Pähkinänkuoressa 2015 hetket part one

Holaa! Kuinkas teidän uuden vuoden juhlinnat sujuivat? Täällä ne onnistui paremmin kuin osasin edes odottaa ja illasta tuli ikimuistoinen Mikä loistava päätös kuluneelle vuodelle, mutta sitäkin parempi aloitus seuraavalle! Mä jätän levollisin mielin hyvästit näiden vuosikatsaus-postauksien myötä vuodelle 2015. Jos sitä tulisi kuvailla muutamalla sanalla niin valitsisin: henkisesti kasvattavan. Vuosi oli selvästi elämäni rankin. Sen aikana tuli kompuroitua alamäkeen, mutta juostua ylämäkeen, koettua suuria muutoksia, tavattua rutkasti uusia ihmisiä, edettyä työelämässä, koettua unettomuutta, pelkoa omasta turvallisuudesta, onnistumista sekä hukassa olemista blogin suhteen, reissattua, pidettyä hauskaa, kokeiltua uusia juttuja, tehtyä muutoksia ja vaikka mitä. Paljon on vuoteen mahtunut.
Mulle vuoden vaihtuminen merkitsee aina ns. uutta alkua. Elämä starttaa jälleen puhtaalta pöydältä. Lupasin itselleni, että vuodesta 2016 tulee paras. Oon jotenkin niin energinen, innoissani ja jotenkin helpottunut tämän vuoden koittamisesta. Aion toteuttaa itseäni, toteuttaa unelmia, matkustaa, pitää hauskaa ja ennen kaikkea nauttia. Voisin kirjoitella jonkun 2016 vuoden goals-postauksen jossain välissä. Nyt kuitenkin vielä muutama sananen menneistä kuukausista. Jaoin kuukaudet kolmeen eri postaukseen ja ensimmäinen osa näyttää tältä:

TAMMIKUU:

vuosikatsaus

Lupauksien myötä opeteltiin tervellisempiä elämäntapoja, blogissa kummastumista aiheutti kommenttibokseissa sen myötä tuleva painonlasku, pyörittiin alennusmyynneillä muutamankin kerran, sijoitin elämäni kalliimpiin kenkiin, kodin sisustus koki uudistusta kauniin valkoisen ruokailuryhmän johdosta, kävin kavereiden kanssa aivan liian monesti ulkona syömässä sekä räpsittiin asukuvia lumisissa maisemissa.

HELMIKUU:

IDKUVA

Helmikuulla jouduin inhottavaan flunssakierteeseen ja siitä yritettiin päästä eroon erilaisilla kotikonsteilla, vietettiin Iriksen kanssa tyttöjeniltaa ja käytiin pyörähtämässä Solar Sound-clubilla, juhlittiin ystävänpäivää donitsien merkeissä, sain Zalandolta koti-ovelle ystävänpäivätoivotuksena punaisia ruusuja, ostin iPhone 5:sen tilalle 6:sen ja aloin uudestaan käyttämään nahkahousuja (joissa kuljettiin koko kuukausi).

MAALISKUU:

  vuosi pähkinänkuoressa blogi

Maaliskuulla saatiin nauttia jo keväisestä säästä, kotia sisustettiin jälleen vuodenajan teeman mukaisesti, jaon blogissa tipit kookosöljyn käyttöön ja sen erilaisiin hyötyihin, pääsitte näkemään myös herkullisen vaahtokarkki-pätkis mukikakun reseptin ja tämä postaus nousi kaikkien aikojen luetuimpien postauksien top vitoseen mukaan, vietin lukuisia leffailtoja, lenkkeilin kuivilla kaduilla ja loppukuusta juhlistettiin mun syntymäpäivää.

HUHTIKUU:

  blogipostaus

Kenkähullu addiktoitui Niken lenkkareista, lähdettiin Iriksen kanssa Helsinkiin Indiedaysin Inspiration Dayhin sekä blogigaalaan, vietettiin yö hotellissa ja shoppailtiin seuraava päivä. Keskityin terveelliseen ruokavalioon, otin keväisiä asukuvia, ostin pitkän pohdinnan jälkeen Macbook Pro:n. Kuukausi oli juhlimista täynnä, kun gaalan lisäksi vietettiin pääsiäistä ja heti loppukuusta vappua. 
Mitäs piditte tällaisesta postauksesta?

40 Comments
  • Avatar
    Sofia
    Posted at 22:07h, 01 tammikuun Vastaa

    Itse ainakin tykkäsin kovasti! Innolla odotan jo seuraavia "osia" :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 22:08h, 01 tammikuun Vastaa

    Tämäpäs oli mukava kuulla! Seuraava osa tulee lähiaikoina :')

  • Avatar
    Vuokko
    Posted at 22:48h, 01 tammikuun Vastaa

    Oho en ollut edes tajunnut että oon lukenut sun blogia jo helmi-maaliskuusta lähtien… :D nyt tän tiivistelmän avulla muistin varsinkin ton kookosöljy-villityksen!

