Fashion tips for winter

Tähän postauksen alkuun on ihan ensimmäisenä pakko omistaa teille jättimäiset kiitokset! Mun blogivihko täyttyi nimittäin kahdella kokonaisella sivulla täyteen uusia postausideoita, vinkkejä yms. Saatte nostaa hattua itsellenne – Kiitos Alan heti huomenna aamulla toteuttaa ensimmäistä teiltä tullutta toivetta, mutta sinä ennen mennään kuitenkin vielä mun idealla:

vinkit

Nimittäin varmaan moni myös teistä on huomannut, että tähän aikaan vuodesta pukeutuminen ja kiinnostus siihen alkaa ”tökkiä”. Samat talvitakit ja kengät on päällä päivittäin, ulkona on välillä plussan puolella ja taas välillä jääkylmä niin ettei tiedä montako kerrosta laittaisi vaatteita päälle, kaikki vaatteet tuntuu olevan jo nähtyjä. Eikä asiaa auta enää yhtään se, että vaatekauppoihin alkaa ilmestyä toinen toistaan herkullisempia sekä houkuttelevia raikkaita kevät vaatteita Alkaako kuulostaa tutulta? Ei hätää! Mä innostuin tämän inspiroimana listaamaan teille omia vinkkejä, joista on toivottavasti mahdollisimman monelle teistä apua aamuisissa vaatekriiseissä yms.
Leiki ruutukuosilla. Mä itse löysin tämän kyseisen kuvion vasta tänä talvena ja kieltämättä vähän harmittaa, että en oo koskaan aikaisemmin tajunnut kokeilla sitä huiveissa. Jos villiksi haluaa heittäytyä niin miksei ruutua voisi hyödyntää myös takeissa?
Vaihtele housuja. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta jotenkin sitä huomaamattaan näin talvella kangistuu käyttämään niitä samoja perus luottofarkkuja. Itse rohkenin taas pitkän ajan jälkeen vetäisemään nahkahousut jalkaan ja vitsit miten ison muutoksen ne tekikään simppeliin asuun!

t1-001

Yhdistele raitaa. Tämä klassisen simppeli kuvio toimii oikeasti milloin vaan, missä vaan. Oli kyseessä takki, paita, huivi tai ihan mikä vaan niin tämä kuvio on muodissa aina. Raitaa ei tarvi yhdistellä yksinkertaisesti mustan ja valkoisen kanssa vaan muhun itseen iskee tällä hetkellä ainakin enemmän kuin hyvin mustavalkoisen raitapaidan ja kamelitakin yhdistelmä (kuvittelen jälleen mielessäni, että miten monta eri asua näistä saisikaan koottua)
Uskaltaudu vaihtamaan kenkiä. Ulkona alkaa jo lumet pikkuhiljaa sulamaan ja monena päivänä ollaan menty jo plussan puolelle! Musta ei oo ollenkaan väärin pitää turhaa kenkäkaapissa käyttämättömä kevät kenkiä tai varsinkaan lenkkareita. Muistan, kun vuosi sitten tähän aikaan käytin jo päivittäin Air Maxeja ja huomiseksi on jälleen luvattu vähintään +4, joten taidan kaivaa jotkut lenkkarit kaapista…

-003

Testaa värejä. Tämä kannattaa! Ja mulla on siitä selvä esimerkki. Mä en nimittäin olisi vielä vuosi sitten voinut edes kuvitella käyttäväni tummansinistä tai kirkkaan punaista pukeutumisessa tai jopa takeissa. Kun sitten kerran uskaltauduin kokeilemaan niin se oli menoa. Pukeutumiseen suhteen kannattaa välillä kokeilla rajojaan, koska sitä saattaa löytää yllättäviäkin helmiä!
Rakenna hyvä perus pohja. Kun aloitat yhdistelemään asuja perus väreillä: Esimerkiksi mustalla, valkoisella, tummansinisellä, beigellä, harmaalla jne. niin sen jälkeen asua on helppo piristää. Vähän niin kuin meikkaamisessa hyvä meikkipohja on kaiken a ja o niin sama pätee myös pukeutumisessa.

