Laskettu aika meni jo

Raskauden eri vaiheilla oon vitsaillut siitä, että tämän kaverin syntymä tulee varmasti menemään yli lasketun ajan…

Noh, hän on selvästi kuullut mun vitsailut ja päättänyt juuri toimia niin :D Nyt on menossa raskausviikko 41+2 ja edelleen hän viihtyy pienessä yksiössään. Viime viikon perjantaihin eli laskettuun päivään saakka raskaus on mennyt älyttömän nopeasti. Olin jo ihan varma, että aika hurahtaa niin nopeasti myös lopussa etten ehdi edes odotella synnytystä. Ehkä tämän vuoksi hän sitten päättääkin viettää masussa lisäpäiviä, jotta mä saan kokea ”odottavan aika on pitkä”-tunteen. Nyt tällä viikolla päivät ovat tuntuneet paremminkin viikoilta ja niin synnytys kuin tuleva pienokainen on mielessä taukoamatta. Ja varsinkin tämän helteen johdosta, kun ei sitä meinaa jaksaa tehdä muuta kuin maata tuulettimen edessä. Tapaamani kätilö vitsaili, että kiva kesä mutta jonkun muunlainen kesä olisi sopinut raskauden osalta paremmin ja se on aivan totta :D

raskausmekot

pieni musta laukku

IDKUVA

raskausmaha

raskaus blogi

Dress HERE (gift) | Shoes H&M | Bag HERE (adlink)

Mulla oli tosiaan perjantaina aika äitiyspolille, jossa ensin otettiin käyrää vauvan liikkeistä ja sen jälkeen tavattiin lääkäri. Tutkimuksissa ei selvinnyt mitään poikkeavaa vaan niin vauva kuin mä voidaan älyttömän hyvin. Tämä on myös syy siihen, ettei käynnistelyjä vielä aloitettu. Mulla on ensi viikon keskiviikolle uusi aika ja tällä kertaa synnytysosastolle. Siellä sitten katsotaan tilanne uudestaan ja suurella todennäköisyydellä käynnistellään.

Tällä viikolla on jokaisena päivänä tullut muutamia kipeitä supisteluja peräkkäin säännöllisesti, mutta ne ovat kuitenkin jääneet vain niihin muutamiin. Eilen ne jatkuivat hieman pidempään, joten elättelen vielä toivoa sellaisesta extempore alkamisesta. Vaikka en toki laita pahakseni, jos en saa kokea nyt sellaista vaan joudun käynnistykseen. Tärkeintä, että saadaan pikkuinen syliin  Häntä nimittäin odottaa täällä malttamattomana jo kaikki!

Millaisia kokemuksia teillä on mahdollisesti synnytyksen käynnistyksistä?

Heat wave & due date

IDKUVA

olkilaukut

kietaisumekko

kukkamekot

punainen kukkamekko

kukkamekot vero moda

Dress* House of Brandon | Bag Gina Tricot | Shoes H&M | Watch* Daniel Wellington

Huh, mistä helleaallosta ollaan saatu nauttia tämä kulunut viikko. Mieletöntä, että saatiin näin hyvä kesä muutaman huonon jälkeen! Vaikka rakastan lämpöä niin täällä Suomessa kuin ulkomailla niin täytyy sanoa, että tässä loppuraskaudessa se aiheuttaa omat haasteensa. Muutama päivä tuli hengailtua kotona vain pelkissä alusvaatteissa. Onneksi ollaan saatu meille tuuletin, joka viilentää edes vähän sisäilmaa ja helpottaa varsinkin öitä.

Raskaudesta puheen ollen, tänään olisi laskettu aika! Eikä enää mitään merkkiäkään siitä, että pikkuinen olisi tulossa. Noh, mutta synnytys varmaan käynnistyy sitten yhtäkkiä kun on sen aika. Nyt mä suuntaan viimeiselle äitiysneuvolan käynnille, kivaa päivää ja viikonloppua sinne 


THROWBACK STYLE: heinäkuu

Heinäkuu on jo hyvässä vauhdissa (apua kesä, älä mene liian nopeasti!), joten nyt on hyvä aika kurkistaa tämän ajanjakson eri asuihin kuuden vuoden ajalta. Kaikkia näitä vuosien lookkeja yhdistää lukuisat tekijät, kuten paljaat sääret, aurinkolasit ja muut kesäasusteet, mutta kyllä niitä eroavaisuuksia taitaa olla silti enemmän :-D

vaaleansiniset farkut

2013. Nämä olivat sitä aikaa, kun asukuvia vielä opeteltiin ottamaan kunnolla… Nimittäin lähes jokainen poseeraus on samantyyppinen eikä varpaat aina mahtunut kuvaan. Mutta itse asusta sen verran, että nykyään en pukisi päälleni mitään kuvassa näkyvää vaatetta. Harvoin näin, mutta nykyään oma tyyli on mennyt sen verran naisellisempaan ja aikuismaisempaan suuntaan ettei tee mieli pukea lol-paitaa päälle.

musta jumpsuit

2014. Mustan jumpsuitin kanssa ei voi mennä vikaan, siitä oon satavarma. Varsinkin, jos siihen yhdistää kultaiset yksityiskohdat! Asusta ei muutenkaan ole huonoa sanottavaa. Mulla on jopa ikävä noita pitsiballeriinoja. Ne oli niiin mukavat jalassa kesäisin.

punainen jumpsuit

2015. Tässä asussa on ehkä hieman jotain liikaa tai sitten asu kaipaisi jotain raikastusta, esimerkiksi valkoisista kengistä. Joku siinä kuitenkin tökkii, mutta ei kuitenkaan niin pahasti ettenkö voisi tällaista kuvitella edelleen käyttäväni. Punainen playsuit-haalari löytyy multa kaapista ja vähän harmittaa, että raskausmahan vuoksi sitä ei ole päässyt tänä kesänä käyttämään. Noh, ensi vuonna taas! Täytyisi muuten alkaa taas käyttämään punaista huulipunaa, nimittäin sehän ei ole yhtään hassumman näköinen näissä kesäkuvissa.

nahkahame asuinspiraatio

2016. Tämä asu on omaan silmään kivannäköinen, mutta ei ehkä enää mua. Jos näin voi siis sanoa! Kaikki asun osat toimii, mutta ei yhdessä. Nyt yhdistelmä on ehkä pikkuisen liian raju arkikäyttöön.

2017. Viime vuoden yksi asuista on samaan aikaan arkinen, huoleton ja silti siinä on ripaus ”juhlavaa” fiilistä. Tässä näkyy sama pusero kuin edellisen vuoden asussa, mutta nyt se on selkeästi hillitymmän näköinen. Mustavalkoisen kaveriksi sopii hyvin punaiset yksityiskohdat!

punainen kukkamekko

2018. Tänä kesänä suuressa roolissa päivittäisissä vaatevalinnoissa on erilaiset mekot. Ne on luonnollisesti helppoja käyttää nyt raskaana, mutta onhan se myös ihan mahtavaa että päästään nauttimaan niistä tässä Suomen kesässä! Viimeisenä päälle valikoitui tämä suloinen punainen kukkamekko, joka on myös samanlainen kietaisumalli kuin näissä asukuvissa näkyvä.

Laittakaa ihmeessä mielipidettä, että mitä pidätte näistä asuista? Entä vuosien tyylimuutoksista?