  • Avatar
    Ansku k
    Posted at 23:06h, 01 tammikuun Vastaa

    Odotan innolla seuraavia osia!♥:)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 23:48h, 01 tammikuun Vastaa

    Tosi kiva postaus, olisi kiva saada taas kuulumisia sun terveellisistä elintavoista ja muutenkin ruokailutottumuksista yms. Tässä tulee myös esille se, miten ihania kuvia sä otat! Kaikki niin valoisia ja kauniita :)

    Hyvää tulevaa vuotta sinnekin <3

  • Avatar
    Nora
    Posted at 00:13h, 02 tammikuun Vastaa

    Ihania nuo kollaasit, tykkään varsinkin niiden värimaailmasta! Eksyin juuri ekaa kertaa blogiisi, mutta pitää kyllä tulla toistekin. Sulla on huippuja kuvia ja kiva ulkoasu. :) Mahtavaa blogausvuotta 2016!

  • Avatar
    Sara
    Posted at 02:19h, 02 tammikuun Vastaa

    Oih, jätit kesäkuukaudet seuraavaan osaan. En malta oottaa niitä!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 08:43h, 02 tammikuun Vastaa

    Niinkö! Voi kuinka kiva, että oot ollut jo kohta melkein vuoden matkassa :) Haha joo tuo kookosöljy postaus herätti paljon kiinnostusta ja ihmetystä :-D

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 08:46h, 02 tammikuun Vastaa

    Tämä oli erittäin mukava kuulla =) Seuraava sellainen tulee lähiaikoina <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 08:52h, 02 tammikuun Vastaa

    Kiitos tuhannesti :) Hyvä idea! Voisin hetken päästä kirjoitella, nimittäin aloitin juuri tammikuun alusta muokkaamaan vähän ruokavaliota ja tottumuksia. Kuvista on niin kiva saada palautetta, joten kiitos vielä :') Ja ihanaa uutta vuotta <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 08:54h, 02 tammikuun Vastaa

    Hih, kiitos Nora :) Kiva nähdä, että sä eksyit tänne. Ja tervetuloa toistekin! Toivotaan, että vuodesta 2016 tulee vielä parempi blogivuosi :p

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 08:57h, 02 tammikuun Vastaa

    Joooh:) Ajattelin, että niistä riittää sen verran kerrottavaa, joten jaoin postaukset kolmeen eri osaan Oi superia, nämä on kyllä kivoja! Juuri itse asiassa luin sun oman ;)<3

  • Avatar
    Iiris ja Saima
    Posted at 09:49h, 02 tammikuun Vastaa

    Ihana postaus!♥ mua kiinnostais tietää että mikä on sun luetuin postaus!;-)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:33h, 02 tammikuun Vastaa

    Kiitos kovasti <3 Luetuimpien postausten top3 löytyy blogin sivupalkista. Mutta luetuin näyttäisi olevan Kun pelko valtaa mielen-postaus :)!

  • Avatar
    Tiia
    Posted at 11:33h, 02 tammikuun Vastaa

    Tosi kiva postaus! :) Oli kiva lukea tiivistettynä alkuvuodestasi, sillä en vielä silloin seuraillut blogiasi. Ja ei vitsit miten ihailenkaan noita sun kuvia! Ihan mielettömän kauniita <3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 12:38h, 02 tammikuun Vastaa

    Odotin etttä olisit kertonut tarkemmin siitä mitä teit uutena vuotena?:) ammuitteks muute raketteja?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:22h, 02 tammikuun Vastaa

    Eikö sun mielestä tähti-tatuoinnit ole vähän white trash vai ootko ottanu sen selkääsi monta vuotta sitten?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 15:24h, 02 tammikuun Vastaa

    Mukava postaus:)
    T. Meri

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 15:30h, 02 tammikuun Vastaa

    Kiitos paljon :) Hei vähän hyvä! Pääset säkin alkuvuoden tapahtumiin mukaan tällaisen postauksen kautta. Voi ei, oon niin otettu. Sun sanoista tuli erittäin hyvä mieli :) <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 15:31h, 02 tammikuun Vastaa

    Mä kerron varmaan tulevissa Snapchat-postauksissa, mutta oltiin mun luona alkuilta ja siitä suunnattiin kaupungille katsomaan raketteja. Ilta jatkui Ilonassa ja siitä kotiin. Ei ammuttu, kun nähtiin kaupungilla :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 15:32h, 02 tammikuun Vastaa

    Oon ottanut sen jo 16-vuotiaana eli monia vuosia sitten, mutta ei mun mielestä ole. Jokainen tatuointi on kuitenkin erilainen ja mä tykkään omastani :')

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 15:33h, 02 tammikuun Vastaa

    Ihana Meri, kiitos hirmu paljon. Tietää tehdä hyvin mielin sitten seuraavaa osaa ;>

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 16:15h, 02 tammikuun Vastaa

    Muutatko yksin sinne uuteen asuntoon? :)

  • Avatar
    Johanna
    Posted at 16:16h, 02 tammikuun Vastaa

    Kivan lyhyesti oot osannu kirjottaa mutta just tolleen tärkeimmät saanut niin että kuulostaa olleen ihana kevät <3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 17:52h, 02 tammikuun Vastaa

    Aiotko muuttaa yksin uuteen asuntoosi? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 20:13h, 02 tammikuun Vastaa

    Odotan innolla 2016 goals postausta! :)
    Itsekin teen joka vuosi goals-listauksen itselleni! Oletko koskaan tehnyt esim. 5years plan-tyyppistä listausta itesellesi? Sellainenkin olisi mielenkiintoinen!

