Day with me

Aamulla heräsin puoli kahdeksan jälkeen ja siinä kävin ensin kännykällä tsekkaamassa Bloggerin ja Instagramin, koska en jaksanut viellä nousta. Lisäksi ajattelin, että heräisin paremmin..Not! Niiden selailun jälkeen suuntasin meikkaamaan.

IMG_7320

Kuvassa ei näy kaikki meikit mitä käytin, mutta voisin joskus tehdä postauksen mitä meikkejä käytän. Meikkauksen jälkeen harjasin hiukset ja keitin kupillisen teetä. Samalla, kun join teetä niin laitoin pidennyksiä päähän ja suoristin hiukset. Suoristuksen jälkeen suihkutin hiuksiin tuota Bed Headin todella hyvää hiuslakkaa.

IMG_7340

IMG_7339

Kun hiukset oli laitettu suuntasin vaatekaapin ja rekin työ enkä keksinyt mitään päällepantavaa..Mulle on tullut tällä viikolla monta kertaa vaatekriisi, mutta tällä kertaa päädyin kuitenkin ihan kivaan asukokonaisuuteen. Tämän jälkeen olin valmis ja lähdin kouluun.

IMG_7338

IMG_7324
Koulun jälkeen, kun tulin kotia niin täyttelin kalenteria sekä hain postilaatikosta paketin, jonka sisällöstä on pientä sneak peekia tässä. Sen mitä rasian sisältä paljastui, niin näette myöhemmin.

IMG_7298

IMG_7308

IMG_7295
Kalenterin täytön ja paketin sisällön ihailun jälkeen laittauduin vähän ja lähdettiin ottamaan T:n kanssa päivän asukuvat. Päällä oli Kauluspaita Gina Tricot / Leggingssit Gina Tricot / Laukku H&M; / Kengät Converse / Karvakaulus Seppälä / Korut Seppälä & Lindex

IMG_7319

20130201_164353

Kuvailun jälkeen oli niin kova nälkä, että lähdettiin Amarilloon, jossa mä söin Chicken pocketin. It was so good!! Mulla on nykyään pakkomielle maistaa joka kerta Amarillossa jotain uutta, mitä en oo maistanut ennemmin. (Ei siis kauaa mene kun oon käynyt koko listan läpi :D) Ruokailun jälkeen lähdettiin kaupan kautta kotia kohden.

IMG_7344

IMG_7321

Kun päästiin kotia niin pian Sanni jo tulikin meille ja lähdettiin ajelemaan sekä käytiin katsomassa meidän kaverien uutta kämppää! Loppuilta ajeltiin lisää sekä käytiin moikkaamassa toisia kavereita ja nyt hetki sitten tulin kotia, kävin suihkussa ja suuntaan tämän postauksen teon jälkeen sänkyyn Lauren Conradin L.A. Candy-kirjan pariin. Tällainen oli mun perjantai..Good night!


77 Responses to “Day with me”

  1. Avatar Johanna Lindh sanoo:

    tuo masterpiece lakka on kyl tosi hyvää, ja ihana tuoksu! ainakin ite tykkään hirveesti :D

    http://meandmylittlethings.blogspot.fi/

  2. Avatar Anonyymi sanoo:

    Siisti postaus :) Mutta mistä teillä on rahaa käydä niin usein Amarillossa?

  3. Avatar Laura sanoo:

    Kiva postaus:)

  4. oii haluttas kyllä ny amarilloon syömään (: mut oi ku ihana vaatekaappi sulla ja hieno toi uus paita ^^

    lukijas, jehanan.blogspot.fi

  5. Avatar Anonyymi sanoo:

    En usko, ett se kuuluu sulle…

  6. Avatar Anonyymi sanoo:

    Ihana tuo karvakaulus :) Ookko koska ostanut ?=))

  7. Avatar Saijis sanoo:

    Joo se tuoksu on kyllä niin hyvä! :) Voi suihkutella vaikka kuinka paljon :)

  8. Avatar Saijis sanoo:

    Aivan oikein toinen Ano :) Olen ennemmin sanonutkin, että raha-asiat ei ole ehkä tämän blogin tärkein asia..:)

  9. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti Laura =)!

