Bloggaaja – Roolimalli vai huono esikuva?

Uusia laukkuja, Macaron-leivoksia, brunssiaamiaisia, suunnittelijoiden suunnittelemia merkkivaatteita, showroomeja ja sun muita kissanristiäisiä. ”Siitä niiden pinnallisten bloggaajien elämä koostuu”.

Tähän samantyyliseen lauseeseen mä törmään aivan liian usein.

Löytyy ihmisiä, jotka rakastaa lukea blogeja. Heitä, joiden mielestä ne on ihan ok ja sitten on taas heitä, jotka vihaa blogeja yli kaiken. Näitä kaikkia eri osapuolia yhdistää yksi ja sama asia – Usein näkyvä väärinkäsitys blogeista ja varsinkin itse bloggaajasta.

Mä saan tosi usein kommentteja, joissa mua haukutaan ”kulutushysterian pahimmaksi esikuvaksi” tai jopa ”pinnalliseksi ihmiseksi, jonka pitäisi palata maanpinnalle”. Eräänä iltana eksyin Vauva.fi-sivuston vanhaan keskusteluun, jossa ihmeteltiin eikö meillä bloggaajille oo muuta elämää kuin vaatteet, meikit, kengät, ostokset ja hienot ruuat? Eräs kommentoija oli varma, että me bloggaajat ei makseta mistään itse vaan kaikki kannetaan nokan eteen.

PicMonkey Collage1

Voin sanoa, että todellisuus on aivan jotain muuta.

Mä kärsin ihan samalla tavalla vaatekriiseistä. Hermoilen, kun en illalla jaksanut mennä suihkuun ja aamulla hiukset näyttää siltä, että tekisi mieli vetää pipo syvälle päähän. Myös mun jääkaappi menee tyhjäksi ja silloin ensi hätään rouskutetaan hapankorppua pelkällä voilla. Mä saan tosi harvoin ilmaisia vaatteita eikä mun eteen kanneta yhtään mitään. Enkä oo muuten koskaan käynyt yhdelläkään showroomilla. Mä oon tavallinen 20-vuotias tyttö, joka käy kokopäivätöissä. Elän poikaystävän kanssa yhdessä ja näen kavereita. Mä eroan tästä kaikesta vain yhdellä ainoalla tavalla; Mä satun käyttämään vapaa-aikani suurimpaan intohimoon eli bloggaamiseen.

Mun elämä eikä kenenkään muun oma ole täydellistä.

Tämä todellisuuden kuva unohtuu valitettavan usein ja sen takia pelkään välillä, että blogeista välittyy väärä kuva nuoremmille tytöille. Meidät leimataan joskus huonoiksi esikuviksi, mutta se on viimeinen asia, jota tällä blogilla haluan saavuttaa! Päinvastoin haluan olla hyvä roolimalli. Roolimalli, jolla on myös ne omat huolet ja stressaamisen aiheet. Roolimalli, joka niistä kaikista huolimatta keskittyy elämän pieniin iloisiin aiheisiin ja kirjoittaa niistä muille.

PicMonkey Collage2
Mä haluan, että mun blogista löytää juuri sellaista naisellisen pinnallista hömppää. Tänne tullessaan jokainen voi heittää aivot narikkaan, unohtaa päivittäisen stressin ja keskittyä hakemaan uutta inspiraatiota elämän eri aihealuiseen. Pitää tätä pienenä arjen pakopaikkana. Oli kyseessä sitten herkullinen leivonnainen, uudet kauniit kengät tai hieno erikoinen sisustusesine niin miksei me kaikki saataisi nauttia siitä? Blogeista nimenomaan kuuluu nauttia ja niiden täytyy olla positiivisuuden lähteitä. Unohtamatta kuitenkaan sitä tosi asiaa, että täällä kirjoittelee tavallinen ihminen.

