Life lately through iPhone

Mun oli tarkoitus tulla tekemään tämä postaus jo eilen illalla… Mutta mä tykkään niin paljon tästä aamubloggailusta, että päätin tulla nyt heti aikaisin aamulla moikkaamaan teitä sekä toivottamaan ihanaa alkavaa lauantaita  En tajunnutkaan, että mulle oli kertynyt monia monia julkaisemattomia kuvia puhelimeen/kameraan. Lisäksi oon päivitellyt Instagramia ahkerasti, joten ajattelin tehdä pitkästä aikaa postauksen puhelimen kuvista!

PicMonkey Collage6

1. Multa löytyy vaikka kuinka monta kuvaa puhelimesta, jotka on otettu juuri tuossa kohtaa autossa. Huomaa, että aina odotellessani käytän ajan kuvailemiseen. Välillä saatan kuvailla pelkkiä koruja, kynsiä tai perus kuvia itsestäni. Ei ainakaan aika käy pitkäksi ikinä odotellessa, haha :-D  2. Pari viikkoa sitten Ikeassa! Tässä kohtaa oltiin kierretty vasta 1/5 koko Ikeaa ja ostoskärryt alkoi jo kiitettävästi täyttyä. Viime aikoina on tullut ostettua muitakin sisustusjuttuja ja pian on koti kokonaan valmis! 3. Erään päivän asun yksityiskohtia: uusi MK:n lompakko, uudet aurinkolasit ja pitkästä aikaa päällä oli myös Cubuksen ihanan pehmeä kaulahuivi 4. Vapaapäivä, aurinkoinen sää ja lounaaksi kana caesarsalaattia. Kolme lempparia yhdessä!!
1557712_10203175657383519_2462140823628978342_n
5. Oon keräillyt muumiastioita noin parin vuoden ajan ja nyt ajattelin, että alkaisin joka kuukausi ostamaan yhden uuden mukin, kulhon tai lautasen. Täytyykin käydä joku päivä ostamassa ”tämän kuukauden” muki. Haluan heti ehdottomasti ostaa kesän uuden sesonkimukin!

PicMonkey Collage3
6. Joka päivä houkuttaisi laittamaan uusi kukkapeplum päälle, mutta odottelen vielä niitä kesäisiä kelejä. Huomiseksi on kuulemma luvattu yli +20 astetta niin ehkä silloin pääsen pukemaan sen ilman minkäänlaisia takkeja! 7. Viime sunnuntai vietettiin kokonaan Tampereella ja lähikaupasta tarttui matkaksi mukaan jääkylmää vitamiinivettä. 8. Tämä kuva on vähän vanhempi, mutta oon unohtanut kokonaan lisätä sen tänne. Eli käytiin joskus pääsiäisen aikaan pitkästä aikaa Tatun, Sannin ja hänen poikaystävänsä kanssa Daddy’s Dinerissä herkuttelemassa. Näiden annosten kohokohta on aina tuo herkullinen maissi, jolla voisin vaikka elää! 9. Kesän aurinkolasikokoelma alkaa olla valmis. Tässä kuvassa näkyy niistä suosikit ja käytetyimmät Tarkoitus olisi vielä löytää uudet normaalit kultaiset pilottilasit, kun edelliset on hieman kärsineen näköiset.

IMG_3834z

10. Hullaannun näihin kenkiin vaan päivä päivältä enemmän Ne sopii täydellisesti yhteen mun valkoisten Dr Denimien kanssa. Voisin itse asiassa pian kuvailla teille taas asuja, joissa näkyy nämä kyseiset syötävän söpöt kengät.

PicMonkey Collage4
11. Ikeasta lähtiessä auto täyttyi huonekaluista, pyykinkuivaustelineestä sekä sinisistä pusseista. Ihastun siellä aina niihin ihaniin kynttilöihin, kukkiin ja muihin pieniin sisustustavaroihin. Kuvassa näkyvät kynttilänjalat lähti jo viime vuoden puolella mukaan ja tällä kertaa aivan ihana valkoinen orkidea sekä sille valkoinen kiiltävä ruukku. Se saikin pysyvän paikan uuden tv-tason päältä! 12. H&M;:n sovituskopissa sovittelemassa uusia aurinkolaseja ja oli pakko napata kuva myös Instagramiin. 13. Saman shoppailureissun jälkeen käytiin Iriksen kanssa hakemassa Arnoldsista donitsit mukaan ja suunnattiin meille kahville. Napattiin myös Tatulle oma donitsi mukaan, joka katosikin nopeasti parempiin suihin! 14. Löysin vihdoinkin sopivan kokoisia säilytyskoreja mun meikeille ja koruille. Nyt kaikki on kylppärinkaapissa kätevästi saatavilla ja mikä tärkeintä niin ne on järjestyksessä.

