Vaatekaappiprojekti: hoito & pesu torstai, 31 maaliskuun, 2016
Vaatteisiin liittyviä postauksia on pyydelty tasaisesti täydellisen vaatekaapin kokoamis-projektin aloituksesta lähtien, viimeksi eilen. Sen vuoksi oon suunnitellut avaavani projektia ja sen osa-alueita tämän kevään aikana. Indiedaysin ja ELX Caren yhteistyökampanja starttasikin sopivaan aikaan, nimittäin pääsin kampanjan myötä tutustumaan vaatteiden oikeanlaiseen hoitoon ja pesuun. Ajattelin nyt jakaa niin saamani uudet vinkit kuin jo entuudestaan hyväksi todetut (äidiltä perityt) niksit myös teille!
Tiesittekö muuten, että suomalaisen vaatekaapin arvo on keskimääräisesti 8843€?? Se on iso määrä rahaa. Oon itsekin tiedostanut sen, että vaatteisiin on jo ala-asteelta asti kulunut paljon rahaa. Viime vuosien aikana on vähentynyt niin omistettava vaatemäärä kuin uusien ostaminen, joten kehitystä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin.
Kun puhutaan näin isosta summasta niin mun mielestä vaatteet myös ansaitsevat sen mukaista hoitoa. Hoitamalla ja pesemällä vaatteet oikein sekä valitsemalla laadukkaan pesukoneen, pidennät käyttöikää huomattavasti. Meidän pesukone on ostettu vähän aikaa sitten ja oonkin todella iloinen siitä, että pesuohjelmia riittää jokaiselle materiaalille ja vaatteelle. Silkistä, jopa vauvanvaatteisiin.
Tässä on muutamia mun lempivaatteita, joille osalle on tapahtunut karmeitakin kokemuksia… Heh! Mutta nykyään pidän huolen oikeista pesuohjelmista ja jopa soveltuvista pyykinpesuaineista.
- Leopardikuvioiset urheiluliivit. Ostin joskus urheiluvaatteille tarkoitettua pyykinpesunestettä ja se onkin oivallinen materiaaleille, johon saattaa pinttyä vahvat hajut.
- Revityt farkut. Mä vältän farkkujen pesua loppuun saakka! Pesemättömyys kasvattaa niiden käyttöikää, pitää kireyden yllä ja välttää värien haalistumisen. Farkut kannattaa pestä vasta, kun ne ovat todella likaiset. Muuten niitä voi tuulettaa kylmässä tai laittaa yöksi pakastimeen (talvella vaikka terasille).
- Valkoinen kangastakki. Tämä takki on vasta parisen vuotta vanha, mutta ehtinyt kokea siinä ajassa paljon. Kerran tämä oli jopa täynnä verta! Hui, siinä on tekstiilien painajainen. Oikeanlaisilla pesuaineilla ja ohjelmilla se on saatu pelastettua.
- Nahkahousut. Nämä joustavat, mutta silti kireät nahkapöksyt haluan säilyttää pitkään. Materiaali ei ole maailman laadukkain, mutta pesen ne myös vasta pakon edessä. Ja ilman huuhteluainetta, 30 asteessa.
- Acnen villahuivi. Tämä on myös saanut kokikset päällensä. Siihen auttoi pieni rapsutus kokiksen kuivuttua. Koneeseen en tätä halua laittaa eli tuuletusta myös tälle!
- Musta pitsinen bralette. Oon tosi tarkka alusvaatteiden kanssa. Pesen ne omassa pesupussissa, joka estää mahdollisten kaarien/tukien hajoamisen, reikiintymisen ja jopa niiden katoamisen pesukoneeseen. Kannattaa testailla tätä keinoa myös sukkapareille, jos koneesta tulee ulos aina parittomia jäseniä.
Muita pesuvinkkejä:
– Muista aina lajitella pyykit: värilliset, mustat, vaaleat ja valkoiset. Meillä pestään yhdessä myös lakanat + pyyhkeet.
– Sulje aina kaikki mahdolliset vetoketjut. Jos ne jäävät auki niin ketjut voivat vahingoittaa muita koneessa olevia vaatteita.
– Kuivaa ja säilytä vaatteet aina auringonvalolta piilossa. Meillä vaaterekki on makkarin nurkassa, johon valo ei ota. Kuivaus hoidetaan aina kylppärissä tai ”aulassa”.
