Tuoreimmat hankinnat kotiin Vol. 2

Heippa kaverit! Eilinen päivä oli kaikin puolin oikein onnistunut ja satuin jopa jollain ihmeellä bongaamaan shoppaillessani mukaan pari alejuttua – Kerrankin hyvä tuuri tässä asiassa  Näistä kyseisistä löydöistä kuulette sitten lisää vähän myöhemmin! Nyt kuitenkin tämän päivän aiheeseen, joka on tällä kertaa sisustuspainotteinen eli tulin esittelemään teille kodin tuoreimpia hankintoja. Ruokailuryhmän tuolit lähti tänään uudelle omistajalle, joten nyt olisi tämä pakollinen uusien hankkiminen edessä ennen asuntopostauksen toteuttamista! Pääsette siinä sitten näkemään paremmin miltä tämä koti näyttää kokonaisuudessaan, mutta nyt näihin yksittäisiin juttuihin:

IMG_9600fw

Makkari sai lisää beigeä piristystä viime Ikean reissulta, nimittäin onnistuin löytämään sieltä kivat pehmeää materiaalia olevat pussilakanat Toinen puoli lakanoista on ruutukuosia ja toinen taas pystyraitaa. Pussilakanoissa on myös reunoilla pieninä yksityiskohtina narut, joihin pystyy tehdä suloiset rusetit! Hintaa näillä oli muistaakseni 19.99€/per paketti.

IMG_9587s

Vielä yksi lahja joulupukilta eli uusi kiiltävän valkoinen Soda Stream-kone! Mä juon aika vähän limsoja, mutta sen sijaan tällä tulee tehtyä monta kertaa viikossa normaalia vichyä, makuvichyä tai jääteetä. Jos teillä on suositella tähän jotain tiettyjä makuja niin vinkkejä saa heitellä tänne suuntaan!

IMG_9636h

Nämä Lexingtonin uudet tyynynpäälliset vilahti täällä blogin puolella jo hetki sitten, mutta esitellään ne nyt vielä paremmin… Näiden tilaamisen kanssa ei ollut mikään hyvä tuuri matkassa vaan jouduin odotella näitä saapuvaksi melkein reilut neljä viikkoa. Onneksi kuitenkin lopulta nämä tuli perille ja en voisi olla tyytyväisempi näihin – Ainoastaan täytyisi osata päättää siirränkö nämä makkariin vai parvekkeen sohvalle, haha valinnanvaikeuksia :-D Tilasin nämä Sisustussatiini-nimisestä verkkokaupasta ja hintaa taisi olla 49.00€/kpl.

IMG_9676s

Mun tulee oltua tietokoneella niin sängyssä, nojatuolissa kuin vähän milloin missäkin… Ja sen vuoksi tälläinen tietokoneelle tarkoitettu sylitaso on mulle ihan ehdoton! Se pitää koneen tiukasta jalkojen päällä sekä estää koneen kuumentumisen. Edellinen alkoi olla jo parhaat päivänsä nähnyt, joten Ikeasta lähti tälläinen uusi mukaan ja tämä on itse asiassa valmistettu samasta kankaasta kuin olohuoneen sohvat. Ja tämä maksoi 19.99€.

IMG_9569s

Samassa Sisustussatiinin tilauksessa tuli peltinen leipälaatikko! Mä oon jotenkin hurahtanut pienen ajan sisällä kaikkeen beigen väriseen ja varsinkin tälläisissä pienissä yksityiskohdissa kyseinen väri toimii todella hyvin Pientä piristystä valkoisen ja tummansinisen kaveriksi! Niin ja tällä oli hintaa 29.90€.

IMG_9647k

Toteutin hetki sitten myös yhden pitkäaikaisen unelman ja hankin keittiönpöydän päälle Yki Nummen suunnitteleman Lokki-valaisimen. Tätä valaisinta on tullut kuolattua niin kauan kuin muistan ja nyt ajattelin, että on vihdoin aika ostaa se Valaisin on yhtä aikaa niin ihanan yksinkertainen, mutta silti kiva ”katseenvangitsija”. Ostospäätökseen vaikutti myös se, että tämä oli hyvässä tarjouksessa Anttilassa ja alennusten jälkeen hintaa jäi vähän alle pari sataa. Klassikko lamppu, johon tuskin koskaan kyllästyn!

