Summer fruit smoothie

Mä tykkään juoda smoothieta aamupalaksi, iltapalaksi sekä joskus välipalaksi. Aloitin tekemään tutulla ja turvallisella banaani-mansikka yhdistelmällä, mutta se kävi äkkiä tylsäksi. Niinpä oon nyt kantanut kaupasta kotiin erilaisia hedelmiä, marjoja, rahkoja ja kokeillut mitä ihmeellisempiä yhdistelmiä. Oikeastaan melkein kaikki mitä oon kokeillut, on ollut älyttömän hyviä! Yksi on kuitenkin yli muiden (tällä hetkellä) ja ajattelin nyt jakaa tämän ohjeen teillekkin, sillä mun mielestä kaikkien tulisi kokeilla tätä joskus!

IMG_8820a
Eli tähän tarvitaan tuoretta ananasta, mangoa, appelsiinia, maitorahkaa sekä päälle koristeluun käytän nykyään kookoshiutaleita! Yksinkertaisia aineita, mutta näistä valmistuu ihanan raikas ja kesäinen smoothie

IMG_8848
Ensimmäisenä pilko kaikki hedelmät sopivan kokoisiksi. Käytin tähän vähän ananasta, puolet appelsiinista ja puolet mangosta. Lisäksi otin tässä kohtaa appelsiinista kuoret pois!

IMG_8858

Sen jälkeen heitä kaikki aineet tehosekoittimeen. Mulla on yleensä tapana laittaa maitorahka alimmaiseksi, mutta nämä on täysin makuasioita.

IMG_8860

Sitten, kun hedelmien ja rahkan yhdistelmä alkaa näyttää tältä niin se on valmista! Jos oot epävarma niin kannattaa lusikalla sekoittaa smoothieta ja kokeilla onko siellä vielä hedelmän paloja.

IMG_8871
Kaada smoothie lasiin ja ripottele päälle kookoshiutaleita. Lisäksi reunalle voi laittaa ananaksen palan ja smoothien sekaan päälle vielä muutaman mangon palan.

IMG_8878

Ja sitten se on valmista tarjoiltavaksi!! Kevyttä, mutta niin herkullista… ♥♥♥
Miltäs smoothie näyttää teidän mielestä?

54 Responses to “Summer fruit smoothie”

  1. Avatar Anonyymi sanoo:

    Oi miten ihanan raikkaan näköstä! :-) Itekki innostuin pari päivää sitte noista smoothieista, kun vihdoin sen tehosekkottinen sain kotiutettua ;-) Pitääkin kokeilla tätä sun reseptiä!

  2. Avatar Emma sanoo:

    ihanan näköstä! kuullostaa täydelliselle kesäpäiville <3

  3. Avatar Anniina sanoo:

    namm näyttääpä hyvälle!!:)

  4. Avatar Nita sanoo:

    Nomnom, hirvee nälkä ja sit tulee tälläsii postauksii;D Nam!

  5. Avatar Jutta sanoo:

    Nam♥ Näyttää niin hyvältä!
    Ihana lukea uusia smoothieohjeita, sillä itselläni on jo ideat hyviin ohjeisiin lopussa.

  6. Avatar Ilonaah sanoo:

    aaaaaaaah ♥ pakko kokeilla ♥ nam ♥

  7. Avatar Taru sanoo:

    Oi kun näyttää raikkaalle! Pitääpä testata :)

  8. Avatar Ansku sanoo:

    Näyttää niiiin hyvältä ! :p Pakko kokeilla, en malta oottaa että pääsen maistamaan tota ! ♥

  9. Avatar jjossuuh sanoo:

    Nam! Tuota on edottomasti pakko kokeilla!! <3

  10. Avatar Emmi sanoo:

    Nams! <3 ja milloin bikiniarvonnan tulokset? (:

  11. Näyttää tosi hyvältä! ;) -Suvi
    anni-suvi.blogspot.fi

  12. Avatar Jasmin O sanoo:

    Oi nam, kuinka herkullisen näköistä! ♥ Haluaisin itsekin tehdä joskus,
    mutta meillä ei ole tehosekoitinta, vaikka olen äitille pari kertaa sanonut että ostaisi.. :/
    Tää sun blogi on muuten niin mun Lemppari blogi, kaikista mun 43 blogista mitä luen! Aina kun huomaan sun tehneen uuden postauksen niin oon ihan että "Jes!" :D

  13. Avatar Nelli sanoo:

    näyttää herkulliselta! ♥♥ ihanaa kun jaat täällä näitä reseptejä. ♥ tohon voi varmaan käyttää ihan purkista ananaspaloja, vai? :)

  14. Avatar Emma sanoo:

    oi ihanan näköistä tuo smoothie! ♥ odottelinkin jo, et milloin tekisit tän postauksen ;) mut odotukset täyttävä oli ja tuo vika kuva varsinkin sai veden kielelle! pakko tehdä! :-)

  15. Avatar Anonyymi sanoo:

    lisää näitä <3

  16. taas ihania ruokakuvia…..vesi kielellä, pakko kokkeilla joskus ;)

  17. Avatar Johanna sanoo:

    nam, näyttääpä hyvältä! :)♥

  18. Avatar Pinja sanoo:

    Onpa herkullisen näköistä!!

