Faktat tiskiin x 18

Millaiset fiilikset siellä ruudun toisella puolella on? Täällä on ankean pimeästä ilmasta huolimatta hyvät, koska tänään starttaa vihdoin viikonloppu Niinpä päätin sen kunniaksi tulla kertomaan teille vähän uusia ja ehkä jopa hieman erikoisempia faktoja itsestäni. Moni toivoi näkevänsä myös näitä eilisiä asukuvia lisää, joten täältä tulee!

IMG_9794kk 1. Vihasin pienenä mun ruskeita silmiä ja tunsin itseni monesti ”ulkopuoliseksi” sen takia, kun kaikilla kavereillani oli siniset silmät. Nyt aikuisiällä oon suorastaan ihmetellyt, että miten mä oon voinut vihata näitä? Nämä on itse asiassa ihan kivat enkä toisaalta voisi edes kuvitella itselleni sinisiä silmiä.

2. En pysty pitämään vaatekaapissa tai muissakaan meidän kaapeissa vaatteita tai erilaisia tavaroita jos en käytä niitä. Siitä syystä mä siivosin hetki sitten kaikki meidän kaapit ja tavaraa kirpparille lähtee 5 pussia?!! Toisaalta se on vaan hyvä, koska mun mielestä käyttämättömiä tavaroita on turha pitää kaapissa pölyyntymässä ja joku muu taas voi tarvita niitä ihan eri tavalla!

3. Oon perfektionisti kahden asian suhteen; Siivoamisen sekä bloggaamisen. Jos alan siivota niin mun täytyy siivota sitten kunnolla koko asunto ja jos taas alan kirjoittamaan postausta niin mun täytyy kirjoittaa se kokonaan heti valmiiksi. Tämä luonteenpiirre on ollut mulla aina ja oon pikkuhiljaa oppinut sen, että jos jotain aion tehdä niin siihen kannattaa varata aikaa.

4. Mun suuria mielenkiinnon kohteita on tällä hetkellä valokuvaaminen, bloggaaminen sekä sisustaminen. Eräänä päivänä mietin näitä ja tajusin, että miksi ihmeessä en tekisi näistä jostain kolmesta itselleni ammattia? Kaipaan myös takaisin koulunpenkille, joten saa nähdä mihin tulevasuus vie!

Sample Pictures-0035. En pidä puhelinta koskaan pöydällä näyttö ylöspäin vaan se on aina alaspäin niin, etten näe koko näyttöä. Tatu sekä muutamat kaverit aina ihmettelee tätä, mutta mua alkaa ahdistamaan jos puhelimeen vilkkuu koko ajan Instagram ilmoituksia ja näen ne. Nimittäin mulle tulee silloin suuri tarve päästä heti katsomaan ja lukemaan kaikki ilmoitukset :-D Luulen, että tällä on myös jotain tekemistä mun puhelimen kunnon kanssa. En oo koskaan tiputtannut sitä mitenkään vaarallisesti enkä oo saanut tämän kahden vuoden aikana kertaakaan näyttöä rikki (Kop Kop).

6. Jotkut ihmiset on joko kissa-tai koiraihmisiä, mutta mä oon niitä molempia. Tai no oikeastaan mä rakastan kaikkia eläimiä! Mun yksiin suurimpiin unelmiin kuuluu delffiinien kanssa uimaan pääseminen, tiikerin näkeminen, kamelilla ratsastaminen (norsulla on oon jo!)… Ollaan kuitenkin haaveiltu jo pidemmän aikaa myös omasta koirasta

7. Juon tosi harvoin alkoholia, oikeasti! Mun viimeisin alkoholijuoma taitaa olla Cheekin keikan jälkeinen Cosmopolitan drinkki ja koko reissusta taitaa olla kohta aikaa jo reilu pari kuukautta. Syksyllä tekee vaan enemmän mieli olla kotona lämpimän viltin alla nauttimassa kuumaa teetä tai kaakota 

8. 95% mun kokkaamista ruuista epäonnistuu! Tähän ei lasketa mukaan perus salaatteja ja tortilloja, mutta onnistuin jopa viime viikolla polttamaan pinaattikeiton pohjaan… Niinpä me ollaan tehty jo ennen yhteenmuuttoa sellainen päätös, että Tatu kokkaa ja mä siivoan. Tämä yhtälö on toiminut jo reilun kahden vuoden ajan paremmin kuin hyvin  Jos vaan siis osaan pysyä poissa sieltä keittiöstä! Ehkä mä vielä jonain päivänä opin sen kokkaamisen jalon taidon…

IMG_9913ko
9. Mietin tosi usein, että millaisia lukijoita ja ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on. Ootteko naisia vai miehiä? Missä päin Suomea asutte? Minkä ikäisiä ootte? On hassua miten te kaikki siellä tiedätte mun elämästä niin paljon, mutta mä en tiedä teistä oikeastaan yhtään mitään :)

10. Meidän perheellä oli aina mun lapsuudessa erilaisia perinteitä, jotka toteutettiin joka vuosi samalla tyylillä ja mä oon pyrkinyt säilyttämään nuo perinteet ennallaan. Esimerkkinä se, että mun lapsuudessa tapana oli käydä aina vähintään kerran tai jopa kaksi kertaa vuodessa laivalla risteilemässä, jouluna kuusi koristeltiin jo viikkoja aiemmin (tämä sen takia, että olin niin malttamaton) jne. Tälläiset erikoiset perinteet on just niitä parhaimpia ja ne tuo hyvät muistot mieleen!