10252097_10203127495179494_7153785577864527722_n

15. Arnoldissa on tullut käytyä viime aikoina useampaankin otteeseen. Tykkään älyttömästi noista täytetyistä bageleista ja niissäkin toimii joka kerta mun luottomaku – kana caesar. Koskahan syön itteni pihalle tästä sekoituksesta :-D


PicMonkey Collageww
16. Multa löytyy aina näitä päivälaskureita niin synttäreihin, juhliin, keikkoihin sekä myös kesään. Tämä kesän laskuri on ollut mulla jo viime vuodesta asti päällä ja meinasin järkyttyä eilen, kun tajusin että näitä päiviä on toukokuulla jäljellä enää näin vähän! Kesä – sua onkin jo odotettu 17. H&M; Homessa oli kaikki niin söpösti esillä, että keskityin enimmäkseen kuvailemaan kaikkia hyllyjä :-D 18. Ikeassa ollessamme testattiin ensimmäisen kerran kuuluisia lihapullia sekä jälkkäriksi ällömakeaa kakkua. 19. Mun eilinen aamu on kokonaisuudessaan tiivistettyä yllä olevaan kuvaan. Rauhassa heräilyä, kahvia ja pieni pullo smoothieta, vartalon rasvausta Victoria’s Secretin vartalorasvalla ja Weheartin selailua. Rauhallinen tapa aloittaa perjantai sekä tuleva viikonloppu.

10268591_10203175756465996_1770141741450799110_n

20. Tässä näkyy toinen kiva tapa viettää rentoa aamua. Kuppi kahvia ja Pretty Little Liars pyörimään! Pidin vähän aikaa taukoa tämän katsomisesta ja jouduin palaamaan toiselta kaudelta takaisin ensimmäiseen, kun olin täysin unohtanut mitä siinä tapahtui. Oikeastaan nuo jaksot on aina yhtä hyviä vaikka ne katsoisi uudelleen ja uudelleen!

51 Responses to “Life lately through iPhone”

  1. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mikä sun Instagram muuten on? :O

  2. Avatar Saijis sanoo:

    @saijis :)!

  3. Avatar hanipupu sanoo:

    Voisitko tehdä meikkikokoelman videolla?

  4. Avatar Jutta sanoo:

    Mä en osaa edes sanoin kuvailla, miten ihania nää sun puhelunkuvapostaukset ovat! ♥
    Noi muumiastiat ovat kyllä söpöjä! <3 Mulla äiti on jo kyllä kerännyt niistä jokaisen, mutta mä en vaan osaa olla ihastelematta niitä! :D

  5. Avatar Anonyymi sanoo:

    Seuraatko jääkiekon mm-kisoja ? :)

  6. Avatar Anonyymi sanoo:

    mistä oot ostanu noi säilytyskorit meikeille yms ?

  7. Avatar Inka sanoo:

    tosi ihana postaus! Noi airmaxit on niiin ihanat haluisin itellekkin jossain värissä tommoset :)

  8. Avatar Emma sanoo:

    jälleen ihanainen postaus :-) itekkin muuten hamstraan aina noita muumimukeja, ne vaan on niin suloisia :'3

  9. Avatar Julia sanoo:

    Ihana postaus ! :) Ja mäki teen sillee että ostan aina joka kuukausi yhden muumimukin ja sillä tavalla keräilen niitä :)

  10. Avatar Anonyymi sanoo:

    millä muokkausohjelmalla teet nuo valkoset pallot kuviin? :)

  11. Avatar Anonyymi sanoo:

    Miks sovitat aurinkolaseja sovituskopissa :D

  12. Avatar Titta sanoo:

    pakko tunnustaa mutta kävin eilen nappaamassa H&M;:stä nuo ihanat punertavat pilottilasit, kiitos sinun!:) i'm in loove<3

  13. Avatar Anonyymi sanoo:

    Onko sinulla tatuointeja? Olisi mukava kuulla kun ollaan kavereiden kanssa sitä pohdittu

  14. Avatar Rezguu sanoo:

    Oi noi salaatit näyttää aina niin hyville! :3 Mitä yleensä laitat noihin kana-cesarsalaatteihin? Olis kiva oppia tekemään samanlaista. :)

  15. Avatar Emmi sanoo:

    Hei ihanuus kerroppas mikä tuon laskuri-appin nimi on? ;) Himoihana postaus ♥

  16. Avatar Anonyymi sanoo:

    Hei, onko sulla antaa vinkkejä mite pitää pallaudumit puhtaana ja mite siitä kankaasta saa helpoiten lian pois, ostin itelle ihanuudet kans tässä vähän aikaa sitte ja nyt siinä kankaassa on jo jtn likaa =( !

