Picture editing

Saan melkein päivittäin kommentteja, joissa kysytään jotain mun kuvanmuokkauksesta. Lisäksi yksi ehkä kaikkien aikojen toivotuimmat postaukset on ollut kuvanmuokkaukseen liittyvät. Niinpä ajattelin nyt yllättää teidät ja toteuttaa tälläisen postauksen, jossa kerron miten muokkaan kuvani!

Mun ensimmäinen muokkaus tapahtuu jo kamerassa, kun lisään (tarvittaessa) kuviin valoa. Sen lisäksi tietysti vaikuttaa kamerassa olevat asetukset, jotka valitsen kuvaustilanteen, paikan, valon, kohteen ja taustan mukaan. Asetukset on niin yksittäisiä, että on vaikea sanoa yleisesti yhtä tiettyä… Mutta kuitenkin ehkä kaikista eniten käytän Av, P tai M asetuksia.

Kuvan todellisen lopputuloksen näkee vasta koneella ja silloin mietin tarvitseeko kuva muokkausta vai ei – Joskus tarvii ja joskus ei, se vähän riippuu. Mun kuvanmuokkaus on maailman yksinkertaisin ja todella nopea, koska en jaksa mitenkään ihmeellisesti niitä muokata. Enkä ole tässä asiassa ammattilainen, mutta näillä tavoilla mä oon saanut kuvistani sellaisia kun oon halunnut :)

Eli käytän muokkaamiseen ohjelmaa nimeltä Picasa. Mulla taitaa tällä hetkellä olla käytössä joku Picasan uusin versio, jonka saa ladattua ilmaiseksi netissä. Oon käyttänyt tätä monen vuoden ajan ja oon aina ollut tyytyväinen! Samalla, kun siirrän kamerasta kuvia koneen kuvakansioon niin Picasa siirtää ne automaattisesti myös sinne! Lisäksi sillä pystyy tehdä kuvakollaaseja, diaesityksiä jne.

näin muokkaan kuvani

1. Avaa Picasalla kuva, jonka haluat muokata. Sen jälkeen valitse toinen välilehti (kohteet on kuvissa ympyröity)

näin muokkaaan kuvani2

2. Siirrä ylintä Täytä vaaleat kohdat nappia. Se miten paljon sitä kannattaa siirtää niin riippuu paljon siitä kuinka valoisa kuva on jo ennestään. Mutta kokeilemalla näkee mikä on sopiva määrä!

näin muokkaaan kuvani
3. Valon jälkeen siirrä Varjotus kohdan nappi sopivassa suhteessa valon nappiin katsottuna. Tämä varjostus tuo kuvan värejä enemmän esille sekä lisää tarkuutta.

IMG_4006

Ja se oli siinä! Tältä näyttää valmis kuva… Erittäin yksinkertaista vai mitä? ;-)

Loppuun vielä muutama ennen ja jälkeen kuva:

ennen jälkeen

PicMonkey Collages

PicMonkey Collagek

PicMonkey Collaged

PicMonkey Collagess

PicMonkey Collagekkk

Toivottavasti tästä oli teille edes vähän apua Jos jäi vielä jotain kysyttävää niin vastaan mielelläni!


58 Responses to “Picture editing”

  1. Avatar Jere sanoo:

    Tälläisiä postauksia on aina kiva lueskella ja hyvin huomaa noista ennen ja jälkeen kuvista, miten pienikin muokkaus saa eloa kuviin!
    Kiva postaus :)

  2. Avatar Anonyymi sanoo:

    mikskä oot opiskellu ? vai oletko valmistunut mistään? :) entäpä missä olet tällä hetkellä töissä ? vai opiskeletko? :) ei tarvi työpaikkaa kertoo mutta sen että oletko töissä.

  3. se on hienoa, miten noin pienelläkin muokkauksella saa kuvasta paljon eloisamman ja kivemman! ihana postaus! :3

  4. Avatar Sieni mies sanoo:

    Itse muokkaan samalla tavalla blogiin kuvat picasalla :-) Hienosti oot toteuttanu tän postauksen!

  5. Avatar Ansku sanoo:

    Pitäis varmaan itekkin ladata tuo Picasa, vaikuttaa hyvältä ! :) ♥

  6. Avatar krisuu sanoo:

    Vau vitsit thänks ! :) tästä oli tosi paljon apua!

  7. Avatar Venla sanoo:

    Itsekkin muokkaan picasalla, helppokäyttää ja tulee hyvää jälkeä!:-)

  8. Avatar Ilonaah sanoo:

    Oi ihana postaus saija <3 Mulla on aina ollu Picasa, mutta en oo tajunnu noista kuvan muokkauksista mitään! Kiitos paljon, täst oli ihan tajuttomasti apua <3

  9. Avatar Anni S. sanoo:

    Aivan mielettömän hyvä!