  10. Avatar Saijis sanoo:

    Hih :p Kiitos paljon ja paita ei ole uusi :)

  11. Avatar Saijis sanoo:

    Kiva, että tykkäät :-)

  12. Avatar Saijis sanoo:

    Se on :) Joskus syksyllä jo :)!

  13. Avatar Fani sanoo:

    mistä toi sun ''farkkupaita'' on? noissa asukuvissa siis:)?

  14. Avatar milaroos R sanoo:

    Siulla on niiiiiiin paljon kaikkee ihania vaatteita ja koruja yms :)! Aa tekis mieli mennä vaate ostoksille.

  15. Avatar katru sanoo:

    vähänks kivan kuulonen päivä ! amarillo on munkin lemppariravintola seinäjoella :D vaikka ne meniki poistamaa lehtipihvin listalta>:(

  16. Avatar Sanni sanoo:

    Oli se viime kesänä ostanu uuden lippiksen!

  17. Avatar Miiski sanoo:

    Kaunein!:)

  18. Avatar pauliina sanoo:

    Ompa jotenkin tosi ihanan värikäs postaus! Nätskä tyttö oot ja kivan olonen blogi (-:

  19. Avatar ~Olive sanoo:

    Toi sun paitarekki systeemi on kiva, jos on tollasia kauniita vaatteita esille laitettavaksi! :D

    Oon käyny varmaan täällä kommentoimassa ennenkin :)) Ihan laatublogi :-)

    http://littlebitsmile.blogspot.fi/

  20. toi guessin pussukka on tajun söpö! muutenkin aivan ihana postaus, ajattelin tehdä itekkin tämmöisen :)

  21. Avatar Alyon sanoo:

    Ihanan iso toi sun meikkipussi tossa ekassa kuvassa…! :D ja kivanvärinenkin :)

    http://questoinstante.blogspot.com

  22. Avatar Neea sanoo:

    kiva postaus!:) oot tosi nätti!

  23. Avatar Janina sanoo:

    Ihana tuo Guessin pussukka :)

  24. Avatar henspä sanoo:

    toi asu on ihana! :-)

  25. Avatar rousa sanoo:

    Sun blogis on nii kivan simppeli! Ja kuvat ihanan kirkkaita :-)

  26. Avatar Kata sanoo:

    Ihanan talvisia nuo asukuvat ja oot hirmu kaunis! :) Ja hirvee nälkä tuli tosta ruokakuvasta, näyttää niin hyvälle! :D

    http://jaljubljutebjat.blogspot.fi/

  27. Avatar Iira sanoo:

    Voi oot niin kaunis ja ihania asukuvia :)

    http://iiratuuli.blogspot.fi/

  28. Avatar tiiam- sanoo:

    ihania vaatteita ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahnammm toi laukku! ja oot iha superkaunis ! :))

    http://prinsessaparatiisissa.blogspot.fi/

  29. Avatar Jutta sanoo:

    Oi oot ihan sairaan kaunis!! :) ja sul on aina niin ihania vaatteita!

    http://dancethewayoflife.blogspot.fi

  30. Avatar Jenni sanoo:

    Ihana toi asu noissa kuviassa!(: niin ja oon ennenki meinannu sanoa että tee postaus kaikista sun guessin koruista ym. en tiiä oonko ihan väärässä mutta aina näistä postauksista päätellen sulla on vissii aika paljo niitä ?! (:

  31. Avatar Sara sanoo:

    Oot kaunis! jaja mä ihastuin tähän sun blogiis:) !

    http://sarawildworlstory.blogspot.fi/ kurkkaa jos kiinnostaa:)