– Pese uudet värilliset vaatteet erillään, käsin tai käytä pesukoneisiin suunniteltuja värinkeräysliinoja. Mä rakastan näitä! Meillä on melkein jokaisessa pestävässä koneellisessa käytössä kyseiset liinat. Valkoisia pyykkejä pestessä taas valkaisevat versiot.
– Älä koskaan jätä pyykkejä lojumaan koneeseen vaan ripusta ne heti kuivumaan. Näin vaatteet eivät ehdi kerätä kosteutta ja lämpöä itseensä (mikä saattaa vahingoittaa niitä).
– Pesukonetta ei saa täyttää liian täyteen. Se saattaa huonontaa pesutulosta ja tehdä ohuisiin vaatteisiin jopa reikiä, kun vaatteet eivät pääse kunnolla liikkumaan. Hyvä keino testata tämä on laittaa käsi koneen yläosaan ja katsoa, että sinne jää kämmenen mentävä rako.
– Käännä printtivaatteet ja farkut nurinpäin. Näin kuvat eivät haalistu eikä farkkuihin tule valkoisia viivoja.
– Todella likaiset vaatteet kannattaa pestä välittömästi. Mitä kauemmin lika on vaatteessa niin sitä heikommin se lähtee pois. Tahranpoistoaineella voi esikäsitellä!
– Vaatteiden lisäksi myös koneet vaativat pari kertaa vuodessa oman pesun. Kaupoissa myydään pesukoneille tarkoitettuja puhdistusjauhoja, mutta myös sitruunahappo toimii. Kone tulee pestä tällöin 90 asteessa.
Meidän taloudessa mä hoidan suurimmaksi osaksi pyykinpesun ja ette ehkä usko tätä, mutta mun mielestä pyykinpesu on älyttömän hauskaa! Käykää ihmeessä nappaamassa vinkit oikeanlaisen pesukoneen valintaan täällä. Sekä laskemassa teidän oman vaatekaappinne arvo täältä.
Mitäs piditte postauksesta? Entä onko teillä antaa jotain omia pesuvinkkejä tai niksejä?
ilona
Posted at 12:12h, 31 maaliskuunheii, tosi hyödyllinen ja kiva postaus! ♥ oon ite vähän laiska enkä siksi vielä kotona asuessani pese omaa pyykkiä, mutta parin vuoden päästä kun lukio loppuu, niin nakki napsahtaa kyllä mullekkin 😀 sitten voin selata takaisin tähän postaukseen & hyödyntää sun hyviä vinkkejä (–:
Saija
Posted at 12:22h, 31 maaliskuunMahtavaa, että oot Ilona tuota mieltä! Kiitos paljon ♥ Kotona asuessa kannattaakin vielä nauttia siitä, että joku muu hoitaa pyykkäämisen 🙂 Sitä nimittäin ehtii tehdä koko loppuelämän. Hyvä juttu, jos näistä vinkeistä on myöhemmin apua :’)
Nimetön
Posted at 13:02h, 31 maaliskuunhei Saija! nyt tulee vähän ehkä hassu kysymys. mutta ootko menossa enskuussa Indiedaysin blog awardseille :-)? Ihan vaan halusin kysäistä jos täältä Seinäjoelta käsin menet että ootko lähdössä jollain mahdollisella kimppakyydillä/autolla yms! Mietin että onko täältäpäin moni sinne menossa, ehkä juuri kimpassa = kuluja vähemmäksi. Itse mietin juuri onnibussia yms, mutta ajattelin sulta kysyä jos tietäisit että täältä useampi sinne vaikla lähtee ! En tunne niin hyvin vielä täällä päin asustelevia bloggaajia joilta kysellä 🙂
Saija
Posted at 18:28h, 31 maaliskuunEi ole yhtään hassu kysymys 🙂 Kyllä oon menossa ja juurikin täältä Seinäjoelta! Juuri eilen mietin, että milläköhän sitä menisi. Kimppakyyti kuulostaisi erittäin hyvältä, koska täältä päin on varmasti porukkaa menossa. Laitatko mulle vaikka spostia niin suunnitellaan? Tai sitten, jos haluat niin ota muhun yhteyttä Facebookissa (blogin omassa tai mun henk.kohtaisessa profiilissa – ei väliä) 🙂
Nimetön
Posted at 21:02h, 31 maaliskuunlaitoin sulle facebookissa!
