Things that make me happy

Oon aina ollut sitä mieltä, että elämässä tulisi nauttia jokaisesta päivästä. Arjen keskellä meinaa monesti unohtaa ne pienet asiat, jotka tekee onnelliseksi Mä ajattelin listata mun pieniä juttuja, jotka saa mut päivittäin nauttimaan elämästä sekä tekee mut onnelliseksi!

3-001

Puhdas koti – Pyrin aina pitämään meidän kodin puhtaana ja sen takia tykkään imuroida, pyyhkiä pölyjä, pestä pyykkiä jne. Yksinkertaisesti viihdyn vaan paremmin puhtaassa kodissa Nyt meidän muuton aikaan joka paikka on täynnä pahvilaatikoita, jätesäkkejä ja tavaroita. Se saa mut tosi ahdistuneeksi :-D

Onnistuneesti kirjoitettu postaus – Kun on saanut otettua hyvin onnistuneet kuvat, kirjoitettua kivan tekstin ja aseteltua kaikki järkevästi postaukseen niin sen julkaisee iloisin mielin. Pyrin aina siihen, että ennen jokaisen postauksen julkaisemista tulisi itselle sellainen onnistunut olo! Sellaisia postauksia, joihin oon itse tyytyväinen niin on myös teidän kivempi lukea :)

Aamukahvi auringonpaisteessa – Pieni, mutta tärkeä asia. Se tekee jokaisesta aamusta vähättelemättä täydellisen. Mikään ei ole ihanempaa, kun istua keittiönpöydän ääressä, juoda rauhassa kuppi kahvia sekä katsoa ikkunasta pihalle. Odotan jo innolla, että pääsen juomaan aamukahvini uuden asunnon parvekkeelle kesäaamuina. Tälläisistä aamuista en tuu koskaan luopumaan!

3-002
Yllätykset – Me järjestetään Tatun kanssa toisillemme välillä pieniä yllätyksiä. Niiden ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä, esimerkiksi: kahvi sänkyyn kannettuna, aamiainen valmiina odottamassa toista, yllätyslähtö leffaan ja niin edelleen. Näitä on paljon! Mä kävin viime viikolla yllätyksenä kaupassa ja ostin kaikkia ihania vohvelitarvikkeita illan herkutteluun.

Hyvin nukutut yöunet – Mä oon sellainen ihminen, että tarvitsen paljon unta. Pyrin nukkumaan joka yö vähintään 8 tunnin yöunet, koska hyvin nukutun yön jälkeen kaikki onnistuu paremmin sekä itselle tulee todella energinen fiilis!

Juoksulenkki – En oo tätä päässyt hetkeen aikaan tekemään kiireiden vuoksi, mutta heti kun vaan mahdollista niin haluan päästä taas juoksemaan! Odotan sitä, että tiet on kuivia, tulee kesä ja saa laittaa rennot shortsit jalkaan juoksemaan lähtiessä

3Edessä oleva muutto – Vitsit miten odotan, että pääsen järjestelemään kaikkia tavaroita uuteen asuntoon sekä tietenkin sisustamaan sitä. Edessä on varmasti monia Ikean reissuja ja oonkin jo tehnyt listaa tavaroista, jotka pitäisi hankkia!

Tuoreet kukat – Miten ihmeessä sellainen yksi kukkakimppu voi piristää päivää? Kyllä se vaan voi Rakastan valkoisia ruusuja, mutta ajattelin seuraavalla kauppareissulla napata mukaan jonkun ihanan värikkään tulppaanikimpun.

Koukuttava tv-sarja – Omistan laittoman paljon erilaisia sarjoja bokseina, koska tykkään viettää aikaa katsellen sarjoja! Tällä hetkellä ollaan Tatun kanssa kummatkin koukussa telkkarissa pyörivään Mustat Lesket-sarjaan. Katsotaan sitä netistä ennakkoon ja nyt ollaan katsottu jo yli puolet koko kaudesta :-D Onko teistä moni katsonut sitä?

-003
Kavereiden näkeminen kaupungilla – Tykätään käydä kavereiden kanssa kaupungilla istuskelemassa kahvilassa hyvän kahvin tai herkullisen ruuan parissa. Siinä samalla on kiva vaihtaa kuulumisia!