11. Olin pienenä riippuvainen telkkarin katsomisesta. Oikeastaan äitin piti aina iltaisin nypätä antennijohto irti, että hän sai mut nukkumaan :-D Nyt taas asia on ihan erilailla, mä katson telkkaria ehkä kerran tai pari viikossa ja silloinkin vain perus Salkkarit! Kaikkia sarjoja on huomattavasti kivempi katsoa tietokoneelta tai iPadilta.

12. Rakastan yli kaiken maitoa, mutta ainoastaan rasvatonta. Oon juonut sitä koko elämäni ajan vähintään kerran päivässä ja huomaan heti maussa eron jos joku kaataa mulle lasiin rasvattoman sijaan kevytmaitoa tai täysmaitoa. Lisään sitä kahviin, välillä myös tee saa siitä lisämakua, käytän sitä ruokajuomana ja oikeastaan aina, kun on vaan mahdollista niin otan lasillisen maitoa.

IMG_9906l13. Mä en voi nukkumaan mennessä sietää mun hiuksia pään alla vaan siirrän ne joka kerta ylös tyynyn päälle. Tämä on ihan käsittämätöntä, koska muuten mulla on joka päivä hiukset auki eikä ne häiritse yhtään, mutta nukkumaan menosta tulee painajainen jos en saa siirrettyä niitä!

14. Rakastan Emoji-hymiöitä Mulla yleensä kestää tekstiviesteihin sekä Instagram-kommentteihin vastaaminen hetken, koska yleensä haluan etsiä aina viestiin sopivan hymiön. Joskus jopa saatan lähettää Tatulle Whatsappissa vaan viestejä, joissa on yksi hymiö! Viimeksi taisin lähettää lehmän kuvan :D

15. Mä käytän aina nilkkasukkia – En enää edes omista montaa paria pitkävartisia sukkia vaan ja ainoastaan mustia sekä valkoisia nilkkasukkia. Meillä myös Tatu käyttää pelkästänsä niitä, joten voitte vaan kuvitella kuinka hauskaa on lajitella pyykkiä ja miettiä, että mikä sukka on minkäkin pari ja kummanko ne on…

16. Moni bloggaaja sanoo, että asukuvat on helpoimpia postauksia tehdä… Noh mulla asia menee aivan päinvastoin! Me otetaan joskus jopa 200 kuvaa mun päivän asusta, eri kulmista, eri päin, eri asento, käsi tuolla, käsi täällä jne. Sen takia mulla menee niiden läpikäymiseen tuhottoman paljon aikaa enkä lopulta osaa päättää mitkä laitan tänne blogiin. Mä tykkään, että asu näkyy monella eri tavalla ja sen vuoksi näistäkin kuvista oli vaikea valita mitkä tänne lisäilen.

Sample Pictures-005d17. Aina ennen, kun lisäilin koneelta kuvia tänne blogiin niin annoin niille mitä ihmeellisimpiä nimiä. Jos tein PicMonkeyllä puhelinkuvista kollaaseja niin yleensä kollaasien nimiksi päätyi Apina1, Apina2 ja viimeinen kollaasi oli tietysti Viimeinen apina :-D Lopetin nämä ihmeelliset nimet heti, kun tajusin että ne näkyy teille kaikille.

18. Viime kerralla, kun tein tälläisen postauksen niin käytin näiden faktojen keksimiseen monta päivää, mutta nyt mulla on mennyt vaan vajaa tunti? Alkaa pelottavasti näyttää siltä, että musta löytyy ihan liikaa näitä asioita listattavaksi…

Löytyykö teiltä samoja piirteitä tai tapoja? Entä mitä piditte tästä postauksesta?


90 Responses to “Faktat tiskiin x 18”

  1. Emma Maaria sanoo:

    Tosi kiva postaus :) ! Mää oon kanssa ihan koukussa emojeihin ja joskus niitä tulee käytettyä ihan liikaa, hups :-D. Oon myös tosi eläinrakas ihminen ja meillä onkin kotona koira ja kissa ♥. Syyslomaakin on tullut vietettyä eäinten kanssa, nytkin on vieressä mummolan kaksi koiraa :) ♥

  2. Anonyymi sanoo:

    Meillä on ollu tuo sama sukkaongelma, mutta ratkasu löyty supi sukkapidikkeistä! Googleta vaikka jos et tiiä. Mutta laitetaan aina ennen pesua sukat sellasella kiinni jollon parit pysyy yhdessä koko pesun ajan! Toimii myös jos pesukone "syö" sukkia ;) meillä on myös päätetty värit, jonka mukaan pesun jälkeen ne on helppo jakaa; "punasessa nipsussa on sun sukat…." ja noita löytyy ihan prismasta ainaki :)

  3. Saijis sanoo:

    Niin huippua kuulla, että tämä oli mieleinen postaus ♥ Jee onneksi löytyy muita Emojeihin koukkuun jääneitä :D Ne on vaan niin parhaita! Oo kuulostaa aivan ihanalta :) Meillä on kans ollut kissoja ja nyt niin tekisi mieli ottaa joku karvainen kaveri meillekin! Sun syysloma kuulostaa onnistuneelta ja pidä hauska loppulomakin ♥ :)!

