ASUNTOPOSTAUS – tervetuloa meille

Ensimmäisenä ihanaa vappua kaikille  Meillä on tällä hetkellä rento koti-ilta menossa: mukavat kotivaatteet päällä, musiikki soi ja grilli on kuumana. Ennen kuin siirryn ruokapöytään herkuttelemaan niin tulin esittelemään teille meidän kodin. Kyllä vain, kunnon klassikko asuntopostaus on nyt täällä!! Tätä on toivottu todella paljon ja mä toivonkin, että tämä täyttää teidän odotukset!

Alkuun hieman faktoja. Eli asutaan uudessa (noin vuoden vanhassa) rivitalossa. Tämä on kaksio ja pitää sisällään 50 neliötä. Meillä kävi älyttömän hyvä tuuri, kun saatiin päätyasunto, jossa on terassi sekä iso piha-alue niin edessä kuin takana.

Asuin tosiaan lähes kaksi vuotta Seinäjoen keskustassa, mutta nyt tämän vuoden alussa muutettiin tänne eräälle asuinalueelle. Epäröin aluksi, että kuinka tuun ikävöimään sitä palveluiden lähellä oloa, lyhyitä kävelymatkoja ja yleistä kaupungin ”eloa”. Mutta voin sanoa, että kertaakaan en ole ikävöinyt. Täällä on ihanan rauhallista ja tunnelmallisempaa, vaikka ollaan asuttu kohta neljä kuukautta keskellä rakennusurakoita, haha.

ETEINEN:

tikashylly

Ovesta sisään astuessa huomaa ns. pienen aulan, josta koko asunto avautuu eri suuntiin. Tämä on koettu erittäin hyväksi ratkaisuksi. Keskiosa jakaa asunnon huomattavasti paremmin. Oven oikealta puolelta löytyy isot peilikaapit, josta löytyy niin takit, käytetyimmät kengät kuin myös siivouskaappi.

eero aarnio puppy

Kenkiä löytyy myös vasemmalta puolelta kenkäkaapista. Suoraan edessä on ovi kylppäriin, oikealta pääsee tikashyllyn vierestä olohuoneeseen/keittiöön sekä vasemmalta makuuhuoneeseen.

MAKUUHUONE:

mustavalkoiset tyynyt

Makuuhuone on mun ehdoton lempipaikka koko asunnosta En tiedä onko syy se, että kyseinen huone valmistui välittömästi ja vaikka muualta löytyy vielä fiksattavaa niin täältä ei! Meiltä löytyy makkarin nurkasta 160 senttinen sänky, jota vastapäätä on koko seinän mitalta vaatekaappeja.

vaaterekki valkoinen

Sängyn vieressä on yöpöytä ja nurkassa taas valkoinen puinen vaaterekki, josta löytyy sisustukseen sopivan värisiä vaatteita :D Ei kai, vitsi vitsi. Vaan erikoisemmat yksilöt.

mustavalkoiset tyynynpäälliset

Ollaan pidetty sisustuksessa vaalea linja, mutta ripauksella mustaa sekä beigeä. Tässä sängyllä yhdistyy kaikki olennaiset värit!

ikean kampauspöytä

meikkipöytä

Ja viimeisenä oven läheltä löytyy mun valtakunta eli meikkauspöytä, jossa esillä eniten käytetyimmät purkit. Loput löytyvät pöydän laatikosta. Oon kyllä todennut tämän pöydän yhdeksi parhaimmaksi hankinnaksi – kaikki meikit on organisoitu omiin lokerikkoihin ja ne löytyvät jopa kiireisinäkin aamuina!

OLOHUONE:

ektorp sohva

Makuuhuoneesta siirrytään olohuoneeseen, josta vasemmalta avautuu myös keittiö. Tykkään erityisesti hehkuvasta ja tietyssä valossa katoavasta tapetista. Muuten sisustus on melko pelkistetty mustavalkoisilla yksityiskohdilla.

valkoinen sisustus

Oon hurahtanut tähän jakardikuvioon, jota löytyy niin makkarin matosta kuin eri huoneiden tyynynpäällisistä. Ollaan jatkettu samaa linjaa myös terassille, mutta saa nähdä tuunko esittelemään sitä sen valmistuttua.

desenio-001

Telkkarin yläpuolelta löytyy julistetauluseinä (huh, kun pitkä sana), joka on toteutettu yhteistyössä Desenio-nimisen verkkokaupan kanssa. Eli julisteet ovat saatu, mutta kehykset oon kustantanut itse. Valitsin neljä erilaista ja eri kokoista taulua, joista muodoistui yhdessä yksi isompi kokonaisuus. Suosikki on ehdottomasti tuo toiseksi pienin eli kartta, josta löytyy quote laulusta ”Wonderful world”.

