Vaatekaappiprojekti: hoito & pesu

wardrope1

Vaatteisiin liittyviä postauksia on pyydelty tasaisesti täydellisen vaatekaapin kokoamis-projektin aloituksesta lähtien, viimeksi eilen. Sen vuoksi oon suunnitellut avaavani projektia ja sen osa-alueita tämän kevään aikana. Indiedaysin ja ELX Caren yhteistyökampanja starttasikin sopivaan aikaan, nimittäin pääsin kampanjan myötä tutustumaan vaatteiden oikeanlaiseen hoitoon ja pesuun. Ajattelin nyt jakaa niin saamani uudet vinkit kuin jo entuudestaan hyväksi todetut (äidiltä perityt) niksit myös teille!

electrolus1

Tiesittekö muuten, että suomalaisen vaatekaapin arvo on keskimääräisesti 8843€?? Se on iso määrä rahaa. Oon itsekin tiedostanut sen, että vaatteisiin on jo ala-asteelta asti kulunut paljon rahaa. Viime vuosien aikana on vähentynyt niin omistettava vaatemäärä kuin uusien ostaminen, joten kehitystä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin.

Kun puhutaan näin isosta summasta niin mun mielestä vaatteet myös ansaitsevat sen mukaista hoitoa. Hoitamalla ja pesemällä vaatteet oikein sekä valitsemalla laadukkaan pesukoneen, pidennät käyttöikää huomattavasti. Meidän pesukone on ostettu vähän aikaa sitten ja oonkin todella iloinen siitä, että pesuohjelmia riittää jokaiselle materiaalille ja vaatteelle. Silkistä, jopa vauvanvaatteisiin.

Desktop2

Tässä on muutamia mun lempivaatteita, joille osalle on tapahtunut karmeitakin kokemuksia… Heh! Mutta nykyään pidän huolen oikeista pesuohjelmista ja jopa soveltuvista pyykinpesuaineista.

  1. Leopardikuvioiset urheiluliivit. Ostin joskus urheiluvaatteille tarkoitettua pyykinpesunestettä ja se onkin oivallinen materiaaleille, johon saattaa pinttyä vahvat hajut.
  2. Revityt farkut. Mä vältän farkkujen pesua loppuun saakka! Pesemättömyys kasvattaa niiden käyttöikää, pitää kireyden yllä ja välttää värien haalistumisen. Farkut kannattaa pestä vasta, kun ne ovat todella likaiset. Muuten niitä voi tuulettaa kylmässä tai laittaa yöksi pakastimeen (talvella vaikka terasille).
  3. Valkoinen kangastakki. Tämä takki on vasta parisen vuotta vanha, mutta ehtinyt kokea siinä ajassa paljon. Kerran tämä oli jopa täynnä verta! Hui, siinä on tekstiilien painajainen. Oikeanlaisilla pesuaineilla ja ohjelmilla se on saatu pelastettua.
  4. Nahkahousut. Nämä joustavat, mutta silti kireät nahkapöksyt haluan säilyttää pitkään. Materiaali ei ole maailman laadukkain, mutta pesen ne myös vasta pakon edessä. Ja ilman huuhteluainetta, 30 asteessa.
  5. Acnen villahuivi. Tämä on myös saanut kokikset päällensä. Siihen auttoi pieni rapsutus kokiksen kuivuttua. Koneeseen en tätä halua laittaa eli tuuletusta myös tälle!
  6. Musta pitsinen bralette. Oon tosi tarkka alusvaatteiden kanssa. Pesen ne omassa pesupussissa, joka estää mahdollisten kaarien/tukien hajoamisen, reikiintymisen ja jopa niiden katoamisen pesukoneeseen. Kannattaa testailla tätä keinoa myös sukkapareille, jos koneesta tulee ulos aina parittomia jäseniä.

 

electrolus2

Muita pesuvinkkejä:

– Muista aina lajitella pyykit: värilliset, mustat, vaaleat ja valkoiset. Meillä pestään yhdessä myös lakanat + pyyhkeet.