  10. Avatar Johanna sanoo:

    hihii itekki aina oon käyttäny tuota picasaa ja kyllä oon tykänny <3 :-3

  11. Avatar Janita sanoo:

    Tosi kiva postaus! Taidan heti ladata ton Picasan :)

  12. Avatar Emilia sanoo:

    muokkaan kans justiin tuolla samalla :) kiva kun teit tästä postauksen <3

  13. Avatar Anonyymi sanoo:

    Joo oli apua kiitos tästä! Sellasta kyselisin että miten saat tuon suomenkieliseksi?

  14. Avatar Anonyymi sanoo:

    Periaatteessa tuohon ei tarttee välttämättä Picasaa, vaan oikeastaan mikä tahansa kuvanmuokkausohjelma käy, missä vain on joko kontrasti tai valon ja varjoisuuden säätämis ominaisuudet.

  15. Avatar Anonyymi sanoo:

    Millä objektiivilla kuvaat? :)

  16. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tykkään sun blogin kuvista, kiva kun et muokkaa niitä paljin! :)

  17. Avatar Saijis sanoo:

    Itse asiassa Picasalla tulee kaikista parhaimman näköiset kuvat :) Oon kokeillut samaa Photofiltrellä ja PicMonkeyllä, mutta niiden lopputulos ei oo ollut läheskään noin hyvä, kun Picasalla tehdessä :)!

  18. Avatar Saijis sanoo:

    Kiva kuulla, että tykkäsit :)! Niinpä, ne näyttää heti raikkaimmilta pienen muokkauksen jälkeen (:

  19. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tosi kiva postaus!! Kiitos! Missä sä oot töissä/mitä teet työksesi? Millaiset työajat ja tykkäätkö? :-)

  20. Avatar Saijis sanoo:

    Opiskelin kolme vuotta liiketaloutta eli valmistuin viime toukokuulla merkonomiksi :)! Ja oon tällä hetkellä töissä:) En nyt ainakaan vähään aikaan opiskele lisää, mutta ehkä tulevaisuudessa :p

  21. Avatar Saijis sanoo:

    Totta :) Ne tuo tuota eloisuutta kuviin heti kivasti! :) Kiva kuulla, että tykkäsit!(:

  22. Avatar Saijis sanoo:

    Oii vähän kiva! :) Se on kyllä nopea ja helppo tapa muokata :) Kiitos hirmu paljon:>

  23. Avatar Saijis sanoo:

    Ehdottomasti kannattaa! :) Tuo on niin huippu♥!

  24. Avatar Saijis sanoo:

    Voi vitsit miten ihana kuulla, että tästä oli apua!! :)

  25. Avatar Saijis sanoo:

    Vähän kiva:) Oon sun kanssa niin samaa mieltä :) Helppo ja nopea! :p

  26. Avatar Saijis sanoo:

    Aww ihana kuulla, että tästä oli apua :)! Kiitos älyttömästi ihana<3

  27. Avatar Saijis sanoo:

    Oo vähän kiva, että pidit :)!

  28. Avatar Saijis sanoo:

    Se on niin hyvä! :) Oon kans ollut aina tyytyväinen :)<3

  29. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitän:) Kannattaa kyllä :) Se on vielä niin helppo käyttää, että oppii nopeasti :)!

  30. Avatar Saijis sanoo:

    Oo vähän kiva :) Tuo on niin hyvä tapa muokata :) Hihi kiva kuulla, että tykkäsit <3

  31. Avatar Saijis sanoo:

    Hih ihana kuulla :) Mulla oli se muistaakseni alusta asti suomeksi :o Kannattaa googlettaa, että Picasa suomi tai jotain niin pitäisi löytyä oikealla kielellä! :)

  32. Avatar Saijis sanoo:

    Mulla on käytössä ihan se perus Canon EOS 1100D:n mukana tuleva 18-55 mm :))

  33. Avatar Helmi sanoo:

    ää mä en kestä tätä sun blogias ! kaikki tässä on just täydellistä;
    ulkoasu, värimaailma, sun kirjotustyyli, hyvälaatuset kuvat ja kaikki !
    tähän ei voi kommentoida muuta kuin t ä y d e l l i n e n blogi !!

    http://ikuisesti-nuori-ja-vapaa.blogspot.fi/

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Ihanaa kuulla, että oot tykännyt :) Joo en tykkää muokata paljoa! :)

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon! =) Oon eräässä kaupassa, en halua tarkemmin täällä kertoa nimiä yms. :) Työajat vaihtelee tosi paljon ja tykkään älyttömästi!! :)

  36. Avatar Saijis sanoo:

    Ää voi eikä miten ihanasti sanottu!! :) Sait hymyn huulille! Kiitos sulle älyttömästi ihanasta kommentista <3!

