Valkoisia uutuuksia keittiössä

Hei Musta tuntuu, että oon viimeiset pari viikkoa juossut töiden, ystävien ja kodin välillä. Tekemistä ei ole ainakaan puuttunut, mutta sen vuoksi täällä blogissa mennään rennommalla meiningillä eteenpäin. Voi sitten taas syksyllä painaa täysillä blogin kanssa :-) Kuten sanoin niin kotona on tullut oltua ja nyt, kun on selkeytynyt kunnolla tarvitsemani huonekalut niin oon päässyt sisustuksen makuun. Ja ai, että oon innoissani!! Vaikka mitä täytyy vielä hankkia, mutta pikkuhiljaa yritän bongailla niitä ja esitellä sitä mukaa myös täällä.

IMG_1000s

Yhdet isoimmista hankinnoista oon jo tehnyt, nimittäin tilasin Sotkan nettisivuilta itselleni valkoisen korkeakiiltoisen keittiöpöydän sekä kävin hakemassa Jyskistä neljä keittiötuolia. Nettiä selaillessa ei tullut vastaan yhtäkään omaa silmää miellyttävää keittiöryhmää, joten päätin koota sellaisen itse yksittäisistä tuoleista ja pöydästä. Lopputulos näytti yllättävän kivalta

IMG_1014s
IMG_1002d

Valkoista, valkoista ja vielä kerran valkoista – Siitä mä tykkään! Sisustuksesta löytyy lisäksi beigeä ja puun sävyä, joka tulee esille ruokapöydän päällä olevista tableteista. Pöydässä tykkään eniten sen korkeakiiltoisesta pinnasta ja klassisen simppelistä muodosta. Sen seuraksi sopii taas vähän erikoisemmat tuolit ja niissä mun huomio kiinnittyi ensimmäisenä suloisiin jalkoihin. Vaikka kuvien perusteella ei uskoisi niin ne on todella tukevat! Hintaa pöydällä oli noin 150€ sekä neljällä tuolilla yhteensä noin 200€.

IMG_1020d

IMG_1021s

Nyt mä suuntaan vielä illaksi töihin ja sen jälkeen jatkan kommentteihin vastailua sekä taidan vähän suunnnitella uudistuvaa ulkonäköä! Ai niin ja moni teistä on saattanut huomata tällä sivulla pyörivän Indiedaysin järjestämän lukijatutkimuksen. Vastailkaa siihen niin saadaan kehitettyä tästä blogista entistä mieluisampi teidän antamien ideoiden/palautteiden perusteella. Tutkimukseen pääsee myös suoraan täältä.
Mutta mitäs sanotte näistä? Entä kiinnostaako teitä jatkossa nähdä, että kuinka mun sisustusprojekti etenee? 

89 Comments
  • Avatar
    Peppi
    Posted at 13:00h, 30 heinäkuun Vastaa

    Oi että onpa ihanat tuolit! Näyttää niin mukavalta istuakin. Todellakin kiinnostaa kaikki sisustusjutut, lisää niitä :-) ♥

    http://aboutmylife-peppi.blogspot.fi/

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 13:04h, 30 heinäkuun Vastaa

    Voi kuinka ihana nähdä Peppi sun pitävän niistä :) Yllätyin itsekin, että niissä oli niin hyvä ja tukeva istua! Hei pistetään tämä korvan taakse, nimittäin näitä on varmasti luvassa lisää ;-) ♥

  • Avatar
    Essi
    Posted at 13:14h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihanalta näyttää, niinkuin aina kaikki sun sisustushankinnat! :-) Valkoinen on sisustuksessa niin kaunis. Eli rivien välistä voikin lukea, että ehdottomasti lisää sisustusjuttuja aina kun vaan tulee jotain postattavaa! :> Rakastan sun blogia!

    essi-bltn.blogspot.fi

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 13:20h, 30 heinäkuun Vastaa