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 20:15h, 02 tammikuun Vastaa

    Ihana postaus <3 sun blogi on kyllä aivan mahtava! Ihania valoisia kuvia ja monipuolisia postauksia <3 jatka samaan malliin saija! :* tästä osiosta muistinkin miltei kaiken :) sun blogia olen seurannut niiin pitkään, ja loppua ei kyllä näy ;) mun lemppari<3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:16h, 03 tammikuun Vastaa

    En muuta, mutta haluan rajata yksityiselämääni täältä pois eli en aio (ainakaan vielä) vastailla tarkemmin kysymyksiin. Toivottavasti ymmärrät :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:18h, 03 tammikuun Vastaa

    Voi ei miten ihanasti kuvailit tätä postausta :) Mahtavaa, että oot tuota mieltä!! Kiitos ihana Johanna <3 xx

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:27h, 03 tammikuun Vastaa

    En muuta yksin. Mutta toivon, että mun yksityiselämääni kunnioitettaisiin eikä tästä aiheesta koko ajan kyseltäisi. Kerron kyllä, jos/kun sille on aika :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:28h, 03 tammikuun Vastaa

    Jee!! Sellainen tulee hyvinkin pian eli pysy kuulolla ;-) Goals-listat on parhaita ja aina voi pitkin vuotta katsoa, että mitä on vielä toteutettavana. En ole koskaan edes kuullut tuollaisesta – voitko kertoa tarkemmin, että mikä se on? Kuulostaa mielenkiintoiselta :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 12:10h, 03 tammikuun Vastaa

    No nyt mä menin ihan sanattomaksi <3 Voi Emilia!! Mikä ihanuus oot, kun kirjoittelet näin kivoja kommentteja. Hienoa, että oot kulkenut matkan varrella mukana niin pitkään :) Kiiitos <3

  • Avatar
    Hanipupu
    Posted at 12:48h, 03 tammikuun Vastaa

    Voisitko kertoa mulle mitä sisustusblogeja seuraat kun kaipaisin kipeästi inspiraatiota ja mieluusti sellasia jotka postaa ees kerran viikossa.aattelin et sä osaat auttaa kun sulla on niin hyvä maku;-)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 20:24h, 03 tammikuun Vastaa

    Hävettää myöntää, mutta en seuraa yhtäkään sisustusblogia :D Ainoastaan välillä seurailen All you need white-blogia. Jos et ole sitä koskaan selannut niin kannattaa :p

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:56h, 05 tammikuun Vastaa

    En oo edellii kommentoija mutta Ymmärrän hyvin et haluut rajata sun yksityisasiat pois täältä :) jotenki syksyn tapahtumien perusteella oon tosi huojentunu ettet muuta yksin. Älä vaan kerro somessa mitää missä asut tms. Ootan innolla sisustus postauksia!! Kaikkea hyvää sinulle, Minja

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:09h, 05 tammikuun Vastaa

    Helpottavaan nähdä, että ymmärrät :) Mä oon sen oppinut, että oma turvallisuus täytyy somessa rajata selvästi erittäin tarkasti. En aio kertoa täällä mitään tarkemmin. Kiitos sulle paljon Minja ja niin ihana kuulla, että sä jo odottelet tulevia sisustuspostauksia :')

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 18:14h, 06 tammikuun Vastaa

    Muutatko tatun kanssa kun hän joulunakin luonasi vieraili? :) ymmärrän kyllä jos et halua vastata! Itselläni mieleen vain tuli että nykyinen poikaystäväni ei kyllä ilahtuisi jos exäni vierailisi juhlapyhinä luonani :'D mutta toisaalta oon kyl saanu sellasen kuvan, että olette muutenkin hyvisä väleissä :) kaikkea hyvää sulle ja salaperäiselle tyypille <3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 18:58h, 06 tammikuun Vastaa

    Olisi reilua vastata kaikkiin kommentteihin :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 19:00h, 06 tammikuun Vastaa

    En valitettavasti halua puhua tästä ainakaan vielä täällä tarkemmin :/ Sitä on tullut aikojen myötä varovaiseksi näiden yksityisyysjuttujen kanssa, joten täytyy pohtia mitä halua kertoa ja kuinka. Toivottavasti ymmärrät :) Haha ihana tuo salaperäinen tyyppi-nimitys :D Kiitos sulle tästä kommentista ja toivotuksesta <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 19:01h, 06 tammikuun Vastaa

    Häh? Mihin en ole vastannut :o Jos tarkoitat ylimmäisiä niin en ollut ehtinyt vastata niihin, kun vasta julkaisin. Vastaan kyllä kaikkiin kommentteihin :)

Post A Comment