  32. Avatar Mari sanoo:

    aivan uppeita kuvia! tee joskus oikeesti videopostaus!!:)

    http://www.live-in-a-fantasy.blogspot.fi/

  33. Avatar Saijis sanoo:

    Ginalta :) Ja se lukeekin siinä =)

  34. Avatar Saijis sanoo:

    Voi kiitos♥ Haha :-D

  35. Avatar Saijis sanoo:

    Se on kyllä niin paras paikka, mä en ikinä maistanu niiden lehtipihviä:( Mutta kaikki ruuat on kyllä aina ollut hyviä, mitä oon maistanut :-)

  36. Avatar Saijis sanoo:

    :DDDDDDDDDD! Oli se!XD

  37. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitän =)!

  38. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon!!:)

  39. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos :)!

  40. Avatar Saijis sanoo:

    Se on niin ihana<3 Aijaa, kiva kun inspiroi sutkin tekemään!:-)

  41. Avatar Saijis sanoo:

    Hih se on kyllä niin kiva! (=

  42. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos♥

  43. Avatar Saijis sanoo:

    Love it :)!

  44. Avatar Saijis sanoo:

    Thank u :)!

  45. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti :-)

  46. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos paljon<3

  47. Avatar Saijis sanoo:

    Thank youu:)! Haha voi ei :D!

  48. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos Iira♥

  49. Avatar Saijis sanoo:

    Voii kiitos<3

  50. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitän :>

  51. Avatar Saijis sanoo:

    Hei tuo on hyvä idea!:) On niitä aika paljon kertynyt, niin voisin kyllä toteuttaa tuon =)! Kiitos ideasta!

  52. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos ja kiva, että tykkäät:)!! Käyn katsomassa sun oman :)

  53. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos Mari, ehkä mä vielä joskus ;-)

  54. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitti!

  55. Avatar jonna sanoo:

    Ää, Amarillon ruokaa <3 se on niin hyvää! Ja oi ku oot nii kauniss :)!

  56. Avatar ElliMaija sanoo:

    tuntuu niin kivalta kattoo että joku muukin osaa arvostaa KUNNOLLISIA hiuslakkoja, eikä sano että "joo ne kaupan lorealit on mun mielestä parhaita" … millään muulla ei vaan pysy hiukset ku bed headin tigillä!

  57. Avatar Jenni sanoo:

    Ihana blogi ja upee ulkoasu! :) sait musta uuden lukijan! (-:

    http://foreverbyjenni.blogspot.fi/

  58. Avatar inka sanoo:

    onpas sanni nätti :3

  59. Avatar Kirsi sanoo:

    mun vaatekaappi ei varmaan oo koskaan noin siistissä järjestyksessä :D mut hurjan paljon sulla on kyllä kivoja vaatteita! :)

  60. Avatar Ilona :) sanoo:

    Sulla on ihan hirveesti ihania vaatteita! :)

    minajaminunvarikaselamani.blogspot.com

  61. Avatar Saijis sanoo:

    Se on parasta♥ Kiitos :)

  62. Avatar Saijis sanoo:

    Mä en edes muista, koska olisin ostanut hiuslakan jostain normi kaupasta!!:D Ne on niin paskoja, mutta Bed Headin omat on parhaita♥

  63. Avatar Saijis sanoo:

    Moi!:-D

  64. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos :>

  65. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos ja kiva kun tulit seurailemaan<3

  66. Avatar Saijis sanoo:

    Se on<3

  67. Avatar Saijis sanoo:

    Haha voih:D Mä taas pidän siitä, kun on vaatekaappi on siisti niin löydän paremmin mitä haluan!:-)

  68. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos :)!

  69. Avatar melluuuu sanoo:

    ihana blogi ! & oot ihan sairaan kaunis :o !
    liityin lukijaks :>

  70. Avatar kaisa sanoo:

    kiva blogi ja ihana tyyli sulla :3

  71. Avatar Saijis sanoo:

    Kiiitos♥ Kiva kuulla :-)

  72. Avatar Saijis sanoo:

    Kiitos :)!

Kommentoi