julistetaulut desenio

Desenion valikoimasta löytyy toinen toistaan upeampia julisteita. On kuvia, tekstejä, karttoja, kirjaimia jne. Kehyksiä on valkoisia, mustia, puunvärisiä, kultaisia… Eli uskon, että Desenion julistevalikoimasta löytyy jokaisen makuun jotain!

valkoinen pöyreä pöytä

Eurolava pöytä on vaihtunut sirompaan pyöreään pöytään, joka on kuin tehty meidän olohuoneeseen. Se tuo vaalean beigen maton esille ja avartaa huonetta huomattavasti enemmän kuin edeltävä.

KEITTIÖ:

puutaso keittiössä

Sitten päästään keittiöön, jossa on korkeakiiltoiset valkoiset kaapit ja tummanharmaa puinen taso.

valkoiset keittiöntuolit

Olohuoneen ja keittiön väliin jää ruokapöytä tuoleineen. Keittiöstä on myös kulku takana olevalle terassille.

KYLPYHUONE:

puutaso

valkoinen sisustus koti

Kylppärin neliöt on myös suunniteltu järkevästi, koska tasotilaa riittää sekä meiltä löytyy isoin sauna koko asuntohistorian ajalta. Tämä oli toisen puoliskon mielestä suurin plussa :D

Tässä vielä pieni esittelyvideo, josta hahmottuu toivottavasti paremmin kokonaiskuva. Muistakaa vaihtaa paras mahdollinen laatu! Ja jos video ei jostain syystä näy niin tässä on suora linkki siihen. Kannattaa laittaa myös kanava tilaukseen, jos vaikka innostuisin lisää näiden videoiden suhteen!

Olisi kiva kuulla teidän kommentteja eli mitäs pidätte niin itse asunnosta kuin sisustuksesta?


81 Comments
  • Avatar
    Nea
    Posted at 00:41h, 01 toukokuun Vastaa

    Oi vau, niin upea ja kodikas asunto teillä! Kyllä tuolla kelpaisi asua. Teijän sisustuskin on niin sellanen mitä haluan omalta kodiltaninin tulevaisuudessa. Siis aivan ihana! <3
    Ja toi meikkipöytä löytyy täältäkin ja on kyllä ollu ihan super hyvä hankinta se. :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 11:55h, 01 toukokuun Vastaa

      Ihana vastaanotto, kiitos Nea <3 Mahtava juttu, että meidän sisustusmaku menee näin yhteen! Tykkään niin pitää sisustuksen simppelinä, josta löytyy kuitenkin näyttävämpiä juttuja. Oon otettu siitä, että sä haluat tulevaisuudessa samanlaisen omaan kotiisi - hihi, kiitos vielä. Ja meikkipöydästä kyllä todella paljon plussaa, se on kunnon arjen helpottaja :p <3

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 04:26h, 01 toukokuun Vastaa

    Siis tuo teidän asunto on ihana! Tuo keittiön taso on just hyvä ja tuo niin hyvää särmää muuten vaaleaan sisustukseen :) Toi olkkarin pöytä on myös just mun mieleen, tollanen on myös tänne hankintalistalla kun taas on rahaa ostaa :) Hyvä esittely kyllä oli ja sai hyvin kiinni että miten tuo teidän asunto hahmottuu. Muutto kuume on kova täällä ja tälläset postaukset ei lievitä sitä yhtään :D

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:03h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos ihanainen <3 Aivan totta! Se jotenkin tasapainottaa vaaleaa sisustusta. Olkkarin pyöreää pöytää en voi kuin suositella - se on ollut käytännöllisempi kuin mitä osasin kuvitella. Tämä oli mukava kuulla, mä nimittäin mietin ja suunnittelin pitkän ajan, että kuinka tämän toteutan. Ou nou, voin vaan kuvitella miten tällaiset postaukset nostattaa muuttokuumetta! Mutta hyvää kannattaa odottaa ;) Mä jään odottelemaan sun tulevia kuvia uudesta kodista <3

  • Avatar
    Suusuli
    Posted at 06:24h, 01 toukokuun Vastaa

    Tosi kivalta näyttää :) Ja Lokki ❤️

    • Saija
      Saija
      Posted at 11:56h, 01 toukokuun Vastaa

      Isot kiitokset täältä suunnalta :) Oi sä bongasit sen! Lokki on kyllä upea ja ajaton lamppu <3