  4. Anonyymi sanoo:

    mäkään en osaa päättää tykkäänkö kissoista vai koirista :D kotoa meiltä löytyy 3 kissaa ja 1 koira :) tarkotuksena olis ottaa toinen kaveriksi!

  5. ANNI MARIA sanoo:

    Hei ihana postaus! :) piti kysyä, että onko sulla vielä Canon EOS 1100D käytössä ja mikä linssi sulla siinä on? Mietin tässä uuden kameran tai linssin hommaamista :) niin ja millä ohjelmalla muokkaat kuvasi?

  6. ANNI MARIA sanoo:

    Ai niin ja käytätkö sellaista ulkoista salamaa näihin kuviin? :)

  7. Elisabeth sanoo:

    Siis ihan uskomattoman hyvä postaus Saija :-D Naureskelin muutamalle jutulle, koska kuulosti nii hauskalta ja mukavalta – kuten toi ruokajuttu! Mutta pakko myöntää, että oli tuolla muutama fakta jotka sopii täysin muhunkin :-D
    Täytyy varmaan joskus kokeilla itekkin postata tälläisia faktoja, kun tätä oli niin hauska lukea. Ja koska oon luonteeltani vähän utelias nii tykkään senkin takia lukea paljon tälläsiä fakta postauksia, missä pääsee ihmisestä ihan uudet puolet esille :')

  8. Mirror sanoo:

    Tykkäsin tästä tosi paljon! Vaikka sanoitkin että me lukijat tiedetään susta paljon, niin silti on aina kiva saada tietää susta tälläisiä pieniä juttuja joita välttämättä muuten koskaan tulis edes ajatelleeksi. Ja hei jes, en oo yksin ihmeellisten tallennusnimien kanssa! :D Tosin mun tallunnesnimet on yleensä laatua öhääh, öhöh, mums, lurps jne… Yritä siinä sitten muistaa millä nimellä oot tallentanut minkäkin kuvan :D

  9. Anonyymi sanoo:

    Maitojen rasvaisuuden ero on aika helppo tunnistaa mausta! ;)

    Mutta sait pienen paniikin aikaan minussa, sillä itsekin annan kummallisia nimiä kollaaseille picmonkeyllä niitä tehdessä, enkä ole tiennyt tuota! :D

  10. Anonyymi sanoo:

    Kun mietit että millasia lukijoita ruudun toisella puolella on, niin täällä on 16-vuotias tyttö etelä-savosta. Näin muuten viime yönä unta et menin sun kanssa shoppailemaan haha :D

  11. Jessica sanoo:

    Tosi ihana postaus ♥ Mä voin niin samaistua useaankin noista! :D

  12. Anonyymi sanoo:

    http://onceuponadreammmm.blogspot.fi/?m=1

    Kiva postaus!
    Oon seuraillukin sua alusta alkaen ja tykännyt älyttömästi postauksista mitä teet.
    Linkkasin blogini yläpuolelle jos kiinnostaa mitä yhdelle blogisi lukijoista elämässään tapahtuu :)

  13. Helmi sanoo:

    Siis mitä ihmettä..? Mulla on niin paljon samoja ominaisuuksia! :o mutta kaikista eniten yllätyin tuosta maidon juomisesta, mulla on nimittäin sama juttu! Juon maitoa (ainoa ero oli että mä juon kevytmaitoa) joka välissä, janojuomana, ruokajuomana, myslin kanssa, teessä ym. ! Ja mulla on sama juttu, että maistan heti jos lasissa onkin jotain muuta kun sitä tuttua kevytmaitoa! :-D Oon samanlainen myös tuossa nilkkasukkajutussa, samoin tuossa että hiukset ei voi olla nukkuessa pään alla, meidän perheellä on myös paljon perinteitä, mäkin järjestän kaapistani aina käyttämättömät jutut pois, kännykkä on nukkuessa _aina_ näyttö alaspäin, mäkin oon perfektionisti siivoamisen suhteen JA mäkin oon vihannut mun ruskea-vihreitä silmiä! :-D siis mitä ihmettä oikeesti, miten voi olla näin paljon samoja juttuja! Ei ihme, että tykkään sun blogistakin näin paljon, kun ollaan ihan samanlaisia! <3 :-)

  14. Saijis sanoo:

    Hei kiitos tästä!! En oo ikinä kuullutkaan tuollaisesta :o Kuulostaa kyllä niin loistavalta tuotteelta, että mä taidan jo viikonloppuna käydä etsimässä jostain tuollaisen :)!

  15. Saijis sanoo:

    Ne on kummatkin omalla tavallansa niin kivoja :) Voi teillä on sitten aika paljon eläimiä! Ottaisin itsekin monta jos vaan olisi tilaa :D!