Ansku k
Posted at 13:28h, 31 maaliskuunMielenkiintoinen ja kiva postaus!:)♡
Saija
Posted at 18:23h, 31 maaliskuunIlahduttavaa kuulla, että pidätte tästä postauksesta:) Kiitän ♥ xx
Elina
Posted at 13:34h, 31 maaliskuunHei tosi kiva tää postaus! Ite oon vähän jo stressanut mitä sitteku muutan pois kotoa että osaanko pestä pyykit oikein mutta tästä postauksesta oli paljon hyötyä! 🙂
Saija
Posted at 18:29h, 31 maaliskuunKiitos kovasti Elina 🙂 Hyvä juttu, että näinkin erilaisesta postausta on pidetty hyödyllisenä. Kotona asuessa ei ollut ikinä stressiä pyykistä, joten siitä kannattaa ottaa vielä ilo irti. Näillä vinkeillä pääsee jo varmasti pitkälle :)!
Emilia
Posted at 13:44h, 31 maaliskuunHeii täällä myös yksi jonka mielestä pyykinpesu on kivaa 😀 Tai no ylipäätään siivoominen on kivaa ja niin terapeuttista 😉 Tästä postauksesta oli kyllä hyötyä vaikka kyllä sitä tulee melkein näillä ohjeilla aina pestyäkin kaikki vaatteet. Ja ne pyykit on tosiaan saatava aina heti pois koneesta kun se on valmis, en voi sietää sitä tunkkasuuden hajua mikä niihin alkaa tulla melkein heti kun ne siellä märkänä oleilee 😐
Saija
Posted at 18:37h, 31 maaliskuunJes! Onneksi en ole ainoa 😀 Se on kyllä jollain tapaa terapeuttista. Oon kunnon siivousfriikki, joten mitätön pyykkivuori tuo kieltämättä hyvän mielen. Sama… Joskus kerran puolessa vuodessa pyykit unohtuu ja sen jälkeen on melkein pakko pestä ne uudelleen, jos ovat kaun koneessa. Tunkkainen haju on nimittäin inhottava. Mutta oon oppinut välttämään onneksi melko hyvin tällaiset ”tapaturmat” 😀
Anniina
Posted at 15:34h, 31 maaliskuunOlipas hyvä postaus! <3 Ihanan yksityiskohtaiset ja selkeät vinkit!:) lisää tämmöisiä! Mistä oot muuten ostanut noi sun nahkahousut ? 😀
Saija
Posted at 18:33h, 31 maaliskuunThank you <3 Tulee niin hyvälle mielelle, kun huomaa teidän pitävän tällaisista arkisistakin jutuista. Mä toteutan mielelläni lisää tämän tyyppisiä postauksia. Nahkahousut on ostettu Vilasta ja niitä on mun mielestä edelleen saatavilla :')
Emilia
Posted at 15:38h, 31 maaliskuunTuosta tuli mieleen, että miten suosittelet pesemään kenkiä. Itse ostin valkoiset air maxit jos kauan aikaa sitten ja nyt ne sattui kura keleillä jalkaan. Kangas osaan tuli sitten pilkkuja, jotka eivät lähteneet edes mun luotto marseille saippualla pois. En uskalla niitä mihinkään koneeseen laittaa, sen verta kalliit kengät ovat. Kiitos jo etukäteen vastauksesta, sun blogia on aina kiva lukea 🙂
Saija
Posted at 18:40h, 31 maaliskuunMä puhdistan kenkiä pääsääntöisesti kostealla pyyhkeellä ja puhdistussuihkeella. Mutta valkoisien kenkien kumiosiin sopii hyvin myös hammastahna sekä kynsilakanpoistoaine (kaksi täsmäiskua). Kannattaa testata niitä! Mä en myöskään uskalla laittaa muita kenkiä koneeseen kuin Converseja :/ Joten nuo ovat melkein ainoat keinot puhdistukseen – toivottavasti niistä on apua. Oi kiitti paljon, piristävä kommentti 🙂
Emilia
Posted at 21:24h, 31 maaliskuunJoo, oon itekki tuota kynsilakan poistoainetta käyttänyt, mutta en sit kangaskohtiin vaan niihin toisiin pintoihin. Tuo saippua on paras putsari mun mieleen, mutta en ymmärrä miksi nuo ”muta” tahrat eivät lähde sitten millään pois. Ei auta muutakun jatkaa yrittämistä 😀
Saija