    Vau ihanan näköstä!♡
    -Elisabet

  • Avatar
    Sinituuli
    Posted at 13:31h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihanan raikkaan näköistä!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 13:31h, 30 heinäkuun Vastaa

    Kuinka mukavasti sanottu :) Niin on! Se on niin puhdas ja toimiva väri – Ehdottomasti lemppari ja siihen kylkeen vielä beigeä niin toimii :-) Oi joo ja mikä kiva piristys loppuun, kiitos tästä Essi <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 13:33h, 30 heinäkuun Vastaa

    Kiitos kovasti :) Nämä miellyttää myös mun omaa silmää ja jotenkin niin mun näköiset, että onneksi ne löytyi <3

  • Avatar
    Dansku
    Posted at 13:44h, 30 heinäkuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia! Niin ihanan näköistä❤️❤️❤️❤️

    http://www.ravivaistoja.hevosblogit.fi

  • Avatar
    Emilia
    Posted at 14:09h, 30 heinäkuun Vastaa

    Onpa aivan ihanan näköistä <3 niin ihanan valoisaa ja raikasta muutenkin :)<3 ehdottomasti lisää näitä!! :)

  • Avatar
    Cami - Fun, Fitness and Fashion
    Posted at 14:13h, 30 heinäkuun Vastaa

    Saahan sitä postailla niin harvakseltaan kuin haluaa, vaikka kieltämättä oon tottunut itsekin sun aktiiviseen postaustahtiin :) Tosin jos ei ole aikaa niin en haluaisikaan mitään "täytepostausta" vaan mieluummin odottelen sitten.

    Kivan näköistä eikä ole liian sisustuslehtimäistä tai väritöntä vaikka onkin valkoista (ja paljon ♥). Meillä on kotona pääosin kaikki tummaa, mutta tällä hetkellä kaiken vaihtaminen ainakin edes vähän vaaleampaan olisi liian suuri projekti :)

  • Avatar
    Ansku k
    Posted at 15:03h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihanan näköstä ja kiinnostaa nähdä♥

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 15:15h, 30 heinäkuun Vastaa

    Pakko sanoa, että kokovalkoinen sisustus on kyllä maailman tylsintä ikinä. Näissäkään kuvissa ei huonekaluja melkein erota toisistaan… Tulee vain sellaiset vibat, ettei kodin omistajalla voi olla minkäänlaista persoonallisuutta tai omaa sisustusmakua – se on kuin kopio niistä tuhansista muista kokovalkoisista kodeista, samoine huonekaluineen ja sisustuselementteineen.

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 15:45h, 30 heinäkuun Vastaa

    Valkoinen väri tekee sisustuksesta kieltämättä kivan raikkaan! Kiitti sulle paljon :')

  • Avatar
    Anne H
    Posted at 16:02h, 30 heinäkuun Vastaa

    Tosi kivat löydöt ja sisustuspostaukset kiinnostaa kaikista eniten! :) Itsekin viihdyn valkoisen ja muutenkin harmonisten sävyjen keskellä :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  • Avatar
    inka
    Posted at 16:09h, 30 heinäkuun Vastaa

    Lisää näitä ehdottomasti! :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 17:21h, 30 heinäkuun Vastaa

    ompas raikkaan näköistä! tosi kivan näköinen ruokailuryhmä! :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 17:33h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihan täydellinen pöytä ja tuolit, mäkin haluun! <33

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 17:40h, 30 heinäkuun Vastaa

    Suuret kiitokset sulle Dansku:) Hyvä juttu, että nämä on mieluisia myös sulle <3!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 17:41h, 30 heinäkuun Vastaa

    Voi Emilia, kiitos <3 Piristävää kuulla, että täällä näkyy raikkaus! Sitä mä toivoinkin:) Ja sisustuspostauksia tulee jatkossa lisää :)<3