IMG_9619kl

Ikean tekstiiliosasto vei tällä kertaa voiton, koska sieltä tuntui löytyvän vaikka mitä kivaa! Sisätyynyjen ja pussilakanoiden lisäksi löysin kivan beigen viltin palmikkoneuloksella. Mä oon sellainen vilukissa, että mulla täytyy olla paksun peiton lisäksi joskus myös viltti lämmittämässä ja yleensä käyn keskellä yötä raahamassa sellaisen olohuoneesta :-D Nyt sain onneksi ostettua makkariin oman! Ja tämä oli 24.99€.

IMG_9657ls

Vielä viimeisenä olohuoneeseen kirjaimellisesti suurimman muutoksen tuonut hankinta :-D Mä katson telkkaria oikeastaan aika harvoin, mutta täytyy myöntää että tämä yksilö oli niin väriltä sekä mallilta eniten myös mun mieleen!
Siinä taitaa olla suurin piirtein kaikki viimeisimmät hankinnat ja omia erityisiä suosikkeja näistä on tyynynpäälliset sekä valaisin  Entä mitäs mieltä te ootte siellä ruudun toisella puolella näistä jutuista tai koko sisustuksesta?



68 Responses to “Tuoreimmat hankinnat kotiin Vol. 2”

  1. Avatar Kristiina sanoo:

    Aivan ihania hankintoja, teillä on niin kaunis koti! :)

  2. Avatar Anonyymi sanoo:

    Aina ku näitä sun uusia hankijota kotiin postauksia lukee, tulee hirvee hinku muuttaa omaan kotiin!
    Ihana koti ja ihana sinä❤️

  3. Avatar Anonyymi sanoo:

    Vau teillä on kyllä ihana koti! Osaat tosi hyvin sisustaa :)

  4. Avatar Anne H sanoo:

    Voi vitsit miten kivoja löytöjä oot tehnyt! :) Itsekin oon just muuttamassa ensimmäiseen omaan kotiini ja sisustusjutut kiinnostaa enemmän kuin koskaan. Tänään kävin juuri kiertelemässä piensisustuskauppoja ja löysin kaikkea pientä kivaa. Sulla on ihana maku myös kodin suhteen. Lisää tämänkaltaisia postauksia! <3

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  5. Avatar Emilia sanoo:

    Nyt tekee kyllä mieli lähteä ikeaan vähän shoppaileen ;) ihania juttuja oot löytänyt teille, teillä on kyllä niin kodikasta ja ihanan valoisaa ♥

  6. Avatar Anonyymi sanoo:

    Teidän koti on ihanan raikas ja tosi kivasti sisustettu! Tykkään ihan älyttömästi valkosen, sinisen ja beigen yhdistelmästä teidän kodissa. :) ♥ Tosi kivoja ostoksia kaikki, varsinkin tuo lamppu! Innolla ootan jo sun asuntopostausta. :)

    sanjaamanda.blogspot.fi

  7. Avatar jenna sanoo:

    Tosi kivoja sisustusjuttuja ja on kyllä aivan ihana sisustus. Ihanan vaaleahenkinen. :)

  8. Avatar Anonyymi sanoo:

    Wow, mikä koti! :—–) Noi Lexingtonin tyynynpäälliset on rakkautta ensisilmäyksellä <3

  9. Avatar Anonyymi sanoo:

    mistä tuo teidän ihana tv taso on ostettu? :-) näyttää muutenkin ihanalta toi teidän kämppä!

  10. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos kovasti Kristiina! Sun täytyy tulla joskus käymään täällä :')

  11. Avatar Anonyymi sanoo:

    Ihana koti, ihania hankintoja!! mutta mistä saat opiskelijana niin aljon rahaa tähän kaikkeen?