  • Avatar
    Ann
    Posted at 07:49h, 01 toukokuun Vastaa

    Ihan hienolta teidän koti näyttää vaikka itse en liiemmin välitä vaaleasta sisustuksesta vaan enemmän tummista väreistä. Mietin vain kun melkein kaikki on valkoista ja oot ajatellu koiran hankintaa niin mitenköhän kauan kaikki pysyy valkoisena? :D Ja täällä odotellaan edelleen vaatekaapin sisällön esittely postausta :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:10h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos paljon :) Tummat värit ovat myös toimivia sisustuksessa, vaikka oonkin itse niin vaalean kannattaja. Varmasti hyvin :) Kävin itse asiassa hetki sitten erään tutun luona, jossa on kaksi isoa koiraa ja valkoinen sisustus. Ja muutama lukija kommentoi Koirakuumetta-postaukseen, että valkoisen sisustuksen kanssa on helppo elää. Siihen vaikuttaa paljon se, että kuinka koiran opettaa, putsaako tassut hyvin ulkona käymisen jälkeen jne.

      Mä eilen mietin tuota vaatekaapin eisttelypostausta ja pitikin teiltä kysyä, että haluatteko että esittelen kaikki vaatteeni vai yleisesti vaatekaapin? Kun tämän esittelyn ymmärtää kahdella eri tavalla niin olisi kiva kuulla mielipiteitä :-)

  • Avatar
    Ansku
    Posted at 07:51h, 01 toukokuun Vastaa

    Olohuone on kyllä kaunis! Makkarin sävytkin mieleiset mut omaan makuun rimpsut ei ihan ole.

    • Saija
      Saija
      Posted at 11:58h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos Ansku :-) Mä kans tykkään makkarin sävyistä, täytyisi tuoda samaa beigeä vielä vähän myös olohuoneeseen niin kokonaisuus olisi yhtenäisempi. Hahah rimpsut :D Mitäköhän tarkoitit niillä?

  • Avatar
    Riikka
    Posted at 08:12h, 01 toukokuun Vastaa

    Aivan ihana! Niin sun näköinen, kyllä sai taas paljon inspiraatiota ! ☺️

    • Saija
      Saija
      Posted at 11:59h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos tuhannesti Riikka :) Ooh niin ihana kuulla! Tulee aina niin hyvä mieli, kun kuulee sisustuksen tartuttavan inspiraatiota eteenpäin <3

  • Avatar
    Emma
    Posted at 08:37h, 01 toukokuun Vastaa

    Teidän asunto on jotain maailman täydellisintä *sata sydänsilmäemojia* Täydelliset värit, kankaat, pinnat ja huonekalut. Oon muuttamassa parin vuoden päästä omilleni, ja tää on just sitäitä haen mun asuntoon <3 Sulla todellakin on silmää sisustukselle!

    Noi teidän keittiön pinnat on upeet, samoin kuin lattiat ja tapetit. Jakardikuvio on täyttä rakkautta! Noi julisteet on ihanat. Mullakin on tommosia, mut ei noin kivoja :p Mutta noi kyllä kruunaa teidän olkkarin!

    Teidän huonekalut on ihanat, jotenkin niin sirot ja nätit, varsinkin olohuoneen pöytä. Kaikkialla on niin avaraa ja valoisaa <3

    Anteeks kilometrikommentista, pointti oli että voin muuuttaa teille :D Täydellinen koti <3

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:24h, 01 toukokuun Vastaa

      Mikä ihana kommentti heti sunnuntain aamuun <3 Kiitos Emma!! Oon otettu sun sanoista :) Sisustaminen on kyllä yksi suuri intohimo (heti bloggaamisen jälkeen) ja nyt on ollut niin kiva laittaa uutta kotia. Keittiönpinnat on niin munkin mieleen - en voisi enää kuvitella tänne muuta. Vaaleat tasot olisivat jo liikaa, mutta nämä tummat on täydelliset ja tuovat omaa kontrastia sisustukseen. Mä oon sun kanssa samaa mieltä noista julisteista. Ne toimii tosi hyvin ja viimeisteli meidän olohuoneen. Avaruus ja valoisuus ovat olleet yksiä tärkeimpiä juttuja, kun ollaan huonekaluja valittu. Joten kiva kuulla, että ne tulevat esille :)

      Ei kuule haittaa vaan päinvastoin tällaiset kommentit ilahduttaa suunnattomasti. Kiitos vielä <3 xx

  • Avatar
    Ansku k
    Posted at 08:54h, 01 toukokuun Vastaa

    Ihana asunto teillä!♡

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:04h, 01 toukokuun Vastaa

      Olipas kiva kuulla sun pitävän, kiitos Ansku molempien puolesta :) ♥

  • Avatar
    Empuskaa
    Posted at 09:10h, 01 toukokuun Vastaa

    Voii apua!!<3 aivan ihanan näköstä!!! ;) tykkään kyllä aivan älyttömästi ja tosi hyvin toteutettu postaus!! Mulla onkin nuo samat pussilakanat ja tyynynpäällset, kiitos sulle vinkkauksesta ;) me muutetaan omaan rivitalon päätyasuntoon kuukauden päästä! Voin vaan kuvitella miten ihanaa rivitalossa eläminen on, vaikka meilläkin asunto on 5km keskustasta kun ennen ollut miltei alle km :D