  17. Avatar Saijis sanoo:

    Ei yhtään huono idea:)! Katsotaan jos jossain välissä tekisin, kiitos kivasta ideasta (:

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Voi eikä miten ihana oot :)! Tosi kiva kuulla, että tykkäät näistä paljon <3!! Ne on aivan ihania astioita, pakko kans kerätä ne kaikki! :)

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Joo seuraan! Eilenkin jännitin, kun katoin sitä ottelua :D Mut onneksi Suomi voitti ja huomenna on taas kisakatsomo :p

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Jyskistä! :>

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Oi kiitos hirmuisesti:) Ne on ihan parhaat kengät ja niin ihanat :)! Suosittelen lämpimästi noiden ostamista! :)

  22. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon ihana:) Oo joo ne on niin ihania, etten kestä :) Ja varsinkin nuo mukit <3

  23. Avatar Saijis sanoo:

    Kiiiitti paljon Julia! (: Oi teetkö :) Vähän kiva ja se on oikeesti tosi hyvä tapa kerätä niitä :) Mäki oon yleensä aina välillä ostanut ja pyytänyt lahjaksi, mutta nyt vois alkaa tehdä kans noin:)!

  24. Avatar Saijis sanoo:

    PixlrExpress+ nimisellä ohjelmalla :))

  25. Avatar Saijis sanoo:

    Sovitin samalla shortseja niin ne meni siinä samalla kätevästi :)!

  26. Avatar Anonyymi sanoo:

    oon seuraillu tätä sun blogia reilun vuoden verran ja mua on jotenkin nyt alkanut tympimään ja ärsyttämään tuollainen ylenpalttinen shoppailu ja "mulle heti kaikki tänne"-meininki… tai just sillee et kaikkee mitä kaupassa näkee ja tykästyy niin pitää olla kymmeniä tyyliin ja et edes kerkee kaikkee pitää kuin muutaman kerran ja jo oot myymässä kavereille tai viemässä kirpparille… :o tai et edes muista jonkun vaatteen olemassaoloa.. ei oo kovin ekologista tai taloudellista ajattelutapaa tässä touhussa!
    asia ei kuitenkaan oo mun millään tavalla, mutta halusinpa vain tuoda tämmöisenkin näkökulman esille! ois kiva siis jatkossa nähdä jotain muun tyylisiäkin postauksia..ihan vaikka vaihteeksi elävästä elämästä ja tavallisesta arjesta! :( enpä usko että se tuollaista "täydellistä" oikeasti aina on..

  27. Avatar julia perkiö sanoo:

    Löysin sun blogin vasta vähä aikaa sit , ja tästä on kyl tullu mun lemppari !! Mä tein myös just blogin , käy kurkkaa jos tykkäät :-) http://juliaperkio.blogspot.fi/?m=1

  28. Avatar Johanna sanoo:

    Nää tälläset postaukset on kyllä tosi kivoja! :-)

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Ihan alkuun haluan sanoa tuosta väärin ymmärryksestä, että "en ehdi edes kaikkia pitää". Mä kuvaan mun viikon asuista tänne maksimissaan kaksi… Eli kyllä mä puen vaatteita ja erilaisia asuja jokaisena päivänä, käytän kaikkia vaatteita mutta vain murto-osa niistä pääsee tänne blogiin :) Ja sen takia saattaa tuntua siltä, että en käytä joitakin vaatteita ollenkaan. Ne ei vaan aina satu näkymään näissä blogiin pääsevissä asuissa :) Ja en oo koskaan vie uusia käyttämättömiä vaatteita kirppikselle tai myy kavereille vaan sitten vasta, kun oon niitä käyttänyt pitkiä aikoja :) Ja mun mielestä juuri kirppikselle vieminen on ekologista, koska en halua niitä roskiinkaan heittää :) Ja tämä postaus oli juuri kuulumisten kertomista, mutta yritän tehdä niitä aina näiden muiden postauksien väleihin aina, kun mahdollista :) Hetken päästä on tulossa sisustuspostaus sekä paljon erilaisia lifestyle-postauksia, joissa näkyy mun elävästä elämästä :) Eikä kenenkään elämä ole täydellistä! Haluan keskittyä täällä blogissa juuri niihin iloisiin asioihin :) Huh tulipa tästä pitkä :D Kiitos sulle paljon mielipiteestäsi ja yritän muistaa tehdä enemmän niitä omasta elämästä kertovia postauksia :)

  30. Avatar Saijis sanoo:

    Kävitkö!! Voi ei vähän kiva :)! Ne on aivan iiiiihanat <3

  31. Avatar Saijis sanoo:

    Juu on :)