  12. Avatar Suvi sanoo:

    Aivan ihania hankintoja ootte tehneet! Porukoiden luonta löytyy toi Lokki -valaisin ja se on kieltämättä upea ilmestys :-) Tykkään myös kovasti noista Lexingtonin tyynyistä – tosin vähän liian hinnakkaat mun budjetille :-D

  13. Avatar Anonyymi sanoo:

    Teillä on ihan täydellinen koti, ah rakastan! ♥ sulla on niin hyvä maku :-) itekin tykkään beigestä todella paljon sisustuksessa! :-) ja oon ihan rakastunut kaikkiin tuollaisiin laatikoihin ja kaikkiin muihin tuollaisiin pieniin yksityiskohtiin♡:-) hyvää uutta vuotta sulle !♥:-)

  14. Avatar Anonyymi sanoo:

    Oooi teiän koti näyttää niiiiin upeelta!! Toivottavasti munki tulevaisuuden koti ois nui kiva, haha :D SodaStreamiin palatakseni, niin mandariini&lemon; lime&cola; sugar free on kyllä iha sikahyvii ja maistuu jopa paremmalta ku fanta&sprite;&cola; ja vaikka toi cola onki sokeriton ni silti iha sairaan hyvää, suosittelen :—)

  15. Avatar Enni sanoo:

    Miiiieki haluun jo omaa kotia laittamaan!:D ihania juttuja <3 ootan asuntopostausta!

  16. Avatar Saijis sanoo:

    Ää voi ei miten kiva kuulla :) Ihanaa nähdä, että tämä koti on sun mieleen! Kiitos hirmuisesti Ano ♥

  17. Avatar Saijis sanoo:

    Olipas se kivasti sanottu :) Kiiiiitos paljon! <3

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Mahtava juttu, että sä pidit näistä :) Ootko!! Voi se on niin ihanaa, kun pääsee sisustamaan omaa kotia ja silloin myös juuri se oman kodin sisustaminen alkaa kiinnostaa enemmän :p Voi kuulostaa tosi hyvältä! Kaikista pienistä sisustuskaupoista löytyy aina ihania juttuja :)

    Iso kiitos sulle Anne ja mä voisin kyllä alkaa toteutella näitä sisustusjuttuja useammin :p<3

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Ikea on niin paras! En oo vielä koskaan lähtenyt sieltä tyhjin käsin pois :'D Wau kiitos! Ilahduttavaa kuulla, että tämä on sun mieleen ♥ :)

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Oooh kiitoskiitos :)! Mua itseä kans miellyttää tosi paljon nämä väriyhdistelmät ♥ Ilo nähdä, että nämä oli mieluisia juttuja ja varsinkin tuo valaisin (: Se on ihanan klassinen ja menee varmasti monia kymmeniä vuosia. Ja huippua, että odotat jo sitä! Mä kans odotan, että pääsen kuvaamaan sen teille :)

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Suuret kiitokset :-) Mä rakastan sisustamista ja sen varmaa huomaa :D Ja juuri kaikki vaaleat sävyt on mun mieleen eniten, ah <3

  22. Avatar Pauliina A. sanoo:

    Voi miten kauniilta teidän koti näyttää! ♥ Ihanan raikas ja klassinen! :)

  23. Avatar Saijis sanoo:

    Vaude kiitos!! :) Mä oon niin samaa mieltä sun kanssa, noita ei vaan voinut vastustaa <3

  24. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitoksia sulle! Tv-taso on ostettu Jyskistä ja ainakin tällä hetkellä näitä on vielä myynnissä :-)

  25. Avatar Saijis sanoo:

    Eikä miten ihanaa nähdä, että tämä asunto miellyttää näin monia <3 Mä käyn kokopäiväisesti töissä ja saan tästä blogista tuloja yms. En opiskele tällä hetkellä :)

  26. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos hurjasti Suvi! Tuo Lokki on kyllä niin kaunis valaisin ja se sopii moneen erilaiseen tilaan sekä sisustukseen :) Mäki maltoin nyt panostaa niihin vaikka ne on kyllä tosi arvokkaita… Mutta onneksi myös varmasti pitkäikäisiä (:

  27. Avatar Anonyymi sanoo:

    Huhhuh miten viittii laittaa johonku sohvatyynyihinki 50e :ooo ja lamppu makso _vain_ alle pari sataa.. voi jessus….