  37. Avatar I JaCaSa sanoo:

    huomaa kyl tosi hyvin että miten pienikin muokkaus tuo eloa kuviin mä muokkaan aika samalla lailla ihan pieniä juttuja vain :) !
    http://belieberblogfinland.blogspot.fi/

  38. Avatar Saijis sanoo:

    Niinpä :)! Se tuo pienen piristyksen kuviin :) Noni vähän kiva, pieni muokkaus on juuri hyvä! (:

  39. Avatar piisamirotta sanoo:

    Mä en ymmärrä miks jotkut muokkaa kuvia viis tuntia ja sit ne on ihan ylimuokatun näköisiä:D picasa on paras, niin yksinkertainen ja helppo käyttää :-)
    Tykkään iha hirmusesti sun blogista, ootan innolla aina uusia postauksia ♥ !

  40. Avatar Tyttö Vain sanoo:

    Moikka! Löysin sun blogin sattumalta tänään ja oon jo lukenut vaikka kuinka monta sun kirjoittamaa tekstiä ja oon aivan rakastunut sun blogiin! Sun blogisi on tosi selkeä ja tekstiä on kiva lukea, oot myös super kaunis! Jään kyllä seurailemaan :)

    http://girlwholovesfood.blogspot.fi/
    Tässä myös mun uusi blogi, käy tsekkaamassa jos kiinnostaa :)

  41. Avatar sarapauliina sanoo:

    Todella hyvä postaus! Sun kuvat on aina niin fresit ja valoisat! Täytyypi mennä lataamaan tuo Picasa ;)

  42. Avatar Anonyymi sanoo:

    Tuo muokkaus kivan piristyksensä noihin kuviin, ei mitään suurta mutta eloisuutta! :-)
    Kun sun kuvat on muutenkin jo hyvälaatuisia niin turhaa niitä hirveästi alkaa muokkailla mutta tälleen vähän! :-)

    Toivoisin myday postausta kuvina, ja jotain videota vaikka ostosten esittelyä! :-)

  43. Avatar Anonyymi sanoo:

    miten saat noista sun kuvista noin valoisia? millä aukolla kuvaat? :)

  44. Avatar Jossu -i sanoo:

    Kiitos, tästä oli apua! En voi kun vaan ihmetellä sun aina niin täydellisiä kuvia! <3

  45. Avatar Jutta Vihonen sanoo:

    Luulin et oon oikeesti ainoo joka käyttää picasaa, ja et nää bloggaajat joilla on tosi laadukkaita kuvii ni ne muokkaa jollai photoshopil jne:D

  46. Avatar Saijis sanoo:

    Joo en mäkää!:D Mun hermot ei kestäisi :D Se on kyllä niin helppo ja nopea :)! Aww voi miten ihana kuulla:) Tälläinen palaute piristää aina:)! ♥

  47. Avatar Saijis sanoo:

    Ää voi eikä miten ihana kommentti :)! Tosi kiva, että tykkäät ja tervetuloa seurailemaan:)! <3 Meen katsomaan sun oman :)!

  48. Avatar Saijis sanoo:

    Oii kiitos hirmu paljon !:) Hihi<3 Joo kyllä kannattaa ladata !:)

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Niinpä :)! Se tuo kivasti pientä eloa kuviin :) Kiitos paljon:)! Kivoja ideoita:) Nuo ideat kuulostaa tosi kivoilta :)!

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Aukko vaihtelee paljon kuvaustilanteesta, valosta, taustasta jne :) Mutta lisään kamerassa kuviin lisää valoa niin niistä tulee raikkaita ja valoisia! :)

  51. Avatar Saijis sanoo:

    Vitsit miten ihana kuulla, että oli apua :) Oo kiitos hirmu paljon<3!:)

  52. Avatar Saijis sanoo:

    Haha eii :-D Oon aina käyttänyt Picasaa ja tuun varmasti käyttämään jatkossakin, kun se on niin helppo :) En ymmärrä Photoshopista yhtään mitään :-D

  53. Avatar Essi Viitala sanoo:

    Voisitko tehdä postauksen siitä, miten teet asukuvakollaaseja? Kiitos

  54. Avatar Saijis sanoo:

    Joo kiva idea :) Voisin kyllä joskus tehdä! :>

  55. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitän! (:

  56. hei osaatko neuvoo miten picasalla saa tehtyä kollaaseja vai ootko tehny ikinä kun käytät vissiin välillä jotain muuta? ja tykkään muuten sun blogista ihan hirveesti, oot ehdottomasti yks lemppareista ja oon aina ihan innoissaa ku postaat uutta (vaikka luenki nää aina vähä jäljessä :-D) ♥

  57. Avatar Anonyymi sanoo:

    Thank You soooooo much for that post!!!!!!

Kommentoi