vat1-002

Pidä jokaisessa asussa yksi erikoisuus. Eli, kun perus pohja on simppeli niin asuun on kätevä lisätä ”sitä jotain”. Mä rakennan 98%:a mun asuista jonkun pienen yksityiskohdan ympärille. Yleisesti se on laukku, kengät tai takki. Kun on joku piste, josta aloittaa niin asu on koossa nopeammin kuin edes tajuat.
Älä stressaa. Jos on päiviä, että mikään ei näytä hyvältä päällä niin älä huoli. Se on ohi menevää ja niitä varten kannattaa varatua parilla vaatekriisi-vaihtoehdolla joihin voi turvautua hädän iskiessä :-D 

uvat1-004

Kertokaa ihmeessä mitäs piditte tälläisestä erilaisesta postauksesta? Entä saitteko tästä mahdollisesti vinkkejä lopputalveksi?


58 Responses to “Fashion tips for winter”

  1. Avatar sanni sanoo:

    Ihana postaus idea! Kiitoksia vinkeistä:-)

  2. Avatar Saijis sanoo:

    Oi vitsit :p Tosi kiva nähdä sun pitävän! Ja kiitos itsellesi tästä kommentista (:

  3. Avatar Anonyymi sanoo:

    Oi kun oli taas kerran ihana postaus ja kivoja kuvia! <3 nää vinkit oli kyllä enemmänkin kuin tarpeen, kiitos :). sanjaamanda.blogspot.fi

  4. Avatar Anonyymi sanoo:

    Kivoja vinkkejä! Tuli muuten mieleen että miten sä oot päässyt indiedays inspirationiin? et onko sua pyydetty sinne vai ootko hakenut joten, jos kyllä niin miten? Oon nähnyt monilla bloggaajilla sivupalkissa tämän member of indiedays inspirationin (:

  5. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi hyviä vinkkejä. Taidan ottaa käyttöön. Kiitos!

  6. Avatar Emmi sanoo:

    Tosi hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä! :-)

  7. Avatar Saijis sanoo:

    Voi ei kiitos hirmu paljon :') Superia kuulla, että sä pidit tälläisestä vähän erilaisesta postauksesta <3 Ja toivottavasti vinkeistä on hyötyä! Pyrin tekemään näistä ainakin sellaiset helposti toteutettavat :)

  8. Avatar Saijis sanoo:

    Huippua, että oot tuota mieltä :) Mua on pyydetty sinne 1,5 vuotta sitten ja ihan sähköpostin kautta, jonka jälkeen juteltiin asiasta vielä puhelimessa! Joo sinne aina välillä ymmärtääkseni pyydetään mukaan lisää bloggaajia :) Ja mä nousin siinä heinäkuulla vip-tasolle ja se tapahtui myös sähköpostin kautta (:

  9. Avatar Saijis sanoo:

    Hei vitsit tosi kiva, että pidit! Kiiitos kovasti sulle :)

  10. Avatar Saijis sanoo:

    Mä ajattelin, että näistä voisi olla monelle apua! Kiitos hurjan paljon :-))

  11. Avatar Emilia sanoo:

    Ihania vinkkejä Saija! :-) Olis kiva että tekisit tälläisen tulevasta keväästä :-)

  12. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mahtava postaus! Annoit mulle sanoinkuvailemattoman määrän inspiraatiota! ♥ kiitos!