  • Avatar
    Anni
    Posted at 17:53h, 30 heinäkuun Vastaa

    Todella ihana näköiset yhdessä!:-) mistä muuten noi tabletit on?:)

  • Avatar
    fashion eXplosion
    Posted at 18:19h, 30 heinäkuun Vastaa

    noi tuolit on vaan niin superhienot ! :) ihanalta näyttää! <3

  • Avatar
    Sanna
    Posted at 20:43h, 30 heinäkuun Vastaa

    Mikä toi sun ikean sohvan mallin nimi on? :) onko pysynyt hyvänä? Tarkoitan tällä sitä että onko esim istuntyynyt kärsineet paljon käytössä tms. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

  • Avatar
    Suvi
    Posted at 20:44h, 30 heinäkuun Vastaa

    Moi!
    Voisitko joskus esitellä lempi kynsilakat? Kiinnostaisi mikä se oranssi kynsilakka mikä vilahtelee usein kuvissa :)

  • Avatar
    Nelli
    Posted at 21:19h, 30 heinäkuun Vastaa

    ihana keittiö – niin valoisa ja avara ♥ taidan ottaa sun kämpän sisustuksesta mallia kun joskus muutan omaan kotiin :-D asutteko muuten vielä tatun kanssa yhdessä?

  • Avatar
    Taru Ojalehto
    Posted at 22:35h, 30 heinäkuun Vastaa

    Voi kun kivan näköinen :) Ja laita vaan jatkossakin päivitystä sun sisustusprojektista ;)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:44h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihanat ostokset<3
    T. Meri

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:24h, 30 heinäkuun Vastaa

    Voih :/ Joo kyllä mä ajattelin syksyyn päin mennessä palata takaisin samaan rytmiin! Itseäkin miellyttää eniten jokapäiväinen kirjoitustyyli :) Mut en tykkää itse yhtään noista täytepostauksista, kun niissä katoaa jotenkin blogin idea :s

    Aww kiitos! Se oli kivasti kuvailtu :) Niinpä ♥ Valkoinen on niin mun juttu enkä varmaan tuu koskaan kyllästymään. Oi kuulostaa hyvältä, onnea teille projektiin!:)

  • Avatar
    Jenna
    Posted at 23:29h, 30 heinäkuun Vastaa

    Tosi raikkaan ja ihanan näköistä. <3 Ehottomasti jatkossa lisää myös näitä sisustusaiheisia postauksia. :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:35h, 30 heinäkuun Vastaa

    Vautsi kiitoksia sulle kovasti:) On ilo kuulla näin monen tykkäävän sisustuspostauksista..♥

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:38h, 30 heinäkuun Vastaa

    Se on niin makuasia :) Mun mielestä valkoinen sisustus on taas kaunis ja puhtaan näköinen! Eikä valkoinen sisustus merkitse sitä, että sisustaja olisi tylsä tai hän ei olisi persoonallinen vaan se on yksi sisustusmuoto (: Joku tykkää ja joku ei, mun mielestä valkoinen toimii älyttömän hyvin! Kiitos sulle mielipiteestäsi :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 23:40h, 30 heinäkuun Vastaa

    apua mikä sattuma! :-D oon muuttamassa ihan piakkoin ja mulle tuli vasta toi samainen pöytä. sotkasta JA muutama päivä sitten kattelin kaupassa noita tuoleja! toisaalta aidot on aina aidot (vitra) mutta opiskelijakämppään nuo olis ihan passelit :-) tyylikkäät ja hyvät istua. sulla on kyllä tosi kaunis koti ja sun blogia on ilo seurata!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:41h, 30 heinäkuun Vastaa

    Iso kiitos sinne sulle Anne :) Mua kans! Sisustuspostauksista saa niin paljon inspiraatiota irti ja niistä on hyötyä varsinkin, jos on vähänkin samanlainen maku sisustuksen suhteen :')

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:44h, 30 heinäkuun Vastaa

    Jei, ehdottomasti tulee! Näitä on nimittäin myös tosi kiva toteutella :))

