My Snapchat diary

Heissan Ja terveisiä sängyn pohjalta! Mä oon saanut tartutettua itseeni todella pahan flunssan… En pystynyt eilen illalla tekemään töiden jälkeen oikeastansa yhtään mitään. Nyt oon yrittänyt nukkua kunnon yöunet, syönyt paljon lääkkeitä ja vitamiineja sekä juonut kuumaa kahvia. Toivottavasti olo lähtee tästä kohenemaan, nimittäin mulla on tänään vielä tiedossa eräs blogitapaaminen ja ensi viikolla alkaisi myös talviloma. Pitäkää siis mulle peukkuja.
Teistä puheenollen! Haluan kiittää kaikkia ihanista ja niin tsemppaavista kommenteista, yhteydenotoista sekä snäpeistä. Mahtavaa, että te ootte tulevasta blogimuutosta näin innoissaan. Mä jatkan tänään vielä henkilökohtaisesti jokaiselle vastaamista. Nyt kuitenkin tähän väliin hieman mun tekemisiä Snapchatin kautta.
Muistakaa, että siellä ja muualla somessa mua voi seurailla nimimerkillä @saijis

Snapchat saijis

1. Parisen viikkoa sitten lähdettiin käymään Helsingissä. Suurin syy oli Indiedaysin toimistolla vierailu, mutta päätettiin samalla kertaa hoitaa meidän Ikean vierailu ”pois alta”. Pysähdyttiin siis Tampereella.
2. Ystävänpäivän lounaalla vastaan tuli aika erikoinen suositus… Musta burgeri – maistuisiko?
3. Samaisen päivän asua, jonka pääsitte näkemään kokonaisuudessaan edellisessä postauksessa.

Snapchat blogi

1. Edellisestä Ikean vierailusta oli vierähtänyt jo muutama kuukausi, joten iloksemme saatiin huomata mallihuoneiden vaihtuneen. Voi sitä niistä irtoavan inspiraation määrää!
2. Ja se taisi olla myös syy tähän… No nyt on ainakin melkein kaikki hankinnat uuteen kotiin tehty. Pari juttua jäi vielä kaivelemaan mieltä.
3. Mun lemppari smoothie tällä hetkellä: vaniljan makuista maitorahkaa, vadelmia, omenaa/päärynää, chian siemeniä, loraus mantelimaitoa ja päälle cashew-pähkinöitä. Suosittelen!

Snapchat blogipostaus

1. Snapchatin videota, jossa esittelin suloisen paketin sisältöä.
2. Mitä useammin tätä Seinäjoki-Helsinki väliä kulkee niin sitä nopeammin se menee. Tässä vähän mietin, että pitäisiköhän siellä käväistä myös ensi viikolla?
3. Blogikirppis paketit on suurimmaksi osaksi lähetetty postiin. Katsotaan, jos keväämmällä tekisin uuden osan!

Snapchat postaus

1. Mä jo niin kaipaan kevättä… Haluaisin kulkea kuivilla kaduilla lenkkarit jalassa samalla, kun aurinko paistaa suoraan silmiin.
2. Täällä ei oltu vielä käyty, joten täytyihän paljon ylistetyt burgerit testata. Ranskiksille lähtee kuitenkin täältä suunnasta isommat pisteet.
3. Tappajan näköinen mies oli kyllä mielenkiintoinen leffa. Jos vaan vähänkin houkuttelee niin käykää katsomassa.

Snapchat saijis bloggaaja

1. Muuton aikoihin tuli shoppailtua kaikkea pientä tarpeellista ja ei niin tarpeeellista Biltemasta.
2. Hieman erilaisempi silmämeikki synttäreille. Täytyisi useammin kokeilla kaikkia rohkeita vetoja!
3. Kauniita kukkia Kevät on kyllä niiden aikaa. Tälläkin hetkellä meiltä löytyy yksi kimppu keittiöstä. Arjen pieniä piristyksiä.
Nyt mun täytyy yrittää rientää jo suihkuun! Palaillaan illalla kommentteihin vastailun  ja huomenna uuden postauksen merkeissä. Mukavaa torstain jatkoa, xx.

32 Responses to “My Snapchat diary”

  1. Avatar Anonyymi sanoo:

    Paranemisia sulle<3. Nuo kuvat on ihan ylisöpöjä ja kiva postaus taas:)<3

  2. Avatar Helmi sanoo:

    Ihania kuvia :) Ja joo, toi ikeassa käyminen on aina vähän riskialtista ;D Hei toi silmämeikki sopii oikeastaan tosi hyvin!

  3. Avatar Emilia sanoo:

    Nää postaukset on aina silti yhtä ihania, vaikka sua snäpissä seurailenkin :) Näissä saa vielä enemmän irti kun voi vähän lisää kirjoitella kuvista ! Toi leffa täytyisi kyllä käydä katsomassa, oon kuullut niin paljon suosituksia tosta että ei voi jättää menemättä.. se itse sarja telkkarissa oli jo niin hyvä ♥

  4. Avatar Ansku k sanoo:

    Ihana postaus!♥

  5. Avatar ☆Saga☆ sanoo:

    Sun snäppiä on niin ihana seurata <3 Ja paranemisia sinne sängynpohjalle <3

  6. Avatar Milla sanoo:

    Ihana postaus! Tällaisia postauksia on niin kiva lukea, kun saa nähdä bloggaajan arkea puhelimenkin kautta. Ikeassa tulee kyllä aina poltettua enemmän rahaa kun pitäis, mutta kun siellä on niiiiin paljon kivaa! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

