Koirakuumetta (jälleen) ilmassa

Unelmat ja suunnitelmat kiinnostavat teitä usein, joten ajattelin kertoa…

koirakuume

… että me suunnitellaan koiran ottamista  Okei, tämä unelma on ollut mulla siitä asti, kun oon pakannut tavarani kotikotoa ja muuttanut omilleni.  Nyt ajatus koiran ottamisesta on eksynyt ajatuksiin lähes päivittäin. Ollaan huomattu katsovamme lähes joka ilta ennen nukkumaanmenoa erilaisia koiravideoita. Lenkillä tekee mieli juosta halaamaan jokaista vastaan tulevaa karvakamua. Ja kerran olin jopa lainaamassa kirjastosta pentukirjaa.

Tänä vuonna elämäntilanne olisi ensimmäistä kertaa suoraan sanottuna jopa täydellinen koiran ottamiselle. Mä teen kahta eri vuoroa töissä, paljon blogijuttuja kotona, toisella puoliskolla on itse määrättävät työajat ja lomatkin häämöttää. Meillä ei ole oikeastansa mitään erikoisia suunnitelmia, joten pennulle olisi rutkasti aikaa.

Ainut miinus on se kynnys. Koiran ottaminen ei ole mikään pieni päätös vaan kyse on kuin vauvan hankinnasta. Perheenlisäystä ei ole tiedossa vielä, joten koira voisi olla ensimmäinen askel. Se toisi vastuuta ja vaikka nyt pelottaisi niin uskon koiran tuovan enemmän kuin ottavan.

Olisi ihana tulla kotiin, kun vastassa olisi aina joku odottamassa, saisi lenkille uuden kaverin, toinen kuuntelisi ja ymmärtäisi – olisi kuin kolmas perheenjäsen.  Meidän suurin haave olisi saada tänä vuonna oma ranskanbulldoggi. Kyllä vain, rotu on ollut tiedossa jo todella pitkään. Ollaan päästy tutun kautta hieman tutustumaan kyseisen rodun elämään. Ollaan googletettu kaikki kyseisestä rodusta (mikä on jopa hieman pelottavaa) ja uskon, että tämän enempää ei voisi olla valmis koiran ottamiseen. Tarkkaa aikaa pennun ottamiselle ei olla kuitenkaan suunniteltu vaan uskotaan siihen, että oikea pentu löytyy meille sitten, kun on löytyäkseen. Uskon kohtaloon, hah.

Vaikka aika tuntuu nyt täydelliseltä niin  silti kuitenkin jännittää ottaa se askel. Millaisia kokemuksia teillä on ensimmäisen koiran ottamisesta? Ja kaikki kommentit kyseiseen rotuun liittyen ovat myös tervetulleita!

Kuvat: Pinterest


141 Responses to “Koirakuumetta (jälleen) ilmassa”

  1. Avatar Koiratyttö sanoo:

    Niin mukavaa lukea teidän pentuhaaveiluista! Mulla on aikuinen koira ja tällä hetkellä 8vk vanha pentu, ja sen täytyy kyllä sanoa että onhan tässä kyllä hommaa. Töistä onneksi sai viikon vauvalomaa, niin on kerinnyt rauhassa tutustua pentuun ja alkaa opettelemaan perusjuttuja.
    Ranskanbulldoggi kun ei ihan terveimmästä päästä oo roduista, niin suosittelen kyllä tarkasti valitsemaan kasvattajan, ja että pentujen sukua on tutkittu ja vanhemmat on terveitä. Eihän se aina sitä kerro vaikka kuinka suku olisi terve, ettei koiralle voisi sairauksia tulla, mutta aina on suurempi todennäköisyys saada terve koira jonka kanssa saa monta yhteistä vuotta.
    Jos teillä on mahdollista pentu ottaa tai löydätte sopivan pentueen nyt vielä kevään/kesän aikana, niin suosittelen kyllä ottamaan kesällä. Kesäpentu on paljon helpompi opettaa sisäsiistiksi talvipentuun verrattuna ja muutenkin mukavempaa pennun kanssa touhata pihalla kesällä. Ja kannattaa ehdottomasti pennun kanssa sitten osallistua pentukerhoon ja pentutapaamisiin, täälä seinäjoella hyvin on kyllä tarjolla kaikenlaisia pentujuttuja. :)

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kiitos, ihana kuulla :) Vau, vähän kiva nähdä sun saaneen töistä lomaa koiraa varten! Olisi kyllä niin kiva päästä opettelemaan pennun kanssa kaikkea ja sen vuoksi kesä olisi kyllä unelma-ajankohta sen ottamiselle. Meillä molemmilla olisi pitkät lomat ja kesällä saisi olla niin paljon ulkona touhuamassa. Meillä ei ole mitään erikoisia suunnitelmia kesälle, joten senkin vuoksi ajankohta olisi täydellinen. Ei vaan yhtään tiedä, kuinka nopeasti pentu löytyy. Ja varsinkin, kun halutaan olla täysin varmoja sen terveydestä. Kuten sanoit niin se ei ole terveimmästä päästä :( Täytyy vaan toivoa, että löydetään juuri sopiva ja ennen kaikkea terve pentu. Hei mä kuulinkin noista pentutapahtumista – tosi kiva, että sellaisia järjestetään täällä. Niihin täytyy ehdottomasti osallistua. Kiitos sulle kommentista ja vinkistä :’)

      • Avatar Henna sanoo:

        Ranskanbulldoggi on sen verran sairas rotu, että vaikka yrittäisit etsiä jonkun terveen pennun, niin siinä rodussa itsessään on jalostusvikaa. Suosittelisin vielä harkitsemaan rotua, en ymmärrä miksi pitää valita satojen rotujen joukosta kaikkien sairain. Ranskanbulldogeilla on pahoja hengitysongelmia, enkä missään nimessä lähtisi tukemaan kyseisen rodun kasvatusta ja jalostusta. Näin juuri koirapuistossa ranskanbulldoggin ja säälitti kun sen kuono oli ihan räässä ja se röhisi hengitysongelmien takia… Hengitysvaikeuksien lisäksi rotu on todella altis lämpöhalvauksille, eikä se ole kovin reipas lenkkikoirakaan raskaan rakenteen ja taas niiden hengitysvaivojen perusteella. Jo siitä että miltein kaikki ranskanbulldoggit kuorsaavat äänekkäästi, huomaa että rodun rakenteessa on jo vikaa.

        Suosittelen tutustumaan erinäisiin lähteisiin, esim. alla olevassa lenkissä eritelty ranskanbulldoggien terveysongelmia.
        http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=90

  2. Avatar Emilia sanoo:

    Oi vitsit! Täälläkin on yksi koirakuumeinen, mutta tällä hetkellä saa tuo yksi karvakamu riittää. Mä ainakin ite muistan ikuisesti sen päivän, kun meidän karvapallero kotiutettiin. En malttanu edes nukkumaankaan mennä, koska tuijotin vaan sitä pikku söpöläistä. Mä en varmaan enää osais asua ilman koiraa ja siitä todellakin tulee perheenjäsen — huomaan jatkuvasti esimerkiksi kuinka puhun siitä pikkuveljenä :-D Sounds grazy, mutta niin se vaan menee! Aamusinkaan ei jää aamupusut saamatta.
    Pentuvaihe ei ollu täällä mitenkään erikoisen raskas, mutta omakotitalo saattaa taas olla helpompi kuin kerrostalo pentuelämään, koska meidän koiruus oppi ainakin tosi nopeesti pyytämään takapihalle ja olihan takapihan ovi kesäsinkin melkein taukoomatta auki! Ja varmaan myös sanomattakin selvää, että pentu sisäistää käskyt toosi nopeesti ja netistä löytyy myös älyttömän paljon vinkkejä miten esim. on helpointa opettaa vaikka ”maahan” käsky! Mä ite tykkäsin ainakin ihan hirveesti sillon opettaa kaiken maailman ’temppuja’ ja kaikki on vielä yhdeksän vuoden jälkeenkin koiralla muistissa. On myös jännä nähä vuosien saatossa, miten koira oppii oikeasti ymmärtää suomea aika paljonkin. Meidän koirasta tuli myös kauhea autoilu friikki! Menee mielummin autoajelulle kuin lenkille :-D Monet mun kaverit ihmetteleekin, kun koira lähtee esimerkiksi kauppaan mukaan, että pääsee autoon…
    Koiran hoitaminen on kyllä kaiken sen arvoista, kuinka paljon se tuokaan sisältöä elämään. Mä ainakin välillä saatan vaan huomata, että tuijottelen meijän tuhisevaa nukkuvaa palleroa hymy korvissa. Muuttuu aika äkkiä huonotkin päivät paremmaks kun pääsee vaa. pikkusen luo! Koirat on myös siitä hämmästyttäviä, miten ne oikeasti aistii ihmisten tuntemuksia ja fiiliksiä. Kyneeleetkin tulee täällä aina nuolemaan pois ❤️
    Se kannattaa muistaa, että koiralle saattaa tosi nopeastikin tapahtua jotain äkillistä ja haluan kyllä lämpimästi suosittella hyvää vakuutusta. Kannattaa myös tutustua oman rodun mahdollisiin ’vaivoihin’. Meijän koiran rodulle on esimerkiksi ominaista takajalkojen polvivaivat, eikä mekään vältytty niiltä, vaan jouduttiin viedä polvileikkaukseen. Monta lääkärikäyntiä on tähän yheksään vuoteen mahtunut ja itse en jatkossakaan kyllä aio pihistää koiran vakuutuksesta, se on kyllä varma. On niin sydäntäsärkevää nähdä, jos oma koira kärsii ja silloin tahtoo vaan kaikista parhaimman hoidon sille, jotta tulee kuntoon! Kun on vielä nähnyt niitäkin keissejä, että koiran vaivat hoidettu halvimmalla mahdollisella keinolla, eikä ne ole loppujen lopuksi auttanut asiaan ollenkaan, ja tämä vain sen takia kun vakuutuksesta ei ollut tietoakaan…

    • Saija Saija sanoo:

      Voi ei sun kommentti oli jäänyt kokonaan välistä :o Vastaan nyt muutaman tunnin jäljessä muihin verrattuna, toivottavasti näet tämän! Mä luulen, että mulle/meille kävisi samoin :D En nukkuisi ensimmäisiin öihin ollenkaan, kun haluaisin vain olla katsomassa pienokaista ja pitää huolen, ettei sille tapahdu mitään. Tosi kiva nähdä, että teillä on ollut pentuvaihe helppo. Me ollaan nyt muutettu tähän rivitaloon, joka on päätyasunto eli tilaa olisi niin takapihalla kuin talon edessä liikkua. Vaikka omakotitalo olisi huomattavasti parempi :) Mutta onneksi meillä on silti tilaa sisälläkin. Voi kaikki temput ovat kyllä varmasti hauskoja! Me halutaan myös opettaa kaikki mahdolliset käskyt. Voi autossa ajelua jotkut selvästi rakastavat ja jotkut taas pelkäävät. Toivottavasti me löydetään myös pentu, joka tykkää matkustaa :) Voi tuo kyyneleiden pois nuoleminen kuulostaa niin huomaavaiselta. Tuollaisen karvakaverin mäkin haluan <3 Hyvä tietää tuosta vakuutuksesta. Täytyykin varmistaa sille sitten paras mahdollinen. Koska ikinä ei tosiaan tiedä mitä tapahtuu. Olisi kauheaa, jos koiran hoitamisessa joutuisi tinkiä niin paljon ettei se saa tarvitsemaansa hoitoa :o

  3. Avatar karoliina sanoo:

    Otin ensimmäisen oman koirani kolme vuotta sitten ollessani 20 vuotias, eli aika nuorena koiran olen hankkinut elämääni. Hankin pienen chihuahuan, joka oli ollut unelmarotuni pienestä pitäen. Olin todella valmis pentuun, olin lukenut kaikki mahdolliset kirjat ja opukset mutta isoin shokki oli kuitenki se arki ja että koira todella muuttaa sun rutiinit. Koira kirjoista huolimatta on kuitenki aina omanlainen luonteeltansa ja mä sain todella jääräpäisen koiran, mutta joka rakasti temppuja. Niinpä vahingossa sitten päädyin harrastamaan tokoa koiran kanssa. Mun koira ei myöskään ensimmäiseen kahteen kuukauteen meillä uskaltanut syödä ruokakupistaan vaan laihtui ellei itse sitä syöttänyt. Mä en nukkunu ensimmäiseen puoleen vuoteen kun mulla oli mun pieni pentu, koska pelkäsin että jos se kuolee tai jotain koska en tiennyt miksei se halua syödä. Kai sillä oli vain emoa niin ikävä. Ja pahin asia mitä ei missään kirjoissa lukenut, oli se että se sun maailman rakkain ja tärkein kumppani kuolee ennen sua. Se oli ehkä mulle hirvein paikka käsittää..

