Moving greetings…

Kitchen white home H&M Home decor

Marble macbook pro retina

Moving blog

sauna

Iittala design kastehelmi

Joko huomasitte, että mitä on tapahtunut? Tämän saattoi tiedostaa jo ennen näitä kaunistelemattomia muuttokuviakin mun eri somekanavista eli avaimet on saatu uuteen kotiin Sain sunnuntaina päivällä iloisen viestin, jossa kerrottiin avaimien olevan noudettavissa jo heti sinä päivänä! Ja paljon aikaisemmin kuin luulin, mutta erittäin hyvä näin.
Nämä pari päivää on mennyt laatikoiden kantamisessa sekä niitä purkaessa ja tänään olisi tarkoitus tuoda tänne kaikki isommat jutut eli huonekalut. Sitten täällä pääsee nukkumaan myös ensimmäisen yön. Jotenkin rauhoittavaa, kun kerrankin on muutto missä ei ole kiire roudata kamoja vaan saa kaikessa rauhassa asetella tavarat paikoilleen.
Istuin eilen makkarissa kymmenen jätesäkin keskellä (jooh, se vaatemäärä oli isompi kuin muistin). Mutta pienenä järjestysfriikkinä olin suunnitellut päässäni, että mihin mikäkin tulee ja kummasti vaan jokainen pienikin juttu löysi paikkansa. Tässä purkaessa on tullut vaikka kuinka monta uutta postausideaa asuntoon ja säilytykseen liittyen. Eli kuinka montaa kiinnostaisi nähdä lisää kuvia??
Seuraavaksi täytyy hoitaa välillä blogijuttuja, myöhemmin lähden käymään ripsihuollossa ja sitten niiden huonekalujen kimppuun. Nyt mä toivotan teille kivaa tiistain jatkoa, xx.


IN // OUT part 14

Se olisi kuulkaas vuorossa jo neljästoista IN ja OUT-postaus. Hui! Ootte kyllä yllättänyt mut positiivisesti tämän postaussarjan vastaanotolla  Ja koska kyselyjä seuraavasta osasta on jo tullut niin toiveenne on kuultu. Muistuttelen jälleen, että mielipiteet ovat vain mun omia eikä niistä kannata kenenkään loukkaantua.

22923180516_7d7212dd41_z

Parajumpers

kuva kuva

Parajumpers-takit

Yksi  suosikki talvitakkien keskuudessa on vuosien ajan ollut Canada Goosen omat. Nyt se on saanut kilpailijan: Parajumpers. Mun silmää nämä takit miellyttävät paljon enemmän. Nämä on jotenkin suloisempia, haha. Tuollainen musta tai beige olisi unelma! En tosin tiedä kannattaako tälle talvelle enää sellaista hankkia, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Gold decor

kuva kuva

Kultaiset yksityiskohdat sisustuksessa

Yllättävää, että näin muuton lähellä tulee sisustusjuttuja mieleen… Mä oon selannut tuhottomasti kaikenlaisia sisustusverkkokauppoja, Weheartia (pystyy seurailla nimellä @saijis) sekä Pinterestiä. Haluan muuttaa sisustusta hieman uuteen asuntoon ja mua on alkanut kovasti miellyttää kultainen sävy pienissä yksityiskohdissa. En vaan osaa päättää, että näyttääkö se hyvältä hopeisten pienten kynttilöiden ja koristeiden kanssa vai ei. Mitäs mieltä te ootte?

furry keyring

kuva kuva

Karvapalloiset avaimenperät/laukkukorut
Ostin omani noin kuukausi sitten ja se koristaa tällä hetkellä auton avaimiani. Näitä on alkanut viime aikoina näkymään myös laukuissa koristeena. En ole koskaan innostunut laukkukoruista, mutta voisin hyvin kuvitella käyttäväni omaani jossain nahkalaukussa pienenä yksityiskohtana.

22557023229_cca86b8741_z

text earrings

Tekstikorvikset

Myönnetään – omistin itsekin tällaiset vielä muutamia vuosia takaperin… Mutta oon viime aikoina järkyttynyt suuresti nähdessäni näitä monessa paikassa myynnissä. Miksiköhän nämä on yhtäkkiä palaamassa muotiin? Mun mielestä yksinkertaisuus on kaunista koruissa, joten tällaiset ei iske muhun yhtään.

lipliner bad

Liikaa rajatut huulet

Nyt, kun huulten rajaaminen on noussut hitiksi niin sitä törmää välillä överiksi menneisiin rajauksiin. Laitoin nyt tähän esimerkiksi pahimmat kuvat, jotka löysin. Eli ihan näin pahoja ei ole kuitenkaan tullut vastaan, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

cat shoes

kuva kuva

Kissakengät

Kuten oon sanonut niin tykkään yksinkertaisuudesta enkä tiedä meneekö nämä kengät vähän yli muuten vaan vai onko nämä hieman lapselliset? Monikin eri merkki sekä tunnetut vaatekaupat ovat alkaneet valmistaa näitä. Muhun ei vaan iske yhtään…

Mitäs tykkäsitte postauksesta? Entä ootteko näistä samaa vai eri mieltä?