– Sulje aina kaikki mahdolliset vetoketjut. Jos ne jäävät auki niin ketjut voivat vahingoittaa muita koneessa olevia vaatteita.

– Kuivaa ja säilytä vaatteet aina auringonvalolta piilossa. Meillä vaaterekki on makkarin nurkassa, johon valo ei ota. Kuivaus hoidetaan aina kylppärissä tai ”aulassa”.

– Pese uudet värilliset vaatteet erillään, käsin tai käytä pesukoneisiin suunniteltuja värinkeräysliinoja. Mä rakastan näitä! Meillä on melkein jokaisessa pestävässä koneellisessa käytössä kyseiset liinat. Valkoisia pyykkejä pestessä taas valkaisevat versiot.

– Älä koskaan jätä pyykkejä lojumaan koneeseen vaan ripusta ne heti kuivumaan. Näin vaatteet eivät ehdi kerätä kosteutta ja lämpöä itseensä (mikä saattaa vahingoittaa niitä).

– Pesukonetta ei saa täyttää liian täyteen. Se saattaa huonontaa pesutulosta ja tehdä ohuisiin vaatteisiin jopa reikiä, kun vaatteet eivät pääse kunnolla liikkumaan. Hyvä keino testata tämä on laittaa käsi koneen yläosaan ja katsoa, että sinne jää kämmenen mentävä rako.

– Käännä printtivaatteet ja farkut nurinpäin. Näin kuvat eivät haalistu eikä farkkuihin tule valkoisia viivoja.

– Todella likaiset vaatteet kannattaa pestä välittömästi. Mitä kauemmin lika on vaatteessa niin sitä heikommin se lähtee pois. Tahranpoistoaineella voi esikäsitellä!

– Vaatteiden lisäksi myös koneet vaativat pari kertaa vuodessa oman pesun. Kaupoissa myydään pesukoneille tarkoitettuja puhdistusjauhoja, mutta myös sitruunahappo toimii. Kone tulee pestä tällöin 90 asteessa.

wardrope blog

Meidän taloudessa mä hoidan suurimmaksi osaksi pyykinpesun ja ette ehkä usko tätä, mutta mun mielestä pyykinpesu on älyttömän hauskaa! Käykää ihmeessä nappaamassa vinkit oikeanlaisen pesukoneen valintaan täällä. Sekä laskemassa teidän oman vaatekaappinne arvo täältä.

Mitäs piditte postauksesta? Entä onko teillä antaa jotain omia pesuvinkkejä tai niksejä? 


Eka trenssipäivä – check

green coat outfit1

Kevään asukausi on avattu, ai vitsit! Oon melkein päivittäin katsellut eteisen peilikaapissa olevia kevättakkeja ja odottanut, että pääsen korkkaamaan ne tälle vuodelle. Viettelin lauantaina vapaapäivää ja kävi vielä niin hyvä tuuri, että keväinen aurinko päätti saapua juuri silloin. Ei muuta kuin pienen valinnanvaikeuden jälkeen tummanvihreä trenssi päälle, polvista revityt farkut jalkaan sekä arskat päähän.

marc jacobs watch

green trench coat1

Trenssit on kyllä tänä(kin) keväänä suuri hitti. Vielä parisen vuotta sitten en ymmärtänyt, että mikä niissä kiehtoo. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi niitä mihinkään! Varsinkin tällaiset ohuemmat mallit miellyttää mun silmää – odottakaapas vaan, kun esittelen teille myöhemmin muut trenssini asukuvissa. Mä siis todellakin toivon, että viime yönä satanut lumi oli vaan joku vitsi ja huomenna taas on plussan puolella, hah.

ripped jeans

spring outfit blog

Kaivoin kaapista myös pyöreät arskat, joiden ostoa pohdin viime keväänä ikuisuuden. Onneksi kuitenkin ostin, nimittäin en muistanut niiden olevan näin kivat! Tässä on varmasti toinen kevään trendi, koska näitä näyttäisi olevan nyt monessa eri paikassa myynnissä. Kivaa vaihtelua pilottimallille.