    Eli, paljon ollaan koettu oman koiran kanssa ja päivääkään en vaihtais pois, en vois kuvitella eläväni enää ilman tätä koiraa.. Mutta siinäpä se, miettikää ennen koiran ottamista oikeasti sitä että sitten se myös joskus kuolee, koska mä en ollut miettinyt ja musta se pitäisi kertoa jokaiselle joka hankkii ensimmäistä koiraa, että osaa jotenki ymmärtää sen miten arvokasta sit se aika sen koiran kanssa on.. huh mikä kilometrikommentti. Ja sekava sellainen. Mutta summa summarum, ottakaa koira, heti kkun vaan oikea tulee kohdalle, tarkistakaa tarkkaan terveystiedot(mä olin hurjan tarkka ja sen ansiosta tässä kolmessa vuodessa on täytyny poistaa yks maitohammas, käydä rokotuksissa ja kerran hammaskiven poisto) Mutta, onnea pennun hankintaan, älkää pelästykö kommentistani, mutta haluan vaan sanoa että ensimmäinen koira ei oo helppo, se opettaa. ja olkaa itellenne armollisia, virheitä sattuu! niistä opitaan.

    ps. nauttikaa pentuajasta kun tai jos se pentu tulee, se on niin upeaa aikaa.. :)

    • Saija Saija sanoo:

      Mikä ihana ja hymyä huulille nostattava tarina :) Kiitos tästä! Sä oot kokenut paljon koiran kanssa. Vau! Tuo erilaisten kirjojen lukeminen houkuttelee myös mua ja luulen, että tuun niitä varmasti monia lukemaan. Vaikka oon netistä lukenut kaikenlaisia kirjoituksia, ohjeita ja neuvoja. Mutta silti se koiran ottaminen on iso askel, jota tuskin tullaan katumaan :) Hienoa kuulla, että sun koiralla ei ole ollut minkäänlaisia terveydellisiä ongelmia. Me halutaan kans ottaa koira, joka on oikeasti täysin terve ja mielellänsä niin, että myös hänen vanhemmat jne. ovat terveitä. Tuo kuolema ja todella kova menetys on myös pyörinyt mielessä. Se koira, kun ei ole täällä koko elämää :/ Uskon, että kun sen ottaa hyvin huomioon koiraa ottaessa tai koiran kanssa eläessä niin sitä osaa suhtautua asiaan oikein. Oman koiran menettäminen on varmasti yksi kamalimmista asioista. Vaikka menetys kuuluukin toisaalta elämään niin ei sitä osaa kuvitella :s Tämänkin vuoksi haluan terveen pennun, jonka kanssa edessä on moniamonia vuosia. Opettaminen tulee varmasti olemaan rankkaa, mutta yritetään valmistautua :D Vitsit, että nyt vaan koirakuume kasvaa entisestään. Mutta kiitos tästä kommentista, oli ihana lukea sun tarina. Ja kaikkea hyvää teille :)

      • Avatar Karoliina sanoo:

        Lukekaa joo mahdollisimman monta pentuihin ja rotuun liittyviä asioita ja sit kanssa siitä miten kouluttaa koira! :) voin myös lämpimästi suositella pentukoulua, mä kävin sen ja siinä kyllä ensimmäisen koiran omistajana löysi ne rajat mitkä täytyy koiralle asettaa mutta kuitenki niin että sitä koiraa saa myös helliä :) ps. Pennun vanhempien tiedoista saa korvaamatonta tietoa eli tutkikaa niitä! Ja vaatikaa saada nähdä emä koska emän luonteenpiirteet siirtyy usein pennuille :)

        • Saija Saija sanoo:

          Tuo emän näkeminen on ollut meille kans vinkki numero yksi :) Ja siitä tullaan pitämään kiinni – oli meidän valitsema rotu mikä tahansa. On se kivempaa nähdä pennun emä niin tietää vähän jo jotain pennusta. Emän terveydentila on myös hyvä näkemys ja sitä kautta näkee myös, että millaisissa olosuhteissa pennut ovat. Tuo luonteenpiirteen siirtyminen on hyvä juttu niin näkee emän kautta vähän, että millainen pennusta saattaa tulla. Mutta me tutkitaan asiaa ja perehdytään niin ranskiksiin kuin myös muihin mahdollisiin rotuihin. Mitään ei olla lyöty lukkoon, joten edetään pikkuhiljaa. Toivottavasti löydetään juuri sopiva pentu meille. Kiitos sulle kommentistasi ja hyvistä vinkeistä :)

  4. Avatar Milla sanoo:

    Ihanaa! Kyllä koirat vaan parantaa elämää huimasti. Mulla on aina niin ikävä meidän perheen mopseja, kun oon poikaystävän luona, tekis vaan mieli ottaa ne mukaan kaikkialle! Eli joo itselläni on kaksi mopsia kotikotona ja rakastan niitä kyllä niin paljon. Lyttynaamakoirat on ihania haha, vaikka ne välillä kuorsaakin vähän liian kovaäänisesti. :-D Mutta hei, toivottavasti teidän koiruli löytyy pian, ette varmasi tuu katumaan sen hankintaa! Onhan se iso vastuu, mutta kyllä se on sen arvoista!

    http://olderthanyesterday.blogspot.com.es

    • Saija Saija sanoo:

      Ihana kuulla! Voi mopsit on myös suloisia:) Mä oon kans joskus kuullut, että mopsit kuorsaavat tosi paljon kuononsa vuoksi. Ovatko ne olleet terveitä? Meidän päätöstä hidastaa myös juuri se, että ranskanbulldogit eivät ole terveimmäistä päästä :/ Mutta täytyy yrittää löytää terve yksilö. Uskon, että kun koiraan/koiriin rakastuu niin ei sitä osaa enää olla ilman :D Mä kans uskon, että vaikka vastuu on iso niin kyllä se kannattaa. Koira tuo mukanaan varmasti niin paljon iloa ja onnea elämään. Kiitos sulle Milla kivasta kommentista :)!

      • Avatar Lia sanoo:

        ..edellinen viesti lähti kesken :)

        Niin piti vielä kirjoittaa että ed.mainitun rodun edustajat ovat valitettavasti ihotautien etikoiseläinlääkäreiden vakioasiakaskuntaa ihopoimujen ja allergioiden vuoksi. Heillä esiintyy epämuodostumia myös muissa luisissa rakenteissa kuten selkänikamissa. Ulkonevat silmät keräävät osumia ympäristöstä enemmän kuin normaalit, kallon ”suojassa” olevat silmät (->sarveiskalvohaavaumat, silmäprolapsit) ja heillä on myös normaalirakenteisia koiria enemmän korvatulehduksia ja korvan bullan tulehduksia johtuen epänormaalista kallorakenteesta. Hoitoa on usein saatavilla mutta onko koiran elämä sen arvoista että se pahimmillaan kulkee toimenpiteestä toiseen (sierainten laajennusleikkaus, pehmeän kitalaen katkaisuleikkaus, bullan osteotomia..) vain sen vuoksi että ihminen halusi luoda sen _näköisen_ koiran ja toinen ostaa itselleen sellaisen koiran?

        Kannattaa myös katsoa vakuutusyhtiöiltä mitkä rodut eivät saa tietynlaisista eläinlääkärikäynneistä ollenkaan korvausta, siitäkin voi päätellä rodun terveysominaisuuksia. Mielestäni koiran on kuitenkin tarkoitus tuoda jotain lisää arkeen ja ilostuttaa, olla kaveri jonka kanssa harrastaa, eikä joku jonka vuoksi arkeen tulee lisää huolia.

        Kaikesta varoittelusta huolimatta ihanaa koirakuumeaikaa ja toivon että teille löytyy juuri se teille sopivin kaveri! :)

      • Avatar Milla sanoo:

        Meidän mopsit ovat olleet terveitä juu! Paitsi nyt viime aikoina vanhin mopsi, joka on tosiaan jo melkein 8 vuotta on joutunut pieneen leikkaukseen. Nuorempi on vielä tosi terve, eli meillä ei oo ollut niitten kanssa ongelmia.

        Tosin meillä oli ennen tätä nuorempaa nykyistä mopsia yks toinen vähän aikaa, se jäi surullisesti naapurin auton alle… Me löydettiin se netistä, kun yhden perheen oli pakko luopua siitä allergiaoireiden takia. Tällä mopsilla ei ollut papereita tai mitään todistuksia, joten me epäillään, että kyseinen mopsi oli tullut Virosta päin, jossa ns. kasvatetaan mopseja ym. eläimiä ”tarhoilla”. Tätä kannattaa kyllä välttää…

        Muuten nää kaks muuta mopsia ovat saaneet paljon rakkautta ja mopsit on kyllä ihana rotu. Ne on niin seurallisia ja hassuja, ettei niitä voi muuta kuin rakastaa, vaikka monien mielestä ne ovat niin rumia haha. :-D

        • Saija Saija sanoo:

          Hyvä kuulla, että teillä ei ole mitään ongelmia ollut :) Terveys on niin tärkeää. Eikä, ikävä kuulla :( Tuota Viron kasvatusta täytyy kyllä välttää… Halutaan nähdä valitsemamme rodun ja pennun vanhemmat, ainakin emä. Noita Virosta tulevia koiria tuntuu olevan niin paljon liikkeellä :/ Haha ei ne ole rumia, ainakaan mun mielestä :D Varmasti ihanan valloittavia persoonia. Nyt ei auta kuin kärsiä koirakuumeesta ja odottaa sopivaa pentua :p

  5. Avatar Roosa sanoo:

    Ranskikset on kyllä ihania, mutta ite en koskaan pystyisi semmosta hankkimaan rodun sairauksien ja lyhytikäisyyden takia.. Kumminkin kyseessä suht kallis koira, jolla eliniänodote n5v :/
    + En haluaisi koiraa joka kärsii tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän joka sekunti elämässään.

    Teillä ei oo siis mitään muita rotuvaihtoehtoja? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Joo ollaan tietoisia tuosta :( Ja se on hieman ollut jopa hidastava tekijä koiran ottamisessa. Rotu kun ei ole terveimmästä päästä eikä tiedä yhtään, että kuinka nopeasti terve pentu löytyy. Jos se otetaan niin halutaan olla täysin varmoja sen terveydestä. Kyllä meillä on ollut muutamia, mutta mitään lopullista päätöstä ei olla tehty. Ollaan tutustuttu ranskiksen lisäksi kahteen muuhun rotuun, mutta tämä on ollut päällimmäisenä vaihtoehtona. Mutta avoimin mielin katsellaan ennen varsinaista päätöstä :)

      • Avatar Roosa sanoo:

        Hyvä juttu että ootte tietoisia rodusta! :) Toivottavasti löydätte terveen ja ihanan pennun <3

      • Avatar Lia sanoo:

        Hei ja kiva lukea koirahaaveista, ne ovat aikamoisia arjen sulostuttajia!! :) Haluaisin kuitenkin omasta kokemuksesta ehdottaa että juttelisitte eläinlääkärin kanssa kyseisestä rodusta kun nyt olette asiaa noinkin pitkälle jo miettineet.

        Kuorsaus (ja pallon pitäminen suussa nukkuessa) johtuvat siitä että rodulle ominainen pään rakenne ei anna koiran hengittää, eli se ei saa happea sitä määrää mitä se tarvitsee ja tämä tila on siis syntymästä lähtien päällä. Rodusta ei voi löytää sillä tavalla tervettä pentua joka saisi happea riittävästi koska lyttykuonoisuus, pitkä pehmeä kitalaki ym. ovat jokaisessa pennussa olevia rodun ominaisuuksia.

        On sydäntäsärkevää nähdä omistaja joka jossain vaiheessa kyseisen rotuisen koiran otettuaan alkaa ymmärtämään että jotkin koiran ”hassut tavat” johtuvatkin itseasiassa koiran epämukavasta olosta, jopa kivusta.

    • Avatar Jenni R sanoo:

      Itse en oo kyllä tavannut yhtäkään ranskiksen omistajaa, jolla koira ois kuollut 5 – vuotiaana. Tiedän monta kymmenen vuotiasta bulldoggia, jotka on elämäniloisia ja reippaita. Kyllä, bulldoggeja on sairaita, samalla tavalla kuin muitakin koiria, mutta ei todellakaan kaikki. Mulla on maailman iloisin ja aktiivisin bulldoggi, jonka kanssa kisataan agilityssa, joten pistää todella v*tuttamaan tollanen että jokainen bulldoggi kärsii. Kiitos ja anteeksi :D

      • Avatar Lia sanoo:

        Jos olisit itse syntynyt pyykkipoika nenässä, et ehkä tietäisi paremmasta ja oppisit sopeutumaan tilanteeseen, totta. Monet niistä pärjää elämässä -huonosta happisaturaatiosta huolimatta pitkäänkin mutta se että koira pärjää ja näyttää omistajan mielestä hyvinvoivalta ei oikeuta meitä sanomaan että on tervettä elämää elää syntymästään lähtien happivajeessa.

      • Avatar Tiia sanoo:

        Nimenomaan!! Siis aivan oikeasti ärsyttää lukea näitä tietämättömien ihmisten kommentteja :D Lähes jokaisella rodulla on omat terveysongelmansa (lonkat, allergiat, ihottuma jnejne.) huoh..
        t. täysin terveen, röhkimättömän, kuorsaamattoman, pidempikuonoisen bulldogin omistaja :).

  6. Avatar Jessi sanoo:

    Heippa! Ihan vaan pienenä vinkkinä, että ranskanbulldoggi on yksi sairaimmista koiraroduista.. Vaikka onnistuisi saamaan yksilön, jolla ei ole perinnöllisiä sairauksia niin aina on ongelmia esimerkiksi kuonottomuuden takia. Koira ei saa kunnolla happea ja varsinkin kesäisin on tuskaa ja koira nukkuu lelu suussa että edes happea saisi. Suosittelen siis oikeasti miettimään vielä tarkkaan, että haluaako ottaa sitä ranskista vai ei…. Ihan vaan koiran itsensäkin takia. Ranskisten rotujalostus on viety aivan liian pitkälle ja sitten sitä otetaan, koska ”on niin söpö pieni lyttynaama”. Kyllä koiralla pitäisi kuono olla. Miksi hankkisit koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja joutuu kärsimään suurimman osan elämästään? Ja kyllä, ranskiksilla on ihana luonne, mutta niin on monilla muillakin koirilla. Toivon todella, että tulet muuttamaan mielesi ja valitset terveemmän rodun. Ja tällä kommentilla en meinannut mitään pahaa sua kohtaan ja jos ranskiksen päätät ottaa niin se on tietenkin oma asiasi ja toivon todella sen olevan edes hieman terveempi yksilö. Hyvää kesänodotusta! Ja tässä olis vielä hyvä blogikirjoitus aiheeseen liittyen: http://sulosonninen.blogspot.fi/2014/01/sairasta.html?m=1

    • Saija Saija sanoo:

      Ollaan tietoisia tästä :-( Ja se on ollut hidastava tekijä siinä, että ei olla otettu askelta pennun varaamiseen yms. Halutaan kuitenkin olla täysin varma, että pentu on terve ja terveestä perheestä. Me ei haluta sitä sen lyttynaaman takia vaan yleisesti ranskiksen luonteen, koon yms. vuoksi. Mutta oon kans kuullut, että sellaiset otetaan vaan röhkimisen vuoksi ja sitten pentu joudutaan lopettamaan. Aivan kauheaa :/ Meillä on ranskiksen lisäksi ollut mielessä pari muuta rotua ja ollaan avoimin mielin katseltu ilmoituksia. Eli mitään päätöstä ei olla vielä lyöty lukkoon. Enkä ottanut kommenttiasi pahalla, vaan ollaan itse asiassa puhuttu tästä aiheesta paljon eri ihmisten kanssa. Ranskiksen ottamisessa on suuri riski, että se vähän jännittää. Mutta edelleen katsellaan rotuja ja ilmoituksia eikä pidetä asian kanssa kiirettä vaan sitten, kun juuri meille ”oikea” pentu löytyy. Kiitos sulle paljon tästä näkemyksestä, kyllä nämä aina avaavat lisää aihetta, kun näkee eri ihmisten mielipiteet ja pohdinnat. Mä käyn tutustumassa tuohon linkkiin :-)

  7. Avatar Annakoo sanoo:

    Moi Saija! Nyt pakko kommentoida kun samat suunnitelmat itellä :) Meille poikaystävän kanssa on tulossa todennäköisesti ensi syksynä koira, englanninbulldoggi. On jännä huomata, et mua ei missään vaiheessa oo jännittänyt koiran otto, jotenkin oon kokoajan tiennyt että kyllä meistä on siitä huolehtimaan jne. :) Oon ollu kokoajan varma et me pärjätään <3 Tsemppiä teille! Jos teillä ei oo ennen koiria ollut, niin suosittelen tosi paljon et otatte selvää siitä, et miten koira koulutetaan, koska se jos mikä niin vaikuttaa siihen millainen teidän koirasta tulee :)!! Onnea ja tosiaan ottakaa se askel, siitä on teille niin paljon iloa!