Kuvat: Weit

54 Responses to “Bloggaaja – Roolimalli vai huono esikuva?”

  1. Tää oli aivan mahtava postaus! :) itsekin bloggaajana törmännyt samanlaisiin teorioihin.

  2. Avatar Saijis sanoo:

    En normaalisti kirjoittele tänne mitään syvällisempää tekstiä, mutta näitä on toivottu paljon ja nyt kun tuli läheinen aihe niin ajattelin kirjoittaa :) Mukava kuulla, että pidit tästä! Ja noita huonoja teorioita kuulee tosi usein, mutta onneksi välillä myös niitä hyviä :)

  3. Avatar Jutta sanoo:

    Tuo vääristynyt ajatus on jännä edes yrittää omaksua… Kai se vaan menee sit silleen, et täytyy kirjoittaa itse blogia ymmärtääkseen muita "samanlaisia". Mutta noita, jotka eivät ajattele pintaa syvemmälle on ja tulee olemaan.
    Pakko kyllä sanoa, että sä jos kuka oot aivan loistava esikuva kaikille – niin nuorille kuin vanhemmillekin. Susta huokuu aitous ja intohimo tätä bloggaamista kohtaan! <3

  4. Avatar Anonyymi sanoo:

    tämä oli loistava teksti! sama muakin häiritsee. Miksi ihmiset on niin tyhmiä ettei tajua että tottakai bloggaajillakin on elämää blogin ulkopuolellakin eikä kaikki riidat, vastoinkäymiset ja kaatuneet maitolasit välttämättä päädy blogiin. Mun mielestä on törkeää että bloggaajia haukutaan pinnallisiksi sun muuta. Jos vaikka kirjoittaa muoti aiheista blogia niin tottakai silloin blogi täyttyy vaatteiden kuvilla sun muilla mutta ei se tarkoita ettei bloggajalla olisi muuta elämää. Mun mielestä blogin idea onkin kirjoittaa positiivisia ja viihdyttäviä juttuja. Ei mua ainakaan kiinnostais lukea kuinka kurja ilma pihalla on ja miten vessaki pitäis pestä jne :DD

  5. Avatar Saijis sanoo:

    Niin tuo on kyllä valitettavan totta… :/ Toivon kuitenkin tämän tekstin vähän avaavan tätä käsitystä :) Monesti ajatellaan, että bloggaajan elämään ei kuulu kuin vaatteet ja kotona laten juominen hienoista laseista. Aw kiitos kovasti sulle Jutta ihanan kannustavasta kommentista! Osaat valita juuri ne iloiset ja mun mieltä lämmittävät sanat <3

  6. Avatar Saijis sanoo:

    Mahtava kuulla, että tykkäsit tälläisestä vaikka en normaalisti tälläisiä postauksia tee :)!Ja tuo on totta… Monesti unohtuu ajatus siitä, että me ollaan normaaleita ihmisiä ja tehdään kaikki samat asiat niin kuin muutkin ihmiset :) Sama pätee julkkiksiin, he on myös tavallisia ihmisiä, joilla on perhe ja muu yksityinen elämä. Mä kirjoittelen niistä elämän pinnallisista asioista, joihin kuuluu juuri uusimmat ostokset, hyvät ruuat ja muut elämän pienet ilot <3 Enkä silti kutsuisi itseäni pinnalliseksi ihmiseksi vaikka satun näistä kyseisistä asioista kirjoittelemaan :) Ja tottahan se on, että ei kukaan jaksaisi lukea valituksia päivästä toiseen ja hyvänä esimerkkinä tuo sun vessan peseminen :D!

  7. Avatar Sara sanoo:

    word! ♥

  8. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi kiva teksti, muakin ärsyttää, kun väitetään, että indiedays yms bloggaajille kaikki on ilmaista…:D ja sama etteivät bloggaajat muuta puuhaakkaan kun ostelevat ja postaavat niistä ja itse asiassa hehän eivär osta koska saavat kaikki yhteistyöllä ilmaisekai xP hieman liioiteltu esimerkki mutta yleistä, osa ajattelee blogin olevan "päiväkirja" tms…:-) enemmän näitä postauksia jos omalta tuntuvia aiheita vaan löytyy!