nike air max white

green trench coat outfit1

Trench coat BikBok | T-shirt Gina Tricot | Ripped jeans House of Brandon (addlink) | Shoes Nike | Watch Marc by Marc Jacobs | Sunnies Cubus

Nämä asukuvat on muuten räpsitty uudella objektiivilla, jonka esittelin hetki sitten täällä. Tuntuu, että ero jokaisessa pienessäkin jutussa on huomattava: kaikki otetut asukuvat olivat tarkkoja, siis ei oikeasti yhtäkään heilahtanutta versiota (!) eikä kuvaajan ei tarvinnut mennä kilometrin päähän.

Miltäs asu näyttää teidän silmään?


My Vuitton’s collection

louis vuitton

Järjestelin eilen vaatekaappia ja sain samalla mielenkiintoisen postausidean: Louis Vuitton kokoelman esittely. Multa aina välillä kysellään näistä ja nyt, kun kaikista on kertynyt erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia niin ajattelin omistaa näille oman postauksen. Toivottavasti tykkäätte!

Eli tämä mun ihastus LV:n tuotteisiin on aika tuore. Oon haaveillut näistä jo nuorempana, mutta kunnolla kiinnostus starttasi kesällä. Mä käyn erittäin harvoin normaaleilla kirppareilla, mutta suosin niitäkin enemmän Facebookissa toimivia kirppisryhmiä. Nämä kaikki LV:n kokoelman jäsenet on itse asiassa niistä ostettu. Kokoelma on täydentynyt pikkuhiljaa, yksi juttu kerrallaan.

louis vuitton key pouch

Pienin, mutta yksi käytännöllisimmistä hankinnoista on ollut Key Pouch eli avainkotelo. Tänne saa kätevästi esimerkiksi kotiavaimet talteen ja pussukka kulkee mukana niin pienessä kuin isossakin laukussa. Monogram toimii kuoseista kestosuosikkina!

Kokoelman uusin jäsen on syksyllä ostamani Eva-niminen clutch pitkällä hihnalla. Tämä oli oikeastansa ensimmäinen laukku, johon oon ihastunut. En kuitenkaan sitä korkean hinnan vuoksi tullut hankkineeksi ensimmäisenä vaan odotin sopivaa tilaisuutta ;-) Ja nyt se on yksi ehdoton suosikkilaukkuni.

louis vuitton agenda

Opettelin vasta kesän jälkeen aivan liian monien unohdettujen juttujen vuoksi käyttämään kalenteria. Oon aina pitänyt turhana jokavuotisten paperikalenterien ostamista, jonka vuoksi sain idean hankkia kalenteriini kestävät kannet! Tässäkin Monogram-kuosi, johon tuskin tuun koskaan kyllästymään.

louis vuitton logomania

Tätä Logomania-huivia olin kuolannut jo aikaisemmin Instagramissa ja ilokseni se tuli mua viime kesänä sattumalta vastaan Facebookin etusivulla. Vaikka ajankohta ei ollut mikään paras mahdollinen tämän ostamiselle niin se kannatti! Tämä on nimittäin ollut älyttömän aktiivisessa käytössä koko syksyn/talven. Kohta on aika laittaa se odottamaan taas ensi syksyä. Ajaton ja klassinen huivi siis kaikinpuolin.

louis vuitton milla

Viimeisenä vaalein yksilö eli Milla-niminen pieni laukku, joka kulkee mulla mukana niin arjessa kuin juhlissa. Pienestä koosta huolimatta tämä on hyvin tilava, nimittäin mä kannan täällä aina mukana puhelinta, kortteja, joskus avaimet/key pouch sekä huulipunaa. Vaalea sävy on vielä paremmin tehty kesään eli tuutte näkemään tämän kanssa varmasti monia asukuvia.

Tätä tehdessä tuli mieleen eräs toinenkin postausidea. Nimittäin jonkinlainen mielipidepostaus feikkituotteista. Olisitteko kiinnostuneita näkemään sellaisen? Entä mitäs tykkäätte mun kokoelmasta?