    • Saija Saija sanoo:

      Heippa :) Oi voi vitsit, niin kiva kuulla eri kokemuksia<3 Ja hienoa, että sua ei jännittänyt :o Täällä jännitystä on ilmassa jo nyt, heh. Mäki uskon, että meistä on huolehtimaan siitä, kun niin kauan on ajatus mielessä pyörinyt. Silti se askeleen ottaminen jännittää :D Meillä ei ole kummallakaan ollut ennen koiraa, joten ollaan tutustuttu ja tutustutaan koiran kouluttamiseen. Halutaan keskittyä siihen ja sen vuoksi kesä olisi lomien kannalta täydellinen ajankohta. Kiitos sulle hirmuisesti tsempeistä ja kommentista :)!

  8. Avatar Jenny sanoo:

    Kyseinen koirarotu on selvästi nyt jonkinlainen muoti-ilmiö, joten en ihmettele yhtään että juuri sinun on saatava se…

    • Saija Saija sanoo:

      Koira muoti-ilmiö? :o Enpäs olekaan koskaan kuullut. Mutta kyse on meidän päätöksestä eikä vain mun, vaikka ilmeisesti mulle nyt tässä halusit loukkausta yrittää aiheuttaa…

    • Avatar Jenni sanoo:

      Oon samaa mieltä tämän kommentin kanssa. Siis en toki ajatellut, että ”sinunkin on sellainen saatava”, vaan että monella tutullani kyseistä rotua löytyy myös ja otettu nyt ihan lähiaikoina.

      Itse en kyllä ymmärrä kyseisen rodun viehätystä sitten alkuunkaan. Kuten moni kommentoija onkin jo laittanut, että rotu on hyvin sairas yms. En vaan itse ymmärrä, miksi joku sellaisen haluaa ottaa? :D En halua todellaakaan mitenkään viisastella, mutta kokemusta koirista löytyy 21 vuoden ajalta (eli koko ikäni)+ olen koulutukseltani eläintenhoitaja. Meillä kotona siis äidilläni ollut kennel jo melkein 30 vuotta, joten meillä on tassutellut jos jonkinlaista rotua vuosien varrella. :) Tosin meillä on vähän enemmän isompiin rotuihin keskitytty.

      Ääh tässä kommentissa ei oikein ole päätä eikä häntää, mutta siis pointti oli, että en suosittelisi kyseistä rotua, mutta toki ei ole mun asiasi päättää! :) Joten onnea nyt kuitenkin hankintaan!

      • Saija Saija sanoo:

        Kiitos kommentistasi :) Mä en ole törmännyt ranskikseen kovin usein, mutta se varmaan vähän riippuu millaisia ihmisiä on lähipiirissä. Jotkut tietävän monta ihmistä, jolla on ranskis ja jotkut taas eivät ketään. Lenkillä niihin törmää kuitenkin melko harvoin. Ollaan tietoisia niiden terveysongelmista ja sen vuoksi tullaan ottamaan 100%:sesti terve pentu, jos ranskikseen päädytään. Mutta meillä on vaihtoehtoina myös muita rotuja eli mitään ei olla lyöty lukkoon ;) Uskon, että meille löytyy jokatapauksessa oikea, meille sopiva pentu. Oli rotu sitten mikä tahansa.

  9. Avatar Suvi sanoo:

    Oi, koirakuume on samaan aikaan niin ihana, mutta jännittävä tunne! :D Itse hommasin oman karvaturrin 4 vuotta sitten ja ennen koiran hakua pelotti kamalasti, että pärjäänkö jne. No päivääkään en ole katunut ja rakastan tätä pienokaista niin paljon <3

    • Saija Saija sanoo:

      Niin on :D Ei tiedä oikein, että mitä tekis. Haha! Voi kuinka ihana lukea sun teksti koiran ottamisesta. Kyllä mä uskon, että vaikka nyt pelottaa ja jännittää niin loppupeleisäs kaikki menee hyvin eikä jännitystä edes huomaa. Kyllä koira tuo varmasti niin paljon lisää iloa elämään :) <3

  10. Avatar Ansku k sanoo:

    Oi vähän kiva!♡ Toivottavasti löydätte pian sen teille ”oikean” koiranpennun:)

    • Saija Saija sanoo:

      Hihi, eikö <3 Toivotaan! Tavoitteena on, että tänä vuonna eli ei pidetä mitään kiirettä vaan sitten, kun oikea kolahdaa kohdalleen. Vaikka kesä olisi ihanteellinen ajankohta pennun ottamiselle :)

  11. Avatar Helmi sanoo:

    Voi ihanaa! Ootteko ajatellu pentua vai aikuista? Entä uros vai narttu? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Olisi kyllä niin ihanaa saada koira <3 Pentua ja mielellään urosta. Meillä on jo nimivaihtoehtojakin, haha ollaan innostuttu :-D

  12. Avatar Oona sanoo:

    Meille eka koira tuli vähän vahingossa. Mun isä otti uuden saksanpaimenkoiran pennun, ja mun oli tarkoitus vaan vähän harrastaa ja sillointällöin ottaa pentua yökylään. Pikkuhiljaa yöreissut piteni ja Luka itki iskän luona meidän perään. Lopuksi todettiin että meillä on enemmän antamista sille, joten se jäi meille. Onhan tää rankkaa ollut, ja enää ei tuu tehtyä extempore reissuja yhtään mihkään. Muuten en vaihtais päivääkään. Meillä on hyvä tukiverkosto ja molempien vanhemmat ottaa innossa Lukaa aina hoitoonkin :) Meille piti tulla aluksi joku pieni rotu, mutta enää on hankala kuvitella vierelle muuta kun isoa koiraa :D niin se mieli muuttuu.

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kuinka kiva :) Jännää nähdä, että niin se mieli muuttuu. Meillä oli yhtenä vaihtoehtona isompi kokoinen koira, mutta ehkä pienempi on kuitenkin enemmän meitä. Teillä meni kyllä hyvin koiran ottaminen, luonnollisesti :) Tuo extemporereissujen ottaminen varmasti jää vähemmälle ja muutenkin se ns. lähteminen mihinkään mutta kyllä se koira varmasti tuo enemmän kuin ottaa. Ja meillä on kans molempien puolelta löytynyt innokkaita hoitajia, jos joskus tarvii. Wää, mun koirakuume vaan kasvaa näitä lukiessa! :D

  13. Avatar Maria sanoo:

    Onnea koiran hankitaan — se on ollut itselleni ainakin paras päätös, mitä olen elämässäni tehnyt! Vaikka koira ottaa paljon, se antaa paljon enemmän.

    Suosittelen liittymään Facebookin ranskanbulldoggi-ryhmään, siellä on paljon hyödyllistä keskustelua ja muutenkin koirajuttuja. Vastakohtana olen siellä huomannut paljon terveysongelmia ja surullisia tarinoita siitä, miten nuoriakin koiria on jouduttu lopettamaan terveyssyistä.. Jotenkin etenkin tän rodun kohdalla hyvän ja rodun tuntevan kasvattajan löytäminen on ensiarvoisen tärkeää.

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos Maria :) Niin ilahduttavaa nähdä näin paljon positiivisia kommentteja aiheesta. Mä uskon kans, että vaikka se ottaa niin antaa enemmän. Tuntuu, että elämänlaatu ja onnellisuus varmasti nousisivat koiran myötä. Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että jotain puuttuu – ja se on varmasti koira. Kiitos vinkistä, täytyykin käydä liittymässä. Tuo lopettaminen on kyllä surullista… Oon lukenut paljon erilaisia kauhutarinoita ja se on ollut vähän hidastavaa jopa pennun ottamisessa. Kun sitä haluaa 100%:sesti terveen pennun. Mutta tuolta ryhmästä voisi löytyä varmasti hyviä vinkkejä ja hyödyllistä tietoa :)

  14. Avatar Koiratyttö sanoo:

    Jätin jo aiemminkin kommenttia, mutta unohdin ehdottaa rotuvaihtoehdoksi bostoninterrieriä jos ranskis ei oo jo lukkoon lyöty vaihtoehto. Käsittääkseni se on hieman terveempi rotu. Luonne on kyllä aivan mahtava. Tosi älykkäitä koiria, että sopii kyllä kaikenlaiseen harrastamiseen ja niiden uusiin tilanteisiin sopeutumiskyky on hyvä. Ja ulkonäössähän on paljon samaa ranskiksen kanssa. :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ollaan tuohon vähän tutustuttukin :) Se olisi kyllä myös hyvä vaihtoehto ja hyvin paljon lähellä ranskista. En ole sellaista tainnut vielä koskaan nähdä ”livenä” eli taitaa olla jopa hieman harvinaisempi. Kiitos vinkistä, täytyy varmasti tutustua paremmin =)

      • Avatar inttauntta sanoo:

        Moikka,
        Meilläkin oli aiemmin haaveena ranskis, mutta juuri terveyssyistä päädyttiin bostoninterrieriin, eikä voisi tyytyväisempi olla :) Ihana rotu, leikkisä, älykäs, innokas lenkkeilijä, mutta viihtyy myös sohvannurkassa, ja ennenkaikkea terve. Meidän pieni on kohta 2v ja nyt jo suunnitellaan toisen hankkimista! :)

        • Saija Saija sanoo:

          Tuo bostonninterrieri olisi kyllä lähellä ranskista :) Kiva nähdä, että rotu on noin positiivisen kuuloinen. Täytyykin harkita tätä! Voi niin se kuulemma menee, kun yhden ottaa niin pian jo haluaa toisen. Olisihan se kiva, kun koiralla olisi ns. samankaltainen kaverikin. Kiitti sulle kommentistasi (:

  15. Avatar Silja sanoo:

    Ihana kuulla, että olette pohtineet tarkoin koiran ottamista! Se on suuri askel, mutta huomioivana ja vastuullisena ihmisenä olet varmasti erinomainen vanhempi tälle hauvalle.
    voin sanoa, etten ole kertaakaan katunut Hessun ottamista. Otin hänet vielä sellaisella hetkellä elämässäni, kun olin todella rikkinäinen itse. Tuntuu, että ollaan kasvettu todella tiiviisti yhteen koirani kanssa ja ymmärretään toistemme pienimmätkin eleet ja katseet. Ihan oikeasti! Tää kuulostaa ihan hullulta, kun kyseessä on kuitenkin koira, mutta ne ovat viisaita eläimiä ja tuovat kyllä ihmiselämään pienellä elämällään paljon rikkautta ja rakkautta.❤️

    • Saija Saija sanoo:

      Jooo! Vitsit, että se ilahduttaisi meitä <3 On hieman sellainen olo, että jotain puuttuu. Koira tuo mukanaan niin paljon iloa, että uskon sen ottamisen olevan vain hyvä päätös :) Ihana kuulla, että ootte Hessun kanssa noin läheisiä. Mä itse asiassa usein ihastelen kuvia Hessusta sun blogissa. On se vaan suloinen! Juuri tuo läheisyys koiran kanssa on niin uskomatonta (mitä oon nähnyt ulkopuolisin silmin) ja haluaisin niin kokea sen itsekin. Kiitos Silja kommentista ja terveisiä Hessulle :) <3

  16. Avatar Aino sanoo:

    Onnea koiran etsintään! Ihana, että olet ottanut selvää noinkin paljon koirista ennen semmoisen hankintaa. Tuntuu että useimmat ottavat koiran vain hetken mielijohteesta ilman minkäänlaista tietämystä asiasta…

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitoksia :) Ehdottomasti. Oon haaveillut koirasta sen verran kauan, mutta vasta nyt kun elämäntilanne tuntuu oikealta sen hankkimiseen niin ajatusta pohditaan tarkemmin. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä, ilman tietämystä. Se on kyllä totta. En itse ikinä pystyisi ottamaan niin isoa vastuuta ilman minkäänlaista valmistautumista/tietämystä. On se kuitenkin niin iso asia. Mutta en malta odottaa, että saadaan meidän pentu (:

  17. Avatar Nimetön sanoo:

    Moi! Kiva kuulla että suunnittelette koiran ottamidta. Itselläni on kohta 2 vuotta täyttävä labradorinnoutaja jota en ikinä vaihtaisi pois. Oletteko miettineet bostonterrieriä?

    • Saija Saija sanoo:

      Voi ihana kuulla, että näin monella on koira eikä kukaan vaihtaisi hetkeäkään pois :) Vitsit, että kuume vain kasvaa! Haluan nimittäin kokea tuon saman tunteen. Kyllä ollaan sitäkin katsottu, mutta jotenkin ranskis on enemmän meidän mieleen. Se ei kuitenkaan ole poissuljettu vaihtoehto:)

  18. Avatar maija sanoo:

    Vaikka haluaisittekin ”100% terveen pennun”, niin totuus on se että kaikki ranskanbulldogit ja muut vastaavat lyhytkuonoiset rodut kärsivät jollain tasolla ahtaista hengitysteistä ja niiden aiheuttamista hengitysvaikeuksista. Oli ihana lukea että olette haaveilleet koirasta (itsellänikin kun on hieman koirakuumetta ilmassa), mutta todella harmillista jos päädytte tähän ylijalostettuun rotuun. En itse vaan koskaan voisi tukea näiden sairaalloiseksi jalostettujen rotujen kasvatusta, aivan hirveää katsoa kun eläin kärsii. :( Toivottavasti löytäisitte vielä jonkun terveemmän, teitä yhtä paljon miellyttävän rodun.

