Synnytyksestä (sektiosta) palautuminen

IDKUVA

Nyt, kun synnytyksestä alkaa olla pari kuukautta aikaa ja jälkitarkastuksessa on käyty niin voisin höpötellä lisää sektiosta ja ylipäätänsä raskaudesta palautumisesta. Toki erityisesti sektiosta palautuminen vie aikaa jopa puoli vuotta, mutta pääsääntöisesti oon jo voiton puolella kun ikävimmät oireet ja kivut ovat enää muisto vain.

urheilutrikoot naiset

Sektio on yksi isoimmista leikkauksista, jonka ihmiselle voi tehdä. Ja mun tilanteessa, kun en alunperin sitä ollut edes kuvitellut synnytysvaihtoehdoksi niin suuri pelko valtasi mielen lääkärin sanoessa meidän lähtevän kiireelliseen sektioon. Toisaalta tunsin myös pientä helpotuksen tunnetta, kun tiesin mun kropan kärsimyksen päättyvän. Jos et tiedä, miten mun synnytys meni niin siitä löytyy oma postaus täältä. Sektiosalissa kaikki tapautui niin nopeasti etten sen kummemmin ehtinyt miettiä omaa hyvinvointia vaan päällimmäisenä oli mielessä, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Ja onneksi oli paremmin kuin hyvin – niin vauvalla kuin mulla. Kiireellisessä sektiossa vedetään maha auki vaakasuunnassa suurin piirtein pikkuhousujen yläreunan kohtaan. Jo salissa kuulin muutaman hoitajan keskustelevan siitä, miten siisti haava on. Samat sanat kuulin myös neuvolantädiltä. Tässä kohtaa täytyy kyllä kiittää lääkäriä, joka teki äärimmäisen tarkkaa työtä vaikka oli kiire.

Haava ommeltiin kiinni sulavilla tikeillä ja toipuminen sai alkaa. Mut siirrettiin sektiosalista takaisin synnytyssaliin, jossa vauva ja Tatu odotti. Siellä sain vauvan rinnalle ja saatiin hetki olla perheen kesken. Sitten meidät vietiin sängyllä osastolle ja mulle kerrottiin, etten saa vuorokauteen nousta. Hoitajien ja isän tuli aina nostaa vauva mun vierelle ja rinnalle. Melkein heti osastolle tullessa mun jalkoihin alkoi palautua tunto, joka oli puudutuksen vuoksi poissa. Ehkä jännin tunne ikinä olla tuntematta omaa kroppaa rinnoista alaspäin :D Hoitaja kysyi liikkuuko jalat ja voi sitä ilon määrää, kun toisen jalan varpaat heilu! Sain samana iltana kipulääkkeitä, mutta jäljellä olevat puudutukset piti kivut kuitenkin koko yön poissa.

urheiluvaatteet naiset

Seuraavana päivänä aamu alkoi jälleen särkylääkekombolla. Puolen päivän aikaan kivut alkoivat kuitenkin saapua, juuri silloin kun mun olisi pitänyt nousta ylös ensimmäistä kertaa. Päätettiin hoitajan kanssa, että kokeillaan ylös nousua kun seuraavat särkylääkkeet ovat alkaneet vaikuttaa. Meni reilu tunti ja oli aika kokeilla! Hyvin itsevarmana nousin ylös, mutta totuus iski vastaan kun otin ensimmäisen askeleen. Ai perkele!! Se kipu oli samaan aikaan viiltävä ja polttava. Hoitajan tuen avulla pääsin vieressä olevaan vessaan. Ajattelin, että jos tästä selviän niin oon maailman kiitollisin. Seuraava päivä oli huomattavasti helpompi, mutta tein suuren virheen. Jäin lähes koko päiväksi makaamaan sänkyyn… Nimittäin niin hassulta kuin se kuulostaakin niin paras apu toipumisessa on liikkuminen. Se laittaa verenkierron liikkeelle, mikä taas vaikuttaa positiivisesti haavan kipuihin. Tämä mun tekemä virhe näkyi seuraavana aamuna. Yritin nousta sängystä, mutta sattui niin paljon. Pääsin hammasta purren ylös ja yritin nostaa vauvaa syliin, mutta ei siitä mitään tullut vaan jouduin hälyttää hoitajan paikalle. Lääkkeillä kipu katosi hyvin pian ja koko loppupäivän liikuin edes takaisin huoneessa. Tuli seuraava päivä ja olo oli kuin en olisi synnyttänyt ollenkaan. Ihan käsittämätön ero 24 tunnin välillä! Kyllä liikkuminen teki ihmeitä. Samana päivänä pääsin kotiin. Hiljaa kävelin autoon ja kotona pyrin lepäämään paljon. Kaikki vauvaa painavemmat nostelut oli kiellettyä, joten Tatu aina kantoi kaukalon yms.