  28. Avatar Saijis sanoo:

    Aww kiitos… ♥ Musta on niin kiva nähdä, että tämä on monen mieleen ja varsinkin sisustuksesta on mukava saada tälläistä palautetta:) Nuo kaikki ihanat laatikot ja pienet yksityiskohdat on ihan parhaita! Tuo sisustukseen "sitä jotain" :-) Kiitos ja hyvää uutta vuotta myös sulle ♥!

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Voi ei mikä piristys kommentti! Suuri kiitos

  30. Avatar Saijis sanoo:

    Sulla ei oo enää kauan :p Mäki odotan jo nimittäin sun postauksia uudesta kodista! Kiitos paljon ihana :)<3

  31. Avatar Saijis sanoo:

    …Voi Pauliina kiitos! :) Ihana nähdä, että sä tykkäät tästä ja juuri raikkaus sekä klassisuus miellyttää mua paljon sisustuksessa ♥

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Se on vähän makuasia :) Mä mielummin panostan kerralla enemmän kuin oon joka vuosi ostamassa esimerkiksi uutta lamppua. Ja tarjoushinta oli lampun oikeaan myyntihintaan nähden "halpa". En mä ihan mistä tahansa lampusta tuollaista summaa ikinä maksaisi, mutta tästä olin haaveillut jo niin kauan että päätin kerran panostaa :)

  33. Avatar Emilia sanoo:

    Teidän koti on niin ihanan pelkistetty ja klassinen, ai että <33 koristetyynyt ja valaisin oli ehdottomasti mun lempparit<3

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Niinkö? Voi ei mikä ihana piristys tämä oli ♥ :)

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Emilia oot kyllä niin huippu! Ihana nähdä sun aktiivisuus täällä kommenttiboksissa :) Kiitos paljon mieltä lämmittävistä sanoista :)<3

  36. Avatar Ani Frei sanoo:

    Aivan ihana koti! Mä ite rakastan vaaleita sävyjä sisustuksessa ja teidän koti näyttää musta upealta! :)

  37. Avatar Emma sanoo:

    Oih mitä ihanuuksia! <3 Voi vitsit! :) Mää metsästin ennen joulua sellasia Lexingtonin vanhan malliston neulostyynyliinoja, mutta ei löytyny enää mistään! :( Varmaan netistä löytäis ko kallais menehän, mutta tällä hetkellä kun ei oo varsinaisesti omaa kämppää jota laittaa, niin parempi sijoittaa rahat sitä ennen muuhun oleellisempaan! :) Mutta siis niin aivan ihanat nuo tyynyliinat! Ja kaikki muukin…(Silmät suurella ihastuksesta…) :D <3

  38. Avatar Jutta sanoo:

    WOW! Teidän koti on ihan mielettömän i-ha-na!!! <33 Osaat kyllä sisustaa aina vain täydellisemmäksi ja ainakin noi kaikki uudet hankinnat kolahtaa muhun ja kovasti!
    Täytyypä itsekin seuraavalla Ikean reisuulla kiikuttaa kotiin tuollainen sylitaso tietokoneelle. On varmaan ihan tietokoneenkin kannalta parempi, ettei se ole ihan kiinni esimerkiksi vaikkapa sängyssä, ja tuo näyttäisi näppärältä omaankin tarkoitukseen :).

    En voi vaan olla hehkuttamatta kuinka paljon mä tykkään tästä sun blogista! Oot kehittynyt tämän kanssa vuodessa ihan hirmuisesti parempaan suuntaan vaikkakin tämä sun blogi onkin koko olemassa olonsa ajan ollut ihan mun lemppari!

    Ihanaa uutta vuotta sulle Saija <33

  39. Avatar Ella sanoo:

    Meillä on myös toi ihana lokki- valaisin! <3 pieni varoitus kuitenkin: älä ikinä polta kynttilöitä siinä lampun alapuolella, koska lamppu kirjaimellisesti alkaa sulaa.. Meidän lampussa on jo muutama semmoinen sulanut kohta :D

  40. Avatar Nelli sanoo:

    ei voi sanoa muuta kun että wow kun tota teidän sisustusta täältä käsin katselee ♥ mun lemppareita näistä oli toi valaisin sekä toi viltti ♥

  41. Voi ei, siis voi ei! :D Mä en vaan kertakaikkiaan kstä teidän kotia, niin täydelliset värit, upea sisustus ja kaikki, ääääää♥ Mun lemppari oli näistä uutuuksista ehdottomasti nuo lakanat, sopii teille tosi kauniisti! Sitten tuo telkkari koska itse olen telkkarin ylin ystävä joten tuollainen valkoinen upeus olis kyllä ihana ;3 ja sitten tuo samanlainen leipälaatikko kuin meillä on, meillä on tosin enemmän vaaleanpunahtavan sävyinen mutta tuo on kyllä super söpö! Ihania ostoksia taas, odotan jo seuraavaa postausta ♥ :3!