  16. Anonyymi sanoo:

    Voi ei tosi kiva postaus!! Samaistun ihan täysin tohon kohtaan 14 :-D

  17. Emilia sanoo:

    Täällä on kans toinen jolla on tosi hyvä mieli ♡ ihanaa kun alkoi viikonloppu ja pääsen pyhäjoelle kotikotiin tapamaan perhettä sekä alle viikon vanhaa siskon lastani ♡ tuore täti siis olen ♡ oii sitä vauvvan tuoksua! Mutta siis voin yhtyä näissä niin moniin asioihin mm. täällä toinen perfektionisti. Se on välillä tosi rankkaa. Eniten sen näkee blogistani ja meikkaamisessa. Mulla menee molempiin aikaa useita tunteja päivässä. Rakastan myös maitoa mutta vaan rasvatonta. Asukuvat on musta kans kaikista aikaa vievintä postauksia ajatellen, sillä oon tosi tarkka kuvista. Niiden läpikäyminen, itse kuvaaminen ja muokkaaminen. Helposti menee 3-4 tuntia. :D ihana oli oppia susta lisää ♡ kaunis saija ♡

  18. Erika sanoo:

    Ihan huippu postaus! Ja itsekkin siirrän aina hiukset ylös nukkuessa ja toi apina juttu oli hauska nauroin ääneen :D

  19. Tosi kiva postaus! :)

  20. Aino sanoo:

    Haha hauska postaus! ♥ Ja mulla on kans toi emoji juttu, mutta viä sillain etten osaa lopettaa mitää tekstiä ilman hymiöö tai emojia! Jopa kouluaineisiin on aina pakko tunkee hymiöitä:D ja en voi kans nukkua hiukset pään alla:)) Mutta itte en oo kyllä kissa tai koira ihminen, sillä ei hirveemmin tykkää eläimistä. :D En vaa jotenki osais kuvitella ittelleni eläintä. :)
    Ja ihana toi sun asu! ♥

  21. Anonyymi sanoo:

    tää oli niin kiva postaus ! :-) ja ihana tuo asu noissa kuvissa

  22. Anonyymi sanoo:

    1. Vihasin itsekin ja aika ajoin nykyäänkin vihaan ruskeita silmiäni, mutta toisaalta ne on ihanat. Ja mun silmät on muuttunut hieman sinisempään iän myötä, joten nykyään ne on erivalossa eriväriset. :D

    2. Sama ongelma, jos mun kaapissa on vaatteita joita en käytä, mua alkaa ahdistaa. Ne ikäänkuin parkuu siellä käyttämättömyyttä… Ei muuta kuin pussiin ja myyntiin!!

    5. Mä en tykkää pitää puhelinta näyttö ylöspäin samasta syystä, ja ennen kaikkea tykkään esitellä mun kuoria……..

    7. Mä oon myös surkea alkoholinjuoja, mutta onneksi se ei ole huono juttu! Mun viime kerta on kaksi kuukautta sitten, ja silloinkin vain pari hassua lonkeroa ja baarissa kuivinsuin… :D

    15. Mä käytän 99 % elämästäni nilkkasukkia. Toinen ääripää on sitten polvisukat hameen kanssa. Varrelliset sukat vain on jotenkin "so out!" :D Ne ahdistaa.

    17. Mäkin nimeän kollaaseja kaikilla kummallisuuksilla… Se vain on niin hauskaa ja helpointa, ettei tule samaa nimeä kahdesti, se ääni joka siitä silloin syntyy on niin hermoja raastava… :D

    18. Silloin kun tosissaan haluaa listata faktoja, niitä ei kyllä keksi. Mutta joskus niitä taas tulisi niin paljon, että tila loppuu…

  23. Tosi kiva postaus. :) Jos haluut tietää jotain sun lukijoista nii meijän blogista ainakin näät meijän elämää. :)

    lindajahenna.blogspot.fi

  24. Anonyymi sanoo:

    Nää oli hauskoja faktoja, ei vaan sellaisia, olen saija, tykkään eläimistä, tykkään kesästä… :P toi 5 on niin mun juttu, otaksun että teen näin etten tyypillistä huolimattomuuttani läikytä jotai juomaa/ruokaa kännykän päälle..? Empä tiiä! :D hyvä paikka sujauttaa asukuvat samaan! Kiva asu ja postaus siis :-)

  25. Sarita sanoo:

    Eikä! Miten oot voinu olla pitämättä ruskeista silmistä? :O Must ne on niin kivan erilaiset! :) Ja mulla on toi ihan sama hiusjuttu, aina auki mut tyynyltä ne pitää olla pois :D Ihan hirveetä jos herää ja hiukset on kietoutunu kaulan ympäri! :D Niin vapaa tunne kun ne on siellä ylhäällä vaan :) Ihana postaus <3 xoxo

    http://xoxosarita.blogspot.fi/

  26. Karoliina S sanoo:

    Iha huippu postaus! :DD 5, 12 ja 13 kohat on nii samat mulla :D

  27. Saijis sanoo:

    Iso kiitos :) Joo on mulla! Mulla on se perus mikä tulee siinä mukana sekä 18-55mm :) Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä kameraa sekä varsinkin tuota mun uutta objektiivia! (: Ja mä muokkaan mun kuvat Picasa-nimisellä muokkausohjelmalla :>

  28. Saijis sanoo:

    En omista sellaista eli en käytä :) Luonnonvalolla pärjää yllättävän hyvin :)!

  29. Saijis sanoo:

    Vautsi! Ihan mieletöntä kuulla, että tämä oli hauska postaus ja muutenkin niin kiva saada tälläistä palautetta :)! Kannattaa kyllä joskus kokeilla tehdä tälläinen postaus :D Näitä listattuaan sitä huomaa miten paljon outoja tapoja voikaan olla :D Haha mäki oon itse asiassa tosi utelias, joten mielelläni lukisin sultakin tälläisen postauksen :)!