Vaikka leikkaushaava oli siisti niin se oli suoraan sanottuna aivan kauhean näköinen ensimmäiset viikot. Heti leikkauksen jälkeen haavan ympärille ilmestyi mustelmat, jotka oli todellakin mustat! Säikähdin niitä, mutta onneksi ne kuitenkin lähti haalistumaan melkein heti. Leikkauksessa lääkäri oli kuulemma joutunut oikealta puolelta ”kaivamaan” voimakkaasti, jotta poika oltiin saatu pihalle. Tämä oikea puoli oli selkeästi kipeämpi ja herkempi kauan aikaa, mutta tikkien sulaessa myös kipu katosi. Muutama tikki jäi sulamatta, mutta nypin ne sitten itse suihkussa pois neuvolantädin neuvojen mukaan.

Aloin heti kotona kävellä tuttuun tapaan ja pikkuhiljaa oman voinnin mukaan lähdin vaunuttelemaan. Ensin ihan pieniä kävelyitä ja sitten pidempiä lenkkejä. Hankaluuksia kotona tuotti meidän korkea sänky… Sinne sai hypätä ja alas tulin kierien ettei vain haavaan sattuisi. Kului viikkoja ja päivä päivältä olo oli parempi. Haava ei vuotanut juuri ollenkaan verta vaan parani älyttömän hyvin. Viikkojen päästä myös liikkuminen oli täysin normaalin tuntuista. Sektiosta parantuminen oli yllättävän nopeaa. Vaikka synnytys ei ollut mikään helpoin niin itse sektiosta jäi niin hyvät fiilikset, että voisin mennä vaikka uudestaan :D

so what vamos

Mulla oli juuri jälkitarkastus, jossa katsottiin muun muassa hemoglobiini, verenpaine, paino yms. Raskausaikana kiloja tuli tasan 12, joista 9 jäi jo synnärille. Sen jälkeen kotona tippui vielä kilo tai kaksi eli melkein lähtötilanteessa ollaan. Mulla täysimetys kuluttaa tietysti vähän, mutta en lukeudu niihin onnekkaisiin jotka voi syödä mitä vain vaan kroppa kyllä pitää kiinni kiloista. Vatsalihasten välinen erkauma on noin sormen kokoinen, joten jos vielä kuukauden on toipilas ja varoo pystysuoraan nousemista niin tilanne paranee nopeasti. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä mikä on erkauma niin raskaudessa naisen kohtu kasvaa ja vatsalihakset venyy niin, että ne erkanee toisistaan. Ne tekee periaatteessa kasvavalle kohdulle tilaa. Itse kohtu oli myös palautunut todella hyvin ja haavastakin tuli vain kehuja, mutta yksi huolenaihe löytyi…

stronger urheiluvaatteet

Shirt HERE | Tights HERE | Shoes HERE (gifts/adlinks)

Nimittäin verenpaine. Se on hälyttävän korkealla, varsinkin alapaine. Mulla huomattiin lievää verenpaineen nousua jo loppuraskaudesta ja jouduin seurata sitä kotona. Sektion jälkeen verenpaine oli edelleen todella korkealla, joten sain osastolla niiden parin päivän ajan verenpainelääkkeitä. Viimeisenä päivänä se lähti laskuun, joten lääkäri näki parhaaksi olla jatkamatta lääkitystä kotona. En sitten itsekään enää sen kummemmin miettinyt asiaa, joten tarkastuksen tulos tuli todella yllätyksenä. Mun alapaine oli jopa 115, kun ihan maksimi on 90. Sain tehtäväksi seurata sitä kotona, joten jännityksellä odotan mitä seuranta tuo ilmi. Jos alapaine on usein noin koholla niin täytyy ottaa yhteyttä lääkäriin.

Meillä on suvussa todella paljon korkeaa verenpainetta, esimerkiksi mun mummu ja äiti syö lääkkeitä siihen. Jälkitarkastuksen lääkärin mielestä se on varmasti mulla myös tulevaisuudessa edessä, mutta ei todellakaan pitäisi vielä kymmeniin vuosiin. Jos se jatkaa koholla olemista niin joudun todennäköisesti ainakin hetkellisesti syömään lääkkeitä. Lääkäri sanoi, että joskus raskaus ja synntys voi jättää ne arvot jopa pysyvästi koholle.