    • Saija Saija sanoo:

      Ollaan tietoisia tästä ja sen vuoksi halutaankin olla äärettömän tarkkoja, jos ranskis on meidän valinta. Meidän tutun oma on ainakin täysin terve eikä hänellä ole mitään vaikeuksia hengittää :) Eli kyllä heitä löytyy myös terveinä, mutta täytyy vain löytää hyvä pentu. Ollaan avoimia kaikille roduille vielä tässä vaiheessa ja edetään asiassa hitaasti. Toivotaan, että jokatapauksessa meille löytyy ihana, terve ja juuri ”meille tarkoitettu” pentu, rotua nyt huomioimatta :)

  19. Avatar Iina sanoo:

    Moikka, vähän off topic, mutta etkös sä ollutkin bongannut jostainpäin nettiä käytettynä LV tavaraa? Itse olen myymässä omaa LVn neverfullia ja olis kiva saada se näkyville paikkaan missä olis mahd. luotettavia ostajia (: Huuto.netissä ja tori.fissä on tällä hetkellä ja siellä ollut hupihuutoa yms. outoja yhteydenottoja :D

    • Saija Saija sanoo:

      Ei haittaa yhtään :-) Joo eli Facebookissa Design Corner, Luxmerkkien Flea Market sekä Louis Vuitton Forum Finland (jälkimmäinen on salainen ryhmä) ovat kirppiksiä, joissa ei edes sallita hupihuutoja. Eli kannattaa ihmeessä laittaa sinne myyntiin. Pakko muuten kysyä näin LV:n Neverfullista haaveilevana, että minkä kuosinen sulta olisi tulossa myyntiin? ;)

  20. Avatar Mimi sanoo:

    Hei ihana kuulla että koirasuunnitelmanne ovat edenneet! oletkin niistä muutaman kerran blogissasi maininnut :) mekin olemme poikaystävän kanssa juuri päässyt pitkän koirakuumeilun jälkeen tilanteeseen, että ollaan otettu yhteyttä jo muutamaan kasvattajaan. Samalla tosiaan jännittää koska koira tuo niin paljon mukanaan vastuuta ja elää kuitenkin parhaimmillaan yli kymmenenkin vuotta ja aina sitä väkisin miettii miten asiat ja elämäntilanne on itsellä vuosien päästä. Toisaalta ei sitä ikinä tiedä vaikka kuinka jossittelisi:D onnea teille oikean pennun etsintään! <3

    • Saija Saija sanoo:

      JEE! Eikö olekin :-D Vitsit, että oon innoissani. Tuntuu, että nyt tämän postauksen ja koirakommenttien myötä kuume vain kasvaa, hah. Ihana juttu, että teillä on sama tilanne menossa. Koira tuo paljon uutta mukanaan, mutta uskon että vain pelkkää hyvää :) Siitä saa pitkäikäisen kaverin, johon voi aina turvautua. Niinpä, turhaa sitä tulevaisuutta etukäteen stressaamaan. Kiitos paljon ja samoin myös teille <3 xx

  21. Avatar Essi sanoo:

    Mä oon innoissani odotellut lisäkuulumisia näistä koirajutuista, kun olen sieltä täältä kommenteista lukenut, että koirakuume teillä kasvaa! Oon myös itse samassa tilanteessa, ensimmäistä kertaa elämässä on sellainen aika, että seuraavan vuoden sisällä kauan haaveiltu koiranpentu saa tulla ❤️ Tämä on ihanaa aikaa, kun kaikki tyhjät hetket voi käyttää koirajuttujen selailuun ipadilta.
    Sitten tuohon rotuun.. Ranskis oli mulla yhtenä kolmesta rotuvaihtoehdosta ja sitä tuumin pitkään käytännöllisen pienen kokonsa vuoksi. Ja kaikki tapaamani ranut ovat kyllä olleet oikeita sydäntensulattajia. Lopulta kuitenkin kennelliiton jalostustietokantaa tutkittuani ja koiraihmisten kanssa tästä juteltuani oli ranu pakko unohtaa. Suosittelen tsekkaamaan tuon jalostustietokannan, se on todella surullista luettavaa. Todennäköisyys täysin terveen ranun saamiseen on hyvin pieni. Ja vaikka niin hyvä tuuri kävisikin, kannattaa miettiä, onko moraalisesti oikein tukea noin sairaan rodun kasvatusta. Mä en ainakaan voisi antaa itselleni anteeksi jos koira kärsisi ja se olisi vain oman turhamaisuuteni syytä, kun halusin moisen ruttunaaman.
    Niimpä päädyin toiseen näistä kolmesta rotuvaihtoehdosta ja odottelua on nyt luvassa, kun kyseessä on harvinaisempi rotu :) Suosittelen siis vielä miettimään kunnolla tuota rotujuttua ja nauttimaan myös tästä ajasta, kun kaikki jännä on vielä edessä!

    • Saija Saija sanoo:

      Jei, ihana nähdä että koirakuulumiset kiinnostavat :) Tuun varmasti kirjoittelemaan niistä lisää tänne, kun asia etenee ❤️ Mahtavaa, että siellä on kans koiranpennun aika tulla. Tämä on niin jännittävää aikaa, toisaalta odottaa jo että saisi pennun. Ja toisaalta haluaa äkkiä opetella kaiken mahdollisen tiedon siitä etukäteen :D Me ollaan kans nähty muutama ranskis ja molemmat ovat olleet terveitä. Tiedetään kuitenkin se huono puoli eli juuri tuo sairauksien riski :( Täytyy käydä tutustumassa tuohon nyt, kun mitään 100%:sta valintaa ei olla vielä tehty. Meillä on onneksi ranskiksen lisäksi muitakin rotuvaihtoehtoja, joten sen puoleen ei ole hätää. Tärkeintä, että löydetään juuri meille sopiva pentu, oli rotu mikä tahansa. Kiitos sulle paljon ja näin tehdään. Paljon onnea myös sinne koiran etsintään (:

  22. Avatar Ellu sanoo:

    Täältä ilmoittautuu myös yksi koirakuumeessa oleva! Itselläkin on haave omasta ranskispennusta, toivottavasti löydätte ihanan pennun teille!

    • Saija Saija sanoo:

      Hei superia, että löytyy samassa tilanteessa olevia :) Jei! Ranskikset ovat kyllä ihania. Toivotaan parasta ja onnea myös sinne ranskiksen etsintään :’)

  23. Avatar Senni sanoo:

    Me otettiin koira viime kesänä, heinäkuun lopussa. Oltiin haettu pentua helmikuusta asti. Olin tuolloin viikon vielä lomalla mutta onneks mies jäi kotiin. Yksinoloa alettiin heti harjottelemaan kun koira oli muutamia päiviä kotiutunut. Itkin ensimmäisen aamun kun pentu oli meillä yötä ollut koska olin samalla niin onnellinen mutta niin peloissani että pystynkö kouluttamaan tästä sellaista yksilöiä joka sopii meidän maailmaan. Kyseessä oli helppo pentu onneksi! Nyt hän on 10kk eikä päivääkään vaihtaisi. Pikkupentuaika oli aika raskasta kun se vaan pissaili sisälle vaikka kuinka vei ulos. Ja yksinoloa kannattaa opetella että ei tuu eroahdistusta, siitä stressasin eniten mutta se meni yllättävän kivuliaasti kun olin lukenut paljon miten kuuluu tehdä. Onnea koiran hankintaan! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Eikä ihana :D Voi mulle käy varmaan samalla tavalla eli itku tulee, kun pentu on meillä. Ja kun pelko purkautuu. Meillä olisi kans ihanteellinen aika ottaa pentu kesällä, kun silloin ollaan molemmat kuukauden lomalla. Siinä pystyisi opetella käytännön juttuja :) Täytyy kans aloittaa heti opettamaan sitä yksinoloa niin välttyy suuremmilta eroahdistuksilta. Pentuaika on varmasti erittäin raskasta, mutta ikimuistoista ja palkitsevaa. Ää, en malta odottaa :)!

  24. Avatar niina sanoo:

    Suosittelen oikeesti ottamaan jonkun muun rodun kuin ranskanbuldogin. Noi lyttykuonoiset koirat on niin surullista katseltavaa, kun ne ei voi hengittää kunnolla ja hirvee rohina kuuluu kun ne hengittää. En voi tajuta ihmisiä, jotka väittää että haluaa kyseisen rodun luonteen takia, koska tuon rodun luonne ei oo mitenkään erityinen.

    Tässä wikipedian artikkelissa lukee rodun terveydestä:https://fi.wikipedia.org/wiki/Ranskanbulldoggi

    En voi ymmärtää jos joku vielä tuon lukemisen jälkeen haluaa kyseisen rodun pennun. Mutta rotu on muodissa, niin kai sellainen pitää heti saada terveydestä viis.

    • Saija Saija sanoo:

      Me ei olla lyöty lukkoon mitään pentua ja ollaan avoinna ns. kaikille roduille :) Ranskiksen lisäksi harkinnassa on ollut kaksi muutakin. Mä oon tavannut muutaman ranskiksen ja ne eivät ainakaan röhkineet. Eli se ei ole kaikilla niin. Mutta toki täytyy olla tarkka, että pentu on mahdollisimman terve. Saa kuitenkin nähdä mihin päädytään. Kiitos sulle mielipiteestäsi :>

      • Avatar Nea sanoo:

        Itse koiraharrastajana käydään paljon koira tapahtumissa ja muissa. Ranskiksia on tullut nähtyä todella paljon. Ei ne kokoajan rohise tai ”oireile” muutenkaan mutta auta armias kun koira pääsee vauhtiin. Olen monen monta kertaa ollut koirapuistossakin todistamassa kun koira on leikin jälkeen rohissut kun mikäkin ja sen jälkeen rupeaa oksentaminen.

        Tuttavalla on myös ranskis ja hän ei kertakaikkiaan voi +20 asteen helteellä mennä koiran kanssa ulos kun vain iltaisin (illalla yleensä hieman viileämpää) sillä koira ei kestä kuumuutta hapensaannin vaikeuden takia.

        Tiedän myös naapuristamme ranskis mummon joka on 13v ja oikein iloinen ja terve tapaus. Kannattaa tosissaan harkita tämän rodun hankintaa ja jutella useiden kasvattajien kanssa. Ei oteta sitä pentua minkä saa nopeasti ja läheltä. Hyvää pentua kannattaa odottaa!:)
        Meille muutti juuri käyttölinjainen hollanninpaimen ja onhan tämä pentuarki aikamoista sirkusta välillä. :D

        • Saija Saija sanoo:

          Oksentamaan :o Apua! Tuosta en ole koskaan kuullut. Mutta on se surullista, jos koira tekee niin… En mä kyllä sellaista koiraa meille halua, joka ei pysty ottamaan happea helteillä. Niin surullista :( Mutta me pyritään löytämään juuri oikeanlainen, terve pentu. Jos ranskikseen päädytään. Hyvää pentua todellakin kannattaa odottaa. Ei halua hätiköidä asian kanssa, vaikka koirakuume olisikin kova. Oi ihanaa, että teille on kans tullut koira. Voin vain kuvitella, että sirkus on aikamoinen. Vitsit, että mäki haluan jo kokea sen :D

  25. Avatar Hanipupu sanoo:

    Sain ton mun nykysen koiran tosi nuorena,olin 10v.kaikki vastuu annettiin mulle ja olihan se rankkaa kun se ei ollut sisäsiisti,söi huonosti,puollustusviettinen,herkkä haukkuinen eikä kävellyt hihnassa:’D mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.on kiva tulla kotiin kun joku on aina innoissaan odottamassa.toivottavasti löydät sopivan pennun!ranskikset on niiiin söpöjä!

    • Saija Saija sanoo:

      Ohoh, sä oot ollut nuori! Mutta ihanaa, että kaikki työ on kuitenkin ollut sen arvoista :) Olisi kyllä aina yhtä mukava palata kotiin, kun siellä olisi aina joku odottamassa. Toivotaan, että meille löytyy juuri meidän tyylinen pentu :’)

  26. Avatar Jenni R sanoo:

    Mää otin kaks vuotta sitten ensimmäisen koiran, just ranskiksen. Hetkeäkään en oo katunut, vaikka eilenkin lähdin bileistä aikasin kotiin jotta koiran ei tarvi olla yksin. Otin koiran siis 20-vuotiaana avomieheni kanssa, vaikka moni oli sitä mieltä että se on liian iso päätös. Oon niin onnellinen tosta mun pienestä energiapakkauksesta enkä kyllä vaihtas mihinkään. Ranskis on myös tosi hyvä valinta roduksi, kannattaa vaan olla tietty tarkkana mistä sen ottaa :) Mullakin on pentukuume ja suunnittelen kaveria jo Lunalle ;)

    • Saija Saija sanoo:

      Jes! Kyllä on ilo nähdä, että löytyy myös hyviä kokemuksia ranskiksesta :) Mahtavaa <3 Se on ollut meidän suuri haave jo pitkään, mutta katsellaan myös muita mahdollisia rotuja. Ranskikset ovat kyllä niin energisiä ja iloisia :) Mukava kuulla, että koiran ottaminen on ollut oikea päätös. Onhan siinä erittäin iso vastuu, mutta on se kuin perheenjäsen. Oi ranskiskamut kuulostavat hyvältä. Toivottavasti Luna saa vielä joskus kaverin ;-)

  27. Avatar Vilhelmiina Lyydia sanoo:

    Pakko kommentoida tähän postaukseen, koska meillä on kaksi kohta viisivuotiasta ranskanbulldoggia. Meidän ranskikset ovat olleet terveitä, eikä hengityksessä ole ollut mitään vaikeuksia ja kuuma ilma ei ole ongelmana. Tietenkin on ikävää, että koiria jalostetaan sairaiksi mutta jokaisessa rodussa on omat ongelmansa, joillakin luonteessa ja joillakin terveydessä. Ranskanbulldoggit ovat ihania luonteeltaan sekä todella valloittavia persoonia <3 En ymmärrä tätä ihmisten ilkeää kommentointia, mutta ymmärrän että onhan koiran hankintaan syytä suhtautua kriittisesti mutta voi sen mielipiteen ilmaista myös ilman haukkumista. On ihana kuulla, että teillä on suunnitelmissa hankkia koiranpentu ja suhtaudutte siihen vakavasti! Itse suosittelen ranskiksia ehdottomasti :) Tsemppiä koiran hankintaan <3 Alhaalla vielä pari linkkiä blogiini, jossa näkyy meidän kaksi ranskanbulldoggia:

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi/2015/04/minni-rambo.html
    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi/2015/05/pienilla-tassuilla-voi-jattaa-suuren.html

    • Saija Saija sanoo:

      Nämä positiiviset kommentit ranskiksista ovat kyllä lohduttavia <3 Teidän ranskikset ovat kyllä jo todella vanhoja eli niin hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne voivat elää pidempäänkin :) Kaikki ranskikset mitä mä oon nähnyt ovat olleet kaikin puolin terveitä. Joten uskon siihen, että terveitä yksilöitä on olemassa (kuten teidän omat) ja sellainen me myös otetaan, jos ranskikseen päädytään. Se on hyvä, että mielipiteitä tulee mutta jotkut vain haukkuvat kaikki päätökset, mitä ikinä sitten teenkään. Mä en malta odottaa, että pääsen kirjoittelemaan teille lisää pentukuulumisia :) Kiitti sulle tuhannesti ja mun täytyy heti mennä kurkkaamaan sun postaukset <3

  28. Avatar Jenni sanoo:

    Moikka, pakko munkin kommentoida, niin ihana aihe! Ollaan molemmat poikaystävän kanssa 22v ja otettiin keväällä chihuahuan pentu joka on nyt 16vkoa vanha. Aivan ihanaa aikaa on ollut, en ole kyllä kertaakaan katunut! Koira tuo niin paljon iloa ja onnea ainakin meidän perheeseen, että olis vaikea kuvitella enää eläää ilman sitä. Meillä ei kotikotona ikinä ollut koiraa, ja olen aika untuvikko näissä asioissa ja välillä pennun varaamisen jälkeen hirvitti että mitenköhän tulen pärjäämään, kuitenkin olen kesäisin minäkin kokopäivätöissä. Tähän asti kuitenkin kaikki on mennyt niin hienosti, että olen niin onnellinen että uskalsin olla tarpeeksi rohkea (äitini vastusti ajatusta aika kovalla kädellä :D) ja ottaa haaveilemani pennun<3 päivääkään en vaihtaisi pois tuon hölmön kanssa<3 Hyvää kevään jatkoa ja toivottavasti löydätte teille oikean pennun mikäli päädytte koiran hankkimaan:)<3

    • Saija Saija sanoo:

      Oi chihut on suloisia :) Tuota mä oon miettinyt! Mä nimittäin uskon 100%:sesti, että koira tuo elämään vaan pelkkää iloa ja onnea. Vaikka tietysti siinä on omat opettelunsa ja rajoitukset, mutta uskon siitä tulevan kuin perheenjäsen. Meilläkään ei ole kummankaan kotikotona ollut koiraa, mutta muilla sukulaisilla taas mielin määrin. Sitä kautta on onneksi vähän päässyt tutustumaan koira-arkeen :) En malta odottaa, että oma sellainen starttaa. Oon nimittäin täysin varma, että pentu on meille vielä joku päivä tulossa. Kiitos kovasti ja erittäin kivaa kevättä sinnekin :) <3

  29. Avatar lukija sanoo:

    Tosiaan sairas rotu ja mua itseä ihan säälittää niiden lyttykuonot ja iho-ongelmat :( kannattaa kans muistaa että sisäsiistiksi opettaminen vie kuukausia ja siinä tarvitaan pitkääpinnaa.