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:44h, 30 heinäkuun Vastaa

    Oih kiitos :) Ja mukava nähdä sun tykkäävän! Oon kyllä kans tosi tyytyväinen tähän kokonaisuuteen (:

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:46h, 30 heinäkuun Vastaa

    En voisi olla enempää samaa mieltä :) Teillä lukijoilla on selvästi samanlainen maku kuin mulle <3!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:46h, 30 heinäkuun Vastaa

    Hei vitsit miten kiva kuulla (: Mä kans yllätyin, kun ne mätsää noin hyvin yhteen! Tabletit on ostettu Ikeasta :>

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:50h, 30 heinäkuun Vastaa

    Sanos muuta :) Omalla tavallansa niin tyylikkäät! Kiitos paljon ihana <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:51h, 30 heinäkuun Vastaa

    Sen nimi on Ektorp ja mulla on samaan sarjaan myös rahi sekä iso lepotuoli :) On pysynyt tosi hyvänä! Pestä saa noin neljän kuukauden välein ja siitä huolimatta pysyy hyvässä kunnossa. Suosittelen lämpimästi :')

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:55h, 30 heinäkuun Vastaa

    Joo voisin :) Kirjoitetaan idea ylös! Se on Essien ja sävyltään Braziliant :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 23:56h, 30 heinäkuun Vastaa

    Ihana Nelli :) Voi kiitos! Piristävää saada tällaista palautetta sisustuksesta ♥ Ei asuta enää vaan mä asun tässä yksin (:

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 00:01h, 31 heinäkuun Vastaa

    Kiiiitos paljon Taru :) Joo voisin kyllä! Näistä postauksista näytetään selvästi pitävän paljon (:

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 00:03h, 31 heinäkuun Vastaa

    Kiitos tuhannesti Meri :)! Oot kyllä niin aktiivinen lukija, että pakko kiittää vielä tässä <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 05:59h, 31 heinäkuun Vastaa

    Thanks! Raikkaus on mulle tosi tärkeää sisustuksessa ja tykkään valkoisen puhtaasta linjasta :) Taidan laittaa näitä jatkossakin toteutukseen <3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 11:42h, 31 heinäkuun Vastaa

    Onpas ihanan näköset! ♥

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 11:47h, 31 heinäkuun Vastaa

    Ei vitsi mul on tollanen samanlainen tuoli mun kirjotuspöydän tuolina ja oon ollu tosi tyytyväinen! Kun "pehmustekin" on tekonahkaa niin sen saa helposti ja huolettomasti pyyhittyä tarpeen tullen :)

  • Avatar
    Venla Sofia
    Posted at 14:29h, 31 heinäkuun Vastaa

    Oli tosi ihanan näkönen kokonaisuus! Yksinkertaisesti niin yksinkertaisen kaunista ;)

  • Avatar
    Emmi
    Posted at 14:34h, 31 heinäkuun Vastaa

    Kuinka tärkeää yleisesti ottaen materia on sulle? Kuinka valitset tavarat ja tuotteet jotka ostat? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:38h, 31 heinäkuun Vastaa

    Hei tiiätkö yhtään mitä nykypäivänä voi ostaa 3v tytölle lahjaksi? Tuntuu ettei pysy enää perässä mistä ne ton ikäset tykkää :D ja entäs veljelle joka täyttää 14 :D ?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:52h, 31 heinäkuun Vastaa

    Oi, onpa kivat tuolit. Tollaset kelpais mullekin :)
    Oon lukenut blogiasi jo puolisen vuotta, mutta kommentointi on jäänyt tosi vähäiselle. Tuntuu että se jotenkin aina puhelimen kanssa takkuaa :(. Haluan kuitenkin yrittää tsempata tässä ja kommentoida useammin, koska mun mielestä on ihanaa kuinka paljon näet vaivaa tämän blogin eteen ja yhtä ihana on se tapa, jolla vastaat kommentteihin. Huomaan että luet kommentit ajatuksella ja vastaat aina tosi mukavasti.
    Aliisa