  9. Avatar sinttu sanoo:

    Tosi hyvä postaus..♥ ihana ku otit asian esille! Toivottavasti kaikki ymmärtää koska jokainen bloggaaja on kuitenkin ihan tavallinen ihminen!

  10. Avatar Iina E sanoo:

    Niin hyvin kirjoitettu :) Tämä teki sun blogista astetta paremman, vaikka ihan mahtava se oli jo ennestään :) Tällainen rehellinen puhe vain puree ainakin minuun :)

  11. Avatar Janni sanoo:

    Vitsi miten hyvä postaus ja pelkkää asiaa! Monilla tuntuu olevan juuri toi käsitys, että suositun (ja miksei vähemmänkin suositun) bloggaajan elämä on pelkkää shoppailua ja muuta pumpulia, vaikkei kenenkään elämä oo täysin ruusuinen :) Mun mielestä myös turhan monesti bloggaajia syytetään siitä, että tuodaan pelkkiä pinnallisia juttuja postauksiin ja muka "esitetään" että kaikki on yhtä aurinkoa – vaikkakin monilla kyse on nimenomaa juuri siitä, ettei jokaisia vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia yksinkertaisesti haluta tuoda liiaksi sellaiseen blogiin, jossa kirjoittajalla ideana on keskittyä positiivisiin asioihin ja juuri noihin arjen pienempiin iloihin ja inspiraation jakamiseen :) Tää lähti nyt vähän lapasesta, mutta herätti ajatuksia täällä suunnalla juuri siksi, että oon tismalleen samoilla linjoilla. Vaikka Saija sunkin blogi keskittyy "pintapuolisiin" asioihin, on susta silti aina saanut tosi mukavan ja aidon vaikutelman tän blogin välityksellä. Tästä blogista saa inspistä ja ennenkaikkea hyvää ja positiivista mieltä! :) Siitä syystä sun postauksiin jaksaa aina palata uudestaan ♥

  12. Avatar annieveliina sanoo:

    Ihan super hyvä postaus Saija!<3 Se on vaan niin kummallista, miten jotkut eivät voi ymmärtää blogin olevan pieni kuva kokonaisuudesta. Ja kuinka moni nainen ei halua mennä edes lähikauppaan ilman meikkiä tms huonoissa vaatteissa, niin miksi bloggaajan pitäisi haluta julkaista kokoajan sellaista mielikuvaa itsestään jopa tuhansille lukijoille…? Tykkään hirveästi näistä sun postauksista, joissa pohdit jotain :)

  13. Avatar Heljä K-L sanoo:

    Tää teksti on kyllä herättävä ja mielenkiintoinen. Itseäni on sama asia häirinnyt jo pidemmän aikaa – aivan kuin me bloggaajat ei oltaisi ihmisiä? Yhtäläillä meillä tiskit ja pyykit kerääntyy, jääkaappi tyhjenee, vaatekriisi iskee, lattiat likaantuu ja laskut voi jäädä vahingossa maksamatta. Ei me olla yhtään sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan, meillä vain tosiaan on tämä harrastus, jossa jaamme osan elämästämme julkisesti luettavaksi ja näin ihmiset pystyvät muodostamaan oman mielipiteensä meistä – joka joskus on tosin kaukana todellisuudesta. Mutta tsemppiä sulle – sulla on loistava blogi:-)

  14. Avatar Anonyymi sanoo:

    haluan, että mun blogista löytää juuri sellaista naisellisen pinnallista hömppää. Tänne tullessaan jokainen voi heittää aivot narikkaan, unohtaa päivittäisen stressin ja keskittyä hakemaan uutta inspiraatiota elämän eri aihealuiseen.