  13. Avatar Anonyymi sanoo:

    Onko sulla hyvä itsetunto? Ootko tyytyväinen itseesi? Jos näihin kumpaankin on vastaus joo, voisit tehä postausta miten näitä voisi kohentaa :)

  14. Avatar Reetta sanoo:

    Hei tosi kiva postaus! Mä olen myös alkanut kaivella vaaleansinisiä farkkuja kaapista ja yritän myös unohtaa mustan huivin kaappiin.. :D

  15. Avatar Kata sanoo:

    Ihania kuvia ja vinkkejä!:) ♥

  16. Avatar Anonyymi sanoo:

    Pidätkö aina takkia auki ulkona? :D tuli vaan mieleen näistä kuvista xd

  17. Avatar Anonyymi sanoo:

    Hei mitä kauppoja seinäjoella on? :-)

  18. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi kiva postaus;) ja asukuvat oli ihania;)
    Kiitos paljon vinkeistä:)

  19. Avatar Anonyymi sanoo:

    Kiva postaus:)

  20. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tuo, että kokeilee rohkeasti värejä itselleen, on kyllä huomattu tosi hyväksi! Itse pukeuduin aina lähes kokonaan mustiin vaatteisiin, mutta nyt pikkuhiljaa kun olen uskaltautunut kokeilemaan eri värejä, olen löytänyt itselleni paaljon uusia ja ihania vaatteita, joita yhdistelemällä saa niin monia eri asuja aikaan! :)
    Ps. tuosta korujen säilytyspostauksesta tuli mieleen, että Prismasta saa kolmikerroksisia läpinäkyviä säilytys"lokerikkoja", ostin sen juuri itselleni koruja varten! Se sopii niin täydellisesti noiden Jyskin läpinäkyvien kanssa, täältäkin niitä löytyy kaksin kappalein :)
    -S

  21. Avatar sofia sanoo:

    Haha, tuo alkukirjoitus iski muhun ihan täysin!:D Inspis ihan kadoksissa, lähes kaiken suhteen tässä kohtaa vuotta. Kiiitos vinkeistä!:–)

  22. Avatar Nena Sofia sanoo:

    Tosi hyvä postaus, tää oli erittäi hyödyllinen :)

  23. Avatar Anonyymi sanoo:

    Aivan ihanan postaus ja hyödyllisiä vinkkejä!♥

  24. Avatar Anonyymi sanoo:

    Heippa, pakko kommenotida ekaa kertaa sulle! Löysin blogisi vuosia sitten ja inhosin sitä. Vaikutti niin väkisin väännetyltä massablogilta. Monen vuoden jälkeen palasin blogiisi, ja ihastuin siihen! Enää kylmät väreet ei mennytkään jos näin blogisi nimen jossain, vaan huomasin selaavani monet postaukset läpi! Hieno muutos on siis tapahtunut! Blogistasi on tullut aidompi, eikä ole niin "tyrkky", niin kuin ennen! Kiitos ihanan inspiroivasta blogista, ja varsinkin tämä postaus oli todella hyvä! Näitä lisää! Ihanaa kevään odotusta ! <3

  25. Avatar emmi sanoo:

    Oon seuraillu sun blogia nyt parisen kuukautta ja uskaltaudun kommentoimaan jotain :-D Tää blogi on yks inspiroivimmista mitä oon lukenu, sulla on kivoja ja värikkäitä kuvia ja kirjotat hyvin. Vastaat myös lukijoille kommenteissa niin kivasti että susta saa kyllä hyvän kuvan :-) Mutta tää postaus oli tosi hyvä varsinki tällaselle joka ei meinaa millään keksiä päälle pantavaa :-D Kiitos siis siitä!:-)

  26. Avatar jannica-emiliana sanoo:

    Katoppas blogi nimeltä "viltin alla kera teekupposen" saatat saada inspistä! !

  27. Avatar Saijis sanoo:

    Voi kiitti paljon Emilia :) Hei ei hullumpi idea! Sellainen voisi olla mielenkiintoinen ja kevät pukeutuminen on yksi mun lemppareista :p

  28. Avatar Saijis sanoo:

    Oikeastiko? Wow mahtava juttu!! Nyt tiedän, että voin hyvillä mielillä kirjoitella teille tälläisiä postauksia jatkossakin :) Kiitos sulle ♥

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Kyllä mulla on ja oon tyytyväisempi itseeni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin :) Kuulostaapa kivalta! Tuollainen postaus voisi olla samalla erilainen, mutta varmasti monelle mieluisa :')

  30. Avatar Saijis sanoo:

    Ilo nähdä sun pitävän tästä! Joooo ehdottomasti :p Kun jo pelkästänsä housut vaihtaa vaaleamman sävyisiin niin johan alkaa asut ja pukeutuminen tuntua taas mielenkiintoisemmalta :)!