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:15h, 01 toukokuun Vastaa

      Ää kiitos kovasti <3 Ilo kuulla, että postauksen toteutustapa oli toimiva. Mä nimittäin pohdin tätä kauan ja keksin sitten lopulta tehdä sen näin. Oi kiva, että sulta löytyy samat pussilakanat - nuo on niin ihanat. Muutatteko!! Onnea jo etukäteen <3 Rivitalon päätyasunto on kyllä paras vaihtoehto. Haha eikä :D Meillä on just sama matka tai jotain 6 kilometrin luokkaa. Mutta on täällä "rauhallisemmassa" paikassa kivempi ja jotenkin kotoisampi asua. Plussaa tietysti omasta terassista yms. :)

  • Avatar
    Emma
    Posted at 11:45h, 01 toukokuun Vastaa

    Mistäs mahtaa olla tuo iiiihana makuuhuoneen peili? Tosi kaunis koti teillä!!

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:00h, 01 toukokuun Vastaa

      Voi vitsit, kiitti sulle =) Ilahduttavaa nähdä teidän pitävän tästä. Makuuhuoneen peili on ostettu Ikeasta :>

  • Avatar
    Essi
    Posted at 12:28h, 01 toukokuun Vastaa

    Oi että, vau! Teidän asunto on sisustettu tosi ihanasti, just sellanen mistä mä pidän! :-) Paljon vaaleeta, muttei kuitenkaan pelkästään valkosta, vaan lämpimämpiäkin sävyjä, esim. juuri vaaleanbeigeä :-) Tykkään paljon!

    essi-bltn.blogspot.fi

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:58h, 01 toukokuun Vastaa

      Jättimäiset kiitokset Essi :) Se on niin kiva nähdä, että meidän maku menee yhteen! Kokovalkoisen rinnalla toimii kyllä hyvin vaalea beige sekä ripaus mustaa. Ei mene lopputulos liian pelkistetyksi tai jopa tylsäksi. Näin on erittäin hyvä :-)

  • Avatar
    Minna
    Posted at 12:49h, 01 toukokuun Vastaa

    Kaikki vaatteet olisi kiva jos esittelisit siihen vaatekaappipostaukseen! :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 12:55h, 01 toukokuun Vastaa

      Hui siitä tulee pitkä :D Mutta katsotaan, jos mä saisin tämän toteutettua järkevästi! Toteutusideoita saa heitellä lisää, jos mieleen tulee :p

      • Avatar
        Nimetön
        Posted at 07:18h, 02 toukokuun Vastaa

        Tai niin, että esittelisit vaikka sun lempi paidat, housut jne.! :)

        • Saija
          Saija
          Posted at 09:58h, 02 toukokuun Vastaa

          Tämä voisi olla toimivampi ratkaisu niin tietyt vaatteet tulisivat paremmin oikeuksiinsa :)!

  • Avatar
    Minttu
    Posted at 12:58h, 01 toukokuun Vastaa

    Vautsi! Tosi kaunis koti teillä. :) jotenki kaikki sopii kaikkeen nii hyvin! Ja ehdottomasti haluisin nähä teidän partsista postausta, nimittäi meidän pitäs sisustaa oma ni olis kiva saada inspiraatioo siihen! ;) Mistä muuten haet inspiraatioo sisustukseen? Ja siis toi meikkipöytä… Harmi ku meidän makkariin mahtuu vaan sänky ni en oo viel saanu omaa meikkivaltakuntaa :D ehkä joskus…

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:19h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos Minttu:) Tämä oli niin kiva kuulla! Ollaan pyritty pitämään kokonaisuus yhtenäisenä niin värien kuin materiaaliensa puolesta. En ole vielä täysin varma, että haluanko ottaa kuvia ulkoa päin… Kun oon saanut stalkkaajan kerran perään niin nykyään sitä on varuillansa :/ Mutta katsotaan, jos toteuttaisin jotenkin. Se on ihan vähän vielä kesken, mutta valmistuu varmasti lähiviikkoina :) Mä haen inspiraatiota pääsääntöisesti Pinterestistä – oon ihan koukussa siihen :D Voi ei… Tuollainen meikkauspiste on kyllä kiva, mutta vie tilaa :/ Toivottavasti saat vielä omasi <3