    • Saija Saija sanoo:

      Kyllä mä oon perehtynyt koiran ottamiseen :) En ole sen kovan työn ja ajan vuoksi sitä aikaisemmin kunnolla harkinnut, mutta nyt on sopiva aika. Rotuvalintaa ei ole lyöty lukkoon, joten kaikki on vielä mahdollista :>

  30. Avatar M sanoo:

    Koirat on kyllä ihania!

  31. Avatar Saara sanoo:

    Hei!

    Vaikka koiranpennut ovat ihania, suosittelen tutustumaan myös koirien jalostuksen mukanaan tuomiin varjopuoliin.

    Pikaisella haulla löysin parikin relevanttia tietolähdettä. Toisessa niistä ”kokeile hengittää kuin lyttykuonoinen koira” youtubessa voi ihan omakohtaisesti kokeilla miltä brakykefalia ( lyttykuonoisuus ) tuntuu hengittämisen kannalta.

    Kennelliiton sivuilla on aiheesta hyvä artikkeli ”brakykefaalinen oireyhtymä”.

    Koiran omistaminen ei ole pelkästään ihanaa vaaleanpunaista pumpulia, se on myös vastuuta toisen olennon hyvinvoinnista. Koirarodut, jotka ihminen on jalostanut sairaiksi, ovat surullista katsottavaa. Tuntuu vaikealta ymmärtää, että joku haluaisi katsoa parhaan ystävänsä kärsivän esim. juuri noista hengitysvaikeuksista, joita esim. ranskanbulldogeilla on.

    • Saija Saija sanoo:

      Kyllä tiedän ettei koiran omistaminen ole pelkkää vaaleanpunaista pumpulia. Ei tietenkään edes voi olla :) Onhan siinä hommaa, kuten varsinkin kasvattamisessa ja eri juttujen opettelussa. Sen takia en olekaan koiraa ottanut aikaisemmin vaan vasta nyt, kun aika tuntuu olevan oikea :) En tietenkään haluais koirani kärsivän. Tiedän kuitenkin, että on olemassa myös terveitä ranskiksia. Oon omin silmin sellaisen nähnyt, mutta niiden ottamisessa täytyy olla tarkka. Me ei olla kuitenkaan lyöty tätä rotua lukkoon, joten saa nähdä mihin päädytään:)

    • Avatar Lukijasi sanoo:

      Samaa mieltä! Hienoa Saija, että olette miettineet muitakin rotuja kuin ranskanbuldoggia. Tuntuu epäreilulta, että koiria jalostetaan sairaiksi vain sen takia, että ihmiset haluavat lyttykuonoisia koiria. Tottakai rotu voisi olla esimerkiksi luonteen puolesta kiva, mutta terveestä rodusta voisi olla enemmän ja pidempään iloa. Enkä tarkoita tätä kommenttia pahalla sinua kohtaan, vaan ihmettelen sitä, kuinka ihmisillä riittää omatunto tuollaisten jalostukseen. Toivottavasti te löydätte jonkun toisen yhtä kivan rodun, koska koira tulee varmasti sopimaan teille hyvin! Tsemppiä etsintään! :)

      • Saija Saija sanoo:

        Kiitos :) Kyllä meillä on mielessä yhteensä kolme eri rotua, tai taidettiin tänä löytää yksi hyvä vaihtoehto lisää. Täytyy siihen vielä tutustua tarkemmin. En ota kommentteja pahalla, ymmärrän että hyvää (suurimmalla osalla) näistä vain tarkoitetaan :) Onhan se hyvä, että tulee esille rotujen näkymyksiä eri ihmisten puolelta. Toivotaan, että meille löytyy juuri sopiva pentu – oli sitten rotu mikä tahansa. Pentu on kuitenkin tervetullut tänä vuonna, iiks :)

  32. Avatar Anni sanoo:

    Onnea koiranhankintaan! Kuitenkin iso ja tärkeä päätös :) Kunhan muistat, että kyseinen rotu on pitkälle jalostettu, eli mm. hengitysongelmia ilmenee lättänän kuonon vuoksi… Mulla ei ollut varsinaisia koirakokemuksia jaettavaksi, mutta tulin kysymään millä teet kollaasit (ja sori jos samaa on aiemmin kysytty)? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti Anni :) Tällaiset tsempit ilahduttaa! Ja kyllä ollaan tietoisia mahdollisista hengitysvaikeuksista. Se on ollut osasyy tähän koiran ottamisen hitaaseen etenemiseen. Koska ranskiksen ottamisessa täytyy miettiä tarkkaan, että mistä sen ottaa jne. Mutta ollaan avoimin mielin katsomassa myös muita rotuja. Ei haittaa, vaikka kysyy uudelleen. Eli teen kollaasit PicMonkeyllä :’)

  33. Avatar Anni sanoo:

    Joo ei ranskista :( Sairas rotu, monet kyseisen rodun edustajat elävät jatkuvassa kivussa koko elämänsä. Pitkäkarvainen collie vaikuttaisi todella sun tyyliseltä koiralta!

    • Saija Saija sanoo:

      Niiden sairaudet ovat yleisiä, mutta uskon silti että on olemassa myös terveellisiä yksilöitä :) Mitään rotuvalintaa ei olla kuitenkaan lyöty lukkoon. Täytyykin tutustua tuohon collieen paremmin. Kiitos vinkistä :-)

      • Avatar tpl sanoo:

        Toki on terveitäkin yksilöitä, mutta ottamalla pennun näin sairaaksi jalostetusta rodusta tuet jokatapauksessa tämän rodun kasvatuksen jatkumista. Ja 100% tervettä pentua ei noin vain valita, koiralle voi puhjeta missä iässä tahansa jokin terveysongelma, jota ei pentuiässä ole ollut. Oletteko harkinneet lainkaan ns. uutta kotia etsiviä koiria? Valitettavasti ihmiset usein haluavat vain sen pienen söpön pudasrotuisen pennun, tukevat siten kasvatustyötä ja uusien koirien tuottamista vaikka monet jo olemassa olevat koirat kaipaisivat uusia koteja kun ne on joko harkitsemattomasti päätetty hetken mielijohteesta ottaa kun pentu on niin söpö, ja annetaan pois ku kasvaa isoksi eikä olekaan enäö yhtä söpö.

  34. Avatar Mimmu sanoo:

    Koiran ottaminen on iso päätös, mikä itsellä ainakin osoittautui oikeaksi. Oltiin monta kuukautta puhuttu koiran hankinnasta poikakaverini kanssa, kun oltiin muuttamassa juuri yhteenkin. Sattumalta kavereidemme koirat olivat saaneet vahinkopennut. No ajatuksena oli käydä vain kahvilla ihastelemassa söpöjä koiranpentuja, mutta sieltä lähdettiinkin koiranpennun kanssa! Se oli iso muutos, kun ei ole ainoastaan itsestään vastuussa vaan siitä koirasta myös. Tuo päätös oli kuitenkin paras, mitä saattoi olla.

    Koiran kanssa kannattaa varautua yllättäviin lääkärikuluihin ja siihen, että se saattaa tuhota kengät, vaatteet, huonekalut hetkessä!

    Toivottavasti löydätte juuri Sen Oikean karvakuonon :)

    • Saija Saija sanoo:

      Eii ihana tarina! Teillä tapahtui kaikki niin nopeasti, mutta tuossa ei varmaan ehtinyt turhia stressaamaan :D Mä uskon, että koiran ottaminen olisi kyllä elämän parhaita päätöksiä. Siitä tulisi kuin kolmas perheenjäsen. Voi en malta odottaa. Ihana lukea tällaisia tekstejä, kun näkee miten paljon onnea koira tuo mukanaan. Joo noihin kuluihin täytyy kyllä varautua. Sitä, kun ei ikinä tiedä mitä se tuhoaa. Toivotaan, että saadaan juuri oikea pentu ! :)

  35. Avatar Iiida sanoo:

    Itse otin koiranpennun viime vuonna ja pakko sanoa että vaikka sitä miten oli valmistautunut niin ei olisi uskonut miten rankkaa se pentuaika olikaan ja oikeastaan koko eka vuosi on hankalempaa.. Pentu valvottu pitkään öitä, sisäsiisti on oikeastaan vasta nyt lähempänä vu vuoden ikää, juuri kun pahin vaihe (tuhoamiset ym) alkaa loppumaan tulee se teini ikä ja kaikki taas unohtuu.. Voin sanoa että vaikka omakin koira on todella tärkeä ja rakas niin on tässä vuoden sisään ollut todella kovilla. Ja hyvältä kasvattajalta tämäkin ja itsellä kokemusta joten siitä ei ole kiinni.joten harkitkaa tarkkaan oletteko valmiita siihen :)
    Ja pakko sanoa että mites tuon valkoisen sisustyksen kanssa ajattelitte koiran yhteensovittaa? :D itse yritin mutta aina on valkoiset matot harmaat vaikka kuinka pesisi.

    Ja toinen asia on tuo rotu.. Vaikka bulldogit söpöjä lyttynaamoja onkin on minusta jopa vastenmielistä kannattaa tuollaista ylijalostettua sairasta rotua. Vaikka miten hyvän kasvattajan etsisi fakta on se että ne ovat yksiä sairaimmista roduista.. Enkä usko että kovin hyvää lenkkikaveria saat koirasta jolla loppuu happi eikä henki kulje.. :(

    • Saija Saija sanoo:

      Mä en voi kuin kuvitella sen rankkuuden. Vaikka nyt valmistautuu todella hyvin niin varmasti tulee jotain yllätyksenä :) Kyllä tätä on sen verran kauan pohdittu, että uskon meidän olevan valmiita. En tiedä voiko koiraa varten olla koskaan sataprosenttisen valmis, mutta me ollaan ainakin riittävän. Koira antaa varmasti enemmän kuin ottaa :) Ja siinä kohtaa, kun perheeseen tulee uusi jäsen niin ei kyllä sisustus ole etusijalla. Ollaan tietoisia noista ranskisten hengitysvaikeuksista. Sen vuoksi halutaankin olla äärimmäisen tarkkoja pennun terveydestä, jos ranskis meille tulee. Mikään ei ole kuitenkaan vielä täysin varmaa (:

    • Avatar Emppu sanoo:

      Meillä on ainakin valkoiset lattiat ja lähes täysin valkoinen sisustus, eikä ollut edes pentuvaiheessa ongelma. Putsaamme koiran tassut aina eteisessä pyyhkeellä, se helpottaa kämpän puhtaanapidossa :)

      • Saija Saija sanoo:

        Oi jes, kiva kuulla :) Tuo putsaus on hyvä juttu lenkin jälkeen, koska niistä tassuistahan se lika pääasiassa sitten tulee. Kiitos sulle kommentistasi Emppu :>

    • Avatar Emppu sanoo:

      Meillä on valkoiset lattiat ja valkoinen sisustus, eikä ollut edes pentuvaiheessa ongelma! Lenkiltä tullessa putsataan tassut, joka helpottaa puhtaanapitoa huomattavasti.

  36. Avatar Ella sanoo:

    Itse en välttämäti ranskanbulldoggia hommaisi, kun niin sairas rotu on D: Juoksulenkeillekin olis varmaan kiva jokin suht. energinen rotu. Paljon oon kuullu hengitysvaikeuksista ja naapurissa sellainen lopetettiin jo 3-vuotiaana :(

    Mutta valinta on sinun! :)

    • Saija Saija sanoo:

      Se on kyllä totta, että heillä ovat sairaudet hyvin yleisiä :( Juurikin se, ettei koira saa henkeä… Voi ei, kamalaa!! Olisi se kyllä kamalaa, jos oma koira jouduttaisiin lopettamaan 3-vuotiaana :/

  37. Avatar roosa sanoo:

    En jaksanut lukea aiempia kommentteja, mutta suosittelen liittymään Facebookissa rodun omaan ryhmään ja ihan reippaasti kyselemään siellä kaikesta mahdollisesta. Pyydä ihmisiä laittamaan vaikka yksityisviestillä omia kasvattajasuosituksiaan yms, julkisesti noita ei varmaan uskalla puida koska sota on taattu, kun kerta koiraihmisistä on kyse :D Mutta joka tapauksessa onnea pennun hankintaan, mihin sitten ikinä päädyttekään :)!