Posted at 09:45h, 01 huhtikuunJoo niihin ei kannata 🙂 Mikähän siinä on, että mutatahra on noin pinttynyt? Yksi, joka voisi toimia on ihmesieni. Niillä lähtee melkein mistä vaan, mikä likaa vaan 😀 Kannattaa kokeilla testata kosteutettua sellaista. Tsemppiä ja toivottavasti kengistä tulee puhtaat 🙂
Nimetön
Posted at 13:11h, 01 huhtikuunKannattaa katsoa tämä postaus Millan blogista 😛
http://lackofcolour-millak.costume.fi/vinkki-valkeisiin-tennareihin/
Saija
Posted at 13:15h, 01 huhtikuunOi kuinka hyvä vinkki! Tuota ainetta täytyy ostaa – kiitti tästä :’)
Eeva
Posted at 22:37h, 31 maaliskuunTäytyy nyt kommentoida ihan omasta kokemuksesta että olemme äitini kanssa pesseet esimerkiksi juurikin niken valkoisia air maxeja pesukoneessa eikä ole mitään pahaa tapahtunut (*kop kop*) mutta puhtaaksi ovat tulleet! Suosittelen!
Ps. Hyödyllinen ja hyvä postaus tämä!!:)
Nimetön
Posted at 19:07h, 31 maaliskuunmietin vaan että oliko tarkotuksena oikeesti kirjottaa että värilliset, vaaleat ja valkoiset, laitatko mustat sit värillisin vai?
Saija
Posted at 19:08h, 31 maaliskuunHups, mustat on näköjään jäänyt tekstistä välistä. Eli ne siis myös erikseen 😀
Lotta
Posted at 22:52h, 31 maaliskuunEnpä ole ajatellut, että vetskarit rikkovat muita vaatteita – kiitos siis tästä vinkistä! 🙂
Saija
Posted at 10:01h, 01 huhtikuunJoo rikkoo! Varsinkin ohuet vaatteet :/ Kiitti sulle! Hyvä, että sait vinkistä apua 🙂
Veera
Posted at 23:17h, 31 maaliskuunMainitsit puhdistaneesi kynsilakanpoistoaineella kenkiäsi niin kiitos vaan mun valkoiset air maxit on nyt pilalla koska väri haalistui ja muuttui keltaiseksi. Suututtaa niin paljon! Toivottavasti et jaa sun ”mahtavia” niksejä enää täälä!
Saija
Posted at 09:59h, 01 huhtikuunIkävä kuulla, että sun kengille on käynyt noin :/ Oon pahoillani sun puolesta. Vaikka on aika kohtuutonta haukkua mun kaikki niksit ja kieltää niiden esittäminen. Vaikka mä oon toista lukijaa neuvonut kommenteissa kokeilemaan tätä keinoa niin se ei takaa sitä, että tämä neuvo toimisi kaikilla ollenkaan tai toimisi kaikilla samalla tavalla 🙁 Mun niksejä on nuo postauksessa olevat kohdat, mutta tämä kynsilakanpoistoainevinkki on joskus luettu lehdestä. Ja mulla se on toiminut. Pakko kysyä, että mitä kohtaa putsasit sillä kynsilakanpoistoaineella? 😮 Lisää siitä aiheesta voi lukea täällä:
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-2000000754248.html
Nimetön
Posted at 23:41h, 31 maaliskuunTää oli kiva postaus ja tästä sai hyviä vinkkejä! 🙂 Yksi kysymys jäi mietityttämään; miksei valoa saa päästää vaatteisiin? Mulla kun on vaaterekki suoraan isoa ikkunaa vastapäätä, ollut jo varmaan vuoden tai kaksi :’D
Saija
Posted at 09:40h, 01 huhtikuunKiitos paljon 🙂 Aurinko saattaa haalistaa vaatteita. Jotkut materiaalit voivat kerätä sitä valoa ns. itseensä ja näin ollen lähtevät haalistumaan. Mun jollekin paidalle on joskus käynyt vaaterekissä niin, että sen mustat osat ovat haalistuneet auringon paistaessa suoraan siihen. En tajunnut, että haalistuminen johtuu auringosta mutta pienen googlettelun jälkeen huomasin sen olevan yleistä :/ Mutta riippuu paljon väreistä, materiaaleista ja että kuinka lämpimästi aurinko niihin paistaa. Jos sä et ole huomannut mitään eroa niin hyvä juttu, eikä sun tarvi tästä huolehtia. Tuskin ne lähtevätkään haalistumaan, jos se on ollut siinä on noin kauan :)!