  42. Avatar Anonyymi sanoo:

    hei saija! oletko mallina her secretillä? :O :)

  43. Avatar Anonyymi sanoo:

    Näin sut ja Tatun maanantaina Hämeenkadun H&M;! Olit niiiiin kaunis! :-) <3

  44. Avatar Anonyymi sanoo:

    vau , aivan ihana koti ja upeita hankintoja <3 ois aivan huippua tavata sut , vaikutat niin ihanalta ja aidolta ihmiseltä! jatka samaan malliin <3

  45. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos suuresti sulle! Tiedätkö mua kans miellyttää kaikki vaaleat sävyt, joten kiva kuulla että sua myös :) Vaaleat sävyt tuo ihanaa raikkautta ja valoisuutta <3

  46. Avatar Saijis sanoo:

    Olipas kiva kuulla, että sä pidät Emma näistä :)! Eikä… Mä kans nimittäin metsästin toista tuollaista toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvää sinistä Lexingtonin tyynyä, mutta ne oli kaikki myyty loppuun ja sen jälkeen malli oli poistunut :s Mutta mä pidän peukkuja, että löydät sellaisen vielä joskus! Aw ihana kuulla, että nämä kaikki miellyttää sua <3 :)

  47. Avatar Saijis sanoo:

    …<3 Voi ei Jutta! Miten paljon positiviisuutta ja ystävällisyyttä mahtuikaan sun kommenttiin :) Kiitos tuhannesti! Tuo sylitaso on kyllä tosi kätevä ja se helpottaa paljon koneella olemista. Siitä on kuitenkin paljon koneelle hyötyä, koska esimerkiksi sängyllä kone ei saa ilmaa ja sit se voi ylikuumentua… :(

    Arvostan niin paljon sun sanoja <3 Mikään ei piristä niin paljon kuin kuulla, että sä oot nähnyt kehityksen. Tämä vuosi on ollut blogin kannalta kyllä aivan erilainen kuin muut ja kehitys on ollut todella suuri :) Mutta se jatkuu koko ajan! Tämä on nimittäin sellainen asia, jossa haluan koko ajan kehittyä lisää ja lisää :-) Hyvää uutta vuotta myös sulle ja kiitos vielä kerran tästä kommentista <3!

  48. Avatar Saijis sanoo:

    Onko! Vitsit se on niin ihanan ajaton valaisin :) Ohoh! En oo tuota asiaa edes ajatellut ja hyvä, kun sanoit. Nimittäin tuon alla oli ainakin jouluna pari kynttilää (toki lamppu on tosi korkealla), mutta nyt en polta niitä enää hetkeäkään siinä alla :'D

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Huippua, että sä pidät siitä!! Mä oon tähän kyllä itsekin niin tyytyväinen ja sen varmaan huomaa, että miten paljon mä tykkään sisustamisesta :) Tuo viltti on niin lämmin ja varsinkin tuo palmikkokuvio toimii siinä hyvin ♥

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Siiri sä kyllä käynnistit mun päivän heti niin energisesti ♥ Musta on niin kiva nähdä, että tämä koti ja sisustus on sun mieleen ja nuo lakanat… Ah niiden värit, materiaali ja kuvio on kuin tehty tänne :p Ja mä en myöskään oo mikään telkkarin katsoja, mutta tuo oli kyllä positiivinen yllätys! Ja kiiltävän valkoinen toimii siinäkin älyttömän hyvin :) Oo se on varmasti myös hieno tai mä tykkään oikeastaan kaikista tuollaisista peltisistä rasioista, heh :D Suuri kiitos ja kiva, kun jo odotat sitä =) ♥!