  31. Avatar Saijis sanoo:

    ♥ Voi Kata! Suuri kiiiitos sulle :)

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Joo pidän xD Useimmiten! Haha en tiedä mikä siinä on, mutta melkein aina takki vaan jää luonnollisesti auki :'D

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Täällä on aika huonosti mitään :s Mutta on kaksi kerroksinen H&M;, Vila, Vero Moda, Seppälä ja öö olikohan muita :D Saisi kyllä tulla paljon lisää! Esimerkiksi Gina olisi enemmän kuin tervetullut :)

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Hei super kiva nähdä, että sä pidit :) Ja mukava kuulla, että asukuvat on erityisesti sun mieleen! Kiitos paljon (:

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Ilahduttavaa kuulla näin monen tykkäävän vähän erikoisemmasta postauksesta! Suuret kiitokset :'))

  36. Avatar Saijis sanoo:

    Sanos muuta! Kuinka kiva kuulla, että sä oot myös huomannut sen hyväksi :) Aivan totta, kun uskaltaa kokeilla jotain "uutta" oli se sitten väri tai vaate niin sitä ei huomaakaan miten paljon uusia asuideoita ne tuo :) Oliko! Voi mä justiin eilen kävin Prismassa, mutta kiertelin kaikki osastot vaan nopeasti läpi ja tein ruokaostokset, joten en kiinnittänyt tuollaisiin huomiota. Oliko ne millä puolella siellä? :) Täytyy kyllä käydä vielä tällä viikolla katsomassa, koska se kuulostaa niin kätevältä! Kiitti hurjasti tästä vinkistä :p

  37. Avatar Saijis sanoo:

    Ääääh :D Voi ei! Niin harmillista kuulla, että inspis on ollut kadoksissa :( Toivottavasti tämä postaus auttoi asiassa edes vähän ja tsemppiä paljon inspiraation uudelleen löytämiseen! :-)

  38. Avatar Saijis sanoo:

    Oo jes! Ihanasti sanottu, kiitos tuhannesti :)

  39. Avatar Nelli sanoo:

    voi saija mistä sä keksitkään aina näitä hyviä postausideoita? :) ♥ niin ihana idea ja auttaa varmasti monia, myös minä sain näistä kuvista ja vinkeistä paljon uusia ideoita, hihi oot huippu ♥

  40. Avatar Saijis sanoo:

    Hyvä juttu, että sä pidät näistä vinkkejä hyödyllisenä :) Mieltä lämmittävää kuulla näin positiivista palautetta tästä! ♥

  41. Avatar Saijis sanoo:

    Ensimmäisenä pakko sanoa, että arvostan paljon kun tulit kommentoimaan ensimmäistä kertaa! Mua aina ilahduttaa, kun kuulen jonkun kirjoittelevan tänne :) Ja ikävä kuulla, että oot aluksi ajatellut noin… Toki blogin alussa sitä vielä haki sitä oikeaa polkua ja nyt vuosien myötä se tämän "oma juttu" on löytynyt. Ja tosi moni muu on sanonut mulle samoin :) Mä pyrin tuomaan koko ajan enemmän itsestäni sitä oikeaa puolta, joten oli kiva kuulla sun ajattelevan näin! Ja suuret kiitokset sulle, kun tulit kertomaan tästä :) Oli mielenkiintoista kuulla tämä – Ihanaa kevään odotusta myös sulle sinne <3!