Postilaatikkoon tipahtanut uusin numero lempilehdestä – Tämä piristää oikeasti joka kuukausi! Lempilehden uusin numero käteen ja sohvalle peiton alle makaamaan, pieni rentoutumishetki. Tällä hetkellä tilaan Cosmopolitania, mutta oon harkinnut tilaavani myös jotain muuta lehtä. Onko teillä suositella jotain hyvää, jota kannattaisi ehdottomasti tilata?

Iloiset kommentit – Mä julkaisen teiltä tulleita kommentteja yleensä puhelimella vähän missä milloinkin. Oottekin saanut mut monesti hymyilemään kassajonossa yksinäni, kun oon tullut tänne teidän ihania kommentteja julkaisemaan Musta on hienoa, että siellä ruudun toisella puolella on monia, jotka jaksaa seurata mun elämää ja kirjoituksia niin tiiviisti. Arvostan jokaista tullutta kommenttia ja luen niistä jokaisen aina huolella. Haluan myös vastata jokaiseen kommenttiin ja aion jatkossakin aina tehdä niin!

t3-004Pieniä, mutta tärkeitä ilon aiheita arjen keskellä! Muistakaa tekin nauttia jokaisesta päivästä täysillä Kertokaa ihmeessä mitä te tykkäsitte tälläisestä erilaisesta postauksesta?


79 Responses to “Things that make me happy”

  1. Avatar Emilia sanoo:

    Voi että miten ihana postaus, sain tästä heti idean toteuttaa joku päivä tälläisen omassakin blogissa :-) kiitos siis vinkistä ! Aivan mielettömän ihania kuvia sulla täällä blogissa kerta toisensa jälkeen, huomaa kuinka sulla on silmää tuohon valokuvaamiseen !

  2. Avatar Johanna sanoo:

    Tykkään tämmösistä postauksista todella <3 itekki tykkään juoksulenkeistä ja just kavereiden näkemisestä kaupungilla tms. aika monesta :-) tulis vaa paremmat kelitnii pääsis juoksee ulkonakin enempi ku vaa salilla juoksumatos :p !

  3. Avatar Milla sanoo:

    Kiva postausidea! Mäkin voisin toteuttaa tällaisen. :>

    Milla / millamainen

  4. Avatar Emma sanoo:

    ihanan positiivinen postaus! piristi kyllä jo valmiiksi kivaa perjantaita :-)

  5. Avatar inka sanoo:

    aivan ihana postaus! vaikutat niin positiiviseltä ihmiseltä ja haluan oikeesti vielä joku päivä nähdä sut<3

  6. Avatar Ansku sanoo:

    Tosi kiva postaus, tuli itellekkin iloisempi mieli ! :) ♥

  7. Avatar Jjossuuh sanoo:

    Mahtava postaus!<3

  8. Avatar mira sanoo:

    Ihana postaus! Suuri syy siihen miksi lukeudut mun ehdottomiin lempibloggaajiin, on kyllä tuo sun positiivisuus ja se miten ihanalta tyypiltä vaikutat :) sun postaukset kuuluu kyllä mulla niihin pieniin asioihin jotka piristää aina päivää! ♥

  9. Tulee itsellekkin hyvä mieli kun luki tän pi

  10. Avatar Johanna sanoo:

    Tää oli kiva postaus! :) Ja ihania kans noi kaikki kuvat ♥

  11. Avatar Eerika sanoo:

    Ihana postaus, sulla on tosi paljon sellasia asioita, jotka muakin aina piristää arjen keskellä ja nyt haluun tällä kommentilla piristää sua, olet tosi taitava kirjottamaan postauksia ja ottamaan kuvia ja muutenkin sun blogi on ihana, mua ainakin tällä hetkellä piristää tän kommentin kirjottaminen sulle! :-) <3

  12. Avatar Lotta sanoo:

    Tää oli tosi ihana postaus! <3

  13. Avatar Anonyymi sanoo:

    Onpa taas kaikki niin täydellistä…

  14. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tilaa seventeen..:)

  15. Avatar Nea sanoo:

    Tosi kiva postaus c: Mä sain tässä vasta Trendin ilmaislehtenä ja yllätyin kuinka hyvä se olikin :D Toisaalta siinä ei ollu paljon lukemista, mutta silti se oli mielenkiintoinen mun mielestä :) Tutustu ihmeessä siihe lehteen :)

  16. Avatar Anonyymi sanoo:

    Ihana postaus♡ tää piristi niiin paljon!:)

  17. Avatar Ilonaah sanoo:

    niiiiin ihana postaus & niiiin ihanat kuvat & niiiin ihana sinä ♥

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Oii kiitos hirmu paljon Emilia :) Kiva, että tykkäsit :) Ja tee ihmeessä tälläinen:)! Hihi ihanasti sanottu, sait hymyn huulille <3!