    • Saija Saija sanoo:

      Joo mä sainkin tästä FB-ryhmästä vinkin, joten täytyy kyllä :) Ne parhaiten asiasta tietävät, joilla on kyseinen rotu. Voisin samalla katsella myös meidän muiden rotuvaihtoehtojen ryhmiä. Ollaan niin varmoja koiran ottamisesta, että tekee mieli opiskella kaikki mahdollinen. Ja siinä asiassa FB-ryhmät varmasti avaavat asioita konkreettisesti. Niin se on totta – tämä sota tuntuu olevan täällä kommenttiboksissakin :-D Mutta kiitos paljon tsempistä Roosa :)

      • Avatar Nanna Salmela sanoo:

        Ei en suosittele ranskanbulldoggien roturyhmiä facebookissa. Siellä ei yleensä ole kovinkaan hyvä yhteishenki ja siellä jokaisella oma täysin oma kantansa asioihin. :/

        • Saija Saija sanoo:

          Niinkö :o Onpa harmillista… Mä, kun ajattelin että siellä saisi hyviä vinkkejä ja ajatuksia ranskiksen ottamiseen. Mutta katsotaan, jos laitan liittymispyynnön. Ainakin tietää vähän olla varovaisella asenteella matkassa :)

  38. Avatar Emma sanoo:

    Kiva kulla että etsitte koiraa :) ! Meillä on kotona aina ollut koira,lisäksi myös mummolassa on aina ollut koiria. Kaikki koirat jotka meillä tai mummolassa on ollut, ovat opettaneet mulle paljon. Meidän koirilla on ollut myös hyvä tilanne, sillä kaikki ovat aina saaneet olla kotipihassa vapaana (asutaan maalla) ja saaneet itse päättää millon tulevat sisälle.
    Vaikka koira vaatiikin paljon niin se kyllä ehdottomasti antaa enemmän takaisin mitä ottaa! Onnea koiran etsintään, toivottavasti löydätte itsellenne pian uuden perheenjäsenen ❤.

    • Saija Saija sanoo:

      Voi miten ihana kuulla :) Teidän koirilla on kyllä kotoisat olot, kun saavat olla kotipihassa täysin vapaana. Muutenkin kiva nähdä, että oot koirista tuota mieltä. Mä kans ajattelen koiran antavan enemmän kuin ottavan. Onhan siinä kova työ ja se rajoittaa jonkun verran elämää, mutta saa siitä vastakohtaisesti myös uuden perheenjäsenen. Toivotaan, että meille löytyy juuri sopiva pentu :) Kiitti sulle Emma <3

  39. Avatar Emilia sanoo:

    Voin kyllä vaan ja ainoastaan suositella koiran ottamista! Meillä on aina ollut kotona chihuja, joten oman koiran ottaminen oli ihan luonnollinen päätös. En kylläkään ollut ajatellut ottavani koiraa vielä vähän yli parikymppisenä, mutta kun sopiva pentu sitten osui kohdalle, niin ei ollut vaihtoehtoja :’)

    Pikkupentuaika oli toki rankkaa, kaikki sisäsiistiksi opettaminen yms. Luka on vieläpä syntynyt tammikuussa eli ulkona käyminen oli paukkupakkasilla aika haasteellista tuollaisen pikkukirpun kanssa, mutta onneksi siitäkin selvittiin, haha. Toinen vaikeus oli se, että Luka valvotti melkeinpä koko syksyn, heräillen pari kertaa yössä ja vinkui ulos (vaikkei ollut edes hätä, saattoi mennä vaan katselemaan tähtiä :-D). Silloin tuntui, että olisi oikea vauva kun yöt oli vähäunisia! Onneksi sekin sitten meni ohi.

    Totta kai täytyy ottaa huomioon, ettei voi enää mennä ja tulla huolettomasti, kun oikeasti on 100 % vastuussa koirasta. En ole kuitenkaan ainakaan omalla kohdalla kokenut sitä ollenkaan ongelmaksi, kun meitäkin on kuitenkin kaksi eli vaikka itsellä olisi pitkä päivä koulussa, on poikaystävä kotona aikaisemmin jne. Chihu on pienen kokonsa ansiosta tosi helppo ottaa mukaan matkalle ja me ollaankin Lukan kanssa oltu autossa, bussissa, junassa ja lentokoneessa! Pidempien reissujen ajaksi saadaan onneksi Luka hoitoon jommankumman vanhemmille :-)

    Kaikenkaikkiaan summasummarum SUOSITTELEN!! Omasta koirasta on ihan älyttömästi iloa ja sitä ei voi edes käsittää, miten paljon rakkautta voi olla tuota palleroa kohtaan :’) Innolla jään odottamaan, koska teille oikea pentu löytyy ja miten arki koiran kanssa lähtee käyntiin!

    PS: Chihua voin myös 100% suositella ;-) Mekin harrastetaan Lukan kanssa tosi paljon kaikenlaista, käydään pitkillä juoksulenkeillä jne. vaikka moni kuvittelee, ettei chihut jaksa edes kävellä pitkiä matkoja… niin valloittava persoona kyllä <3 Niin ja kannattaa varautua siihen, että kun ottaa yhden, niin se pentukuume heräilee kyllä ja pian haluaa jo toisen :'D

    • Saija Saija sanoo:

      Voi mikä lämminhenkinen teksti :) Tästä välittyy kyllä aito rakkaus koiria kohtaan. Ja tosi kiva, että sä löysit oikean pennun. Niin se menee, että parhaimmat jutut saattaa tapahtua silloin, kun ei niitä suunnittele. Voin vain kuvitella, että kuinka rankkaa kaikki opettelut ovat. Tuo paukkupakkasilla opettaminen ei ole helpointa, mutta hyvä että selvisitte. Haha niin ihana tuo tähtiä katselemaan meno :D Meitä ei haittaa tuo ns. menemisen jääminen vähemmälle. Ei olla nytkään tehty mitään erikoisia suunnitelmia kesälle, joten se olisi ihanteellinen aika koiralle. Mutta kaikki aikanaan :) Ja olisi kyllä kiva, että koiran voisi ottaa tarvittaessa mukaan reissuun. Chihu olisi siitä sopiva rotu, että sen kanssa matkustaminen on helppoa. Kaverilla on sellainen ja koira kulkee välillä mukana missä tahansa. Musta tuntuu, että olisin niin valmis antamaan rakkauta karvapalloa kohtaan :D Kuume on niin kova tällä hetkellä ja tuskin tulee tästä laantumaan ennen pennun ottoa. Kiitos paljon tästä kommentista. Tällaiset ovat niin mukavaa luettavaa ja kasvattaa huomattavasti hinkua saada jo oma pentu :D Ou nou, toivottavasti pentukuume ei sitten ihan heti herää uudelleen… Haha :D

  40. Avatar Nanna Salmela sanoo:

    En nyt kaikkia viestejä alkanut lukemaan, mutta sen verran luin että en ala luettelemaan ranskisten sairauksista ja tiedän teidän olevan niistä hyvinkin tietoisia. :) Suosittelen tutkimaan hyvin tarkkaan koiran suvun ja myös vanhempien sisarukset, varsinkin terveystutkimusten osalta (Jalostustieto järjestelmä).
    Itse omistan tällä hetkellä noin 5,5 vuotiaan ranskanbulldoggi uroksen jonka sain 10-vuotiaana. Olen pyörinyt sen 5 vuotta ranskanbulldoggipiireissä ja lähipiiristäni löytyy monta kasvattajaa. Tuo koira on ollut terve eikä ole tarvittu käydä eläinlääkärissä kuin rokotuksilla.

    Kerron mielelläni lisää kokemuksiani tästä rodusta (yleisen tiedon rodusta taidatte jo tietääkin).

    • Saija Saija sanoo:

      Joo ollaan tietoisia niistä :) Se on ollut ns. hidastava tekijä koiran ottamisessa. Päällimmäisenä, kun on ollut hankkia ranskis. Toki muutkin rodut ovat olleet harkinnassa. Kiva nähdä, että sä omistat terveen ranskiksen. Se on lohduttavaa kuulla, että löytyy myös esimerkkejä terveistä yksilöistä. Me ollaan saatu paljon neuvoja mahdollisen pennun valintaan ja yksi on juuri tuo, että näkee mielellänsä vanhemmat (ainakin emän) ja heidän terveydentilan niin osaa hahmottaa. Yleiset tiedot tiedetään, mutta kaikki extratieto on tietenkin myös tervetullutta =)

  41. Avatar Emppu sanoo:

    Voi että ihanaa! Kiva päästä lukemaan miten tää teidän koiran hankkiminen lähtee etenemään :)

    Täällä on moni kirjottanut tuosta ranskanbulldogin sairastelusta ja itse olen ihan samoilla mietteillä. Jos vaan yksikään terveempi rotu on teille yhtä sopiva, niin yrittäkää kääntyä sen puoleen. Ranskanbulldogit vaikuttaa jotenkin tosi symppiksiltä, mutta ainakin minulle koirassa yksi tärkeimmistä kriteereistä on, että se on mahdollisimman terve. Enkä halua omalla toiminnalla myöskään kannattaa koirien ylijalostusta – mitä enemmän ihmiset ostaa näitä ylijalostettuja rotuja, sitä enemmän niiden jalostaminen ja kasvattaminen lisääntyy.

    Mutta toivottavasti teille löytyy sopiva rotu sekä pentu! Yks keino tutustua rotuihin, on koirablogit. Niitä lukemalla pääsee kiinni siihen arkeen, millaista minkäkin koiran kanssa on elää :)

    • Saija Saija sanoo:

      Hihi, eikö <3 Voi mä tuun kertomaan teille varmasti jatkossa lisää tästä "projektista". Se on kyllä totta, että tällaisia koiria ostaessa jalostaminen kasvaa. Uskon kuitenkin, että on olemassa näitä terveitä pentuja - toki voi olla yllättävän vaikea sellaista löytää. Ranskis olisi eniten lähellä sydäntä, mutta katsellaan myös muita rotuja. Mitään ei kuitenkaan suljeta vielä pois eli voi olla, että haave rodusta saattaa muuttua. Mutta kiitos tuosta koirablogi-vinkistä. Pakko mennä heti tutustumaan sellaisiin :)!

  42. Avatar Hemppe sanoo:

    Oih koiria ! Itelläkin on aivan jumalaton koirakuume, ehkä sitten kun löytyis tuo uus kämppä. :D Just sanosin poikaystävälle että ranskanbulldoggi ois sulonen mut ehkä mä kallistun ennemmin shetlanninlammaskoiraan (salainen haave jo ties kuinka kauan). :3 Mulla ei oo ennen ollut koiraa joten siihen suuntaan en osaa antaa vinkkejä, meidän perheessä on ollut aina pelkästään kissoja. :D

    • Saija Saija sanoo:

      Älä muuta sano :D Rakastan koiria, hah <3 Toivottavasti kämppä löytyy niin pääset myös toteuttamaan koirahaaveita. Kuulostaa hyvältä! Unelmat on tehty toteutettavaksi, vai miten se meni :) Meillä on kans aina ollut kissoja kummankin kotikotona, joten kokemukset itse koirasta perheessä on melko minimit. Mutta onneksi netistä on löytynyt paljon tietoa. En malta odottaa, että haaveet lähtee tästä etenemään:)

  43. Avatar Taru sanoo:

    Oi miten ihanaa että suunnittelette koiran hankintaa ♡♡♡ Kannattaa toisiaan käyttää aikaa terveen pennun löytämiseen kun käsittääkseni ei ole terveemmästä päästä nuo buldogit … Mutta kyllä varmasti ajan kanssa löytyy teille sopiva pentu ♡ Koirat on vaan niin ihania ♡♡♡ Meiltä löytyy kotoa kaksi 8-vuotiasta itäsiperianlaikaa ja ne on vaan niin ihania (vaikkei rotu olekkaan helpoimmasta päästä) ♡♡♡ Toivon että minullakin on mahdollisuus ottaa oma koira sitten joskus kun muutan omilleni koska lähes koko ikäni meillä on ollut koira ♡ Onnea koira hankintoihin ♡ :)

    • Saija Saija sanoo:

      Vau, kiitos kommentistasi Taru <3 Oli mieltä lämmittävää lukea näin positiivinen teksti. Mä uskon kans, että meille löytyy juuri sopiva pentu :) Pidetään mieli avoimena kaikkia rotuja kohtaan ja katsotaan. Tärkeintä tosiaan on, että saadaan terve pentu... Jota ranskikset eivät välttämättä ole. Mutta katsotaan, katsotaan. Voi koiran ottaminen on kyllä elämän yksiä suuria asioita/muutoksia, mutta on se varmasti ihanaa omistaa oma karvapallo =)

  44. Avatar J sanoo:

    Koirat ovat kyllä ihania, mulla on 1v koiran ja pakko kyllä sanoa että tää on ollut mun elämäni paras vuosi<3 Koira tuo niin paljon iloa elämään ettei tosikaan!
    Pakko muuten valitettavasti yhtyä ylempiin kommentteihin tuossa rotukeskustelussa, sillä ystäväni hankki itselleen neljä vuotta sitten terveen suvun omanneen ranskanbulldoggin hyvältä kasvattajalta ja tämä söpöliini jouduttiin lopettamaan kolmen ja puolen vuoden ikäisenä kärsittyään pahoista iho- ja hengitysvaikeuksista:'(
    Ootteko miettineet saksanpystykorvaa, esim kleinspitziä? Suloisia ja tosi ihmisystävällisiä tapauksia<3

    • Saija Saija sanoo:

      Oih kuulostaa niin kivalta, että sulla on ollut onnistunut vuosi <3 Koira tuo varmasti niin paljon onnellisuutta ja iloa elämään. En malta odottaa, että saadaan oma perheenjäsen :) Eikä... Kyllä mulle tulee paha mieli, kun kuulee että jotkut pennut ovat jouduttu lopettamaan. Se on varmasti todella kova paikka :( Kleinspitz on käynyt mun mielessä, mutta yhdessä ei olla rotua vielä harkittu tarkemmin. Täytyykin tutustua siihen paremmin ja esitellä se Tatulle. Kiitos paljon vinkistä <3

  45. Avatar Emppu sanoo:

    Mulla on tällä hetkellä nuori kääpiövillakoira, ihan mahtava kaveri! Lenkillä jaksaa juosta vaikka onkin pieni ja aika siro, tykkää leikkiä ja on ihanan sosiaalinen kaveri. Ulkoiluttaminen vie aika paljon aikaa, joten se on rajoittanut hieman sosiaalista elämää, mutta loppujenlopuksi koira on niin tärkeä, että menee ainakin itsellä sen edelle. Villakoirat eivät allergisoi lähes ketään, joten oli kyllä todella hyvä valinta allergiaperheeseen. Meidän hauva oli jo luovutusikäisenä lähes sisäsiisti ja todella tottelevainen, joten oli todella hyvä tapaus. Joskus näihin asioihin voi mennä pitkäkin aika, mutta kyllä senkin kestää.

    Rotuvalinta on tietysti teidän asianne, mutta itse en ottaisi ranskanbulldoggia. Olen tutustunut erilaisiin koirarotuihin, enkä tiedä monia yhtä sairaita rotuja. Hengittäminen on usein koiralle vaikeaa, ja rotua on ylijalostettu niin paljon, että pennut syntyvät lähes poikkeuksetta keisarinleikkauksella. Tällaiset asiat ovat kaikilta osin huonoja koiran terveyden kannalta, joten en pidä siitä, että ihmiset edistävät tällaista jalostusta.

