Style essentials favs atm

Heissan  Alkuun super iso kiitos kaikille niin edelliseen postaukseen kuin muualle someen tulleista onnitteluista. Teitte meidän jännittävästä ja onnellisesta päivästä vielä onnistuneemman! Nyt hypätään tämän päivän aiheeseen. Teistä niin moni aina kyselee tyylijuttujen perään ja osa toivoi näkevän kaikki omistamani vaatteet, asusteet, kengät yms. Koska näitä kaikkia tulee omistettua melko paljon niin esittelyn tekeminen tuottaisi hankaluuksia… Mutta ei hätää, sain hauskan idean. Eli voisin nyt esitellä teille asusteiden suosikkijutut tällä hetkellä:

IDKUVA

1. Ray-Ban Round Metal-aurinkolasit

Nämä arskat saapuivat vasta eilen, mutta paketti oli sen verran odotettu etten malttanut olla listaamatta laseja tähän postaukseen Kuten aikaisemmin täällä kerroinkin niin vaaleanpunainen on tämän hetken yksi hittiväri. Voitte vaan kuvitella kuinka innoissani olin, kun huomasin tyttömäisen trendin saapuneen myös aurinkolaseihin! Bongasin nämä ilokseni alennusmyynnistä. Ja aurinkolasit löytyvät suoraan täältä.

Louis Vuitton Milla

2. Louis Vuitton Milla

Mun viime kesänä ostama LV:n pieni Milla-laukku on päässyt jälleen aktiiviseen käyttöön. Talvella tuli käytettyä paljon Eva-nimistä clutchia Monogram kuosissa, mutta tähän aikaan vuodesta iskee enemmän tämä Azur. Niin nätti laukku vaikka pitsimekon kaveriksi!

Saint Laurent card case

3. Saint Laurent korttikotelo

Tämä upea korttikotelo tuli esiteltyä tarkemmin täällä ja nyt hetken käytön jälkeen on tullut mietittyä, että miten oon pärjännyt ilman tätä? Niin näppärä ottaa mukaan minkä tahansa laukun sisälle + korttitaskuja on juuri sopiva määrä mun käyttöön.

Michael Korsin sandaalit

4. Michael Korsin sandaalit

Tory Burchin mustien balleriinojen ja Birkenstockin sandaalien lisäksi kovassa käytössä ovat nämä kahdet MK:n sandaalit. Vasemmalla oleva remmillinen pari menee jopa juhlavemmissa tilaisuuksissa ja toiset ”läpsyt” taas rennommin shortsien kanssa. Remmilliset versiot löytyvät täältä.

Michael korsin kellot

5. Michael Korsin kello

Vaaleanpunaisen riippuvuus jatkuu myös mun suosikkikellossa, jonka kellotaulu erottuu näyttävästi. Tuutte näkemään tämän vielä useasti eri asuissa!

Louis Vuitton Neverfull

6. Louis Vuitton Neverfull

Vielä viimeisenä uusin jäsen, joka on päässyt vielä aktiivisempaan käyttöön kuin kuvittelin. Tällä viikolla en ole käyttänyt kuin työlaukkua tämän lisäksi. Eli asukuvia on tulossa myös tämän kanssa.


28 Responses to “Style essentials favs atm”

  1. Avatar Cami sanoo:

    Ihanat noi lasit ❤️❤️❤️

    • Saija Saija sanoo:

      Ne on niin upeat ja tuovat varmasti piristystä moniin eri asuihin ♥ :)

  2. Avatar Saga sanoo:

    Mua niin harmittaa, ettei tota millaa valmisteta enää :( oisin niin halunnut sen just monipuolisuuden takia, mutta ei niin ei… Kivoja juttuja sulla suosikeissa, aika samoja ku täälläkin! Eikö nuo MKn kengät kuitenkin hierrä varpaiden väliä? :o sitä aina mietin noissa tollasissa sandaaleissa, joissa ei ole mitään pehmustetta!

    • Saija Saija sanoo:

      Voi ei :< Se on kyllä harmi, että sitä ei enää valmisteta. Kyseessä on kuitenkin niin ajaton malli :/ Voi kuinka kiva kuulla, että meiltä löytyy samoja suosikkeja! Ei ollenkaan <3 Varpaanväli ottaa siihen niin hennosti, että ei sitä edes huomaa. Mä oon kävellyt noilla pitkänkin matkan ilman mitään ongelmia :')

  3. Avatar Juulia sanoo:

    Ai että, ihania juttuja koko postaus täynnä! Kaikista eniten tykkään noista arskoista sekä Michael Korsin kellosta ja kengistä :) On se kumma kun tuo vaaleanpunainen väri alkaa miellyttää myös tälläisen lapsesta asti vaaleanpunaista kartelleen tytön silmää :D

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kiitos paljon :) Mahtavaa kuulla, että alat kans lämmetä vaaleanpunaiselle! On se niin ihana väri, että kannatan ihastumista :p Tuo kyseinen väri näyttää niin hyvältä kaikissa asusteissa <3

  4. Avatar Jenni sanoo:

    Toi Milla on kyllä kätevän kokoinen! Tosi kivoja juttuja kaikki :)

    • Saija Saija sanoo:

      Sitä se on :) Ja niin käytännöllinen! Menee melkein mihin tahansa tarkoitukseen. Kiitos sulle Jenni :’)