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Oi niitä katsellessa tulee kyllä nälkä:p Jos mä teen itse niin laitan yleensä jäävuorisalaattia tai sellaista salaattisekoitusta, rucolaa, maustamattomia krutonkeja, kurkkua, (joskus kirsikkatomaatteja), kanaa, parmesanjuustoa ja sitä yleensä valmiina pieninä paloina sekä caesarkastiketta päälle :) NAM<3

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Dreamdays on sen nimi :) Aw kiitos toinen ihana ♥

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Voi eikä:s Kannattaa kokeilla aluksi pyyhkiä kostealla pyyhkeellä sitä ja laittaa siihen pyyhkeeseen vähän pyykinpesuainetta (nestemmäinen versio on helpompi laittaa). Jos sillä ei lähde niin laita ne yöksi likomaan veteen, jossa on paljon pyykinpesuainetta, sen jälkeen huuhtele ne kuumalla vedellä ja anna rauhassa kuivaa :) Oon pessyt mun Conssit aina pesukoneessa, mutta en tiedä uskaltaakohan noita pestä :o Kannattaa kuitenkin kokeilla näitä vinkkejä ensin, ne toimii mulla yleensä valkoisten kenkien kanssa :p

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Voi et tiedäkkään miten piristit mun aamua tällä kommentilla, kun tulin tänne lukemaan näitä :) Niin ihana kuulla<3 Oi mä käyn katsomassa sun oman heti, kun pääsen koneelle :)!

  36. Avatar Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että tykkäät !(: Kiitos paljon :>

  37. Avatar Anonyymi sanoo:

    Pakko sanoo, että valkoisista kangaskengistä on todella vaikeaa saada likaa irti jos antaa pinttyä! :/ Ite oon pessy kenkäni varmaan jo 5krt ja pohjalliset alkaa irrota :/ mutta saan irti kans pyykinpesuaineella, kuumalla vedellä, sappisaippualla ja harjalla! :)

  38. Avatar Anonyymi sanoo:

    eihän tässä postauksessa ollu mitää ostoksia. ja jos saija aikoo ostaa yhden muumimukin kuukaudessa niin se on kaukana kaikki mulle heti tyylistä. anteeksi mutta jäi häiritteen se tuossa kommentissa

  39. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mitä aurinkopuuteria käytät? :)

  40. Avatar Anonyymi sanoo:

    toi on niin ihana toi uus muumimamma motti! itelläki pakko saada :)

  41. Avatar Joanna sanoo:

    Mikä iPad toi on? Ja suositteletko sitä muille, onko se hyvä? :) Ja jos tulee mieleen jotain huonoja puolia juuri tuosta mallista, niin voitko kertoa?

  42. Avatar Anonyymi sanoo:

    osaatsä sanoo, et kun tilaa ginatricotilta netistä ja sit haluu palauttaa jotain, niin viedäänkö palautukset ihan postiin vai sinne mypack-noutopisteeseen josta sen paketin hakikin (täs tapaukses siwa) ?? :-)

  43. Avatar Saijis sanoo:

    http://saijis.blogspot.fi/2014/04/march-favs.html

    Tuon postauksen viimeisessä kuvassa näkyvää Lumenen aurinkopuuteria :)!

  44. Avatar Saijis sanoo:

    Se on kyllä aivan ihana! :) Oi joo kannattaa ostaa pian, ne on monesta paikkaa ollut jo loppu :s

  45. Avatar Saijis sanoo:

    Se on iPad 2 :) Joo ehdottomasti suosittelen, tosi helppo käyttää :) Ja netissä selailu onnistuu helposti, pyörittää hyvin videoita, tv-sarjoja jne, akku kestää pitkään jne. :) En osaa sanoa yhtään mitää huonoa tuosta :) Tuolla kirjoittaminen vaan aluksi kestää hetken ennen, kun tottuu siihen näppäimistöön. Mutta mullakin se onnistuu jo tosi nopeasti :) Suosittelen lämpimästi ostamaan tuo :)!!

  46. Avatar Saijis sanoo:

    Oon kerran palauttanut yhden takin ja mä vein sen samaan Siwaan, josta hain sen :) Ja se myyjä ainakin sanoi, että ne kuuluu viedä samaan paikkaan josta on hakenut paketin eli sinne vaan viet niin ne lähettää sen heti takaisin :)!

  47. Avatar Saijis sanoo:

    Joo totta :s Noni vähän kiva :) Mäki voisin ensi kerralla kokeilla tuota sappisaippuaa!! :) Kiitos sulle vinkistä :)

  48. Avatar Rezguu sanoo:

    Oi kuulostaa hyvälle! Kiitti ohjeesta♥

  49. Avatar Anonyymi sanoo:

    Mistä toi peplum kukkapaita ?? O:

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Ginasta! :)

  51. Avatar susse sanoo:

    mistä olet ostanu nuo purnukat, missä aurinkolasit ovat? ihan hirmu kivannäköiset!! :)

Kommentoi