  • Avatar
    Inka Nitta
    Posted at 14:26h, 01 toukokuun Vastaa

    Teiän kämppä on vaan niin älyttömän ihana!<3 Uus talo ja sen pinnat sekä aivan upea sisustus :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:49h, 01 toukokuun Vastaa

      Isot kiitokset meiltä molemmilta :) Ollaan kyllä kans niin tyytyväisiä. Tästä on pikkuhiljaa muodostunut meidän näköinen. Mukava nähdä sun pitävän myös <3

  • Avatar
    Taru
    Posted at 15:09h, 01 toukokuun Vastaa

    Aivan ihana asunto ja hyvin toteutettu postaus ♡♡♡ Mäkin haluun sit joskus omaan asuntoon jotain tän tyylistä ! Mä tykkään just vaaleista sävyistä sisustuksessa :) Ehkä lisäisin vielä vähän tummaa kontrastia sinne tänne :) Teidän asunto on kuin unelma suoraan sisustuslehden kannesta !

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:27h, 01 toukokuun Vastaa

      Suuret kiitokset sulle <3 Oi niinkö! Vähän kiva, että tämä on juuri sitä tyyliä kuin mistä itsekin haaveilet :) Vaaleat sävyt ovat vaan niin toimivia sisustuksessa. Mä kans haluaisin ehkä vielä vähän tumma muutaman tyynynpäällisen ja parin uuden julistetaulun avulla, mutta saa nähdä. Viimeinen lause varsinkin oli ihanan piristävä, ihana sinä <3

  • Avatar
    Jere
    Posted at 15:22h, 01 toukokuun Vastaa

    Vautsi minkä näkönen ja selvästi suunnitellun näköinen koti! Ja ehdottomasti propsit myös tän postauksen kuvista ja tekstistä, on kiva lukea asuntopostausta, josta välittyy hyvin kokonaiskuva ja jossa on kuvattu muutakin kuin pyödän nurkalla kököttäviä yksityöskohtia

    http://omanelamanikuningas.blogspot.fi

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:29h, 01 toukokuun Vastaa

      Kiitos paljon Jere :) Hahah en voinut olla hymähtämättä tuon lopun kohdalla :D Mutta oot aivan oikeassa! Mä en itsekään tykkää katsoa jokaista yksityiskohtaa vaan enemmänkin kokonaisuutta. Pyrin kirjoittamaan sekä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti, että missä mikäkin on. Hyvä, että tämä näytti onnistuvan! :)

  • Avatar
    ilona
    Posted at 16:12h, 01 toukokuun Vastaa

    oi teillä on kyllä yks näteimmistä kodeista mitä oon nähnyt! ♥ aivan upee sisustus, ja kaikki värit on sopivan neutraaleja joita on korostettu hauskoilla erottuvilla yksityiskohdilla ja sopii niin hyvin yhteen ♥ i love it ♥ :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:24h, 01 toukokuun Vastaa

      Wow, niinkö :o Voi ei ♥ Ihana sinä!! Kyllä sait ison hymyn mun huulille :) Sä osasit hyvin kuvailla tätä sisustuksen kokonaisuutta. Mä nimittäin tykkään just vaaleista, neutraaleista väreistä. Mutta myös yksityiskohdista. Me ollaan kans tosi tyytyväisiä lopputulokseen :) Kiitti sulle vielä Ilona ♥

  • Avatar
    Aada
    Posted at 16:18h, 01 toukokuun Vastaa

    Sulla on ehkä maailman ihanin sisustustyyli! Aivan ihana kämppä :-)! En tiiä ootko sen maininnut vai onko mulla mennyt ohi mutta olin yllättyny kun luin että asutte rivitalossa :-D Tykkään tosi paljon teidän keittiöstä! Ja toi sun meikkipöytä, ah niin ihana <3 Yks lemppari oli myös toi olohuoneen pöytä! Mutta kaikin puolin ihana asunto!

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:32h, 01 toukokuun Vastaa

      Eikä <3 Ihana oot!! Kiitos tuhannesti :-) Joo oon mä ehkä jossain postauksessa maininnut, mutta ei sitä aina kaikkea huomaa. Täällä Seinäjoella on melkein parempi tarjonta rivitaloista kuin kerrostaloista. Ja parin vuoden kerrostaloasumisen jälkeen tämä tuntuu luksukselta :p Meikkipöytä on munkin suosikki koko asunnossa <3 Se on kyllä kätevä! Huippua, että pidit tästä - tuun jatkossakin tekemään sisustuspostauksia, jos aiheita löytyy kun nämä saa näin hyvän vastaanoton :p

