Äänestä paras budjettityyli 2016

Yhteistyössä Cuponation.fi

Mulla on ilo kertoa teille tulevan kevään muotiin liittyviä jännittäviä uutisia!

Sain hetki sitten ainutlaatuisen kutsun lähteä edustamaan Suomea bloggaajana Cuponationin järjestämään skabaan. Kyseessä on siis äänestys, jossa haetaan kevään tyylikkäintä asuvalintaa. Mukana on mun lisäksi kolme muuta bloggaajaa Pohjoismaista: Norjasta, Ruotsista sekä Tanskasta.

Osa teistä saattaa muistaa, kun vuosi sitten esittelin teille Cuponationin. Kyseessä on siis alennuskoodisivusto, joka kokoaa yhteen voimassa olevat alennukset verkkokauppoihin. Mukana on jo yli 650 verkkokauppaa, joten valikoima on erittäin laaja! Enää ei tarvitse googlettaa jokaiselle verkkokaupalle alennuskoodeja erikseen vaan nyt kaikki on yhden klikin päässä.

Cuponationin järjestämässä skabassa jokainen meistä neljästä bloggaajasta suunnitteli oman asukokonaisuuden, jossa budjettina oli 150€. Mun valinnat tapahtui House of Brandonilta. Halusin mukaan kevään trendejä eli bomberin, ylisuuren neuleen sekä revityt farkut. Mun mielestä asukokonaisuus toimii niin hyvin, että voisin mielelläni pukea sen vaikka heti päälleni.FashionSkabassa äänestetään mieluisin asukokonaisuus ja eniten ääniä kerännyt bloggaja voittaa itselleen tittelin Best Spring Style on a Budget – Nordics.

Mulla on suuri kunnia olla mukana edustamassa Suomea omalla asuvalinnallani. Nyt mä tarvitsisinkin teidän apua äänestyksessä eli jos vähänkin haluat kannustaa blogiani, asuvalintaa tai jo pelkästänsä Suomea niin käykää äänestämässä mua Cuponationin sivuilla.

Äänestyssivuilta löytyy myös houkuttelevia käynnissä olevia alennuskoodeja muun muassa juuri House of Brandonille. Tätä tilaisuutta ei kannata jättää välistä ;-) Ja hei tuuhannet kiitokset jo etukäteen jokaiselle äänestäjälle 


Mikä inspiroi tänä keväänä?

Vitsit tämä aurinkoinen (!) päivä sai mut haaveilemaan entistä enemmän keväästä. Oon ottanut esille jo kaikki ohuemmat takit ja eteisessä olevassa kenkätelineessä on vaaleat lenkkarit lähtövalmiina, haha. Sainkin idean hakea inspiraatiota tuleviin asuihin Polyvoresta. Ajattelin jakaa nämä kootut asut myös teille! Kollaasien alapuolelta löytyy suorat linkit ostopaikkoihin ja itse tuotteisiin.

uu

Lompakko | Puhelimen kuoret | Rannekorut | Kaksi osainen asu | Aurinkolasit | Sormus | Luomiväri | Takki | Kynsilakka | Ripset | Korkokengät

uuuuuuu

Hattu | BomberHajuvesi | Kynsilakka | Kello | Kengät | Nyöripaita | Housut | Avaimenperä | Puhelimen kuoret | Meikkivoide | Aurinkolasit | Laukku

black

Neuletakki | Toppi | Farkut | Kynsilakka | Ripsiväri | Puhelimen kuoret | Aurinkolasit | Roshe One-kengät | Rannekoru | Huulipuna

Olisi kiva kuulla, että mikä näistä asuista on teidän suosikki? Mun oma on ehkä kakkonen!

Sisältää mainoslinkkejä


IN // OUT part 15

Täällä ollaan vietetty laatuajan täytteistä viikonloppua! Ollaan vierailtu vähän molempien sukulaisilla ja päinvastoin taas me saadaan tänään meille vieraita. Ennen kuin alan siivoamaan ja suunnittelemaan tarjoiltavaa niin on blogijuttujen vuoro  IN & OUT-postausten perään on kyselty paljon ja eräs lukija jo huolehtivaisena mietti, että säilyykö nämä postaukset blogimuuton tullessa ja vastaus on, että kyllä säilyy! Vuorossa olisi jo historian viidestoista osa.

24168062622_c33ed05aa8_o

Biker leather pants

Biker tyyppiset nahkahousut

Oon iskenyt silmäni viime aikoina kauppojen valikoimiin saapuneisiin biker tyyppisiin nahkahousuihin. Tällaiset on mun mielestä juuri sopivan näyttävät esimerkiksi simppelin neuleen kanssa yhdistettynä! Mulle tuli itse asiassa viime viikolla tällaiset (ilman vetoketjua) postissa ja ajattelin esitellä ne teille pian asukuvien muodossa – miltäs kuulostaisi?

IDKUVA-002

Lettikampaukset

Tulevan kevään sekä kesän hiustrendinä ei näyttäisi olevan mikään tietty malli tai väri vaan lettikampaukset. Tällaiset pelastaa varmasti myös huononkin hiuspäivän, kun vaan osaa tehdä itselleen. Noh, harjoitus tekee mestarin!

Bomber jacket

Bomber-takit

Tässä on yksi niistä kerran vuodessa eteen sattuvista vaatteista, joiden kohdalla en osaa sanoa kyllä vai ei. Nämä bomber-takit on mun mielestä kivannäköisiä, mutta en tiedä sopiiko ne mun omaan tyylin. Tuollainen tummansininen tai kenties täysin musta voisi olla ”enemmän mua”.

23648023604_acba06efb7_o

winter 2016

Talvi

Oon iloinen, että ollaan päästy tänä vuonna nauttimaan kunnon talvesta. Lunta ja pakkasta on riittänyt, mutta rajansa kaikella. Mua on alkanut viime aikoina kyllästyttämään talvi, haha. Mennään kohta maaliskuun puoltaväliä, mutta kevät on vielä vain yksi suuri haave. Voisiko joku sulattaa huomiseksi kaikki lumet??

Baby blue

Baby blue

Löysin hetki sitten eräästä vaatekaupasta hienon topin, mutta joku siinä häiritsi. Tulin siihen tulokseen, että se oli tämä vaaleansininen väri. Oon todennäköisesti käyttänyt tätä jo niin paljon, etten halua sitä pukea enää päälleni. Kaunis väri, mutta vuosien käytön jälkeen tökkii ja pahasti.

smoke

Tupakointikuvat

Mä selailen päivän aikana paljon Instagramia ja aina tällaisen tupakointikuvan kohdalla mua alkaa ärsyttämään. Tällaisia on otettu niin kauan kuin muistan, mutta näille ei tunnu tulevan loppua. En ymmärrä näiden hienoutta ja varsinkaan nykypäivänä, jolloin entistä nuoremmat alkavat käyttämään somea.

Miltäs nämä näyttää? Ootteko tällä kertaa samaa mieltä vai kenties täysin eri mieltä?

Kuvat: Pinterest