Energistä viikon alkua Mun maanantai on alkanut niin hyvin, että tästä viikosta ei voi tulla kuin onnistunut! Huomasin tämän viikon postauksia suunnitellessani, että mulla on paljon jakamattomia puhelimen kuvia. Edellisestä koosteesta on vierähtänyt kohta toista kuukautta, joten eiköhän ole aika laittaa tekemiset myös tätä kautta ajantasalle:

instagram blog post

1. Joka päivä saa lukea kauheita uutisia maailmalta… #prayforparis 2. Matkalla Helsinkiin ja pysähdyksiltä täytyi napata aikaisen herätyksen vuoksi kuppi, jos toinenkin kahvia mukaan tuomaan lisäenergiaa. 3. Viime vuoden asukuvia katsellessa alkaa kyllä oikeasti jo pikkuhiljaa kaipaamaan lunta ja tuollaista talvista auringonpaistetta. Lumi sada jo! 4. Parisen viikkoa sitten perjantain suunnitelmat näytti tältä: Amarillon ruokaa ja kuulumisten vaihtelua Marjaanan kanssa

coffee house

Coffee Housessa aamupalalla. Vitsit, että tällaiset pienet kiireettömät hetket piristää arjen keskellä.

iphone moments

1. Helsingin reissulla tuli vielä viimeisenä päivänä pyörähdettyä Ikeassa. Mallihuoneet olivat uudistuneet viime käynnin jälkeen, joten katseltavaa ja inspiraatiota riitti. 2. Stockalta lähti matkaevääksi vadelman makuinen jättimacaron. Harmi vaan. että ulkonäkö petti tässä pahemman kerran… BUU. 3. Never Denimeihin tutustumista BikBokilla ja nämä siniset yksilöt lähti mukaan! 4. Viime viikolla treffailin Kristiinaa ja kuinka arvata saattaa niin molemmat olivat bloggaajina ensimmäisenä ikuistamassa kahvihetket. Kummankaan ei tarvitse selitellä kuvien ottamista, kun se tulee niin luonnostansa.

hotel breakfast

Tätä kuvaa on tullut kuolattua monen monta kertaa. Mikähän siinä on, että aamupala maistuu aina hotellissa paremmalta?

  instagram postaus

1. Mun uusi sängynpääty näyttää tältä Sain odotella tätä reilut kaksi kuukautta, mutta kyllä oli sen arvoista. Ihanan yksinkertainen, mutta teki makkarista heti kotoisamman. Oon suunnitellut tuohon päälle vielä pallovaloja. 2. Eilen oli burgeripäivä ja Panchon ruisversio saa kymmenen pistettä! 3. Rentoutumassa järven rannalla ja siihen tarkoitukseen kumisaappaat on parhaimmat kengät. 4. Voi näitä Forumin jouluvaloja – niin kauniita. Huomasin juuri tätä postausta kirjoittaessa, että onnistuin näköjään ikuistamaan tajuamattani muiden kuvaushetken vastapäisillä portailla.

Henri Lloyd

Nyt ei ole jäätymisestä pelkoa, kun on näin paksu pipo. Jopa mun äiti innostui tästä niin paljon, että uhkasi lainata sitä useammankin kerran.

iphone photos


1. Tämän yllätyksen yhdistelmä toimi niin hyvin, että jäi aivan harmittamaan suklaiden puolesta. En tiedä mitä ne oli, mutta niissä yhdistyi valkosuklaa, kahvi, pistaasipähkinät sekä mantelirouhe. Jos joku tunnistaa kuvasta niin kertokaa ihmeessä, että mistä mä löydän noita 😀 2. Popcorn-kakku valmistumassa. Tätä kuvaa ottaessa en ollut vielä täysin varma, että tuleeko lopputuloksesta edes mitään. 3. Marmorinen kylpyhuone. Jos saisin nyt mahdollisuuden rakentaa unelmien kylppärin niin se olisi kauttaaltaan tätä kuosia. 4. Miten jouluinen tunnelma ja katsokaa tuota pientä joulukuusen näköistä kasvia.

christmas shop
Bongasin eilen sattumalta pienen jouluputiikin keskustasta ja suunnittelin jo meneväni sinne vielä tällä viikolla tekemään viimeisiä koristehankintoja.