    Ihan loistavasti sanottu! Kiitos sulle että kirjotat ihanaa blogiasi negatiivisistä kommenteista huolimatta :-)

  15. Avatar Saijis sanoo:

    Oii miten kiva nähdä, että ajattelet samoin!:) ♥

  16. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos kovasti ja mukava kuulla, että pidit tästä :) Joo oletuksia löytyy monia ja varsinkin noista tavaroista :s Nykyään ajatellaan, että kaikki mitä bloggaaja suosittelee niin on saatu ilmaiseksi tai hän saa suosittelusta rahaa… Ja tuo on totta, että moni ajattelee blogien olevan päiväkirjoja tai muita henkilökohtaisista asioista kertovia paikkoja. Jei voisin kyllä tehdä joskus uudestaan tälläisiä! Ja varsinkin jos löytyy läheitä sekä ajatuksia herättäviä aiheita :)

  17. Avatar Saijis sanoo:

    Iso kiitos sulle ♥ Joo jotenkin tämä asia tuntuu herättävän monia eri väärinkäsityksiä, joten ajattelin että olisi hyvä vähän avata tätä :) Niinpä! Vaikka sitä ei aina ajattele niin tavallisia ihmisiä me ollaan!:)

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Aww kiitos tuhannesti Iina!! :) Ja oon samaa mieltä. Kun asioista puhutaan rehellisesti niin silloin ne herättää (toivottavasti ainakin) paljon ajatuksia ja saa miettimään kyseistä aihessa tarkemmin (:

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Hei vitsit miten iloiseksi tulin näistä sanoista :) Sun kommentti oli myös pelkkää asiaa! Mä haluan, että tämä blogi on jokaiselle hyvän mielen lähde enkä usko, että kukaan tykkää lukea blogeja, joissa kaikesta valitetaan ja kaikki menee päin jotain… Elämästä kuuluu nauttia ja mulle tämä blogi on yksi aihe, josta nautin suunnattomasti <3 Sen takia mä toivon, että niin myös moni muu ja unohtamatta kuitenkaan, että mä en oo niin pinnallinen ihminen mitä mun aiheet on. Mä haluan keskittyä naiselliseen ja pintapuoliseen hömppään, mutta toivon ettei kukaan kuvittele mun elämän olevan pelkkää shoppailua! Kiitos sulle Janni, kun vaivauduit kommentoimaan tämän. Sun kommentti herätti myös uusia ajatuksia ja piristi paljon mun alkavaa lauantaita :) Kiitoskiitos ♥!

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Jee kiitos paljon! Ihana kuulla, että tykkäsit tästä <3 Niinpä! Kyllä mä keskityn juuri siihen pintapuoleen elämästä, mutta en usko että kovin moni haluaa julkaista koko elämäänsä tuhansille lukijoille ja varsinkaan niitä henkilökohtaisempia asioita. Tämä on vain pieni pala elämää ja sen takia haluan keskittyä kaikkeen naiselliseen hömppään toivoen, että autan jotain muuta esimerkiksi vaatekriiseissä. Tämä postaus otettiin niin hyvin vastaan ja herätti monenlaisia ajatuksia, joten voi olla että teen joskus lisää näitä! (:

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Tämä kommentti toi hymyn huulille ja kiva kuulla, että se herätti ajatuksia :) Tuo on totta! Noista luettelemistasi asioista tuskin kukaan bloggaaja haluaa postailla ja loppupeleissä ei ketään kiinnostaisi lukea valituksia kasvavasta tiskivuoresta :D Mun mielestä blogien kuuluu olla vähän pinnallisia ja ne on sellaisia iloisia paikkoja, joissa keskitytään kaikkeen hömppään :) Tuo on totta, että meidän elämä on esillä julkisesti ja ihmiset muodostaa omat mielipiteensä pelkkien kuvien ja tekstin perusteella. Kiitos hirmuisen paljon kivasta kommentista, tälläisiä ajatuksia toivoinkin tämän herättävän! :)