Miten muilla on palautuminen sujunut sektiosta tai synnytyksestä ylipäätänsä? Entä onko jollain kohonnut verenpaine samalla tavalla?

Haastattelu raskaudesta

protskupannarit resepti

Heissan Ja ihanaa tiistaita! Mun viikko on alkanut jotenkin extra hyvin – tiedättekö, kun kaikki vaan tuntuu menevän nappiin? Parasta. Oon ottanut tavoitteeksi aloittaa viikon kodin siivouksella, pyykkikorin tyhjentämisellä ja to do-listan vaikeimpien asioiden hoitamisella. Näin fiilis kevenee heti loppuviikkoa kohden. Tämä saattaa olla myös syy onnistuneeseen alkuun, mutta myös tämän viikon kivat suunnitelmat saa hymyilemään. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin, sillä tulin nyt vinkkaamaan teille eräästä artikkelista.

IDKUVA

voittavat tavat kirja

Melkein heti Danielin syntymän jälkeen sain yhteydenoton, jossa mua pyydettiin haastatteluun. Kyseessä oli Helsingin Sanomissa julkaistava Naisten Terveys-kampanja. Ehdottomasti suostuin mukaan ja ei mennyt kauaa, kun olin puhelimessa kertomassa omasta raskausajasta, synnytyksestä ja äitiydestä. Kampanja julkaistiin sunnuntaina Hesarin välissä, mutta se on luettavissa myös digiversiona. Jos sua kiinnostaa nähdä se niin artikkeli löytyy tästä.

pannari ohje

protskupannarit

Nyt mä suuntaan syömään samanlaista settiä kuin kuvissa ja sitten lähdetään Danielin kanssa neuvolaan. Tänään on ensimmäisen rotarokotteen aika, iiks!


Synnytys kiireisellä sektiolla

Kyselin teiltä hetki sitten, että haluaisitteko kuulla mun synnytyskertomuksen ja idea oli ilmeisesti todella hyvä, nimittäin älyttömän moni teistä ilmoitti innostuksen tämän kuulemiseen  Vaikka mä en synnytystä tai sen kulkua halunnut etukäteen mitenkään suunnitella tai miettiä (koska en edes ensikertalaisena tiennyt mitä odottaa), niin en silti kuitenkaan osannut kuvitellakaan sen menevän näin kuin se lopulta meni.

Mä haluan tähän alkuun sanoa, että jos sulla on vähänkään synnytyspelkoa tai tekstin lukeminen alkaa jossain välissä ahdistamaan niin kannattaa lopettaa. Tämä ei ole mikään kaunein tarina, mutta onneksi sillä on onnellinen loppu.

Kävin laskettuna päivänä kontrollissa synnärillä ja silloin katsottiin, että vauvalla on kaikki hyvin, lapsivettä tarpeeksi, sydänäänet olivat hyvät, hän oli raivotarjonnassa jne. Kaikki oli itse asiassa niin hyvin, että lääkärin mielestä voitiin odottaa vielä seuraavat viisi päivää. Jos hän ei siihen mennessä saavu itse omin avuin niin aloitellaan käynnistelyt.

No, kuten tiedätte niin hän ei halunnut ulos. Ei sitten millään, vaikka tuli kokeiltua kaikki kolmesta ässästä lenkkeilyyn ja eri jumppaliikkeisiin. Sitten keskiviikko aamuna kello yhdeksän saavuttiin synnärille Tatun kanssa, jossa lääkäri teki tutkimuksen. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa sentin auki, joten sinne saatiin asennettua ballongi. Asennuksen jälkeen sain ruuan ja sitten mut siirrettiin naistenosastolle odottelemaan ballongin vaikutusta. Meni muutama tunti niin alkoi tuntua lukuisia supistuksia ja kuuden tunnin jälkeen se tippui itsellään pois eli tilanne eteni siihen, että olin auki 3-4 cm. JES! Olin jo varma, että noni pian poitsu on ulkona. Ei saisi nuolasta ennen kuin tipahtaa, koska siitä se painajainen vasta alkoi.