camel coat

marmor earrings

camel coat outfit

black furry camel coat blogs

Coat House of Brandon (gift) | Jeans Gina Tricot | Bag Michael Kors | Shoes H&M; | Fur scarf Vila (gift) | Bracelet Marc Jacobs
Huomaatteko kuvissa jotain uutta? Koko menee ja muuttuu kertaheitolla isommaksi tästä päivästä alkaen ♥ Katsotaan, että mitä kivoja muutoksia tänne vielä keksinkään. Koko ajan toivotumpaan suuntaan ollaan menossa! Tämä päivä on mennyt muutenkin blogijuttuja hoidellen ja kuvia räpsien – ensi viikolle on jälleen mukavia postauksia tiedossa.
Ennen niitä tulin kuitenkin esittelemään uusimmat asukuvat. Katsokaa tuota maisemaa… Ei ehkä uskoisi, että ylihuomenna on joulukuu? Kylmyys on saapunut, mutta kaipaisin sen seuraksi myös pikkusen lunta. Pidetään peukut pystyssä tulevalle viikolle ja tehdään siitä muutenkin huippu! xx

Ihanaa lauantaita tyypit Marraskuun viimeinen viikonloppu käynnissä! En malta odottaa, että päästään ensi viikolla aloittamaan joulukuu. Se on tunnetusti mun yksi vuoden lempikuukausista. Kuinkas moni teistä on muuten aloittanut tai jo mahdollisesti hoitanut joululahjojen ostamiset? Jos vielä jotain puuttuu niin ei hätää, nyt olisi tulossa vinkkiä kosmetiikkaan liittyen.
Mä lukeudun suoraan sanottuna kosmetiikkahulluksi (voi pojat, kun näkisitte mun kylppärin kaapit…heh) ja niitä tulee ostettua niin itse liikkeistä kuin netistä. Joulahjaksi hyvät vinkit pukinkonttiin tarjoaa verkkokauppa nimeltään Bangerhead. Sieltä löytyy kosmetiikkaa niin naisille kuin miehille. Bangerhead on siitä hyvä, että hintaluokka alkaa 5€:sta, joten mieluisan paketin saa edullisestikin. Mutta tarvittaessa löytyy myös hieman arvokkaampia juttuja – eli jokaiselle jotain.
Bangerhead lukeutuu mun yksiin suosikkiverkkokauppoihin, koska sieltä löytyy monia tuotteita, joita ei muualta saa. Tai ne ovat muualla arvokkaampia. Voit klikata ostoskoriin mm. Victoria’s Secretin tuotteet, theBalmin ja NYXin meikit, Essien kynsilakat sekä nämä:

real techniques brush

Super suosioon naisten keskuudessa nousseet Real Technique-merkkiset meikkisiveltimet. Bangerheadilta löytyy näistä laaja valikoima moneen eri tarkoitukseen. RT:n siveltimet on meikkitaiteilijan suunnittelemat ja niissä yhdistyy korkealaatuiset materiaalit sekä kaunis suunnittelu. Meikkisiveltimien harjakset ovat eläinystävällistä, synteettistä Taklon-kuitua ja varsi kevyttä alumiinia.

Real Techniques

Mä sain valita tuotteita testaukseen ja monien positiivisten palautteiden johdosta innostuin testaamaan näitä pinkkejä versioita. Takana on nyt melkein kaksi viikkoa jokapäivästä käyttöä, joten mielipiteitä on myös hieman ehtinyt syntyä. Eli laatu on ainakin yllättänyt mut toden teolla! Yhtäkään ”karvaa” ei ole tippunut vaan siveltimet tuntuvat jopa paranevan käytössä.

real techniques brushes

Puhumattakaan meikin lopputuloksesta, joka on täysin eri luokkaa verrattuna entisiin siveltimiin. Löytyy Blush Brush, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu poskipunan levittämiseen. Keskellä on Setting Brush, jota käytän pääsääntöisesti korostusvärien levitykseen. Viimeisenä on Stippling Brush eli tämä kaksikerroksinen harja soveltuu käytännössä mihin saan. Hätätilanteessa levittää jopa meikkivoiteen!

dipbrow

Pieni purkki, joka paketista löytyi on Anastasian Dip Brow Pomade, sävyssä chocolate. Tämä vedenkestävä kulmakarvaväri on kaiken suosionsa ansainnut. Pysyy jopa pitkänkin päivän paikoillaan, ei valu tai edes haalistu. Väriä ei tarvitse laittaa kuin pikkusen, joten pieni purkki tulee varmasti kestämään pitkään!

bkr

Mikäs se tämä söpöläinen on? Vesipullo, aivan oikein. Tämä julkisuuden henkilöiden käytössä tunnetuksi noussut bkr-merkkinen vesipullo. Kauneustuotteesta tämä ei mene, mutta vedenjuonti on äärimmäisen tärkeää ja nyt se onnistuu kauniista pullosta. Tämä on lasia, mutta kestävää sellaista ja käytössä sitä on suojaamassa silikoninen suoja. Tämä on sävyssä Cupcake.