  22. Avatar Saijis sanoo:

    Mun mielestä nuo lauseet kuvastaa hyvin tätä blogia ja sen sisältöä :) Toivon, että moni ajattelee tämän juuri noin! Mä en ota koskaan negatiivisiä kommentteja henkilökohtaisesti enkä tuu ikinä ottamaan. Kiitos sulle kovasti :')

  23. Avatar Emilia sanoo:

    Vauu :) upeasti kirjoitettu tärkeästä asiasta ♡ oot mahtava ja tämä teksti oikeen vahvisti sen :) sun blogi on juuri sitä piristystä päiviin ♡

  24. Avatar emmi sanoo:

    Minusta tuntuu oudolta, että jotkut edes ajattelevat noin! :D Minäkin olen bloggaillut, ja tiedän että kaikki blogin kirjoittajat ovat hekin tavallisia ihmisiä: käyvät töissä, laittavat ruokaa syödäkseen, käyvät kaupassa ja viettävät aikaa ystäviensä kanssa. Täyttä asiaa koko teksti! Tosiaankin tiedän, että olet vain tavallinen 20v nuori, jonka intohimo ja rakas harrastus on juurikin tämän blogin pitäminen ♥

  25. Avatar Annu sanoo:

    Tosi hyvä postaus ! Tykkään ! Hyvin tiivistetty ja täyttä asiaa !

  26. Avatar Anonyymi sanoo:

    Hyvä teksti! Mulle tää blogi on just inspiraation lähde, toivottavasti niitä ei oo kovin montaa jotka kuvittelevat että se mitä esittelet blogissasi olisi koko totuus :D

  27. Avatar Natalia sanoo:

    Voi, ihana teksti ja niin asiaa! On kyllä tosi kapeakatseista ja lapsellista ihmisiltä ajatella, että bloggaajien elämä olisi perustaltaan millään tavalla erilaista kuin muiden. Ihan kuin se, että kirjoittaa julkisia tekstejä nettiin, suojaisi meitä jotenkin riidoilta, epäonnistumisilta, vaatekriiseiltä tai huonoilta päiviltä? Itse ainakin arvostan työkseen bloggaavia ihan suunnattomasti; nykyaikana blogit on iso osa mainostamista ja bloggaajat ovat töissä käytännössä 24/7, harva toisen ammatin edustaja voi sanoa samaa..

  28. Avatar Annika sanoo:

    Oon seuraillut sun blogia ehkä muutaman kuukauden ja tää on yksi ihan mun lemppareista! Vaikutat todella sydämmelliseltä ja sympaattiselta! En oo ennen lukenut näihin postauksiin tulleita kommentteja, kun seurailen sua bloglovinin kautta niin se tuntuu jotenkin hankalammalta (tai sitten mä olen vain laiska :D) mutta nyt kun tulin koneelta katsomaan tuota edellisen postauksen keksireseptiä ja jäin lukemaan näitä kommentteja niin vitsi miten positiivisesti ja pitkästi jaksat vastata kommentteihin :) Tulee jotenkin vielä positiivisempi kuva susta näiden kommenttien kautta, vaikka se ei ole ikinä ollut mitenkään negatiivinen! <3

  29. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mikä sun we heart it on? :) oli muuten mahtava postaus :)♡

  30. Avatar Johanna sanoo:

    ihanaa kun jaksat pitää yllä just sellaista blogia kuin itse tykkäät etkä välitä muiden mielipiteistä! <3 toivottavasti jotku tyypit jotka ovat kommentoineet nuinkin negatiivisesti kuin tuolla mainitsit, lukisivat tämän postauksen ja ajattelisivat sanomisiaan..:o

  31. Avatar Karla sanoo:

    Aivan mahtava teksti! Oon samaa mieltä sun kanssa ja ottaen huomioon sen, että bloggaajan elämästä näkee sen murto-osan blogissa, ei kenelläkään ole joka päivä hyvä päivä, ei siellä kaikkea kerrota.

    fashion-teaparty.blogspot.com

  32. Loistava teksti Saijis!♥

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Munkin mielestä tämä aihe on tärkeä ja ajankohtainen varsinkin nyt :) Aww oot ihana ja kiitos tuhannesti sulle päivän piristyksistä, joita kirjoittelet tänne ♥ Arvostan niitä:)!