IDKUVA

Saatiin Tatun kanssa yön ajaksi perhehuone, joka oli todella hyvä juttu. En nimittäin olisi tässä vaiheessa pärjännyt hetkeäkään ilman häntä. Koko seuraava yö meni säännöllisten ja epäsäännöllisten supistusten kanssa pyöriessä, ilman nukuttuja tunteja. Tuli torstai aamu ja huoneeseen saapui mun lääkäri. Hän kokeili kohdun tilanteen, joka oli edelleen sama 3-4cm ja siitä syystä hän määräsi mulle Cytotec-lääkkeitä. Niitä pillereitä, joista moni teistä laittoikin huonoja kokemuksia. Tässä vaiheessa mun olisi täytynyt osata sanoa ei, mutta ajattelin että kun tilanne on kuitenkin hieman edennyt niin ehkä se etenee niillä lisää ja jopa vauhdikkaammin. No vauhdilla se eteni – aivan jäätäviin supistuksiin. Niin jäätäviin, että joka kerta kun supistus tuli niin Tatun tuli painaa mun alaselkää niin täysiä kuin pystyi ja samalla mä puristin sängyn reunaa kädet punaisena. Hälytin varmaan tunnin välein henkilökuntaa paikalle auttamaan mua edes jollain tapaa. Mulle annettiin niin vahvoja särkylääkkeitä kuin sairaalasta löytyi, kokeiltiin asentaa alaselkään kipua lievittäviä aqua-rakkuloita, hypin jumppapallolla, keinuin keinutuolissa ja lopulta pääsin myös testaamaan synnärin allasta. Siellä tunnin lillumisen aikana jokainen supistus tuntui aina vain pahemmalta. Niin pahalta, että koko mun kroppa alkoi täristä ja meinasin oksentaa. Painettiin napista kätilö paikalle ja hän neuvoi tulemaan pois sieltä, mutta en meinannut päästä enää omin avuin. Kävin täristen pikasuihkussa, jonka jälkeen Tatu talutti mut tutkimushuoneeseen.

Seuraavaksi mut laitettiin käyrille ja Tatu kävi hakemassa aulasta iltapalaa. Hänen tullessaan takaisin mulla oli juuri käynnissä niin kova supistus, että olin kuulemma muuttunut aivan valkoiseksi ja tässä vaiheessa iski ensimmäistä kertaa ahdistus. Kätilö tuli paikalle ja katsoi kauhistuneena, miten kiemurtelin sängyllä itkien hysteerisenä. Hän sanoi, että oli saanut ohjeeksi antaa mulle sille päivälle vielä yhden cytotecin, mutta ei todellakaan aio sitä antaa vaan seuraavaksi sain tipan kautta kipulääkettä avuksi, että pystyin edes kävellä perhehuoneeseen takaisin. Seuraava yö meni siinä, että mulle käytiin lyömässä kipupiikkiä vähän väliä. Vauvan sydänääniä seurattiin koko yö ja ne kävi kerran alhaalla, mutta palasi nopeasti takaisin, joten siihen ei sitten se enempää puututtu muuten kuin siirrettiin seuraavan lääkkeen annostusaikaa tunnilla eteenpäin.

synnytyksen käynnistys

Tuli perjantai aamu, takana jälleen yksi uneton yö. Meillä molemmilla, koska Tatu sai olla koko ajan valppaana auttamaan supistusten tullessa. Oli aika jälkeen tavata tämä mun lääkäri, joka tutki kohdunsuun tilanteen. Edelleen sama, määrätään lisää Cytotec-lääkkeitä. Tässä vaiheessa näin niin punaista ja sanoin, että ei missään nimessä. Mä en tule niitä enää ottamaan. Hän sanoi, että ilman näiden lääkkeiden aiheuttamia kipeitä supistuksia ei kohtu avaudu. Mietin mielessäni, että miten paljon mun pitää kärsiä että tilanne etenee? Kerroin haluavani mielummin sektionkin kuin lääkkeet ja lääkäri sanoi ettei tässä leikkauksia tarvita vaan siirretään mut synnytyssaliin oksitosiinitipalle, johon saisin epiduraalin kivunlievitykseksi.