Nimetön
Posted at 10:41h, 01 huhtikuunMikset julkaise kaikkia kommentteja? Laitoin tähän postaukseen kommenttia kenkien puhdistuksesta mutta et sitä jostain syystä ole julkaissut?
Saija
Posted at 10:42h, 01 huhtikuunSun kommentti näkyy tuossa, kun vähän selaat ylemmäs. Tai ainakin mulla näkyy :o? Kyllä mä aina julkaisen ja vastaan kaikkiin 🙂
Tatti
Posted at 17:46h, 01 huhtikuunIhan hyödyllisiä nämä tälläiset tietoiskupostaukset 🙂 Ite pesen pyykkiä melko oikeaoppisesti, rintaliivejä saatan pestä erikseen koneessa hellemmällä ohjelmalla, nimittäin yhdet menivät pilalle liian kovassa linkouksessa 🙁
Et taida olla maininnut mitään silkistä, erittäin tärkeä hoitaa oikein! Ylellinen materiaali, tuntuu ihanalta iholla, mutta melko vaativa hoidettava. Konepesuun liian herkkä, vaikka jotkut neuvovat laittamaan villa/silkkiohjelmalla pyöriin – itse en laittaisi. Käsin olen aina pessyt 🙂 silti joka kerta pieni projekti koska ei saa olla liian kuumaa vettä, värit saattavat lähteä liukenemaan, ei saa hingata liikaa, ei saa liottaa liikaa niin ja oikea pesuainekin…
Aurinkoista kevättä sulle! 🙂
Nimetön
Posted at 08:38h, 02 huhtikuunHeips! Mainitsit tuossa käyttäväsi urheilupyykille omaa pesunestettä. Minkä merkkinen se aine on, haluaisin itsekin kokeilla! 🙂
Saija
Posted at 16:30h, 02 huhtikuunJoo eli oon käyttänyt Serton Sport-nimistä nestemäistä pesuainetta – suosittelen :)!
Ihmettelijä
Posted at 23:06h, 02 huhtikuunTeillä kaikilla, esim sinä, silja ja sara ollila on täysin samanlainen tää mainospostaus, samalla rakenteella tehty: tuo sama lause kaikissa että ”tiesitkö et vaatekaapin arvo on noin 8843e” ja noi ohjeet on kaikilla samat.. yritättekö edes tehdä hieman erilaisia näistä mainospostauksista vai siis onko se ihan sama et kopioitte sen pohjan ja lisäätte siihen ripauksen omaa tyyliä/ omia mielipiteitä?
Saija
Posted at 23:19h, 02 huhtikuunJokainen saa tehdä kampanjapostauksestaan oman näköisensä 🙂 Mutta jokaisessa kampanjassa me mukana olevat bloggaajat tutustutaan aiheeseen huolella. Me käytännössä opiskellaan kaikki asiat tietoomme ja tässä tapauksessa se oli faktat vaatekaapista sekä pesuvinkit. Yleensä nämä opitut asiat ovat sellaisia, jotka jokainen haluaa tietysti tuoda postauksessaan esille. Esimerkiksi tällä kertaa se oli varmasti jokaisen yllättänyt vaatekaapin arvo. Mutta se, että lause on kysymysmuodossa on täysin sattumaa. Kiva, että kysyit ja jos jäi jotain epäselvää niin kysy ihmeessä lisää 🙂
Kommentoija
Posted at 18:56h, 03 huhtikuunMeillä ainakin just avataan vetoketjut, koska muuten vetoketjut on menny rikki 🙂
Saija
Posted at 20:29h, 03 huhtikuunOhoh 😮 En olekaan kuullut tuollaisesta! Mutta täysin järkevä näkemys tämäkin. Hitsit vetoketjut on kyllä vaarallisia koneessa, kun ne eu saisi olla auki eikä kiinni 😀