  • Avatar
    Milla
    Posted at 17:25h, 01 toukokuun Vastaa

    Ihana postaus ja ihana asunto! Niin freessi ja vaalea sisustus, ai että :-D Ja ihanaa, että sait toteutettua tän videonkin, tosi kiva ja sai tosiaan laajemman kuvan asunnosta :-)

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:50h, 01 toukokuun Vastaa

      Oi vitsit kiitos :-) Vaalea sisustus on kyllä ihan ykkönen! Ja mielettömän kiva kuulla positiivista palautetta niin postauksesta kuin videosta. Pyrin toteuttamaan tämän mahdollisimman laajasti niin, että asunnon ”muodon” hahmottaisi kunnolla. Superia, että onnistuin (:

  • Avatar
    Annn
    Posted at 19:59h, 01 toukokuun Vastaa

    Ihana vaalea ja raikas koti! :-)

    http://alaannnblog.blogspot.fi/

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:30h, 01 toukokuun Vastaa

      Huippua, että tykkäät – kiitos hirmu paljon :) xx

  • Avatar
    Jenna
    Posted at 08:03h, 02 toukokuun Vastaa

    Heii, minkä kokoisia noi teidän desenion julisteet on?:)

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:05h, 02 toukokuun Vastaa

      Pienimmästä suurimpaan: 13×18, 21×30, 30×40 ja isoin on 50×70 :)!

  • Avatar
    Sella
    Posted at 09:15h, 02 toukokuun Vastaa

    Moikka,
    ihana sisustus, ja koko koti teillä!
    Mistähän toi olkkarin pöytä mahtaa olla peräisin? Oon ettiny just tollasta kokovalkosta, mut vastaan on tullut vaan mustia sekä valkosia puisilla jaloilla tms. Kiitos jos viitsit vastata!

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:00h, 02 toukokuun Vastaa

      Kiitoksia oikein paljon :) Tämä on ostettu Jotexilta. Me kans etsittiin kauan kokovalkoista. Joka paikasta löytyi juuri noita mustia tai valkoisia puisilla jaloilla. Onneksi huomasin katsoa tuolta :’)

  • Avatar
    Anniina
    Posted at 09:46h, 02 toukokuun Vastaa

    Vau, ihana asunto! ♥ Ei tälläisiä postauksia saisi näyttää muuttokuumeesta kärsivälle. :D Kiinnostaisi todellakin vaihtaa asuntoa, mutta tällä hetkellä en ole vielä löytänyt mitään kivaa yksiötä. Suurempia asuntoja Seinäjoelta tuntuu löytyvän enemmän, mutta yksin asuvana opiskelijana ovat ne omaan budjettiin turhan hintavia tai vaihtoehtoisesti Seinäjoen väärällä puolella koulunkäyntiä ajatellen.. :s

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:17h, 02 toukokuun Vastaa

      Kiitti ♥ Eikä :-D Tällaiset asuntopostaukset ja erilaiset sisustusjutut ovat kyllä vaarallisia, kun muuttokuume on päällä! Voi ei :/ Seinäjoella on kyllä yllättävän vähän yksiöitä, varsinkaan keskustassa… Mutta vinkkinä voin sanoa, että kannattaa tarkkailla Toria. Ollaan löydetty sieltä kaksi edellistä asuntoa eli tarjonta on parempaa kuin mitä Vuokraovessa. Tsemppiä asunnon etsintään – mä pidän peukut pystyssä :)!

  • Avatar
    Heidi
    Posted at 11:24h, 02 toukokuun Vastaa

    Onpa nätti koti teillä, jotenkin ihanan rauhallinen sisustus. Vaikka itsekkin tykkään valkoisesta sisustuksessa, niin omaan makuun teillä on ehkä liian valkoista. (miettien että seinät ja melkeinpä kaikki kalusteet ovat valkoisia) Mutta ei kuitenkaan pahan näköinen vaikka on noin paljon valkoista, tyylejä ja makuja on monenlaisia ! :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:08h, 02 toukokuun Vastaa

      Kiitos sulle :) Harmi, että sun mielestä on liikaa valkoista… Toki se saattaa kuvissakin näyttää ”liian valkealta”, mutta luonnossa taas on hillitympi. Tarkoitus olisi tuoda ainakin olohuoneeseen vielä joko beigeä tai mustaa lisää. Mutta tärkeintä, että me itse viihdytään täällä. Makuja on niin monia :)!