Vuosikatsauksen osa 3

Hei ihanat Arvatkaa mitä sain hetki sitten kuulla? Että avaimet uuteen asuntoon saa jo viimeistään ensi viikon alussa eli käytännössä muutaman päivän päästä. Tämä mimmi hyppi riemusta, mutta alkoi samaan aikaan panikoimaan… Nimittäin vaikka aloitin pakkaamisen ajoissa niin mulle tulee lievästi sanottuna järkyttävä kiire. Tai ei periaatteessa olisi kiire mihinkään (nykyinen asunto on mulla vielä hetken), mutta haluan malttamattomana jo muuttaa!! Tiedättekö sen tunteen, kun ei vaan halua odottaa? Käyn varmaan pian jollain ylikierroksilla, heh. Oon kuitenkin viettänyt tänään koko päivän muuttolaatikoiden kanssa, joten eiköhän tästä selvitä.
Huomenna aion pitää vapaapäivän pakkailusta, koska tiedossa on töitä, illalla vuorostansa ehkä leffaan menemistä sekä tietysti blogijuttuja. Niistä puheenollen, laitetaanko vuosikatsaus pakettiin? Tässä tulisi viimeinen, mutta ei kuitenkaan vähäisin osa:

SYYSKUU:

syyskuu highlights

Syyskuu oli yksi vuoden tapahtumarikkain kuukausi: käytiin Iriksen synttärilounaalla uudessa Holy Smoke-ravintolassa, lähdettiin Tampereelle ihanan Jenican järjestämään bloggaajien shopping nightiin, joka järjestettiin Vilassa. Nautin viimeisistä tuoreista marjoista, shoppailin tällä kertaa verkossa, aloin laittamaan kotiin syksyistä tunnelmaa, kärsin huonosta tuurista auton kanssa, kun naapuri ajoi sen ”päälle”. Vietettiin hauskaa iltaa Vaasassa Martin Tungevaagin ja Raabanin keikalla sekä räpsittiin mun blogihistorian mieluisimmat asukuvat – arvaatteko mitkä ne oli?
LOKAKUU:

  Vuosikatsaus blogi

Lokakuulla alkoi syksy jo vallata niin sään, mielen kuin asut. Sadepäiviä lähdettiin pakoon Coffee Houseen, innostuin hoitamaan mun kenkiä, kuten syksyn lempikengät – Hunterit. Aloin suunnittelemaan radikaalia hiusmuutosta ja uskalsin teidän rohkaisujen myötä värjätä hiukset tummaksi. Vietettiin tyttöjen juustoiltaa pitkän kaavan kautta, kävin leffassa monena viikonloppuna, panostin tervellisiin elämäntapoihin ja jaoin blogissa niin protskupannareiden reseptin kuin juoksulenkin soittolistan.

MARRASKUU:

-marraskuu

Vuoden toiseksi viimeinen kuukausi piti sisällään reissun ihanaan Helsinkiin, jossa käytiin pyörähtämässä uuden Victoria’s Secretin avajaisissa, shoppailtiin niin itselle kuin muille joululahjoja sekä yövyttiin upeassa Plazassa. Sen aamiaisbuffettia tulee aina välillä ikävöityä Pääsin myös kuvailemaan Helsingin kauniille Tuomiokirkolle. Sen lisäksi kuukauden aikana kuvailin teille päivä mun kanssa-postauksen, tein paljon mielipiteitä jakavia hankintoja, uudistin ulkoasun totaalisesti ja vain nautin vuoden yhdestä parhaimmasta ajasta. Ai niin ja alkoihan myös jouluhössötykset vallata blogin – kuka nyt ne unohtaisi ;-)

JOULUKUU:

Vuosikatsaus blogi joulukuu

Ja se hössötys jatkui tähän vuoden parhaimpaan juhlaan saakka. Tämä kuukausi oli täynnä läheisten kanssa olemista, niin kuin jouluna kuuluukin. Leivoin PALJON. Pipareita, joulutorttuja, kakkua sekä jouluista Rocky Roadia. Ostin itselleni joululahjaksi Louis Vuittonin Evan, järjestin tänne blogiin monia skaboja teidän iloksi, vietin liian monta juustoiltaa, kuvailin vaihtuvissa sääolosuhteissa, löysin ihanan kodin ja kuun aikana muutto siihen vahvistui. Loppuvuotta juhlittiin kavereiden kanssa ja se oli hyvä startti tälle tulevalle (lue: parhaimmalle) vuodelle.

Kiitos vielä kerran 2015 – olit ikimuistoinen ja aika kiva