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Niinpä :'D Ja itse asiassa vielä yllättävän moni! Mutta tavallisia ihmisiä ollaan, mutta se tavallinen elämä jää täältä blogista usein pois koska tykkään keskittyä elämän inspiroiviin asioihin :) Kiva kuulla, että tiedät tuon ja ajattelet noin! Kiitos Emmi ♥

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Oi kiitos paljon sulle Annu! Ja mahtavaa kuulla, että postaus oli täyttä asiaa :)

  36. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos! Ja niin ihana nähdä, että tämä blogi on sulle inspiraation lähde <3 Valitettavan usein näkee, että moni kuvittelee mun koko elämän olevan pelkkää tätä mitä täällä näkyy :/ Mutta onneksi vaan harva ja toivon tämän postauksen hieman avaavan kyseistä aihetta! :)

  37. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos hurjasti!! :) Niinpä… Monesti katsotaan vaan kuvia ja tehdä erilaiset johtopäätökset niistä eikä viitsitä katsoa vähän pintaa syvemmältä :s Eipä me vältytä yhtään enempää riidoilta yms. kuin normaalit ihmiset :) Joo bloggaaminen vie yllättävän paljon aikaa ja jos kuvia meinaa kuvata niin sitä on juuri kuten sanoit töissä koko ajan… Mutta bloggaaminen on niin kivaa, että siihen käyttää miellänsä paljon aikaa<3

  38. Avatar Saijis sanoo:

    Vautsi miten piristävästi kirjoitettu kommentti! Ihan mahtavaa, että oot löytänyt tänne ja tykkäät tästä <3 Voi mä rakastan vastailla kommentteihin ja sitä kautta pääsee kivaan kontaktiin lukijoiden kanssa :) Pyrin aina vastaamaan kaikkiin kommentteihin ja aion ehdottomasti jatkossakin tehdä niin! Kiva kuulla, että sun mielipide muuttui vielä enemmän positiivisesti ja mukavaa, että vaivauduit tulla kommentoimaan tämän :) Ilahdutit mua kyllä tosi paljon<3

  39. Avatar Saijis sanoo:

    Jei vähän kiva juttu, että pidit =) Mut löytää sieltä nimellä Saijis, mutta tässä on suora linkki sinne:

    http://weheartit.com/Saijis

  40. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi hyvin kirjoitettu! Ja ei blogissa pidäkään kertoo kaikkea♥

  41. Avatar Saijis sanoo:

    Ehdottomasti! Mä rakastan sitä mitä mä teen muiden mielipiteistä välittämättä :) Kyllä mä uskon, että tämä postaus herätti monen ajatuksia ja sai muistamaan, että täällä on tavallinen tyttö kirjoittamassa tätä. Ja varsinkin sen, että täällä näkyy hyvin pieni osa mun elämästä :) Kiitos sulle Johanna kommentista<3

  42. Avatar Saijis sanoo:

    Oo kiitoskiitos paljon! Mä oon samaa mieltä tuosta ajatuksesta ja mun mielestä blogien kuuluu olla paikkoja, joista saa inspiraatiota ja positiivisuutta elämään! :)

  43. Avatar Saijis sanoo:

    Iso kiitos sulle ihana ♥ :)

  44. Avatar Saijis sanoo:

    Voi miten kiva kuulla, että tykkäsit tästä :> Ja oon samaa mieltä! Ykstyisyys on hyvä pitää ♥