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 18:16h, 31 heinäkuun Vastaa

    ei ei ei ja ei.

    valkoinen on ok, mutta liika on liikaa. mun mielestä jotain väripilkkuja täytyy olla! ja todellaki jotain muuta ku puun väriset tabletit. valkoinen koti näyttää kliiniseltä sairaalalta ja tylsältä. siltä, että se vois olla kenenkä tahansa koti. ei kerro asujasta juuri mitään.

  • Avatar
    Eerika
    Posted at 21:55h, 31 heinäkuun Vastaa

    Onpa niin mageen näköinen yhdistelmä noi tuolit ja pöytä! Pystyikö tuoleja ostamaan ihan yksittäin ja paljonko maksoivat kpl? Kävin nimittäin just yhdessä oikeen laatu sisustusliikkeessä, missä oli tismalleen samannäköisiä tuoleja ja jäin harmittelemaan todella kovaa hintaa :D Nämä sun sisustuspostaukset on aina ollu mahtavia, saa ihanaa inspiraatiota! :) <3

  • Avatar
    Enni
    Posted at 23:20h, 31 heinäkuun Vastaa

    Oi, onpa kivat tuolit! :) tuo valkoinen kyllä tekee ihanan avaraksi huoneet. itekin pitäis ruokailuryhmä ostaa, joten taidanpa harkita myös samanlaisten tuolien ostamista.

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 10:48h, 01 elokuun Vastaa

    ihana postaus! :) btw mitä itseruskettavaa käytät?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:53h, 01 elokuun Vastaa

    Tosi ihanat kalusteet ! :) Asuntosi näyttää olevan ihanan valoisa ja kotoisa <3 Haluan samanlaisen asunnon kun muutan omilleni :D

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 23:07h, 01 elokuun Vastaa

    Mikset julkassu elämänohjeita-postauksen kommentteja?:o

  • Avatar
    Taina Liekari
    Posted at 09:45h, 02 elokuun Vastaa

    Juu, ehdottomasti lisää sisustusjuttuja, inspiraatiota kaivataan =)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 13:24h, 02 elokuun Vastaa

    Tosi hienot tuolit ja tosi hienoja kuvia. Mikä kamera sulla on? Vähänks kiva YouTube kanava myös!!!

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 20:37h, 02 elokuun Vastaa

    Moi Saija! Mullois sulta hieman kysyttävää. Elikkäs sillon kun olit siellä viking grace cruisella niin millasta siellä laivalla oli? Siis oon kuullu et se on ns viihdelaiva niin mitä se käytännössä sit meinasi? Soiko siellä tyyliiiin musat pitkin päivää ja oli bile meininki..?:D ja kävitkö siis ihan maissa tukholmassa? Oliko siellä Tukholmasssa se VS liike ? Poikkesiko se miten paljon sen laivan liikkeen valikoimasta ja oliko laajempi valikoima kuin tukholmassa? Jaja mitäs muuta..no tuossa tais olla nyt kysymyksiä ihan riittävästi näin yhdelle kertaa:D ISO KIITOS jo etukäteen ! :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:52h, 02 elokuun Vastaa

    Niin rakastan näitä sisustukseen liittyviä aiheita <3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:53h, 02 elokuun Vastaa

    Niin rakastan näitä sisustukseen liittyviä aiheita <3 sulla on hyvä maku!