  19. Avatar Saijis sanoo:

    Voi miten kiva kuulla, että tykkäsit :)! Oo vähän kiva :) Niinpä, toivotaan että kesä tulee pian<3 :)

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Tätä oli kyllä kiva tehdä !:) Joo tee ihmeessä, tälläisiä on kiva lukea :)!

  21. Avatar Anonyymi sanoo:

    oliko niin, että sinä etsit valkoisia dr demin kissyja valkoisina? nyt näkyisi olevan nellyssä pieniä kokoja : ) http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/farkut/dr-denim-202/kissy-colored-leggings-600579-1/

  22. Avatar Anonyymi sanoo:

    asian on myös niin, että päivää piristää myös sun vastaukset komentteihin ♥ kiva että jaksat piristää meitä lukijoitakin! :) ja taas postaus on kyllä yks mun suosikeista :3

  23. Avatar Jutta sanoo:

    Haha, juuri bloggeriin kirjautuessani ajattelin itsekin tehdä tällaisen postauksen :D. Ehdit ensin :).
    Ihana postaus♥! Kivaa lukea, mistä kaikesta tuut onnelliseksi!

  24. Täää postaus oli niin kiva! tätä sun blogia on muutenki tosi kiva seurata, niin ihanat kuvat ja sun kirjotustyyliki!! Sun postaukset piristää aina! Aina oottaa, millon oot postannu:-)!
    Oot niin nätti:)♥

  25. Avatar Anonyymi sanoo:

    Millon bikiniarvonnan tulokset? (:

  26. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti hirmuisesti (: Aw ihana kuulla!! :)

  27. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon ihanuus:)! Voi niin mäki haluan ehdottomasti tavata sut :) Täytyy joku kerta tulla tässä keväällä sinne päin niin pitää nähdä <3

  28. Avatar Pinja sanoo:

    Ihana positiivinen postaus!! Tuli hyvä mieli :)

  29. Avatar Julia sanoo:

    Ihana postaus <3

  30. Avatar Anonyymi sanoo:

    Aivan ihana postaus Saija! :-)
    Ja nimenomaan, kun listasit niitä elämän pieniä iloja, mutta oikeesti joskus niitäkin tulee ikävä, jos niistä ei muista tarpeeksi nauttia! Ja plussana vielä se, että listassa ei ollut tyyliin "uusi kallis auto, uusi merkkikello" yms, vaan juuri tällaisia asioita, jotka sopii jokaiselle! Esimerkiksi kahvin juonti auringonpaisteessa, love it! <3

  31. Avatar Saijis sanoo:

    Niin ihana kuulla, että tuli hyvä mieli:)! ♥

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Oi vitsit kiitos superisti <3!

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Ei voi eikä mikä ihana kommentti :)! Niin kiva kuulla, että tykkäät tästä! (: Mun mielestä positiivisuus tekee kaikesta kivempaa :) Sun kommentti piristi paljon mun iltaa ♥!

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Oo vähän kiva kuulla! (:

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että tykkäsit:) Kiitos hirmuisesti ♥

  36. Avatar Emma Maaria sanoo:

    Ihana postaus, taas jälleen kerran :). Oon saanut paljon inspiraatiota sun blogista mun omaankin blogiin :). Todella hyvä blogi sulla. Tätä on varmaan aikasemminkin kysytty ja varmaan se näkyykin jossain, mutta kysyn nyt silti, eli millä kameralla kuvaat?

  37. Avatar sarapauliina sanoo:

    Voi että, kun mä tykkään näistä sun postauksista! :)) Arvostan että luet jokaisen kommentin ja vieläpä _vastaat_ jokaiselle! Harva bloggari jaksaa vastata kaikille jotka heittävät kommenttia postauksiin. Oot mahtava :) Keep going girl!! =) PS. Mustat Lesket rocks! Näkyykö ne ruudusta? Pitääkö maksaa jotain, että näkee ne ennakkoon?