  42. Avatar Saijis sanoo:

    Jee!! Ihana nähdä sun kommentoivan :) Tänne saa rohkeasti kirjoitella kommentteja ja palautetta, oon siitä enemmän kuin otettu :) Vau! Aivan ihanasti sanottu ja ei voi kuin hymy huulessa vastata sulle. Mä oon aina ollut sellainen, että haluan vastata jokaiseen kommenttiin henkilökohtaisesti ja tämä vastaaminen on mulle tosi tärkeää :) Kuinka kiva kuulla, että tästä oli sulle apua! Kiitos itsellesi tästä kommentista, oli kiva piristys päivään ♥

  43. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos vinkistä! Taidan käydä heti tutustumassa, koska inspis ei oo ikinä pahitteeksi :')

  44. Avatar Saijis sanoo:

    Voi Nelli! Se oli aivan ihanasti sanottu ♥ Mä haluan kirjoitella monipuolisesti, joten on mukava kuulla tälläistä palautetta ja tämän jälkeen tietää onnistuneensa :) Kiitos! On niin ilahduttavaa kuulla sun inspiroivat ja tsemppaavat kommentit ♥ :)

  45. Avatar iituska sanoo:

    Huhhuh, kävin katsomassa ja aikamoista juttua toi blogi.

  46. Avatar Saijis sanoo:

    Aijaa :o Mä meen nyt kattoon :)

  47. Avatar Ida_Amanda sanoo:

    Oi tää oli niin ihana postaus! Tämmöisiä mielellä jatkossakin. Ja sain kyllä tästä ideoita pukeutumiseen loppu talveksi eli kiitos!

  48. Avatar Ida_Amanda sanoo:

    Oi ihana postaus! Tämmöisiä mielellä jatkossakin. Ja sain tästä ideoita pukeutumiseen loppu talveksi. Kiitos!

  49. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mistä tuo neljännessä kollaasissa oleva ensimmäinen takki on? Ja onko siitä parempaa kuvaa missään muussa postauksessa? Tosi ihanan näköinen!

  50. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tämä kuulosti hyvältä idealta :) etenkin kun sun blogia lukee varmasti monet nuoretkin tytöt :) ja ihana blogi sulla ! Jatka samaan malliin ♡

  51. Avatar Saijis sanoo:

    Jeii vähän kiva kuulla tämä! Mä voisin jatkossakin tehdä tälläisiä, kun näytätte pitävän tästäkin :) Kiitos sulle…<3

  52. Avatar Saijis sanoo:

    Tämä kommentti taisi tulla kaksi kertaa :o Tai Blogger sekoilee… Mutta vastasin sulle tuohon ylempään :)!

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Se on itse asiassa tikkikuvioinen liivi :) Mutta aivan ihana <3 Lisää kuvia siitä löytyy täältä:

    http://saijis.blogspot.fi/2014/09/new-navy-blue-quilted-vest.html

  54. Avatar Saijis sanoo:

    Tuo on aivan totta! Täytyykin kirjoitella tästä aiheesta jossain välissä oma postaus :) Aww kiitos sulle – Super kiva kuulla sun pitävän tästä <3 :)

  55. Avatar Jenna sanoo:

    Tosi hyviä vinkkejä pukeutumiseen. Useimmiten saatan käyttää tuota, että rakennan jonkun vaatteen tai jutun ympärille asun ja tadaa asu on hetkessä valmis. :)

  56. Avatar Saijis sanoo:

    Kiiiitos hurjasti :) Hei se toimii oikeasti tosi hyvin! Ja niin tekemällä saa luotua pienessä ajassa onnistuneita asukokonaisuuksia :)

  57. Avatar Anonyymi sanoo:

    ihana blogi! mistä tuo muhkea punainen ruutuhuivi on? onkohan niitä vielä myynnissä, nyt tuli hinku saada punainen ruutuhuivi;D

  58. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos tuhannesti :) Se on Sheinsideltä! Postauksessa 12 outoa tapaa minusta löytyy siihen suora linkki. Se on kyllä aivan ihana ja muhkea ;>

Kommentoi