Beauty Will Save The World

bkr bottle

Ja koska joulu on ilahduttamisen sekä lahjojen antamisen aikaa niin eiköhän laiteta lisää arvontoja pystyyn. Nimittäin  sulla on mahdollisuus voittaa tällainen bkr-vesipullo valitsemassasi värissä! Säännöt on jälleen kerran simppelit:

1. Lisää kommenttiboksiin toimiva sähköpostiosoitteesi.
Aikaa osallistua on viikko eli arvonta ratkeaa 04.12.2015 kello 00:00. Mukavaa lauantain jatkoa ja onnea skabailuihin

Takana on viisi tuntia koodailua, asettelua, sommittelua, fonttien vaihtelua, googlettelua ja muutoksia – nimittäin ulkoasu päivittyi eilen Ehdin jo blogin FB-sivuille sekä Snapchattiin kertoa pari varoituksen sanaa. Eli jos joku eilen ihmetteli vähän hassua lookkia niin selitys löytyy tästä. Oon pidemmän aikaa halunnut jotain uutta muuhunkin kuin banneriin ja nyt se jotain löytyi. Ensimmäistä kertaa kokeilin ostaa ulkoasun ja näin rahoitin samalla toisen ihmisen työtä – kätevää, eikös? Ulkomailla näin on toimittu kuulemma jo pidemmän aikaa. Kuitenkin nyt on tyylikkäämpi, yksinkertaisempi ja ammattimaisempi lopputulos. Vitsit, että mä t-y-k-k-ä-ä-n tästä!
Pientä hienosäätöä täytyy vielä tehdä mm. kuvien koon suurentamiseen sekä täytyy ottaa yhteyttä IT-osastolle, nimittäin onnistuin jollain ihmeellä poistamaan Indiedaysin ylöosat… Noh, kyllä se tästä pikkuhiljaa. Tällainen pienikin muutos teki mut niin innokkaaksi, että hyvä kun pysyin paikoillani. Vaikka bloggaaminen on aina kivaa niin nyt on entistä vauhdikkaampi draivi päällä.

blogin uusi ulkoasu.bmp

Ajattelin kertoa pari hyödyllistä step by step-vinkkiä. Eli blogin yläreunaan saapui main menu, josta löytyy blogin tärkeimpiä juttuja.
ABOUT ME-kohdasta saat lisätietoa blogin kirjoittajasta eli siellä on kerrottu, että kuka mä oon. Sen alapuolelta löytyy Contact-kohta, josta saat kopioitua yhteydenottoa varten mun sähköpostiosoitteen.
CATEGORIES-kohdasta löytyy kaikki blogin pääalueet. Näitä klikkaamalla löydät kaikki postaukset, joissa aihealue esiintyy.

FOLLOW-painikkeesta pääset kätevästi seuraamaan mun blogia Bloglovinin tai Blogkeenin kautta.
SOCIAL MEDIA-kohdasta löytyy suorat linkit mun Instagramiin, blogin Facebookkiin, Wehearttiin, Pinterestiin jne. Katsotaan, jos lisäisin sinne hetken päästä enemmän kohtia.
OUTFITS-kohta on viimeinen ja sitä klikkaamalla saat kaikki blogini asukuvat näkyviin uusimmasta vanhempaan.

new layout blog

Bloggerin kautta seuraaville löytyy edelleen tuttu sivupalkki blogin reunasta. Sen alapuolelle ilmestyi myös Follow by email-kohta, eli jos et halua luoda mitään tilejä niin ilmoitukset uusista kirjoituksista saa nyt näppärästi suoraan spostiin.
follow me.bmp 
Postauksien loppuun tuli ehkä kaikista radikaaleimmat päivitykset. Sinne ilmestyi nimittäin jakonapit! Eli jos joku mun postaus on mielenkiintoinen tai haluat kaverisi lukevan mun kirjoituksen niin pystyt jakamaan sitä eri somekanavissa.

furry jacket outfit1

Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä uudesta lookista? Ja jos teille tulee jotain huomautettavaa tai ongelmia niin kertokaa niistä myös.

Yhteistyössä Indiedays ja M&M;’s

M&M's

Nyt on startannut kirjaimellisesti syötävän herkullinen Indiedaysin ja M&M;’sin kampanja Nämä kauppojen hyllyiltä mahdollisesti tutuiksi tulleet suklaapisarat (kutsuin näitä pienenä tällä nimellä) maistuvat parhaimmalta jaettuna. Meille mukana oleville bloggaajille heitettiin tehtäväksi jakaa karkit erilaisissa tilanteissa sekä esitellä omat reseptimme.