  30. Saijis sanoo:

    Jee tosi kiva kuulla, että pidit! Joo kyllä te tiedätte ja joskus tuntuu, että tunnette mut paremmin kuin mä itse itseni :D Mutta hauskaahan se vain on ja kiva, että pystyn silti tuomaan uusia piirteitä itsestäni esille :) Oikeesti! Oon aina luullut, että kukaan muu ei keksi tälläisiä ihmeellisiä tallennusnimiä, mutta "huh" onneksi löytyy muitakin :D Ja tuo on niin ärsyttävää, kun alkaa etsimään niitä ja muistelee, että mikä ihme sen ja sen kuvan nimi oli xD

  31. Saijis sanoo:

    Niin on! ;) Mutta net jotka juo päivittäin eri maitoja niin ei tunnista makuja vaan ne oppii vasta, kun on juonut hetken aikaa yhtä :) Ouu nou :D Mä tajusin sen kans hetki sitten ja lukijat näkee ne niinkin helposti kuin viemällä vaan hiiren kuvan päälle niin näkyy tallennusnimi sekä paikka, jota kautta ne on ladattu…:D

  32. Saijis sanoo:

    Hihi tosi kiva, kun tulit kertomaan! :) Mä oon nimittäin aina halunnut tietää millaisia ihmisiä siellä on ja jollain tapaa se on tosi kiehtovaa! Oikeasti! Voi mä rakastan shoppailua, joten mun kanssa saisi viettää kokonaisen päivän kyllästymiseen asti. Ihanan hassu uni :D!

  33. Saijis sanoo:

    Kiitos hurjasti Jessica ♥ Voi miten ihana kuulla, että pystyt samaistumaan näihin! :)

  34. Saijis sanoo:

    Oooo wau miten moni kohta täsmää! Me todellakin ollaan samanlaisia ♥ :)

  35. Saijis sanoo:

    Tämä kommentti tuli varmaan kaksi kertaa vahingossa, mutta vastasin sulle tuohon ylempään :)

  36. Saijis sanoo:

    Kiitän :) Voi sä oot seurannut mun blogia sitten tosi pitkään :o Ja pakko sanoa, että tälläinen kommentti piristää paljon ja vielä sellaiselta henkilöltä, joka on seurannut täät pitkään! Kiitos myös linkityksestä, mä meen heti katsomaan sen :)!

  37. Saijis sanoo:

    Oo mitä ihmettä :D! Oon sanaton… Sun kohdalla melkein jokainen fakta piti paikkansa, joten me ollaan todella samanlaisia :D En tiedä mikä siinä on, kun on tottunut juomaan yhtä ja samaa maitoa niin hetken juomisen jälkeen kaikki muut maidot maistuu käsittämättömän pahalta? Tälläkin hetkellä mä makaan sängyssä ja oon asetellut mun kaikki tyynyt hiusten alle niin etten tunne niitä… Outoa :D Musta on niin ihana nähdä miten sä Helmi näet vaivaa näiden kommenttien kirjoittamiseen! Pakko sanoa, että mikään muu ei piristä mua näin paljon kuin teidän lukijoiden kommentit :) Saan niistä aivan uutta inspiraatiota ja energiaa tämän blogin suhteen! Kiiitos sulle ihana jälleen tästä huipusta illan piristyksestä<3

  38. Saijis sanoo:

    Ää eikä miten ihana kuulla tälläistä :) Kiitos tuhannesti ja mukava kuulla, että pystyt samaistumaan siihen :p!

  39. Saijis sanoo:

    Eikä! Onnea tuoreelle tädille pienestä pienokaisesta, vauvat on niiiin ihania ♥ Toivottavasti sun viikonlopusta tulee onnistunut! Joo perfektionistina oleminen on välillä aivan liian rankkaa ja juuri se ahdistaa, kun jotkut asiat vie todella paljon aikaa. Esimerkkinä juuri se bloggaaminen :D Tämän suhteen tulee oltua aivan liian usein tarkka ja muutenkin täydellisyyteen tavoittelija… Puhumattakaan kuvien muokkaamisesta yms. Mutta silti tämä bloggaaminen on vaan niin parasta, että siihen kuluttaa miellänsä tunnin jos toisenkin ♥ Ihanaa, kun oot niin aktiivinen kommentoija ja sun kommentit on sellaisia, joista tulee heti iloinen mieli! Kiitos hirmuisen paljon ihana :') ♥

  40. Saijis sanoo:

    Mahtavaa kuulla, että tämä postaus piristi! Haha ihana sinä :D Mä hetken aikaa mietin, että kehtaanko edes myöntää tuota, mutta miksi ei :-D!

  41. Saijis sanoo:

    Mukava huomata, että tämä oli mieluinen postaus! Kiitos sulle Janette :))

  42. Saijis sanoo:

    Vitsit miten kiva kuulla, että tästä postauksesta tykättiin :) Haha eikä, ihana piristys opettajalle nähdä sun laittamat hymiöt :D Aijaa voi eikä :s Mutta se on vähän makusia, jotkut tykkää eläimistä ja jotkut taas ei. Mun mielestä se on vaan kiva, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä :) Kiitos kovasti Aino ♥

  43. Saijis sanoo:

    Kiitos hirmu paljon! Ja ihana nähdä, että pidit myös tästä asusta :')!