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 08:50h, 03 elokuun Vastaa

    Eieieii ooo todellista se mun kommentti ei sit tullu tänne,:/:/:/kyselin sulta siitä risteilystä kun oon itsekkin lähdössä parin vkon päästä

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:24h, 03 elokuun Vastaa

    Haha mitä :-D Miten voi olla tällainen sattuma! Huippua, että löytyy lukijoita joilla on tismalleen samanlainen maku kuin mulla. Voi vitsit nuo sopii sinne varmasti ja menee ainakin niin kauan kuin pääset ostamaan Vitrat :-) Aww kiitos kovasti, mukavaa nähdä että ilolla seurailet (:

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:33h, 03 elokuun Vastaa

    Vitsit, kun kiva nähdä sun tykkäävän, kiitos tästä ♥ :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:34h, 03 elokuun Vastaa

    Voi tämä toimii siinä tarkoituksessa myös tosi hyvin :) Joo sanos muuta! Kerran jo pyyhin yhtä tuolia ja tosi näppärästi se muuttui puhtaaksi. Eli on myös helppohoitoiset tuolit =)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:36h, 03 elokuun Vastaa

    Kiitos paljon :) Ja oon niin samaa mieltä! Veit kyllä sanat mun suusta ja juuri tätä yksinkertaisuutta mä suosin sisustuksessa ;>

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:38h, 03 elokuun Vastaa

    Ei se niin tärkeää olisi, että eläisin pelkästänsä sillä :) Tai shoppailisi joka päivä. Mutta valitsen tuotteet yleensä ulkonäön, ajattomuuden ja kestävyyden mukaan. Pyrin ostamaan ajattomia juttuja, jotka on muodissa pitkään :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 09:50h, 03 elokuun Vastaa

    Mun sukulaisen 3v. tyttö tykkää ainakin älyttömästi Minions-tuotteista :D Eli niitä löytyy kaikenlaisia leluja ja pehmoleluja melkein jokaisesta kaupasta :) Sitten myös toimivia juttuja on esimerkiksi muovailuvaha, sellaiset sormivärit, nukke, lasten korut, leikkipuhelin sekä kaikki prinsessajutut :) Veljelle joku peli, jos hän omistaa konsolin, vyö, vaatteita, lompakko, leffa yms. Toivottavasti tästä oli edes vähän apua :)!

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:17h, 03 elokuun Vastaa

    Eikö olekin:) Yllätyin positiivisesti, kun istuin niihin! Niin mukavat ja tukee kivasti selkää :) Voi ei, se ei haittaa. Ymmärrän, että ihmisillä on kiire ja varsinkin kesällä sitä ehtii tosi vähän istua koneella :s Mutta ihana kuulla, että sä ajattelet noin ja jos vain pystyt kommentoida useammin niin oon siitä enemmän kuin iloinen :) Mun mielestä kommentteihin vastaaminen on tärkeää ja mä ainakin henkilökohtaisesti tykkään siitä :) Kiitos sulle näin mukavasta palautteesta<3

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 10:32h, 03 elokuun Vastaa

    kyllä tuolla ylempänä on joku risteilykommentti.

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:39h, 03 elokuun Vastaa

    Kyllä multa löytyy beige täältä väripilkkuna :) Se ei vaan näy näissä kuvissa. Mun mielestä tämä koti kertoo paljon musta ja mä rakastan valkoista sisustusta. Se on puhdas ja yllättävän toimiva väri :) Mutta se on niin makuasia. Joiden mielestä se on sairaalamainen, mutta tärkeintä että itse pidän (:

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:41h, 03 elokuun Vastaa

    Kuinka kiva kuulla myös sun Eerika tykkäävän :) Noita tuoleja myytiin kahden kappaleen pakkauksissa, mutta periaatteessa silloin kun ne oli tarjouksessa niin tuolit oli 50€/kpl. Eikä :s Nämä oli onneksi aika edulliset, kun oli joku kampanja menossa. Mahtavaa, että sä oot pitänyt näistä ja näitä tulee varmasti jatkossa lisää =) <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:42h, 03 elokuun Vastaa

    Veit sanat mun suusta:) Nuo on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kauniit ja tosi tukevat! Voih suosittelen kyllä – Et tuu katumaan näiden ostamista :p