    • Saija Saija sanoo:

      Tosi kiva nähdä, että vaikka sulla on pieni koira niin se jaksaa lenkkeillä :) Uskon, että ulkoilu vie paljon aikaa. Toisaalta sitä tulee muutenkin käytyä lenkillä, joten siinä samalla se menee. Kyllä se koira menee kaiken edelle ja vaikka vähän sosiaalinen elämä rajoittuu niin on siitä koirasta vaan niin paljon seuraa :) Teillä on käynyt tosi hyvin, että pentu on ollut heti sisäsiisti. Vau :o Joo me ollaan tietoisia noistaa ranskanbuldoggien terveysongelmista. En halua, että tuleva karvakamu joutuu koskaan kärsimään. Ollaan mietitty myös muita rotuvaihtoehtoja ja ollaan avoimin mielin matkassa. Tärkeintä, että saadaan vielä tämän vuoden aikana meille sopiva pentu, oli rotu sitten mikä tahansa.

  46. Avatar Jut sanoo:

    Havannakoirat on myös ihania! Kokonsa puolesta olis ranskiksen kanssa aika samoissa mitoissa ja jos näyttelyt ei kiinnosta niin turkkia voi pitää lyhyenä.
    Meidän perheessä on nyt ollut bichon havanais reilu yhdeksän vuotta ja jos itse vanhemmalla iällä harkitsen koiran ottamista luulen kallistuvan samaan rotuun. On aika hiljainen rotu ei siis hauku usein ja erittäin ihmisläheinen. Vanhempana tullu jopa leikkisämmäksi ja hakeutuu myös enempi ihmisten seuraan ❤️ Ollaan kyllä vitsailtu leikkisyydestä, että olis ikäkriisi iskeny meijän koiruuseen kun tosiaan täyttää vuoden päästä jo kymmenen
    Meillä kyllä sattui ikävästi kunnon allergikkokoira kun ei pysty edes koiranruokaa syömään, mutta onneksi allergian aiheuttajat on tiedossa ja niitä pystyy varomaan!
    Koiran saaminen lukeutuu kyllä mun elämäni parhaimpiin hetkiin ja en voisi kyllä enää ajatella eläväni ilman karvakamua! Alkaa surku tulee jo puseroon välillä kun miettii, että meidän koiruus täyttää pian jo 10, mikä on koiralle erittäin paljon. Helpotuksen huokauksena vanhuus ei näy vielä päällepäin vaan leikkisyyden myötä tuntuu, että se olis ihan pentu vielä

    • Saija Saija sanoo:

      Mä oon itse asiassa ihastellut (niin kuin kaikkia koiria tällä hetkellä, haha<3) Mariannan-blogin havannakoiraa. Se on niin suloinen :) Ja olisi kyllä kokonsa puolesta hyvä vaihtoehto. Ihmisläheisyys ja haukkumattomuus olisivat kyllä suuria plussia. Haha eikä :D Hauskaa, että vanheneminen tuo mukanaan leikkisyyden. Harmi, että teillä on ollut ongelmia allergian kanssa :/ Mutta onneksi ootte pystynyt varomaan sitä. Mahtavaa lukea, että koiran ottaminen on ollut parhaimpia asioita. Vitsit, että haluan sen kokea :) Vaikka koiran vanheneminen on edessä ja on se surullista, kun tietää että siitä joutuu joku päivä luopumaan. Mutta hyvä, että teillä ei vanhuus näy. Terveisiä sinne :)!

      • Avatar Nea sanoo:

        Ihan pakko tulla vielä kommentoimaan tähän. Meillä asuu tämän holsku pennun kaverina 7v havannankoira uros. Aivan mahtava tapaus. Luonne tällä rodulla on aivan älyttömän ihana. Tosi hiljainen ja leikkisä vaikka ikääkin jo on. Tulee muiden koirien kanssa ongelmitta toimeen ja pitää ihmisistä tosi paljon. Ainoa ”miinus” on todella työläs turkki. Mekin käydään tosi paljon metsä lenkeillä yms niin turkki takkuuntuu helposti ja menee sotkuun. Toisaalta on rentouttavaa katsella telkkaria iltaisin ja harjailla turkkia läpi, koirakin nauttii :)

  47. Avatar Emmi sanoo:

    Mä otin koiran pari kuukautta sen jälkeen kun vanhemmilta muutin pois. Oli orpo olo ilman koiraa, vanhemmilla on useampikin koira, joten siellä asuessa tottui että niitä pyörii jatkuvasti jaloissa. Alku oli hankalaa, pentu oli riiviö, joka tuhosi kaiken. Nyt mun vauva on kolme ja puol vuotias, enkä tosiaan osais kuvitella elämää ilman koiraa. Onhan siinä haasteensa, varsinkin sitten kun pitäisi jonnekki lähteä ilman koiraa ja rupeaa etsimään hoitopaikkaa. Mutta jos on kavereita, vanhempia tms. jotka tarpeen tullen voivat ottaa koiran muutamaksi päiväksi hoitoon niin se auttaa paljon.

    Kyllä se koira antaa enemmän kun ottaa, mikään ei oo ihanampaa kun pitkän päivän jälkeen käpertyä karvakamun kanssa sohvalle tuhisemaan<3

    • Saija Saija sanoo:

      Mä oon niin iloinen, kun kaikilla on näin hyviä kokemuksia koiran ottamisesta <3 Uskon, että se on meillekin oikea päätös. Vaikka koira rajoittaa hieman menoa, mutta ollaan valmistauduttu siihen. Meillä on kans se hyvä puoli, että innokkaita hoitajia on jo nyt ilmoittautunut :) Eli, jos johonkin täytyy lähteä ilman koiraa niin hoitopaikat ovat onneksi lähellä. Voin vaan kuvitella kuinka ihanaa on, kun oma pieni karvakamu makaa vieressä. Toivottavasti me saadaan myös kokea tämä <3

  48. Avatar Tiia sanoo:

    Mulla on juurikin tänään 8kk täyttävä ranskis herra kotona! Täytyy sanoa, että vaikka Paavo on paras hankinta minkä oon ikinä tehnyt niin on siinä vaan hommaa! Vaikka kuvitellaan että ranskikset on melko laiskoja eikä vaadi niin paljon lenkkiä ja leikkimistä niin höpöhöpö! :D Meidän herra vaatii parikin pidempää lenkkiä päivässä tai muuten yksin ollessaan rupeaa keksimään omaa aktiviteettia esim. Listat, korit, ja tuolien ja pöydän jalat on saanut kyytiä :D.. Ja ranskista hankkiessa kannattaa ihan ehdottomasti rauhassa etsiä kunnon kasvattaja.. Meidän koiraa etsittiin yli puoli vuotta kunnes löydettiin sopiva pentue ja hän onkin ollut terve eikä ole eläinlääkärissä tarvinnut käyttää kun rokotuksilla :) etenkin kannattaa kiinnittää huomiota esim. kasvattajan omiin koiriin (röhkiikö ja rohiseeko, vaikuttaako muuten terveiltä, onko kovin lytty kuono jne.) Luonteeltaan ranskikset on maailman täydellisimpiä!! En oo ikinä tavannut toista koiraa joka tykkää olla niin ”iholla” :) Paavo on ollut myös helpohko kouluttaa sillä ranskikset on helposti ruualla motivoitavia :) Yleisesti ottaen todellakin SUOSITTELEN kyseistä rotua :)!!

    • Saija Saija sanoo:

      Paavo <3 Mikä ihana nimi ranskikselle :D Tosi kiva nähdä, että teillä on leikkisä kaveri siellä. Vaikka vähän tuhoaakin paikkoja :-D Siihen täytyy varautua, oli rotu sitten mikä tahansa. Me aiotaan edetä hitaasti asiassa ja katsoa eri rotuvaihtoehtoja. Ranskis olisi tällä hetkellä päällimäisenä mielessä. Sitä hankkiessa täytyy kyllä olla tarkka, että mistä sen ottaa :) Tuo kasvattajan omien koirien tutkiminen on hyvä, koska siitä näkee miten he käyttäytyvät ja ovatko muuten millaisessa kunnossa. Oli tosi kiva kuulla hyvää kokemusta ranskiksen ottamisesta. Kiitos sulle ja terveiset Paavolle <3 :)

  49. Avatar Linda sanoo:

    Moikka Saija! Pakko heti alkuun todeta, että paljon onnea pennun hankintaan, on ne koirat vaan niin<3

    En ala höpöttämään siitä millainen ranskiksen terveys on, koska moni on sen täällä jo tehnyt ( mitä nyt nopeasti kommentteja luin :D ) mutta jos päädytte ottamaan ranskiksen niin suosittelen ottamaan sen kasvattajalta, jolla on jälkeläisnäyttöä vanhemmista eli samalla yhdistelmällä olisi mahdollisesti teetetty jo pennut. Ja mieluusti sellaisesta yhdistelmästä minkä vanhemmat ja isovanhemmat on olleet terveitä. Sekä on hyvä jutella kasvattajan aikaisempien pentujen omistajien kanssa, sillä se mitä kasvattajat sanovat ei ole koko totuus aina. Toki poikkeuksia löytyy, mutta valitettavan usein ne ei niin kauniit asiat jätetään kertomatta. Ja jos päädytte yhteen tiettyyn kasvattajaan niin jutelkaa myös niiden kasvattajien kanssa mistä heille on koirat tulleet, ellei kaikki ole omia kasvatteja, mikä ei ehkä ole hyvä jos samaa linjaa kokoajan käytetty.. Menikö sekavaksi? :D
    Sekä sitten on tapauksia, että vaikka pennun suvussa kummankaan puolella ei ole ollut mitään sairauksia 5 sukupolveen niin sitten yks kaks löytyy. Meidän nuorin koira on hyvä esimerkki siitä. Eli koskaan ei voi tietää mitä sitä saa, vaikka kuinka yrittäsi etsiä "100% tervettä pentua" ja tutkisi taustat. Geenien hyppiminen on inhottava juttu sekä se missä kunnossa emo on ollut kantaessa+imettäessä vaikuttaa myös pentuihin.

    Sain kommenteista myös sen kuvan, että teillä on pari muutakin rotua mietinnässä, saanko kysyä mitä? :) Itse olen aina hyvänä sääntönä pitänyt, että kannattaa miettiä sitä mahdollista rotua niin että onko se juuri se mitä haluaa, kiinnostaako harrastaminen, haluaako viettää säässä kuin säässä 3 tuntia ulkona metässä rämpien vai mielummin käy 30min kävelemässä , mihin rotu on alunperin tehty ja mikä sen nykyinen käyttötarkoitus on. Paljonko on valmis kouluttamaan/maksamaan koulutuksesta, sopiiko se kerrostaloon vai kenties maalle, kuinka miellyttämisen haluinen rotu on, pitääkö sitä aktivoida kokoajan ettei lennä seinille sekä on hyvä miettiä paljonko on valmis laittamaan rahaa koiraan. Karu fakta vain on se, että mitä isompi niin sitä kalliimmaksi se tulee- ruoka, tarvikkeet ja lääkärit.

    Ja sitten vielä hieman lisää kasvattajista. Oli rotuna sitten mikä hyvänsä niin tutkikaa ne kasvattajat hemmetin tarkkaan, koska sinne joukkoon oikeasti mahtuu tosi mätiä mitkä tekevät hommaa vain raha mielessä. Suosittelen myös soittamaan rotuyhdistyksiin, heillä voi olla todella hyvää tietoa eri kasvattajista ja he voivat ehkä jopa suositella jotain. Ja jos teillä on mahdollisuus ottaa pentu yhdistelmästä missä on käytetty ns. ulkomaan tuontia eli toinen vanhemmista on tuotu ulkomailta tai narttu käyty astuttamassa ulkomailla niin sitä parempi. Ei tietenkään aina mutta suomen koirakanta on hyvin pieni niin yleensä voi tulla terveempia jälkeläisiä kun koirassa on ns. uutta verta. Mutta tässäkin on valitettavasti poikkeuksia. Jaa mitäs muuta..en suosittele ottamaan sellaiselta kasvattajalta koiraa joka ei halua nähdä teitä ensin vaan varaa teille pennun puhelimessa( toki tässäkin on poikkeuksia jos on vaikka 10000km matkaa, mutta silloin yksi soitto ei voi riittää ) sekä jos on mahdollista niin käykää tutustumassa kasvattajan koiriin ja etenkin emoon ennen mahdollista astutusta. Hyvä kasvattaja myös valitsee teille koiran, etenkin kun on ensimmäisestä koirasta kyse eikä anna teidän välttämättä itse valita sitä pentueen kovapäisintä, vaikka se on niiiiin söpö:D Ja pentua valittaessa kannattaa tutustua onko kyseisellä rodulla jotain pakollisia kuvauksia ennen pennutusta, että pennut saadaan rekattua ja ne noudattavat ns. määräyksiä eli vaikkapa lonkka,kyynär ja silmien peilaus, nämä selviää netistä katsomalla. Sekä vielä vakuutuksesta , suosittelen sitä lämpimästi. Esim Tapiolalla on hyvä vakuutus, jossa on suorakorvaus. Helpottaa vähän parin tonnin eläinlääkäri reissulla :D Tietenkään en toivo, että teille sellainen tulisi mutta ymmärsit varmasti pointin.

    Ja mitä taas ihan käytännön juttuihin tulee, niin Seinäjoella on hyviä koirakouluja ja muutenkin todella hyvät mahdollisuudet lähteä harrastamaan koiran kanssa! Siellä pääsee myös helposti pitämään koiraa vapaana ( puistot, metsät ja se pitkospuu paikka minkä nimeä en muista :D ) sekä eläinlääkäreistä suosittelen ehdottomasti Evidensian ( raviradan vieressä) Maria Hautalaa, niin osavaa ja ihana lääkäri!

    Meillä on tosiaan kolme koiraa ja hetkeäkään en kadu niiden ottamista. Ne antavat niin paljon iloa elämään. Onhan niissä oma hommansa, mutta se on ollut tiedossa jo ennen niiden ottamista eikä se homma/vastuu tunnu missään, kun ne ovat meidän omia karvaisia perheenjäseniä <3

    Ps. Tuli varmasti paljon sellaista asiaa mitä tiesit jo, mulla vaan aina tätä höpötystä tuppaa tulemaan kun on koirista kyse :D Paljon onnea pennun hankintaan ja kun koissu tulee niin nauttikaa pentuajasta<3

  50. Avatar P sanoo:

    Meillä on kohta parivuotinen ranskis, aivan täydellinen koheltaja :)Ihmettelen tota negatiivista asennetta ranskiksiin, jokaisella rodulla on kuitenkin rodulle tyypilliset terveysongelmat ja olette varmasti niistä jo tietoisia. Ainahan on olemassa riski, että koira sairastuu, oli rotu mikä tahansa.