  44. Saijis sanoo:

    Vihasitko! Hyvä, etten oo ollut ainoa… Suurin syy taitaa olla juuri se, että niitä ei monella oo :D Mutta nykyään mä rakastan niitä! Aijaa ompas jännä :o Ja pakko muuten sanoa, että vitsit miten moni kohta voi pitää samalla tavalla paikkansa :D Hassua nähdä miten paljon siellä ruudun toisella puolella on samanlaisia tyypppejä <3 Kiitos sulle, kun näit vaivaa näin kivan kommentin eteen. Tätä oli hauska lukea ja nyt ensimmäistä kertaa mäki tiedän mun lukijoista jotain:)!

  45. Saijis sanoo:

    Kiitos paljon! (: Hei vähän kiva! Mä meen heti tutustumaan kyseiseen blogiin, kiitos linkityksestä :)

  46. Saijis sanoo:

    Jee huippua, että nämä oli sellaisia faktoja, joista pidettiin ja joita ette toivottavasti vielä musta tiennyt :-) Tuo on muuten totta! Mun puhelin on kans säästynyt todella monilta kastumisilta ja piskoilta, kun se on ollut pöydällä juuri "väärin päin" :D Kiitos sulle kovasti :)!

  47. Saijis sanoo:

    Mä en tiedä!! Nykyään mäki rakastan niitä enkä kyllä luopuisi niistä <3 Taitaa johtua siitä, että ne oli niin erilaiset eikä muilla tuntunut meidän koulussa olevan ruskeita silmiä :D Hyi hyi se on ihan hirveä tunne! Tiedän tasan tarkkaan miltä tuo tunne tuntuu eikä se oo mikään miellyttävä herääminen :D Oo kiitti paljon <3!

  48. Saijis sanoo:

    Aww ihana pieni piristys iltaan ♥ En vielä millään, mutta tarkoitus on viedä ainakin Kurikkaan, Seinäjoelle sekä taidan tehdä vielä ennen joulua uuden blogikirppiksen :)

  49. Saijis sanoo:

    Voi ei miten iloinen oon, kun tämä postaus on ollut niin tykätty :) Ja tosi kiva, että löytyi noinkin monta eri kohtaa, jotka on meillä samanlaiset :p!

  50. Anonyymi sanoo:

    Oon ollu nyt koko syysloman kipeänä ja kaikki suunnitelmat epäonnistu:( mut onneks nyt oon jo paranemaan päi. Mut juu siun postaukset on jotain niin parhautta ja oon tosi kiitolline et piät tätä blogia❤ ja mieki oon iha
    hulluna emojeihi<3 ja oon NIIN kateelline siulle noist ruskeist silmistä:D ainakun miul on huono päivä ni tuun lukee siu postauksii ja tuun paljo paremmalla tuulelle❤ ja itekkin oon tosi eläinrakas ja meil on 1 kissa ja 1 koira:) taas kerran tosi ihana postaus❤

  51. Janika sanoo:

    ekaa kertaa äsken tänne blogiin eksyin ja pakko sanoa että wau! huomaa kyllä että oot tehny työtä tän blogin eteen, sait uuden lukijan :) joitain samoja piirteitä minussakin on, mm. just toi emojien käyttö :D mutta siis tosi kiva postaus! :)

    – Janika / http://janikablogg.blogspot.fi

  52. Saijis sanoo:

    Eikä, niin harmi kuulla että sun syysloma on mennyt ihan pilalle :/ Onneksi kuitenkin oot jo paranemaan päin ja tosi kiva kuulla, että oon onnistunut piristämään tällä blogilla sun päiviä ♥ Voi mä en tiedä miten oon voinut vihata ruskeita silmiä :o Nyt en taas vaihtaisi niitä mistään hinnasta :D Kiitos sulle hurjasti tästä kommentista :) ♥

  53. Anonyymi sanoo:

    Noniin täytyyhän se munkin tulla nyt kertomaan et kuka ja mikä täällä sua oikein seurailee :D tosiaan oon siis seurannut jo varmasti yli vuoden tälleen anoillen, oon -94 syntyny opiskelija, asun tässä ihan lahen vieressä :D sanoisin että oon aikalailla sun vastakohta, pukeudun pääsääntöisesti mustaan, meikkaan vähän vahvemmin jne :) jollain tapaa silti tykkään kaikista tyttömäisiatä jutuista ni käyn aina kurkkimassa sun blogia :)

  54. Saijis sanoo:

    Wow niin kiva kuulla, että sen huomaa ja töitä tämän eteen on tullut tehtyä todella paljon :) Emojit on ihan parhaita :D! Kiitos sulle paljon Janika ja tervetuloa seurailemaan tätä <3

  55. Emma sanoo:

    1, 5, 6, 13, 14 ja 17 täsmäs muhun ihan samalla tavalla :D varsinkin tossa ykköskohdassa tunsin suurta samaistumista suhun, koska mullakin on ruskeet silmät ja häpesin itsekkin näitä aina joskus ala-asteaikoina, ja nyt ainoostaan ihmettelen että miksi ihmeessä? :D mut ihana postaus, suhun on aina yhtä ihana tutustuu tällee näiden postauksien kautta ♥

  56. Anonyymi sanoo:

    Mut eikö sulle tuu sit talvisin kylmä jaloille kun käytät vaan nilkkasukkia? :o

  57. milla maaria sanoo:

