Miten onnistua säästämään enemmän?

Heissan  Arvatkaa mitä? Oon nyt toden teolla innostunut näiden toivepostausten kanssa, nimittäin nyt tulisi jo seuraava! Tällä kertaa otin toteutukseen muutamankin eri lukijan ehdottaman säästövinkit-postauksen. Oon joskus aikaisemminkin tällaisen toteuttanut, mutta pieni päivitys ei ole pahitteeksi. Täällä blogissa usein näkyy se, miten mä käytän rahaa. Säästöpuoli on taas sellainen, josta tulee harvemmin blogissa puhuttua. Moni on luullut, että jos ostaa jotain kallista niin ei säästä ollenkaan. Mutta nyt pääsette kurkkaamaan mun säästötapoihin sekä toivottavasti nappaamaan vinkit myös itsellenne!

1. Käyttö -ja säästötili erikseen. Tässä on mun säästämisen a ja o. Mulla itsellä on kaksi erillistä tiliä sekä Tatun kanssa yhteinen. Toiseen tiliini tulee palkka, josta siirrän joka kuukausi tarvittaviin yhteisiin menoihin menevän summan meidän yhteiselle tilille (kuten asuntolainaan, vakuutuksiin, vesilaskuun). Tämän jälkeen siirrän säästöön menevän summan säästötililleni. Näin käyttötilille jää loppusumma, josta maksan esimerkiksi autoni tankkauksen, kuukauden ruuat, kahvittelut jne. Näin tehdessä vältyt houkutuksilta ostaa mitään ylimääräistä, kun kaikki rahat eivät näy samalla tilillä.

ruusut

2. Tästä päästäänkin siihen, että kun tulee palkkapäivä niin maksa kaikki laskut heti. Älä välitä, vaikka eräpäivä olisi kahden viikon päästä vaan maksa sekin. Tällöin ei jää mikään lasku huomaamatta ja vältyt muistutusmaksuilta. Maksujen jälkeen on helpompi elää rahasumman kanssa, kun tiedät ettei ennen seuraavaa palkkapäivää ole tulossa mitään muita erityisiä menoja.

3. Tarjoushaukkailu kannattaa aina. Kaiken kanssa. Oli kyseessä sitten lentomatkat, nettishoppailut, ruokaostokset, meikkiostokset tai ihan mitkä vaan niin aina kannattaa etsiä tarjouksia. Mä itse en esimerkiksi koskaan tilaa netistä mitään, ilman alekoodien etsintää. Välillä saattaa tehdä hyviä löytöjä ;-)

rahavinkit

4. Liity kanta-asiakkaaksi. Jos tilaat paljon samasta verkkokaupasta niin tilaa kyseisen yrityksen uutiskirje. Tällöin saatat saada tekstiviestillä tai sähköpostilla hyödyllisiä alennuskuponkeja sekä pääsyjä alennusmyynteihin ennen muita. Myös kauppojen bonusjärjestelmät ovat hyödyllisiä. Tietysti täytyy tehdä melko isoja ostoksia joka kuukausi, että rahaa kertyisi bonustilille huomattavia summia… Mutta rahaa se on pienikin summa.

5. Jos haluat jotain, kokeile ensin löytää se käytettynä. Netin myyntisivustot ja Facebook-kirppikset mahdollistavat nykypäivänä paljon. Mä oon esimerkiksi ostanut jokaisen Louis Vuittonin laukun käytettynä ja tämän seurauksena säästänyt satoja euroja. Ainoastaan LV:n minirepusta maksoin enemmän kuin mitä se liikkeessä maksaa (koska halusin välttyä puolen vuoden jonotukselta), mutta siitä huolimatta oon ostanut jokaisen ainakin 30 % halvemmalla. Jos netistä ei löydy haluamaasi niin ostoilmoitukset ovat näppäriä auttamaan.

iittala

6. Panosta laatuun. Tätä ei monikaan tule ajatelleeksi. 50€ neuleesta saattaa kuulostaa paljolta, mutta jos tiedät sen olevan ajaton ja mieluinen vielä vuosienkin päästä niin se tulee edullisemmaksi kuin ostaa muutama halvempi ja huonolaatuisempi versio. Mulla on ollut montakin valkoista akryylineuletta ja niistä on jokainen mennyt jo ensimmäisen pesun jälkeen selvästi huonomman näköiseksi. Seuraavaksi aionkin etsiä laadukkaan valkoisen neuleen, joka kestäisi pidempään. Valkoinen neule on nimittäin mun yksi luottovaate, joten siihen voi hyvillä mielillä panostaa.