    ” kannattaa kans muistaa että sisäsiistiksi opettaminen vie kuukausia ja siinä tarvitaan pitkääpinnaa.”
    Täysin en ymmärrä mikä tässä oli pointti, meillä oppi nopeasti sisäsiistiksi, mutta ei sen pohjalta voi yleistää että kaikki oppii nopeasti. Sehän on yksilöllistä…

    Osa varmasti luulee, että ranskiksia otetaan vain niiden ulkomuodon vuoksi(ovat toki suloisia), mutta rotu on luonteeltaan innokas, eloisa, leikkisä ja sosiaalinen, eli aivan ihana!
    Toivottavasti löydätte teille sopivan pennun, oli pentu sitten ranskis tai joku muu :)

  51. Avatar V sanoo:

    Ihanaa että koiran aijotte ottaa! Täytyy nyt kertoa että siskoni otti juuri ensimmäisen oman koiransa ja on se pentu kyllä niiiiiin ihana! Nopeasti ne vaan kasvaa ja aikamoisia petoja ne pentuina on mutta Kyllä ne osaa olla niin lutusia.

  52. Avatar Aaa sanoo:

    Mä olen seurannut vierestä, kun eräs tyttö totetutti toiveensa ja hankki ranskiksen. Koira sairastui noin vuoden ikäisenä, jo jouduttiin lopettamaan. Pian tyttö otti toisen ransiksen, ja sillä oli sama kohtalo: ei tainnut täyttää edes kahta vuotta, kun jouduttiin lopettamaan… :(
    Tarkoitat hyvää, kun sanot, että varmistatte, että saatte varmasti sataprosenttisen terveen pennun. Tänään terve pentu voi olla vuoden päästä kärsivä aikuinen. Näin sairaalla rodulla ei terveestä pennusta voi todellakaan ennustaa tervettä aikuista. Toivon todella, että päädytte toiseen rotuun. :/ Toivottavasti löydätte teille sopivan rodun ja sitä myötä pentunne <3

  53. Avatar Anniina sanoo:

    Voi apua, täälläkin yksi koirakuumeinen. Ollaan myös mietitty poikaystäväni kanssa, jos otettaisiin kesällä koira, kun muutetaan asuntoon jossa saa pitää lemmikkejä. Lapsuudenkodissa on aina ollut koira niin tuntuu todella oudolta olla nyt ilmam sitä. Ranskis on ainut pieni koirarotu mistä tykkään, mutta itse en halua ottaa sitä riskiä, että terveen oloisesta pennusta kasvaa sairas. Sitä kun ei voi koskaan 100% tietää. Mutta toisaalta, jokaisessa rodussa on joitain sairauksia. Itse olen kallistunut hyvin vahvasti saksanpaimenkoiran puoleen, enkä voisi keksiä itselleni parempaa rotua :) mukavaa koiravauvan odotusta teille! Toivottavasti löydätte pian sen teille täydellisen pennun :)

  54. Avatar Henna sanoo:

    19vuotta koirien kanssa elämää takana ja olen kyllä ollut niin tyytyväinen kun vaan voi olla! Hankala kuvitella edes elämää ilman koiria. (Perheessä siis ollut koiria jo ennen syntymääni.) Suosittelen siis ehdottomasti koiran ottamista!

    Ranut ei vaan ole mistään terveimmästä päästä (niin kuin moni onkin jo kommentoinnut ) Suosittelen siis ehdottomasti muiden rotujen miettimistä, jos haluatte pitkän ja terveen elämän koiran kanssa ja varsinkin jos haluatte liikkua aktiivisesti koiran kanssa. Ranut ei oo missään nimessä ruumiin rakenteeltaan ja lyttykuononsa takia ”suunniteltu” juoksijan lenkki kaveriksi. Pidä itse sormilla nenästä kiinni niin että peität puolet sieraimista. Tukala hengittää eikö?

    Näiden hengitys ongelmien lisäksi kannattaa muistaa kaikki perinnölliset sairaudet. ( Kaihit, ylimääräset ripset, lonkka-, kyynärä-, polvi- ja selkä ongelmat, epilepsiat… ) Kannattaa siis ottaa esim. rodun fb ryhmässä kysymällä tietoa ranujen terveys ongelmista, että mitkä heillä on yleisimpiä… Ja kannattaa muistaa että kasvattajan sanaan ei voi aina luottaa, joten ota itsekkin todelle tarkkaan selvää koiran sukutaulusta ja siitä mitä sairauksia yms. eri koirilla pentueen takana on.

    Hyvää kevättä kauheasta paasauksesta huolimatta :D ja toivottavasti löydätte teille täydellisen koiran!

  55. Avatar mmmm sanoo:

    Miksi haluat ranskanbuldogin, vaikka se on niin sairas rotu?

    • Saija Saija sanoo:

      Koska se tuntuu juuri oikealta rodulta meille, ei mulle. Ollaan ihastuttu siihen tutun koiran kautta. Mutta mitään päätöstä ei olla lyöty lukkoon vielä rodusta :)

      • Avatar Kaliiperinni sanoo:

        ”Itse en koiranomistajana ymmärrä, miten jollekin koiran terveydellä, hyvinvoinnilla ja eliniällä (ja siitä iästä niillä terveillä vuosilla) ei ole merkitystä. Siis ainakaan niin suurta, etteikö näitä kaikkia voitaisi katsoa vähän sormien läpi, kunhan koira on kiva ja kivannäkönen.
        Tuttavapiiristä löytyy kaksi ransiksta, joista molemmat kuorsanneet ja röhisseet jo ihan pienestä pennusta asti. Molemmat omistajat myös olleet tietoisia mahdollisista sairauksista ja ylijalostuksesta jo ennen koiran ottamista, mutta eipä se päätä kääntänyt. Niin itsekästä ja lyhytnäköistä, ihan sama kuinka huippu luonne rodulla rodun harrastajien mielestä on. ”

        Tällaisen kommentin löysin netistä ja olen vaan 100 % samaa mieltä.

  56. Avatar I sanoo:

    Moi! Ensinnäkin alkuun aivan täydellinen blogi, jatka samaan malliin!
    Uskoisin että aika monet ovat sinulle jo tästä sanoneet, mutta rotu on melko paljon sairauksia omaava, joten muistattehan etsiä mahdollisimman terveestä suvusta ja kasvattaja täytyy valita huolella! Yleensä sellainen kasvattaja on hyvä joka aidosti haluaa tietää teistä ja mitä te tarjoatte pennulle! Liian kiireessä ostospäätöstä ei saa tehdä, eikä missään tapauksessa värin takia. Jos pennun kanssa ilmenee ongelmia, luonteessa tai terveyspuolella tai missä tahansa kannattaa ja pitääkin pitää yhteyttä kasvattajaan. Ja tosiaankin pentu pitää valita sen olemuksen ja luonteen perusteelta ja sen kautta mikä tuntuu omalta, tietenkin kasvattajankin mielipide on hyvä ottaa huomioon jos hän jotain suosittelee. Kannattaa muistaa myös se että pennun luonne ei välttämättä ole sama aikuisena. Kokemusta on maailman rauhallisimmasta pennusta, maailman vilkkaimmaksi kasvanut pentu, kyseessä ei tosiaankaan mikään ranskan bulldoggi, vaan luonnollisestikin energinen ja vahtiva rotu australian paimenkoira. Ja vielä pakko lisätä että ethän etsi mitään kovaa juoksulenkki kaveria, sillä kyseisestä rodusta ei ole siihen. Jos sinulla ilmenee pennun kanssa ongelmia niin voi niistä täällä blogissakin kertoa, vaikka eivät välttämättä ihan sinun blogisi aiheisiisi kuulu, mutta täältä ruudun toiselta puolen löytyy kyllä innokkaita avustajia pennun kanssa aivan varmasti (esimerkiksi minä :D)

    • Saija Saija sanoo:

      Helou :) Kiitos kovasti <3 Joo ranskiksista on tullut älytön määrä kommentteja ja yhteydenottoja. Joo jos tähän kyseiseen rotuun päädytään niin halutaan edetä hitaasti ja katsella erilaisia kasvattajia, pentuja yms. Että saadaan varmasti juuri sellainen pentu kuin meille sopii :) Ranskis on vaikuttanut kuvausten ja tutun kautta tutustumisen kautta oikealta vaihtoehdolta. Ei, en ole etsimässä mitään kovaa juoksukaveria kenestäkään koirasta vaan aivan normilenkeistä on kyse. Pitkät juoksulenkit teen sitten yksin, kuten tähänkin asti (jos kyse on tosi pitkästä lenkistä). Hyvä idea! Tuun varmasti kertomaan paljon lisätietoa pentukuulumisista ja sitten itse pennusta, kun sellainen joskus saadaan. Vaikka aihepiiri ei ole blogin muottiin kuuluva niin koirajutut näyttävät selvästi kiinnostavan. Ja onhan koira iso osa sitten elämää eli siihen liittyviin postauksiin kannattaa varautua :p Kiitos sulle paljon ja kiva tietää, että avustaja ilmoittautuu :)

  57. Avatar Ei sairaille muotikoirille sanoo:

    Musta on todella ajattelematonta suosia tuollaista sairasta rotua, joka ei tule todnäk elämään tervettä elämää ja vähintään kärsii epämukavasta olosta, kun hengitys niin vaikeaa. Ja kerran olet asiaa miettinyt kaikin puolin ja silti tehnyt päätöksen, niin valinta on hyvin itsekäs. Ajattelisit koiran parasta. Niitä ei enää jalostettaisi, jos niitä ei kukaan osataisi. Kaiken lisäksi monet nuoret lukijasi, jotka ihailevat kaikkea mitä teet, saattavat pahimmassa tapauksessa ottaa tästä mallia.

  58. Avatar Nimetön sanoo:

    Täytyy nyt vähä takertua kun nii monessa kommentissa mainitset tosta terveestä pennusta. Mut oli rotu mikä tahasa nii ei niitä kaikkii sairauksii ja vaivoja pysty ennustamaa tai huomata pentuiässä. Omalla koiralla terveet vanhemmat ja hyvästä kennelistä otettu, mut 9 vuoden iässä osittaisen halvaantumisen myötä joutu välilevytyräleikkaukseen, toisena vaihtoehtona lopettaminen. Lähinnä yritän tällä sanoa et hienoo ku otatte asioista selvää ja selvitätte taustoja jne. mut vaikka ite teki nii myös ja hankki sillä hetkellä terveeltä vaikuttavan pennun hyvästä ja luotettavasta paikasta, nii tuon selkäleikkauksen yhteydessä ilmeni et selässä on ollut rakennevika syntymästä saakka… Mikä tosiaa huomattii vasta vanhemmalla iällä ku halvauskohtaukset alko. Toivottavasti ymmärrät mitä yritän tällä kertoa. :) Onnea koiran hankintaan!

  59. Avatar Nelli sanoo:

    voiei mitä sulosuuksia :3 ihanaa että ootte hankkimassa koiraa ja toivottavasti löydätte sopivan pennun :)

    • Saija Saija sanoo:

      Eikö <3 Haluan nuo kaikki :D Haha, no jos ei nyt kuitenkaan. Toivotaan, että meille löytyy sopiva pentu. Täytyy pitää peukkuja pystyssä :>

  60. Avatar Jenni sanoo:

    Meillä oli aivan ihana ranskis Ulpu <3 Ulpu oli terve puoli vuotiaaksi asti. Sitten alkoi iho-oireet, jotka johtuivat allergiasta. Koira raapi itsensä verille. Kortisooni kuuria toisen perään. Kortisoonia ilman ei voinut olla. Valitettavasti sillä saattaa olla ikävät vaikutukset myöhemmin, joten vaihdettiin korvaavaan lääkkeeseen, jolla ei näitä sivuvaikutuksia ollut. Se maksoi 80€ kuukaudessa. Lääke helpotti mutta ei ikinä vienyt kokonaan kutinoita pois. Sen lisäksi tuli säännölliset pesut lääkeshamppoolla, erilaisia lääkesuihkeita ja ruokavalio muutettiin raakaruuaksi. Onneksi meillä oli vakuutus Ulpulle, sillä se maksoi itsensä joka vuosi takaisin. Vakuutus ranskanbulldogeille on melko kallis, yli 400€. Allergiasta huolimatta Ulpulla oli hyvä elämä. Se oli aina iloinen ja kovin touhukas. Ranskanbulldogeille on nykyään harmillisen yleistä epämuodostunut selkäranka. Ulpulla ei ollut yhtään epämuodostumaa. Silti Ulpu sai selkäongelmia. Ongelmat olivat halvausoireita ja valtavaa kipua. Ne saatiin pari kertaa lääkkeillä kuriin ja hoidettua hyvin. Ulpu jopa leikattiin kerran (3000€) halvausoireiden takia, mutta siitäkin parannuttiin täysin normaalisti käveleväksi ja iloiseksi koiraksi. Voitiin elää hetki tavallista elämää, mutta viimeinen halvaus eteni niin, että sitä ei voinut pysäyttää. Jouduttiin päästämään meidän pikkuinen pois viime elokuussa. Se oli ainoa oikea päätös. Ikinä en ole ollut niin väsynyt. Jatkuva huoli, hoitaminen ja varpaillaan olo oli todella uuvuttavaa. Sen lisäksi, että allerginen koira kutiaa myös yöllä ja nukuin monta vuotta katkonaisia yöunia. Päivääkään en vaihtaisi. Ulpu on edelleen parasta mitä mulle on tapahtunut, vaikka loppu olisi voinut olla onnellisempi ja olisin toivonut voivani nauttia Ulpun seurasta enemmän kuin neljä vuotta.

    Ranskanbulldogit ovat kyllä ihania<3 Se luonne on niin paras! Halusin vaan avata sulle meidän tarinaa, jotta tiedät mitä sulla saattaa olla edessä, jos tuohon rotuun päädyt. Ranskikset ovat nykyään valitettavan sairaita. Itse en pysty enää ottamaan toista ranskista, sillä mä en uskalla.

  61. Avatar Lotta sanoo:

    Hei!

    Halusin tulla sanomaan kantani asiaan, sillä työkseni olen eläinten kanssa tekemisissä päivittäin, etenkin koirien.
    Vaikka kyseinen pentu olisi 100% terve ostohetkellä ja kaikki olisi tarkistettu todella tarkkaan, on hyvin yleistä, että n. vuoden sisään ilmenee sairauksia jne. Olen nähnyt tällaisia surullisia tilanteita paljon, pennusta ei voi tietää luovutusiässä (juuri tämän rodun) onko se täysin terve, koska ongelmat alkavat ilmaantua pikkuhiljaa. Toivon, että mihin päädyttekin, saatte hänestä terveen ja pitkään elävän perheenjäsenen :-) muista, että tällaisen sairaan rodun kannattaminen ei koskaan ole hyvä asia.

  62. Avatar emzi sanoo:

    Koirakuume mullekin iskee aina välillä! Olishan semmoinen pikkukaveri niin kiva! :D

    • Saija Saija sanoo:

      Voi koira olisi kyllä ihana! Sellainen jokaisen päivän piristäjä :)

Kommentoi