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:44h, 03 elokuun Vastaa

    Kiitoksia kovasti (: Käytän For All My Eternityn suihkutettavaa itseruskettavaa! Paras, jota oon koskaan testannut :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:49h, 03 elokuun Vastaa

    Wau kiitoksia :) Ja hyvä juttu, että mun sisustusmaku iskee näin paljon suhun! Oon niin otettu näistä kommenteista :) <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:50h, 03 elokuun Vastaa

    Sen postauksen kommenttien julkaisemisessa on jotain ihme vaikeuksia. Julkaisen ne, mutta ne ei ilmesty postaukseen ja taas hetken päästä ne odottaa julkaisua… Äärgh :/

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:52h, 03 elokuun Vastaa

    Ihana kuulla tämä! Täytyy siis laittaa sisustuspostauksia jatkossakin tulemaan :p

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:56h, 03 elokuun Vastaa

    Suuret kiitokset sinne päin tästä kommentista :) Mulla on Canon EOS 1100D! Ja Youtubea en kovin usein päivittele, mutta hyvä juttu että se on myös mieluinen :')

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:58h, 03 elokuun Vastaa

    Niinkö? Voi täytyy sitten alkaa toteutella näitä jatkossakin vähän useammin ja nyt se onnistuu helposti, kun on tehtävä uusia hankintoja tänne :) <3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:59h, 03 elokuun Vastaa

    Aw kiitos Anonyymi tästä kommentista:) Ihana piristys alkavaan päivään<3

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:07h, 03 elokuun Vastaa

    Laivalla oli tosi hauskaa :) Rento tunnelma ja musiikki soi baareissa ja clubeilla käytännössä koko päivän, mutta välillä oli tapahtumia esimerkiksi lapsille :) Ja joo yövyttiin yksi yö Tukholmassa hotellissa. Siellä on oma VS:n liike, joka on laivan kanssa täysin samanlainen. Valikoima on yhtä laaja ja kokoluokka on myös sama :) Kysy ihmeessä, jos tulee vielä jotain niin yritän vastailla parhaani mukaan! :)

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 11:15h, 03 elokuun Vastaa

    Joo kyllä se tuolla on :) Se on vaan eksynyt Jennan kommentin perään eli kannattaa vähän selailla. Sieltä se tulee vastaan (:

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:07h, 03 elokuun Vastaa

    Okei.:) Kuuluko Tukholman vs liikkeen valikoimaan alusvaatteet? Ja oliko hintaluokka suunnilleen sama? Ja eihän tukholmassa ole kahta vs liikettä?:D sijaitsiko se keskustassa vai missä, että oliko helppo löytää? Entä syöntipaikat tukholmassa, mitä suosittelet ja missä te kävitte syömässä siellä? :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:10h, 03 elokuun Vastaa

    Mistä tuota ruskettavaaa olet ostanut ja onko kallis?

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 14:11h, 03 elokuun Vastaa

    Niinpäs näköjään olikin,::)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 09:38h, 04 elokuun Vastaa

    Heiiii miekin haluaisin ideoita 30-v naiselle lahjaksi?!! Ois jo loppuviikosta ja vaikee keksii…

  • Avatar
    Jenna
    Posted at 16:01h, 07 elokuun Vastaa

    Todella kauniit tuolit! :)

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:12h, 15 elokuun Vastaa

    Harmi kun et ole vieläkäään vastannut tuohon…:(

  • Avatar
    Anonyymi
    Posted at 22:14h, 15 elokuun Vastaa

    Olisi ihan jees tietäää tosiaaan mistä olet kyseisen ruskettavan ostanut. Vai etkö vaan oo muistanu vastaa..?:/

  • Avatar
    Saijis
    Posted at 10:19h, 16 elokuun Vastaa

    Se on Tanstoresta ja maksaa noin 40€. Suihkutettavien ja itse levitettävien välillä saattaa olla hintaeroa :)

Post A Comment