  38. Sulla on tosi kiva blogi! :) Sun postaukset on hyvin kirjotettuja, ja kun tätäkin luin niin tuli joka asiasta hyvä fiilis, minkä luin. Näitä on tosi kiva lukee, koska nää sun postaukset on niin erilaisii (hyvällä tavalla), tämmöstäkään postausta en oo ennen lukeut/nähnyt missään blogissa! :)

  39. Avatar Saijis sanoo:

    Voi ei miten ihana, että halusit piristää mua :)! Oon ihan sanaton, kiitos älyttömästi! Niin ihana kuulla tälläistä palautetta:)! Tämä piristi kyllä tosi paljon alkavaa viikonloppua :) <3!

  40. Avatar Saijis sanoo:

    Oo kiva kuulla, että tykkäsit! (: <3

  41. Avatar Saijis sanoo:

    Tämän postauksen idea oli keskittyä ihaniin positiivisiin asioihin :)

  42. Avatar Anonyymi sanoo:

    Kiva postaus!:) vähän jotakin erilaista, mitä on tottunut näkemään täällä sun blogissa <3 -jenna

  43. Avatar Saijis sanoo:

    Oon kuullu siitä kyllä paljon hyvää :) Kiitti vinkistä :p

  44. Avatar Nelli sanoo:

    sun blogin kuvat on niin inspiroivia <3 tää postaus sai mut hyvälle tuulelle, kiitos :)

  45. Avatar Laura sanoo:

    Samaa tulin kysymään :)

  46. Avatar Anonyymi sanoo:

    Haiskahtaa kateelliselta ;)

  47. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti paljon!:) Oo mä oon kans sitä muutama vuosi sitten lukenut ja se oli sillon ihan hyvä :)! Ja toinen lehti voisi olla kyllä sellainen, jossa on vähemmän luettavaa :) Kiitos sulle paljon vinkistä, täytyy käydä ostamassa joku numero:)!

  48. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos hirmu paljon ♥ Oi vitsit ihana kuulla! (:

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Voi kiiiitos ihanuus :)! ♥

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Etsin Plentyjä, mutta näyttää siltä että missään ei ole niistä kokoja :< Joten mun täytyy tyytyä noihin Kissyihin:) Kiitti vinkistä :)!

  51. Avatar Anonyymi sanoo:

    ei vitsi kuinka ihanan pirtsakka postaus! rakastan sua ihmisenä ainakin blogin perusteella ja ihailen tota sun positiivisuutta :) millon aattelit tehä videopostausta? :)

  52. Avatar Anonyymi sanoo:

    kyllä sä vaan oot niin ihana <3 sun blogin postauksia oottaa aina eniten ! :)

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Oo tämä on niin ihana kommentti:) Kiitos älyttömästi :)! Mun mielestä kommunikointi lukijoiden kanssa on tosi tärkeää ja mä ainakin tykkään älyttömästi vastailla näihin :)! ♥

  54. Avatar Saijis sanoo:

    Oikeesti vähä mikä sattuma!:D Mutta tee ihmeessä tälläinen, haluan päästä lukemaan sun oman :)! Kiitos paljon ihanuus ♥

  55. Avatar Saijis sanoo:

    Ää voi eikä miten ihanasti sanottu! :) Niin kiva kuulla, että nämä piristää :) Kiitos sulle älyttömästi, hymyilen täällä samalla kun kirjoitan tätä :) ♥

  56. Avatar Saijis sanoo:

    Oi en oo vielä ehtinyt kirjoittaa sitä tänne, mutta voittajaan ollaan oltu yhteydessä sähköpostilla :))

  57. Avatar Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että pidit:) Kiitos hirmuisesti Pinja :)!

  58. Avatar Saijis sanoo:

    Voi vitsit kiiiitos :) <3!