    Mä oon ihan samanlainen tossa että pitää olla hiukset tyynyn päällä kun nukkuu! Ja monet mun kaverit alkaa jo ärsyttää noi mun emojien käytö! Ilmeisesti niitä tulee muka liikaa! ;)
    Ihana postaus! ♡

  58. Anonyymi sanoo:

    En tiiä oonko jotenkin outo, vai miksi nauroin ääneen varmaan viisi minuuttia tolle kollaasi-jutulle :DDDD mutta tosi onnistunut postaus :-) lisää tämmösiä! -jenna

  59. Mia sanoo:

    Näitä on aina niin kiva lukea! Mulla on ihan sama tuo, etten pysty hamstraamaan mitään turhia tavaroita vaan heti pakko päästä kaikesta turhasta eroon : D

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

  60. Jutta sanoo:

    Vitsi, että tää postaus pisti hymyilyttämään eilen illalla nukkumaan mennessäni. Ainut vaan että ehdin väsymyksissäni nukahtaa kommenttia kirjoittaessani :DD.
    Vitsi meistä löytyy kyllä paljon samoja juttuja! 2-4 ja 8-15 oli kuin suoraan omasta suustani :D. Noi kaikki kohdat oli kyllä kirjoitettu taas tosi kivasti :). Sun postauksia on aina ihan mahtava lukea!

  61. Anonyymi sanoo:

    Moikka! Olisi tosi kiva jos kertoisit nyt aika pian että minkälainen talvitakki on nyt tämän talven juttu? Uskon että monetällä hetkellä sitä talvitakkia mutta harvoissa blogeissa on tehty semmosta postausta jossa kerrotaan minkälainen talvitakki on just tämän talven IN juttu.

  62. Johanna sanoo:

    Mulla sama toi 13, hahah! Ja ruskeet silmät on just ihanat <3 halunnut itsellenikin mutta enemmän mulle taas taitaa sopia just siniset :-) ja vitsi mitkä asukuvat, upeaa!

  63. Saijis sanoo:

    Hei ollaan saman ikäisiä ja tosi kiva, että tulit kertomaan millainen lukija siellä puolella ruutua on:) Oho vähän siistiä, että tykkäät käydä täällä lukemassa näitä postauksia vaikka oot vastakohta mun pukeutumiselle yms. Tämä oli jotenkin mukava kuulla! :)

  64. Saijis sanoo:

    Ei vitsit miten kiva nähdä, että sulla piti paikkansa noin moni kohta! Eikä, mikä ihme siinä on että niitä tuli hävettyä nuorempana? :o Nyt niitä ei haluaisi mistään hinnasta vaihtaa! Oo niin ihana kuulla tälläistä palautetta tästä postauksesta :) Kiitos paljon Emma ♥

  65. Saijis sanoo:

    Ei tuu :) Käytän paljon saappaita ja mulla on myös Uggit, joten ne lämmittää talvella :>

  66. Roosis sanoo:

    Toi vaateyhdistelmä on tosi hieno!

  67. Saijis sanoo:

    Tuo hiusten pitäminen ylhäällä on ihan ehdotonta :D En tajua, miten ne voi ahdistaa niin paljon :s Haha jee kiva, kun löytyy sielunsiskoksia! Mä kans vähän innostun välillä niiden kanssa ihan liikaa… :p

  68. Näitä on niin super ihana ja hauska lukea kun voi vaan samaistua :DD Tää on ehdottomasti yks mun lempiblogeista ja sillon ku mä tän löysin liityin melkeempäki heti ku olin pari postausta lukenu ja muita selaillu! :) Niin valoisia ja pirtsakan värisiä kuvia <3 Tykkään!

    http://stephanykittycat.blogspot.fi/

  69. Saijis sanoo:

    Eikää ihana :D Hauskaa huomata, että pystyn ilahduttamaan huumorintajuisesti teitä näillä postauksilla! :D Kiitos hurjasti :)

  70. piipau sanoo:

    mä pidän kans kännykän näyttö alaspäin! :D se kerää ihmetyksiä, mutta mäkää en jaksa/tykkää/halua ku näytöllä joku vilkkuu. sillon ku näyttö on alaspäin nii ei oo niin suuri tarve päästä heti kattomaan et onko siihen tullu jotain :D

  71. Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että pidät tälläisisistä postauksista! :) Hei vähän kiva, että löytyy muitakin jotka on sellaisia :D Ne turhat tavarat alkaa jotenkin kummallisesti ahdistamaan siellä kaapissa vaikka niitä ei edes näe…? :D

  72. Saijis sanoo:

    Aww voi kiitos kovasti ihana Jutta :) Sä osaat sitten valita aina niin ihanan piristäviä sanoja tänne blogiin, kiitos :) Ja huippua, että noin moni kohta täsmää meissä, ollaan tosi samanlaisia <3

  73. Anonyymi sanoo:

    Ihana postaus! Pystyin samaistuu moneen kohtaa :D Varsinki toi kännykkäjuttu! Ihana asu sulla taas :) t. 20v teekkarityttö tampereelta, joka on seurannu sua anonyymisti yli vuoden jo :) btw must on ollu ihana seurata miten sun vaatemaku on kehittyny täs, nykyään pukeudut aina hirmu kauniisti ja klassisesti! :)