  51. Avatar Saijis sanoo:

    Joo tai olin joskus vielä vuosi sitten. Kuvia näkyy siellä edelleen joissakin vaatteissa, mutta enää en oo :)

  52. Avatar Saijis sanoo:

    Olisit ihmeessä tullut moikkaamaan! Mutta se oli ihanasti sanottu, kiiiiitos :)<3

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Sä vaikutat mun tosi ystävälliseltä ja positiiviselta ihmiseltä :) Kiitos kovasti näistä sanoista :) Ja mukava juttu, että kaikki hankinnat sekä koti on erityisesti sun mieleen! <3

  54. Avatar FiaMaria sanoo:

    Teillä on niin ihana koti. Rakastan ennenkaikkea tota sisustusta <3

  55. Avatar Mira Ella sanoo:

    Näitä lukiessa toivon aina, että munkin joku tuleva koti tulisi olemaan myös tuollainen aivan mielettömän ihana! <3 Ja pakko sanoa, että kaikki tuollaiset hieman kalliimmat, kuten tuo lokki valaisin on todella kannattava ostos, sillä se säilyttää arvonsa ikean valaisimiin nähden! Rakastan niin tuota teidän kotia! :)

  56. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi kivoja hankintoja :)! Ps. Omistan tuollaisen pussilakanasetin vaaleanpuna-valkoisena :)!

  57. Avatar Anonyymi sanoo:

    Ootko koskaan ajatellu pitää ostolakko kuukausia ja ottaa vaikka viikkorahan käyttöön? :) Esim. sen ajan pistäis säästöön sen minkä olis laittanu johonki tavaraan. Näin tulevaisuutta ajatellen. Tämmösenä pienenä haasteena heitän :D

  58. Avatar inka sanoo:

    Sun tyyli vaatteiden ja sisustuksen osalta on aivan ihana ja muutenkin tykkään sun blogista tosi paljon! ja tosta sodastreamista pink grapefruit on tosi hyvää:)

  59. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi kivoja hankintoja ja ihana koti! Ja se soda stream semmonen oisko joku mango appelsiini on iha sika hyvää!! :-)

  60. Avatar Saijis sanoo:

    Oo kiitos tuhannesti :) Ja huippua nähdä, että tämä koko sisustus on sun mieleen <3!

  61. Avatar Saijis sanoo:

    Wow kiitos hurjan paljon :) Oon niin otettu kaikista näistä kommenteista ja niin kiva nähdä, että meidän asunto on näin monen mieleen. Se oli ihanasti sanottu <3 Hei niinpä! Tuo on säilyttänyt arvonsa monia monia kymmeniä vuosia, joten se säilyttää varmasti myös jatkossa. Kiitos vielä kerran! :) <3

  62. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitoksia! :> Oii vähän kiva <3 Se väri on myös aivan ihana ja mua miellyttää näistä myös se harmaa :)

  63. Avatar Saijis sanoo:

    Joo mä oon itse asiassa joskus pitänyt sellaisen, mutta en aivan kuukautta. Tämä täytyisi kyllä toteuttaa joskus uudelleen ja nyt sun haasteen myötä voisin ottaa sen vuoden 2015 yhdeksi tavoitteeksi :-)!

  64. Avatar Saijis sanoo:

    Eikä mikä kommentti <3 Kiitos paljon piristävistä sanoista :) Mä itse asiassa tänään juuri maistoin tuota Pink Grapefruittia ja se oli kyllä positiivinen yllätys kaikin puolin :p

  65. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos tuhannesti meidän molempien puolesta!! :) Tuo kuulostaakin jo niin herkulliselta, että taidan seuraavalla kauppareissulla napata sen mukaan – Kiitos vinkistä :))

  66. Avatar Anonyymi sanoo:

    Hei! Ihana koti sinulla :) nyt on pakko kysyä tuosta pippurimyllystä, mistä se on ostettu ja toimiiko hyvin? :)

  67. Avatar Anonyymi sanoo:

    Miksi et enää oo?

  68. Avatar Saijis sanoo:

    En löytänyt sivuilta enää mitään tilattavaa ja tyyliini sopivaa niin lopetettiin yhteistyö :)

Kommentoi