana idea tässä postauksessa! Aloin miettimään mikä mulla olisi luku noihin muutamiin, enkä kyllä millään muista :-D Huonomuistinen(ko)..

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitoksia :> Voi arvaa vaan, kuinka kauan sain miettiä näitä. Mutta se oli yllättävän hauskaa, tuli kerrattua kesän tekemisiä :)!

  8. Avatar Jenna Reiman sanoo:

    Tämä postaus oli tosi kiva! Ja hyvää ja positiivista palautetta siitä, että keksit sen itse! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos kovasti näin piristävistä sanoista Jenna! Tällainen tuo hymyn huulille :) xx

  9. Avatar Aino sanoo:

    Kivan idean oot keksinyt :) Oottelen innolla tulevia syksypostauksia. Ja todellakin kiinnostaa uudet sisustushankinnat!

    • Saija Saija sanoo:

      Super iso kiitos :) Ja ihana kuulla, että odotat jo syksyn postauksia! Oon itsekin innoissani niiden suhteen. Mä voisin pian esitellä uusia sisustushankintoja :p

  10. Avatar Taru sanoo:

    Kiva postaus :) Muualla kuin kotona noin vähä öitä :D Mulla meni toisin päin … olin mun koko varmaan kymmenen viikon lomasta n. viikon kotona :D Olin nimittäin kaikkialla muualla … kuukausi meni kun sain yllättäen töitä Lapista kuukaudeksi ( vaikka asun itä-suomessa ) :D

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos Taru :) Ohoh! Kuulostaa kyllä hyvältä. Vau, kuulostaa niin hyvältä. Hienoa, että sait töitä :) Mullakin oli kesällä vaan 4 viikkoa lomaa, joten töiden vuoksi tuli öitä vietettyä niin paljon kotona :)

  11. Avatar Tiia sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa sisustusjuttujen esittely! (: olisi myös kiva saada jotain sisustus/säilytys ym vinkkejä, kun syksyllä on muutto ensimmäiseen omaan kotiin (: Hyvää loppukesää sulle! (:

    • Saija Saija sanoo:

      Mukava kuulla, että sä olisit kiinnostunut näkemään esittelyn niistä :) Mulla on muutamia säilytysvinkkejä antaa, joten liitän niitä tulemaan samaan postaukseen. Ihanaa, että sulla on muutto ensimmäiseen omaan kotiin – onnea jo etukäteen! Ja ihanat kesän jatkot sullekin :’)

  12. […] tällaisen viime vuonna koko kesästä ja se oli ainakin todella tykätty. Kyseinen postaus löytyy täältä. Mutta kommentoikaa ihmeessä, onko tällaiset postaukset teidän […]

Kommentoi