7. Varaudu tuleviin menoihin etukäteen. Jos tiedät lähteväsi ensi kesänä festareille, osta lippu nyt. Monille festareille saa ennakkolippuja kevääseen saakka huomattavasti edullisemmin. Jos tiedät edessä olevan kavereiden synttärit, jolloin on tarkoitus lähteä ulos niin vähennä sitä edeltävien viikonloppujen juhlintoja.

IDKUVA

8. Tee ostoslista kaikista hankinnoista. Tiedän, että joillakin tämä toimii ja joillakin. Mä oon kokenut tämän aina hyödylliseksi. Tällöin tiedän kauppaan mennessä, mikä on loppu ja mitä pitää ostaa. Näin vältyn turhilta mieliteoilta.

9. Säästä pienistä jutuista, kuten vältä muovipussin ostamista, ostaa tarjouksessa olevia ruokia, valmista ruokaa kerralla parille päivälle, kilpailuta vakuutukset, sähkölasku yms. tasaisin väliajoin, hyödynnä pakastinta, osta/kerää marjat jo kesällä pakastimeen, kalliiden postitilausten (esimerkiksi Kylie Cosmeticsin) tilausten kanssa pyri tekemään vaikka kaverin kanssa kimppatilaus, jolloin kulut puolittuu.

Mitäs piditte tällaisesta postauksesta? Entä onko teillä heittää jotain säästövinkkejä?


INSPO OVERLOAD

fashion

FASHION:

√ Oversize neulemekot
√ Pitsi
√ Hattarainen vaaleanpunainen
√ Muhkeat poolokaulukset
√ Verkkosukkahousut + farkut

decor inspiration

DECOR:

√ Takkatulen ääressä hengailu (toivottavasti meiltä löytyy vielä joskus oma takka)
√ Vaaleanharmaa
√ Pyöreät rahit nappiyksityiskohdilla
√ Mustat pienet jutut; tiskiharja, pesunaine
√ Peilit ”nahkaremmillä”

IDKUVA

RANDOM:

√ Seuraavan lomamatkan suunnittelu
√ Kaappien organisointi
√ Oma aika kirjojen ja lehtien parissa
√ Rennot nutturapäivät
√ Kylpyammeessa rentoutuminen

Tältä näyttää tämän hetkiset inspisjutut. Edellinen osa löytyy täältä! Löytyykö meidän listoilta kenties samoja juttuja?

Pictures: Pinterest


Tämän hetken positiiviset

siniset farkut

Kun koko maanantai tuntuu pitkästä aikaa erityisen onnistuneelta päivältä

Saunan ja kuuman suihkun jälkeen puhtaisiin lakanoihin hyppääminen

Kassajonossa takana ollut ystävällinen ihminen, joka oli nostanut tippuneen pankkikorttini ja toimitti sen mulle

cluse kello

Täydellisesti onnistuneet, täysin samanlaiset kulmat

Ihastuttava mummo, joka näiden asukuvien kuvaushetkellä katseli hymyillen toimintaamme samalla, kun hän itse keräsi käpyjä viereisen puun alta.

Kun pähkinäsekoituspussista löytyy eniten just niitä omia lemppareita

IDKUVA

Tulevana viikonloppuna odottavat rentouttavat, mutta kivat suunnitelmat

Hetki, jolloin Nemo tulee viereen ihan kiinni ja nostaa päänsä mun jalkojen päälle

Pitkän tauon jälkeen leffateatterin hyvältä näyttävä tarjonta

musta laukku

Kaappeja siivotessa löydetyt, muistoja nostattavat vanhat kuvat kouluajoilta

Kuukauden päästä häämöttävälle Levin laskettelureissulle löytyneet varusteet, iiks

 Kun kostean sään pilaamat kiharat eivät näytäkään kuvissa niin pahalta. Paremminkin surffitukalta, haha!

siniset farkut naisille

Aamulla ensimmäisenä kommenttiboksissa nähdyt positiiviset kirjoitukset

Karamellin makuinen proteiinivanukas, jota voisi syödä vaikka kuinka monta päivässä. Tästä tulee mun uusi sallittu herkku!

Koko ajan valoisammaksi muuttuvat päivät, jotka tuovat mukanaan aivan uudenlaista energiaa

kultainen koru

Jacket SheIn | Sweater Gina Tricot | Jeans Gina Tricot | Bag Saint Laurent | Shoes River Island | Gloves Seppälä -adlinks

Ihanaa viikkoa kaikille!