  • Avatar
    Johanna
    Posted at 13:34h, 02 toukokuun Vastaa

    Ihanan näköistä ja vaaleaa! :) ja tuo keittiö ihana, huomasin että ruokapöydän tuolit eivät olleet enää ne samat valkoiset mitä aiemmin. Miksi päätitte ne vaihtaa uusiin? :) ne tuolit oli ihanat vaikka on kyllä nuo uudetkin :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:40h, 02 toukokuun Vastaa

      Kiitos hirmuisesti Johanna :) Joo eli nämä ovat periaatteessa Tatun tuolit. Mä ostin aikoinaan ne uudet omaan asuntooni, mutta ne olivat todella huonolaatuiset verrattuna näihin toisiin. Joten päädyttiin sitten ottamaan nämä vanhemmat tänne uuteen asuntoon. Nämä ovat myös vähän hätäratkaisu, koska ovat parhaat päivänsä nähneet. Niin en tiedä tullaanko jossain välissä ostamaan uudet kestävämmät yksilöt. Mutta nämä ovat kyllä kivat ja menevät vielä toivottavasti pitkään :’)

  • Avatar
    Ani
    Posted at 13:58h, 02 toukokuun Vastaa

    Älyttömän upea asunto teillä! Ja tuo kylpyhuoneen taso on tosi hieno. Noi Desenion taulut ovat myös mun lemppareita, pitäisi varmaan hankkia meillekin muutama yksilö! :)
    Tosi kiva postaus jälleen kerran :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:45h, 02 toukokuun Vastaa

      Iso kiitos :-) Mä kans tykkään näistä puutasoista. Voin suositella lämpimästi Desenion julistauluja – ne tuovat kivaa lisää sisustukseen. Saa nähdä, jos itsekin hankkisi muutaman lisää muihin huoneisiin. Superia, että tämä asuntopostaus on ollut näin tykätty :>

  • Avatar
    Nelli
    Posted at 17:51h, 02 toukokuun Vastaa

    fiksusti suunniteltu ja ihanasti sisustettu asunto – just niin ku suoraan sisustuslehestä ♥ en keksi kyllä mitään huonoa sanottavaa ♥ taidankin hakea sisustusinspiraatiota tästä postauksesta sitten ku omaan kotiin muutan :-D

    • Saija
      Saija
      Posted at 22:42h, 02 toukokuun Vastaa

      Kiitos ihanainen ♥ Oli mukava nähdä, että sä pidit näin paljon! Ehdottomasti vaan ottamaan inspiraatiota, jos siltä tuntuu. Se on enemmän kuin kunnia mun puolesta :)

  • Avatar
    Sofia
    Posted at 21:13h, 02 toukokuun Vastaa

    Heippa, mistä tuo vaaterekki makkarissa on ostettu? :)

  • Avatar
    Venla
    Posted at 21:12h, 03 toukokuun Vastaa

    oi miten ihana asunto ja upea sisustus! samantapaisesti haluaisin tulevaisuudessa sisustaa myös oman asunnon! :)

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:36h, 03 toukokuun Vastaa

      Kiitos kovasti :) Ooh, niin kiva nähdä että meidän maku menee sisustuksen suhteen yksiin! Oman asunnon sisustaminen on vaan niin kivaa (:

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 08:39h, 05 toukokuun Vastaa

    Mistä olet ostanut keittiölampun ja mitä makso? :) ihana koti sulla!

    • Saija
      Saija
      Posted at 10:42h, 05 toukokuun Vastaa

      Kiitti paljon :> Lamppu on ostettu kolmessa eri osassa Clas Ohlsonilta. Heillä saa rakentaa mieleisensä eri kehikoista, johdosta sekä lampusta. Mutta tilailin netistä ja oli yllättävän helppoa. Oliskohan hinnaksi tullut joku 30-35€ :)

  • Avatar
    Henna
    Posted at 23:09h, 05 toukokuun Vastaa

    Ihanan näköistä!! Mistä tuo tv-taso on hankittu? :-)

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:47h, 05 toukokuun Vastaa

      Kiitti kovasti Henna! Tv-taso on ostettu Jyskistä (:

  • Avatar
    Reetta
    Posted at 15:46h, 04 kesäkuun Vastaa

    Tää sun blogi on ihana ja vanhoihin postauksiin on aina kiva palata<3 Oon hakenut tästä postauksesta paljon inspiraatiota omaan kotiin. Mistä tuo kylppärin matto on hommattu? Toiveissa olis just eikä melkeen tollanen!

    • Saija
      Saija
      Posted at 15:50h, 04 kesäkuun Vastaa

      Et tiedäkään kuinka ihana kuulla :) Mulle tuli tästä erityisen hyvä fiilis, kiitos <3 Kylppärinmatto on tilattu H&M Homesta :)!

      • Avatar
        Reetta
        Posted at 19:08h, 04 kesäkuun Vastaa

        Kiitos tuhannesti super nopeasta vastauksesta:) ihanaa kesää sulle!