Mentiin saliin noin kello 12, sain heti annostuksen tipan kautta, ilokaasun ja paikalle pyydettiin anestesialääkäri puudutusta varten. Mulle sanottiin, että voit tässä vaiheessa nukkua koska puudutus on niin toimiva. Puudutus toimi hetkessä ja sanoinkin Tatulle, että se on kuin jumalan lahja näiden päivien jälkeen. Hetken makoilun jälkeen kokeiltiin puhkaista kalvot ja lääkäri määräsi lisäämään tipan annostusta. Meni muutama minuutti niin saliin juoksi meidän kätilö, joka kertoi vauvan sydänäänien olevan laskenut, pyysi mua kontilleen ja sanoi, että vauvan päätä täytyy yrittää nostaa. Hän painoi hälytysnappia ja samassa saliin juoksi lisää kätilöitä sekä meidän lääkäri. Kätilö ei onnistunut painamaan päätä, joten lääkäri kokeili samaa. Yhtä aikaa mun oksitosiinitippa lopetettiin ja sinne vaihdettiin supistuksen laukaiseva ”tippa”. Sydänäänet palasi, mutta lääkäri sanoi haluavansa sektion. Sitten lääkärille ja kätilöille tuli kommunikointivaikeuksia, että haluaako hän kiireisen sektion vai hätäsektion. Hän halusi kiireisen, mutta hätäsektion aikataululla? Seuraavaksi mua pyydettiin hyppäämään toiseen sänkyyn ja niin kätilöt lähti juosten viemään mua synnärin ovesta. Tässä suurimman ahdistuksen aiheutti se, etten näiden kaikkien pitkien minuuttien aikana kertaakaan nähnyt Tatua. Kuulin, kun hänen vain käskettiin jäädä saliin odottamaan.

Suljin silmät salin ovien kohdalla, mutta hississä kätilö käski avata ne ettei tulisi huono olo. Näin kyltin sektiosali ja ovella vähintään seitsemän tai kahdeksan ihmistä odottamassa mua. Siinä vaiheessa suljin silmät uudestaan. Onneksi salissa oli aivan ihana henkilökunta, joka silitteli päästä, taputteli olkapäätä ja rauhoitteli koko toimenpiteen ajan. Hätäsektiossa nukutetaan, mutta koska tämä oli periaatteessa kiireinen niin ehdin saada puudutteen. Meni muutama minuutti niin kuulin meidän pienen pojan itkun. MITEN HELPOTTAVA TUNNE!!

Hän oli hetken poskeani vasten ihokontaktissa ja sitten hänet vietiin isän syliin odottamaan, että mut ommellaan kiinni. Koin varmasti maailman parhaimman tunteen, kun synnytyssaliin palatessani näin Tatun, hänen onnellisen ilmeen (en ole koskaan aikaisemmin nähnyt sitä ilmettä, alan itkeä aina kun mietin sitä) ja hänen sylissään meidän pienen pojan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

synnytyskertomus

Mun synnytys oli kokonaisuudessaan surkeiden sattumusten sarja, niin paljon huonoa tuuria. Pitkät käynnistelyt kävi kropalle liian raskaaksi, tuloksia kun ei syntynyt enää ballongin jälkeen ja poitsu oli onnistunut loppuajasta kääntämään koko kropan outoon asentoon. Lääkärin oli pitänyt käyttää hieman enemmän voimaa hänen ulos saamiseen ja poika lopulta ollut osaksi avotarjonnassa eli kasvot ylös päin, mikä on taas hidastanut etenemistä entisestään.

Sektiosta jäi kuitenkin todella hyvät muistot, kaikki meni lopulta paremmin kuin hyvin. Vatsassa on siisti haava vaakatasossa ja mun paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin! Sen sijaan 2,5 päivää kestäneet käynnistelyt jättivät pienet traumat, heittämällä elämäni pisimmät päivät. Sanoin, että torstai oli fyysisesti ja henkisesti elämäni raskain. Halusin luovuttaa, mutta pakko oli jatkaa ja se turhautumisen tunne oli pahin, kun oot päiviä kärsinyt kivuista periaatteessa vain huonontaen vauvan oloa. Ballongi oli jees, kun se aiheutti kroppaan luonnollisempia supistuksia. Oikeastansa ne oli lasten leikkiä verrattuna lääkkeiden aiheuttamiin.

Ennen sairaalasta kotiinlähtöä juttelin asiasta yhden kätilön ja yhden lääkärin kanssa. Muutaman viikon päästä soittaa vielä synnytyksessä mukana ollut kätilö. Se on hyvä, että siellä pidetään huolta ettei mitään älyttömän pahoja traumoja jäisi. Ja jos mahdollisessa tulevassa raskaudessa joskus herää vielä ajatuksia tähän liittyen niin käyn sitten juttelemassa pelkopolilla.

Mutta maailman paras palkinto on tähän mennessä auttanut unohtamaan jokaisen huonon minuutinkin