What I’ve been doing lately?

Viettänyt sateisen iltapäivän Vaasassa | Päivittänyt ripset kesäkuntoon eli käynyt ottamassa volyymiripset | Vieraillut synttäreillä ja herkutellut siellä itse tehdyllä jätskikakulla | Nukkunut yli 10 tunnin yöunet |  Istunut kesäiltana kavereiden kanssa terasilla | Tyhjännyt vaatekaapista juttuja myyntiin | Viettänyt sunnuntaita Tupperware-kutsuilla | Tehnyt ostoksia juhannusta varten ja aloittanut pakkaamaan kaikki tarvittavat tavarat mukaan sekä…

kirsikat

Syönyt aamupalaksi (tai no joka välissä) tuoreita kirsikoita. Oon aina välillä tarkkaillut, että koska näitä saapuu kauppoihin ja tällä viikolla mun toive toteutui. Näistä nautitaankin niin kauan kuin mahdollista.

superdryn juoksutakki

Tehnyt pitkästä aikaa lenkin auringonlaskun aikaan – vitsit miten kaunis Suomen luonto on kesällä! Ilma oli hieman kostea, mutta niin lämmin.

Guccin aurinkolasit

Vieraillut aurinkolasiliikkeessä, mutta tapahtuma ei mennytkään ihan käsikirjoituksen mukaan vaan mun ja Iriksen seikkailuista olisi saanut oman elokuvan aikaiseksi :D Kirjaimellisesti kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon! Mukaan lähti upeat Guccin arskat, joiden sangat ovat kuvioitua mattapintaa. Me likey 

dayoff

Aloittanut vapaapäivän vain selaillen lehtiä ja popsien mansikoita. Välillä sitä tarvitsee vain sellaista ”omaa aikaa” arjen keskellä. Varsinkin, kun blogia kirjoittaessa sitä tekee töitä käytännössä koko ajan.

nyx soft matte lip cream

Ihastunut lisää mattapinnan tekeviin huulituotteisiin ja löytänyt tämän kesän uudet suosikit, jotka eivät kuivata huulia niin kuin osa mattapunista tekee…

desenio julisteet

Sisustanut kotia hieman lisää pienillä jutuilla, kuten uusilla julistetauluilla. Meidän makuuhuoneen seinälle pääsi esille isokokoinen mustavalkoinen versio, joka sopii sinne paremmin kuin osasin edes kuvitella!

pioni kukat

Ihastellut upeita kukkia, joita täällä Seinäjoella saa bongailla vähän milloin missäkin.

juoksutrikoot gina

Kirjoitellut postauksia valmiiksi loppuviikolle, koska aion juhannuksena pitää koneen kiinni kauemmin kuin yhden päivän. Siitä taitaa olla vuosi, kun oon viimeksi tehnyt näin? Mutta nou hätä, kommentit hoidan kuitenkin puhelimella ;-)


17 Responses to “What I’ve been doing lately?”

  1. Avatar Jeannay sanoo:

    Oi nam nam kirsikoita! Ne on niin herkkua varsinkin kesällä<3 Aivan ihana toi taulu teidän makkarissa :)

    • Saija Saija sanoo:

      NIIN ON! Nimimerkillä parhaillaan niitä popsiva :D Oon sun kanssa samaa mieltä – simppeli, mutta silti näyttävä <3

  2. Avatar jenni sanoo:

    Ihanan herkullisen sävyisiä nuo Nyxin punat! Itsekin olen jo innostunut niistä ja omistan jo viisi eri sävyä :D

    Mitä noi sävyt on? Mun pitäis varmaan jo rajoittaa noiden ostelua mutta ne on vaan niin hyviä ja sävyt ihania :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ne ovat kyllä niin ihania sävyjä ja täydellisiä varsinkin kesäksi :) Ohoh, sulta löytyy jo monta! Sävyt ovat vasemmalta oikealle: 11 Milan ja 16 Cairo. Jos nämä sävyt vielä puuttuvat niin ei muuta kuin hankkimaan ;-)

  3. Avatar Ansku k sanoo:

    Oi ihana postaus!:)

  4. Avatar Janina sanoo:

    Pakko kysyä ootko tulossa himos festareille? :)

  5. Avatar Nimetön sanoo:

    Ihania kuvia! ovatko nuo nyxin punat hyviä? kestävätkö huulilla tai leviävätkö helposti? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitän! Kyllä ovat kestäviä! Levityksen saa tehdä pariin kertaan, mutta punat säilyvät kyllä paikoillaan, kun juo tai syö :)

  6. Avatar Iiris sanoo:

    Aivan ihana postaus❤kirsikat on niin herkkullisia<3 p.s oot mun lemppari bloggaaja❤

    • Saija Saija sanoo:

      Wau, kiitos kovasit Iiris :) Vitsit, että tuli hyvä mieli sun kommentista! Tämä oli ihana kuulla <3 xx

  7. Avatar Inka Nitta sanoo:

    Aivan ihania kuvia, noi sun juoksukamat on supersöpön näköset. Oi taulu näyttää kyllä hyvältä!<3

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos paljon ihanainen <3 Mä niin tykkään tuosta pinkin juoksutakin ja mustavalkoisten housujen yhdistelmästä. Kiva nähdä, että taulu on myös sun mieleen :)

  8. Avatar Ira sanoo:

    Hei Saija!

    Ihanaa juhannusta! Mä oon ollu pahassa kesäflunssakin, mut tänään alkaa olla voiton puolella. Ensiviikolla töihin jo.
    Me lähdemme rakkaan avomieheni kanssa vanhemmilleni koko juhannukseksi.

    Oot hyvä bloggaaja!

    • Saija Saija sanoo:

      Heippa, voi eikä! Ikävä kuulla, että suhun on iskenyt kesäflunssa :/ Mutta toivottavasti teidän juhannus on muuten onnistunut. Kiitos kovasti sanoistasi ja ihanaa juhannusta sinne :)

  9. Avatar Emilia sanoo:

    Oi vitsit miten upeelle toi taulu makkarissa näyttääkään, just sopiva! Oot kyllä ehtinyt nauttia pienistä asioista paljon ja niin sitä kuuluukin :) Kesä on kyllä niin energisoivaa ja ihanaa aikaa, että ei sitä jaksa pienistä asioista masentua vaan nauttia jokaisesta päivästä täysillä :) Ihania kuvia taas kerran ♥

Kommentoi