M&M's kampanja

Mä päätin jakaa näitä kaikille mun vapaapäivän aikana tapaamilleni ihmisille. Olisin halunnut aloittaa aamun yllättämällä postinkantajan pienellä karkkitarjoilulla, mutta lakon vuoksi hän ei tullut ollenkaan… Sen sijaan treffailin ihanaa Kristiinaa kaupungilla, joka sai multa heti oman pussin.

M&M's peanut

M&M's brownie

Naapuri sai herkuteltavakseen keltaisen pähkinäisen sekoituksen. Harmi, kun koko rappui ei tajunnut olla tuolloin paikalla. Olisin voinut jakaa hyvää mieltä karkkipussien kanssa melkein jopa ovelta ovelle 😀

M&M's karkit ohje

Kristiina

Se on hassua nähdä, että miten niinkin pienet jutut kuin herkkuyllätykset saavat ihmiset iloisiksi. Tähän kampanjaan sopiikin hyvin tunnuslause: jakamassa hyvää

movie night

popcorn kakku

Kuinka moni tykkää poppareista? Tässä on nimittäin nyt kokeilemisen arvoinen vinkki! M&M;’s karkit maistuu parhaalta suolaisen kanssa ja esimerkiksi leffaeväänä nämä molemmat toimii hyvin yhdessä. Mun oli myös pakko testata ulkomailla suosioon noussutta popcorn-kakkua. Tätä puolestansa tarjoilin äidilleni, joka ei normaalisti edes syö popcornia. Hieman uhkapeliä, mutta  äiti yllättyi positiivisesti makean kakun lopputuloksesta.
Tarvitset normaalin kokoiseen kakkuvuokaan:
1,5 pussia popcornia
M&M;’s karkkeja
Vaahtokarkkeja
70 g voita
Ensimmäisenä sekoita samaan kulhoon popcornit ja M&M;’s karkit. Sulata isolla paistinpannulla voi, jonka jälkeen lisää joukkoon vaahtokarkit. Sekoita seosta niin kauan, että se alkaa muistuttamaan vaaleanpunaista sulanutta hattaraa. Lisää joukkoon popcornien ja karkkien yhdistelmä. Sekoita lisää. Voitele kakkuvuoka ja painele seos sinne öljytyin käsin. Muista öljytä käsiä useasti, koska seos on todella tahmeaa. Laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mutta parhaimmalta maistuu yön yli jähmettyneenä. Ennen tarjoilua irrota veitsellä kakkua irti vuoasta, jolloin se ottaa ilmaa allensa ja irtoaa helpommin. Ripottele päälle vielä koristeeksi M&M;:s karkkeja.

M&M's karkkeja

Brownie ohje1

Vapaapäivän toiselle kahvitteluhetkellä leivoin karkkien lisäksi jaettavaksi suussa sulavaa M&M;’s brownieta.
Tarvitset:
200g tummaa suklaata
M&M;’s karkkeja
100g voita
3 dl sokeria (puolet voi olla fariinisokeria)
2 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunia

Sulata vesihauteessa suklaa ja voi. Lisää joukkoon sokeri, vehnäjauho ja kananmunat koko ajan sekoittaen. Ripottele sekaan myös kourallinen karkkeja. Levitä seos vuokaan ja paista uunissa 170 asteessa noin puoli tuntia. Koristele brownie vielä karkeilla.

M&M's suklaa

Tiedän, että teillekin maistuisi nämä suklaapisarat, joten eiköhän olisi arvonnan aika Teillä on mahdollisuus voittaa noin 30€:n arvoinen M&M;’sin tuotepaketti, joka sisältää 12 pussia valitsemaasi  versiota eli suklaata tai pähkinää. Karkkeja on yhdessä pussissa aina 165 gramman edestä eli yhteensä niitä tulee kokonainen laatikko!
Säännöt on yksinkertaiset:
1. Kerro kommentissasi, että kumpiko maku on sun mieleen: suklaa vai pähkinä. Sekä kenen kanssa jakaisit pussit?
2. Lisää kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite.
Aikaa osallistua on viikon verran eli skaba päättyy 04.12.2015. Onnea matkaan!
Vinkki: Kannattaa käydä myös tykkäämässä M&M;’sin Facebook-sivuista, koska sieltä löytää lisää näitä herkullisia juttuja ja arvontoja.