  45. Voi Saija oon todennut ettei vauvapalstalle kannata eksyä lukemaan, sieltä saa vaan pahan mielen kun kateelliset elämäänsä kyllästyneet mammaset haukkuu kaikkea liikkuvaa.
    Ja mitä tohon roolimallina oloon tulee niin eikö ne vanhemmat ole vastuussa mitä lapset touhuaa internetissä ? Kaikelta pahalta ei voi välttyä ja kyllä kasvatuksessa on mennyt jotain muutakin pieleen jos lapsi menee pilalle muoti ja lifestyleblogeja lukiessa.

    Oot mua nuorempi ja silti pidän sua hyvänä esikuvana (voihan toki olla että poikaystävä ei pidä sitä hyvänä asiana, haha) ja ite otan sun pukeutumisesta vaikutteita. On ihan superihanaa kun vastaat KAIKKIIN kommentteihin vaikka saat niitä ihan hirveesti ja kaikkiin inhottaviinkin juttuihin vastaat kohteliaasti. Jos se ei ole hyvää esimerkkiä, niin ei mikään.
    Ja mitä hiton väliä sillä edes on vaikka joku saisikin jotain ilmaiseksi ? Maailma ei aina ole reilu. Samalla logiikalla voitais purnata siitä, että jotku saa ruokaa ja kuitenkin jossain nähdään nälkää, valivali. Tasan ei oo menny nallekarkit.

    Mäkin pidän omassa blogissa sen yksityisyyden rajan ja kerron siellä tasan vaan hyviä juttuja, koska mua ei yhtään kiinosta lukea sellaisia blogeja joissa jatkuvasti valitetaan elämän kurjuudesta. Silloin kun itsellä elämä potkii päähän on ihanaa tulla lukemaan esimerkiksi sun energiaa ja positiivisuutta purkautuvia juttuja. Siinä muistaa sitten, ettei itselläkään ne asiat nyt niin huonosti ole.

    Kiitos Saija kun sulla on niin ihana blogi ja siitä kun olet niin huippu tyyppi ♥

  46. Avatar Nelli sanoo:

    mahtava kirjotus :) oon niin samoilla linjoilla sun kanssa :) mun mielestä osaat kirjottaa tosi aidosti enkä mä oo koskaan saanu susta semmosta kuvaa että eläisit unelmaelämää vailla huolia :-D sääli jos jotkut on :(

  47. Avatar Anonyymi sanoo:

    huipusti kirjotettu teksti! tämmöisiä vois olla useamminkin jos vaan keksit aiheita :)! voisitko muuten joskus tehdä jonkun postauksen erilaisista kampauksista miten pidät hiuksiasi? :)

  48. Avatar Saijis sanoo:

    Voi ei mikä kommentti <3 Ihana nähdä, että vaivauduit kirjoittamaan näin ihanan ja pitkän tekstin :) Tuo on kyllä totta ettei Vauva-sivustolle kannata eksyä ja oon huomannut, että siellä kirjoitetaan vaikka minkälaista tekstiä :-/ Ja harvoin hyvää… Tottahan se on, että ei blogeista toisaalta voi kovin huonoa mallia ottaa ja on olemassa huonompiakin esikuvia… Eikä lapsen oo hyvä välttyä kaikelta huonolta, koska elämä ei oo ruusuilla tanssimista aina. Aww ihana kuulla, että pidät mua hyvänä esimerkkinä :)! Ja mä tykkään älyttömästi vastata kaikkiin kommentteihin oli ne sitten hyviä tai huonoja enkä niistä huonoista koskaan välitä :)! Ja oot oikeassa, eiköhän jokainen saa joskus jotain ilmaista yms.:) Oi se on hyvä, että pidät yksityisyyden rajan ja mä ajattelen samoin negatiivisuudesta! En lue yhtäkään blogia, joissa valitetaan elämän kurjuudesta vaan päinvastoin positiivisista asioista :)