  74. Saijis sanoo:

    Tämä idea kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Mulla on itselläkin talvitakki etsinnässä ja aion varmaan lähiaikoina tilata erään takin netistä :) Mä voisin sen sitten esitellä heti, kun se tulee ja mahdollisesti pian saa alkaa käyttämään myös paksumpia takkeja ulkona, joten asukuvia on myös tulossa! :p

  75. Saijis sanoo:

    Onko :D! Ja siniset silmät on myös aivan ihanat sekä ne sopii sulle tosi hyvin <3 Kiitos hirmuisesti Johanna :')

  76. Saijis sanoo:

    Mukava kuulla, että asu oli mieluinen! Kiitos paljon sulle :)

  77. Saijis sanoo:

    Jei vähän kiva, että näihin pystyy samaistumaan :D Vaikka vähän aluksi hävettää myöntää näitä oudoimpia juttuja, mutta saatte ainakin hauskaa luetavaa :D Oi niin mahtavaa, että oot tuota mieltä! Tälläinen palaute piristää aina ja juuri näistä kommenteista saa sellaista uutta inspiraatiota <3 :)

  78. Saijis sanoo:

    Pidätkö! Vähän "helpottavaa" kuulla, että myös joku muu tekee niin :D Aina joku on ihmettelemässä miksi se on niin, mutta eipähän tarvi selata sitä koko ajan kun ei tuu tarvetta mennä katsomaan mikä siellä vilkkuu :D!

  79. Anonyymi sanoo:

    Eikö kellään muulla oo nilkkasukka ongelmaa talvisin? o: Ainakin mulle tulee silloin kun laittaa pidempi vartiset kengät ja lähtee talsimaan pidempää matkaa niin jossain vaiheessa ne sukat on jo kovaa vauhtia menossa varpaita kohti rulalle :D

  80. Anonyymi sanoo:

    Tosi kiva postaus!!!

  81. Hanna sanoo:

    Sulla on tosi kiva blogi ja ulkoasu. Oot saanut sitä tosi paljon julkisuuteen somen kautta ja ite oon monestikin tsekkaillut sun blogia. Tää blogi on tosi positiivinen, ja inspiroiva! Keep going girl! :)

  82. Saijis sanoo:

    Jee ihan mahtavaa, että niin moni siellä ruudun toisella puolella on mun kanssa samanlainen ja samoja piirteitä näyttää löytyvän :p Oii miten ihana kuulla tälläistä! Oot nimittäin seurannut tätä tosi pitkään ja kiva, että huomaat mun kehityksen :) Pyrin kehittämään tyyliä koko ajan enemmän naisellisempaan sekä klassisempaan suuntaan :) Kiitos tuhannesti sulle :)<3

  83. Nelli sanoo:

    voi kyllä, mustakin löytyy paljon samoja piirteitä :-D juon maitoa yleensä joka aterialla, kaiken kanssa ja useita kertoja päivässä. tykkään myös emojeista ja välillä menee hermo kun ettii jotain tiettyä hymiötä, eikä löydä sitä tai sit jos ne kaikki poistuu tai joku unohtuu, niin on _pakko_ kirjottaa se kuvateksti tai kommentti uudestaan! :D niin, ja siirrän myös mun hiukset aina tyynyn päälle nukkuessa, ellen sit pidä niitä nutturalla kuten yleensä :D yllättävän paljon samoja piirteitä siis ! :-D

  84. Saijis sanoo:

    Joo on! Tuo on se yksi ja ainut huono puoli niissä talvella :/ Ja varsinkin pitkävartisten saappaiden kanssa tuntuu käyvän aina näin :-D Mutta ne on niin parhaat sukat, että ei se haittaa :p!

  85. Saijis sanoo:

    Kiitän :))

  86. Saijis sanoo:

    Voi vitsit kiitos kovasti Hanna :) Joo tämä on ollut monesti hyvin näkyvillä somessa ja vaikuttanut paljon tämän näkyvyyteen muutenkin. Ihana kuulla näin energistä palautetta, kiitos sulle vielä kerran! (:

  87. Saijis sanoo:

    Hei mitä ihmettä vähän meistä löytyy monia samoja faktoja :D! Ihan huippua, että ruudun toisella puolella on noin samanlaisia lukijoita :) Pakko muuten sanoa, että arvostan suuresti Nelli sitä miten jaksat vaivautua kommentoimaan tänne ja vielä niin usein :) On ilo aina nähdä sun kommentoineen<3

  88. Mulla on samoja nuo 5, 6, 13 ja 14. Onneks en oo ainoo joka pitää puhelinta ns. 'väärinpäin', on sekä kissa- että koiraihminen, ei siedä hiuksia pään alla (?:D), ja Emojit vaan on parhaita! <3 :D

  89. Saijis sanoo:

    Oo miten monia kohtia täsmää! :) Emojit on ehdottomasti parhaimpia ja kaikki on tullut käytettyä moniamonia kertoja läpi:D<3

  90. milpu sanoo:

    hm:ltä kantsii ostaa sneaker sukkia ;) niissä on kantapäässä pieni silikoninen osa joka pitää sukan paikallaan! ei muuten lähe rullailemaan eikä ees huomaa käytössä :) niitä on mustia ja valkosia ja harmaita pienillä väriosioilla!

Kommentoi