  5. Avatar Aino sanoo:

    Työskenteletkö millä alalla? Ja paljon onnea uuteen kotiin :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kaupan alalla sekä kirjoitan tätä blogia työkseni. Kiitos kovasti Aino :>

  6. Avatar Milla sanoo:

    Siis nuo arskat on kyllä superihanat! Samoin tuo Milla-laukku! Muutenkin tosi kivoja nämä asusteet, tykkään :)

    • Saija Saija sanoo:

      Eikös olekin! Niin super kivat :> Millaa voin suositella niin kokonsa kuin mallinsa puolesta – täydellinen clutch. Kiitos sulle paljon kommentista (:

  7. Avatar Eeva sanoo:

    Apua ihan täydellisiä kaikki! Todellakin mun makuun. <3

    • Saija Saija sanoo:

      Niinkö? Oi kuinka mukava kuulla, että nämä miellyttää sun silmää :) <3

  8. Avatar Sofia sanoo:

    Ihania kuvia!*_* Ehdottamasti suosikeiksi noista nousivat Michael Korsin tyylikkäät sandaalit ja Ray Banin Round Metal lasit! Itekki oon noita laseja katonnu keväällä ja jos ei olisi tullut jo yhtiä Ray Baneja ostettua niin nuo olisi todellakin tullut tilattua!:)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos :> Vaude, sä löysit kivat suosikit näistä! Nuo aurinkolasit ovat niin ihanat – täydellinen sävy. Voi vitsit, Ray-Banin malleista ja väreistä on lähes kaikki ainakin mun makuun eli sun omat on varmasti myös ihanat :)

  9. Avatar Annn sanoo:

    Noi aurinkolasit on ihanat! Toivottavasti pian nähdään ne asukuvissa :-)

    http://alaannnblog.blogspot.fi/

    • Saija Saija sanoo:

      Ne on niin perfect :-) Jooo! Täytyy räpsiä teille asukuvat nähtäväksi hyvinkin pian ♥

  10. Avatar Aliisa sanoo:

    Ihanat aurinkolasit!! Itsekin oon harkinnut ray-banien ostoa, mutta jotain vähän klassisempaa mallia kun aika arvokkaat aurinkolasit on kuitenkin kyseessä.
    En muuten viime postaukseen kommentoinutkaan niin sanon vielä tässä että paljon onnea uuteen kotiin, aika ihanan näköisen kämpän ootte löytäneet! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ihana nähdä, että pidät :) Voin suositella Ray-Baneja! Niin kestävät ja klassiset lasit, joihin tuskin tulet kyllästymään. Varsinkaan, jos ostat Aviatorit yms. Kiva, että päätit tähän kommentoida,kiitos kovasti meiltä molemmilta :) Ollaan kyllä niin iloisia, että päätettiin ostaa juuri tämä asunto <3

  11. Avatar Anniina sanoo:

    Oijoi mitä juttuja♥ Voisin noista vaikka jokaise kotiuttaa itselleni! Ovatko nuo Korsin kengät mitä matskua, ja ovatko hyvät jalassa?=) Nää kuvat ovat ihania!♥ Sulla on niin hyvä silmä kaikkien värien ja taustojen suhteen!

    • Saija Saija sanoo:

      Hihi kiva nähdä, että tykkäät ♥ Ja kiitos tuhannesti tästä kommentista, se oli kivasti sanottu :) Ne ovat pehmeää, mutta tukevasti pitävää nahkaa. Niillä on tosi hyvä kävellä, remmillisillä oon kävellyt pidemmänkin matkan ilman mitään ongelmia :p

  12. Avatar s sanoo:

    Tykkään sun blogista todella paljon, sekä sun tyylistä ja elämänasenteesta! Tää postaus kuitenkin on vähän ”mauton”, sillä kaikki ovat merkkituotteita ja maksavat maltaita. Ei sillä, että olisin kateellinen (joku kuitenkin aina ottaa kateus-kortin esiin), mutta itsellä kun ei opiskelijana ole tällaisiin rahaa, ei niitä jaksaisi aina katsella kun etsii itselleen inspiraatiota ja uusia ideoita tyyliin ja elämään :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ihana kuulla, että tykkäät tästä blogista :) Ymmärrän hyvin pointtisi. Pahoittelut tästä! Mä en nimittäin ajatellut yhtään näitä miettiessä, että mikä on mistäkin ja mikä on merkkituote – mikä ei. Vaan valitsin tällä hetkellä eniten miellyttäviä juttuja. Mutta täytyy muistaa tämä ensi kerralla ja toivottavasti tästä saa kuitenkin vähän inspiraatiota irti :)

  13. Avatar merja sanoo:

    Onko noi michael kors sandaaalit ihan normaalia kokoo sun mielelestä? Vai kannattaako ottaa pienempi, kun oon tilaamassa näitä ja jotkut sanoo et kannattais ottaa pienempi koko.

    • Saija Saija sanoo:

      Joo on täysin normaalia kokoa :) Ai sanoo? Mä en kyllä suosittelisi :o Mulla on ainakin täysin sama koko kuin muista sandaaleista.

  14. Avatar Maiju sanoo:

    Paljonko maksoit tuosta Millasta? =) Ja mistä oikeanpuolimmaiset MK:n kengät ovat, en saa linkkiä avattua? :(

    • Saija Saija sanoo:

      Noin 300€ :) Oikeanpuolimmaisiin ei ole linkkiä, kun oon ostanut ne käytettyinä eikä niitä ilmeisesti myydä enää :-/

Kommentoi