  7. Avatar Taru Ojalehto sanoo:

    Tsemppiä nyt sulle vuorostaan paranemiseen kun mä olin vähä aika sitten flunssassa ! Kiva postaus vaikka oonkin jo nähnyt joka kuvan :D ♡

  8. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mistä toi musta burgeri on? :)

  9. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mistä toi musta burgeri on? :)

  10. kiva postaus & kivoja kuvia, nää on kyllä niin mun lempparipostauksia asupostausten ohella! ♥ :) parane pian saija, parantavia haleja ♥

  11. Avatar Anonyymi sanoo:

    Aina niin ihania kuvia!
    On niin piristävää jo nähdä snapchatissa että oot lisännyt jotakin mystoryyn ;) Ne toimii päivän piristeenä .
    Ootan innolla et nään sun uuden asunnon sisustusta ja järjestelyä. <3

  12. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon :) Niitä tarvitaan, kun tuntuu ettei olo helpota ollenkaan… Ihana kuulla, vitsit miten tällaiset kommentit piristää. Ootte parhaita<3!

  13. Avatar Saijis sanoo:

    Hihi, kiitos Helmi =) NIIN ON! Ikeaan ei saisi koskaan lähteä… Haha, sieltä tulee aina vähintään yhden ison kassin kanssa pihalle :-D

  14. Avatar Saijis sanoo:

    Hei tuo on totta :) Mun mielestä on kivempi kirjoitella näihin, kun ei pelkästä kuvasta tajua koko ideaa. Suosittelen. Mä harvoin innostun suomalaisista leffoista, mutta tuo oli kyllä mielenkiintoinen alusta loppuun :> ♥

  15. Avatar Saijis sanoo:

    Suuren suuret kiitokset Ansku :) Mukava nähdä sun tykkäävän ♥

  16. Avatar Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että pidät siitä :) Kiitoksia! Niitä tarvitaan, kun olo ei helpota. Pidetään peukut pystyssä, että pian<3

  17. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitän (: Se oli hyvin sanottu! Mä aina toivonkin, että näiden postausten perusteella pääsisitte näkemään, että mitä mä teen vapaa-ajalla jne. No sanos muuta… Tuntuu, että joka kerta löytyy jotain, vaikka kuinka yrittäisi olla ostamatta :D

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitoksia Taru :') Inhottavaa tällainen aika, kun flunssa-aalto kiertää… Oon niin malttamaton ihminen, että tekee vaikeaa olla paikoillaan :s Snapchattia seuraillessa tulee varmasti nähtyä joka kuva, mutta onneksi silti pidit postauksesta ♥

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Se on American Burger-nimisestä ravintolasta:)

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Sun kommentti oli tullut jostain syystä kaksi kertaa, mutta vastaus löytyy ylempää :')

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Oih hyvä tietää ;) Voin siis jatkossakin toteutella näitä! Kiitos hirmu paljon ♥ Toivotaan, että olo lähtee tästä parantumaan pikkuhiljaa lepäämällä (:

  22. Avatar Saijis sanoo:

    Isot kiitokset (: Aw ihana! Mä pyrin päivittelemään sitä useasti niin pääsette näkemään mun päivän tapahtumia. Jei niin mäki, en malta odottaa tämän esittelemistä. Ensin täytyy saada täysin valmiiksi, mutta se tapahtuu pian…<3

  23. Avatar Sara A sanoo:

    Sun mystoryja on aina niin ihana katsella! Kiva postaus ja ihania kuvia <3

  24. Avatar Anonyymi sanoo:

    Miun poikaystävä söi american dinerissä tommoisen mustan star wars burgerin :Dd ihan perushamppari värjötty vaa mustaks mut hassun näköinen kyl haha:D

  25. Avatar Anonyymi sanoo:

    Vastaatko kaikkiin snäppeihin?

  26. Avatar Anonyymi sanoo:

    Voitko tehdä joskus postauksen susta ja sun poikaystävästä ? :) Olis tosi kiva semmonen missä kertoisit miten tapasitte yms. (Eli teidän tarinan kertoisit :D)

  27. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos Sara :) Mä oon niin iloinen, että mun Mystoryt on teidän mieleen. Tietää päivitellä sitä jatkossakin ahkerasti :-) <3

  28. Avatar Saijis sanoo:

    Söikö :D Haha on kyllä kieltämättä niin outo! Se on ilmeisesti vaan värjätty jollain, mutta silti oudoin hampurilainen, jonka oon nähnyt…. :-D

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Joo vastaan, paitsi niihin "oho tuli väärälle"-snäppeihin :)

  30. Avatar Saijis sanoo:

    En usko, että tuun tekemään. Ollaan kuitenkin tunnettu jo päiväkodista saakka, joten meillä ei ole sellaista kunnon rakkaustarinaa. Mutta katsotaan, jos joskus jotain aiheeseen liittyvää kirjoittelisin :)

  31. Avatar saraauroah sanoo:

    Hei mä haluan vaan kysyä, että kun sulla on noi about me, outfits jne. nii siihen alle tulee ne listat. Miten sä sait e vai kuuluuke ne tohon indiedays ominaisuuksiin :D Kiitos jo vastaat

    • saijis saijis sanoo:

      Mä ostin ennen Indiedaysille siirtymistä ulkoasun :) Ja siinä tuli ne mukana. Sitten, kun siirryin Indiedaysille niin ne laitettiin uudelleen. Eli kannattaa ostaa ulkoasu vaikka Etsy.comista :’)

Kommentoi