  59. Avatar Saijis sanoo:

    Niin ihana kuulla, että ootte tykännyt tästä :)! Joo ei mitään tuollaisia vaan niitä arjen pieniä juttuja, jotka on tärkeitä :)! Kahvi auringonpaisteessa on parasta! :) Kiitos paljon, sait hymyn huulille<3

  60. Avatar Anonyymi sanoo:

    tää ei nyt liity ollenkaan tähän postaukseen, mutta jos vielä etsit niitä valkoisia dr denim plentyjä niin junkyardissa ainakin näyttäisi olevan kaikkia kokoja jäljellä! kannattaa käydä katsomassa :)

  61. Avatar Anonyymi sanoo:

    Voi kristus ihanku kaikki olis aina kateellisia,jos jostaki mainittoo. Ps. En ole ensimmäinen ano.

  62. Avatar Saijis sanoo:

    Oo niin ihana kuulla, että oot saanut inspiraatiota! :) Kiitos sulle hirmu paljon! <3 Mä kuvaan Canon EOS 1100D:llä :))

  63. Avatar Saijis sanoo:

    Oo oon ihan sanaton! :) Wau mikä kommentti! :) Kiitos älyttömästi

  64. Avatar Saijis sanoo:

    Voi vitsit kiitos hirmu paljon Sanni! (: Tosi kiva kuulla, että se hyvä fiilis välittyi myös sinne ruudun toiselle puolelle :)! Joo en mäkään oo, keksin sen yhtäkkiä ja tästä tulikin kiva:)

  65. Avatar Saijis sanoo:

    Ihana kuulla, että pidit :) Joo ajattelin kokeilla vähän jotain erilaista:)<3

  66. Avatar Saijis sanoo:

    Oi vitsit kiitos paljon Nelli:) Niin ihana kuulla, että tulit hyvälle tuulelle<3

  67. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti superisti :)! Wau vähän ihanasti sanottu <3 Pian kyllä pitäisi tehdä joku video :)!

  68. Avatar Saijis sanoo:

    Aww ihanaihana sinä<3 Niin kiva kuulla, että odotat näitä! (:

  69. Avatar Saijis sanoo:

    Onko! Voi täytyy käydä sieltä katsomassa :) Kiitos paljon vinkistä! (:

  70. Avatar Anonyymi sanoo:

    Sulla on ihana blogi! :) hei tiiäkkö ku sulla on nii paljo kaikkia ihania mekkoja nii oisko antaa vinkkiä mistä sais sellasen keväisen mekon alle satasella? :D

  71. Avatar Jansku sanoo:

    Kiva postaus ! :)
    ja sulla on ihania kuvii täällä ! :)

  72. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon!!:) Suosittelen ainakin katsomaan Nellyn, Bubbleroomin, HerSecretin, Zalandon ja kaupoista Vilan ja Vero Modan ainakin:) Noissa on näkynyt tosi kivoja mekkoja uutuuksissa! (:

  73. Avatar Saijis sanoo:

    Oii kiitos hirmu paljon! :))

  74. Avatar Anonyymi sanoo:

    Moikka Saija :)
    Mistä oot löytänyt Mustat lesket -sarjaa lisää katottavakses?
    Ruutu.fi ei löydy kun kaksi ensimmäistä jaksoa, ja haluan nähdä lisää enkä jaksa odottaa tvstä! :D

    t. Maailman kiiitollisin jos vastaat :> ♥ *smile*

  75. Avatar Anonyymi sanoo:

    anteeks että vastaan tähän mutta ruudussa pitäis kyllä olla jo ne kaikki jaksot :D

  76. Avatar Saijis sanoo:

    Ruudusta näkyy koko tuotantokausi! :) Sinne täytyy vaan rekisteröityä niin se näkyy :) Hihi:)♥

  77. Avatar Venla sanoo:

    Katson tota sarjaa, äitini työpaikalla kuvattiin pari päiväkoti jaksoa niin olen sielä taustalla yhdessä kohtauksessa!:-)

  78. Avatar Saijis sanoo:

    Oo vähän siistiä! :) Tuo on niin hyvä sarja, toivottavasti sille tulee jatkoa :>

  79. Avatar Essi sanoo:

    Päivän piristys tällainen postaus, kiitos!! ♡ monen tulisi ottaa mallia sun positiivisuudesta ja elämän ilosta, monet kun tuntuvat aina valittavan jostain!
    Mikä tuotankokausi pll.stä tuossa yhdessä kuvassa on ja mistä katot sitä? Oon jääny ihan koukkuun siihen ja kohta loppuu netflixistä toinen kausi kun niin innokkaasti oon sitä katellut :D

Kommentoi