        • Saija
          Saija
          Posted at 22:46h, 04 kesäkuun Vastaa

          Ei mitään, kiitos sulle! Ja samoin :) xx

  • Avatar
    Jenni
    Posted at 13:51h, 06 heinäkuun Vastaa

    Pakko kysäistä että kuinka leveä tuo teidän tv-taso on? :) Ollaan muuttamassa elokuussa ja meillä ei kämppää vielä ole, mutta löydettiin täydellinen taso jonka leveyttä kuitenkin epäilen. Aattelin että ehkä antais vähän suuntaa että mahtuuko ihan perus kaksioon jos tuo sun on about samaa kokoluokkaa.

    • Saija
      Saija
      Posted at 20:27h, 06 heinäkuun Vastaa

      Se on 180cm leveä :) Meillä on ollut tämä jokaisessa kaksiossa, joten melko hyvän kokoinen. Eli jos se on tätä luokkaa niin uskon sen mahtuvan kaksioon :>

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 00:59h, 19 elokuun Vastaa

    Onko yöpöydällä oleva kasvi aito vai muovinen, ja mistä kasville ruukku? Entä mistä olette hankkineet sängynpäädyn ja lamput makuuhuoneeseen? Millaisessa astiassa/rasiassa säilytät ponnarit ja muut hiustarvikkeet sekä korut? Mistä tuo olohuoneen säilytyskori on, jossa oli huopa ja tyyny? Mistä tv-tasonne on? Sekä nuo tikapuut sekä olohuoneen pöytälamppu? Entä olohuoneen kattolamppu? Mistä teidän kahvikeittimenne on ja minkä merkkinen? Entä mistä kynttilät ja kynttilänjalat jotka ovat ruokapöydän päässä?

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:56h, 19 elokuun Vastaa

      Yöpöydän kasvi on muovinen :) Niin kasvi kuin ruukku on Ikeasta. Sängynpääty on Maskusta ja päädyn yläpuolella olevat lamput Ellokselta. Mä säilytän kaikki hiuskoristeet yms. muut hiustarvikkeet kylppärin kaapissa Ikean valkoisissa säilytysboxeissa. Olohuoneen säilytyskori on myös Ellokselta. Tv-taso Jyskistä :> Tikapuut Askosta ja lamppu Stockmannilta. Kahvinkeitin Boschin ja tilattu Verkkokauppa.comista. Kynttilät on myöskin Ikeasta. Kysy ihmeessä, jos jäi vielä joku uupumaan. Meidän koti on tästä esittelystä hieman muuttunut, joten täytyy tehdä päivitetympi versio :)

      • Avatar
        Nimetön
        Posted at 00:29h, 24 elokuun Vastaa

        Niin siis kumpi lampuista on ostettu Stockmannilta? =D

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 22:21h, 19 elokuun Vastaa

    Moikka. Tuliko aikaisempi kommenttini jossa kyselin tavaroista mistä olet ostanut niitä?

    • Saija
      Saija
      Posted at 23:56h, 19 elokuun Vastaa

      Kyllä tuli perille, vastailin siihen juuri :)!

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 13:58h, 02 syyskuun Vastaa

    Moikka! Mistä olet ostanut noi ihanat olohuoneen tyynyt(mustavalkoiset)? Haluaisin kovasti samanlaiset, mutta ei tunnu löytyvän mistään:)

    • Saija
      Saija
      Posted at 06:02h, 03 syyskuun Vastaa

      Ne on tilattu H&M:ltä muutama kuukausi sitten eli varmaan löytyy vielä :)!

  • Avatar
    Nimetön
    Posted at 14:15h, 06 syyskuun Vastaa

    Heippa!

    Mistä teidän olohuoneen kattolamppu on?
    Onko teillä makuuhuoneessa minkäänlaista hyllyä sängyn yläpuolella? Jos ei ole, meinasitteko laittaa?

    • Saija
      Saija
      Posted at 17:27h, 06 syyskuun Vastaa

      Hei :) Se on Yki Nummen suunnittelema Lokki-valaisin ja oon tilannut sen Anttilasta. Samanlaisia löytyy kuitenkin myös Stockmannilta. Meillä on makuuhuoneessa sängyn päässä valkoinen puinen pääty, jonka yläpuolelle ei oikein sovi hylly. Ja halutaan, että sen seinän tapetti näkyisi mahdollisimman hyvin (:

  • Avatar
    Jenny
    Posted at 21:00h, 11 lokakuun Vastaa

    Ihanan näkönen koti! Mistä tuo teidän makkarin matto on :)?

    • Saija
      Saija
      Posted at 21:11h, 11 lokakuun Vastaa

      Kiitos Jenny! Se on H&M Homesta :’)

Post A Comment