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Se maistuu myös ihanan raikkaalta :)! Oii vähän kiva ;-) Tehosekoitin on oikeasti kyllä tosi kätevä! :>

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Joo tuo kylmänä kesäisenä päivänä jossain terasilla nautittuna! NAM :)<3

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Sitä se myös oli :p Hihi :)!

  22. Avatar Nelli sanoo:

    Näyttää niin hyvältä että pitää itsekin kokeilla! :-)

  23. Avatar Saijis sanoo:

    Voi eikä :-D Tänne blogiin ei kyllä varmaan kannata tulla nälkäisenä ;>

  24. Avatar Saijis sanoo:

    Hihi <3 :p

  25. Avatar Saijis sanoo:

    Tuo on kyllä tosi herkullista ♥ Noni vähän kiva :) Tämä postaus tulikin sitten sopivaan aikaan :p

  26. Avatar Saijis sanoo:

    Oo ehdottomasti kannattaa kokeilla joskus ♥!

  27. Avatar Saijis sanoo:

    Tuo on kyllä ihanan raikasta :)! Kannattaa kyllä kokeilla:>

  28. Avatar Saijis sanoo:

    Se myös on hyvää;-)! Ehdottomasti heti kokeilemaan :) Tuo on älyttömän hyvää <3

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Tuo on kyllä tosi nam:) Jooo kannattaa!! :) <3

  30. Avatar Saijis sanoo:

    Niinpä:) <3 Voittajaan on oltu yhteydessä spositilla ja hänelle on lähetetty bikinit tulemaan postissa :) En ookkaan sitä muistanut vielä tänne kirjoittaa! (:

  31. Avatar Saijis sanoo:

    Siltä se myös maistuu ;-))

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Oi vitsit kannattaa joskus :) Ei tähän pakosti tarvi tehosekoitinta vaan esimerkiksi sauvasekoitin käy myös hyvin! =) Ää voi eikä miten ihanasti sanottu! Niin ihana kuulla, että tykkäät tästä :) Kiitos älyttömästi ihana<3!

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Mä tykkään tosi paljon jakaa teille näitä :) ♥! Joo periaatteessa voi :) Mä tykkään enemmän käyttää tuota tuoretta anasta, kun siitä tulee paljon raikkaampi smoothie :)! Mutta purkkiananas käy myös:)

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Oo miten ihana kuulla, että oot odottanut tätä :) ♥ Kannattaa kyllä joskus tehdä, tuo on nimittäin niin hyvää! :)

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Täytyy kyllä alkaa tekemään useammin tälläisiä :) Hihi<3

  36. Avatar Saijis sanoo:

    Oo kiitos :)! Kannattaa kyllä kokeilla, luulen ettet tuu pettymään ;>

  37. Avatar Saijis sanoo:

    Tuo on kyllä tosi hyvää! (: ♥

  38. Avatar Saijis sanoo:

    Se maistuu myös herkulliselta :))

  39. Avatar Saijis sanoo:

    Kiva kuulla :)! Kannattaa ehdottomasti! (:

  40. Avatar Anonyymi sanoo:

    Kokeilin ja oli kyllä älyttömän hyvää! :) Meillä ei ollu ananasta, niin korvasin sen banaanilla, mutta pitää kyllä testata ananaksellakin. En tykkää syödä appelsiinia paljaaltaan kun joka paikka on siinä mehussa, mutta smoothiessa tosi hyvää :)

  41. Avatar Janni sanoo:

    Niin hyvän näköstä, nam! Smoothiet on kyllä ehkä paras keksintö ikinä, varioida voi joka suuntaan ja melkeenpä aina onnistuu :)

  42. Avatar Roosa sanoo:

    Voi on kyllä niin hyvännäköistä. Nyt mä teen kyllä ittelleni hankinnan ja hommaan tehosekoittimen !:) pitää sit kokeilla näitä sun ohjeita :)

  43. Avatar Saijis sanoo:

    Oliko! Voi ihanaa, että säkin tykkäsit! :) Tuo voi olla kyllä hyvää banaaninkin kanssa :p Tuo on totta, se sotkee niin paljon :s Mut näin se menee tositosi hyvin!:)

  44. Avatar Saijis sanoo:

    Niinpä :p Totta :) Voi melkeinpä laittaa kaikkia hedelmiä/marjoja sekaisin mitä kotoa löytyy :))

  45. Avatar Anonyymi sanoo:

    käytätkö tölkkissä olevia mangoja?

  46. Avatar Anni Suvisuo sanoo:

    Toi näyttää niin raikkaan herkulliselta, mä tykkään :))

  47. Avatar Anonyymi sanoo:

    Ihanan näköstä!<3 tulee ikävä kesää…

  48. Avatar Johanna sanoo:

    oujee vois kokeilla tota huomen ♥:-)

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Hihi joo :) Joo kannattaa, se on niin kätevä ja sillä saa tehtyä muutakin esim. soseutettua keiton, murskattua jäitä yms. :))

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Hyi en :s En tykkää niistä :D Käytin tuoretta mangoa! :)

  51. Avatar Saijis sanoo:

    Se on niin ihanan raikasta :) Kiva kuulla, että tykkäät! (:

  52. Avatar Saijis sanoo:

    Hihi<3 Voi niinpä! Onneksi se tulee taas pian! :)

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Kokeile ihmeessä♥ Kerro sitten tuliko hyvää ;-)

Kommentoi