    Voi en pysty sanoin kiittämään ja kuvailemaan miten iloiseksi sun kommentti mut teki! Kiitos <3

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Aw kiitos kovast ihana Nelli ja ihan mahtavaa, että oot samaa mieltä! :) Joo valitettavasti aika moni saa väärän kuvan, mutta luulen että te jotka seuraatte mun blogia aktiivisesti niin tunnette jo aika hyvin mut ja tiedätte miten asiat on! :)

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos kiitos paljon:) Ihanaa huomata. että tämä teksti otettiin näin hyvin vastaan! Mä voisin kirjoittaa joskus uudestaan jos löytyy aiheita. Ja kirjoitan tuon postausidean ylös, koska se kuulostaa niin kivalta! :)

  51. Avatar Bellanna sanoo:

    Olipa tosi hyvä teksti! Ei oo lisättävää tähän :D Tuntui, että veit sanat suusta- niin samaa mieltä näissä olen. :D Nyökkäilin joka kohdassa heh. Se on kyllä harmi, että joillekkin tulee sellainen käsitys ja kuva bloggaamisesta, että tää elämä on pelkkää glamouria. Pelkkiä ihmisiähän mekin vaan ollaan. Ei sen kummempia :D Minun mielestä se ei kerro ihmisestä oikeastaan mitään jos silloin tällöin laittelee ostoksistaan kuvia. Kumminkin varmaan meistä jokainen shoppailee ja eikö se oo ihan tervettä ostella uusia juttuja itelle joilla voi hemmotella ja ilahduttaa itteään ;> Paljon riittäis asiaa aiheesta, mutta pakko lopettaa tähän kun väsy painaa päälle :D Ihana olet ja jatkahan samaan malliin <3 Sinun blogi on ihan paras enkä tuu kyllästyyn tähän koskaan vaan päinvastoin! :)

  52. Voi eieiei, älä ikinä eksy vauva.fi. Mustakin oli joskus tehty sinne keskustelu ja voin sanoa olleeni järkyttynyt. Kaikkeen sitä ihmiset nykyaikana lähteekin ja netissä anonyyminä kirjoittelu on pahinta mitä voi tehdä. Jos on jotain sanottavaa niin tullaan sitten päin naamaa sanomaan omalla naamalla. Jos ei ole myöskään mitään hyvää sanottavaa, ei sitä tartte sanoa.

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Oon samaa mieltä! Ja mä vähän hymähdin tuolle sun nyökkäys-jutulle, ihana :D<3 Totta! Monesti keskitytään vaan siihen mitä näkyy kuvissa ja luodaan koko mielipide ainoastaan sen perusteella miettimättä enempää bloggaajaa oikeana ihmisenä. Niinpä! Mun mielestä jokaisen kuuluu nauttia elämästä, oli kyseessä sitten uusien kenkien tai laukun ostaminen, mutta kyllä se on sallittua:) Ja onhan mun blogi paljon muutakin kuin ostoksia, nimittäin esimerkiksi tälläisiä postauksia :) Mullakin riittäisi asiaa tästä vaikka kuinka paljon, mutta mun täytyy kans rientää nukkumaan :) Iso kiitos sulle tästä kommentista, mä oon iloinen että vaivauduit kommentoimaan sen! <3

  54. Avatar Saijis sanoo:

    Hyvä, kun kommentoit tuon! En nimittäin aio enää eksyä sinne :D Tosi harmi kuulla, että susta on kirjoiteltu sinne :( Musta on kans ja itse asiassa siellä nähtävästi haukutaan kaikkia ihmisiä, oli ne sitten bloggaajia, äitiä tai esimerkiksi julkkiksia :s Ja tuo on totta, että asiat täytyy sanoa päin naamaa jos sellaista oikeasti on! :)

Kommentoi