Ajatuksia vauvakirjan täyttämisestä

Heissan  Ja ihanaa sunnuntaita kaikille! Mites teidän viikonloppu on sujunut? Meillä se on mennyt melko rauhallisesti. Flunssa alkoi perjantaina mennä kokonaan ohi (onneksi, se kurkkukipu oli niin järkyttävää…), mutta silti tuli vielä ”varmuuden vuoksi” levättyä. Perjantaina Iris kävi kylässä, lauantaina saatiin lisää vieraita ja nyt ollaan matkalla Tampereelle. Käydään vähän kuvauttamasaa Danielia, mutta voin kirjoitella siitä lisää myöhemmin!

paras vauvakirja

Sain viikonloppuna myös aikaiseksi kirjoittaa Danielin vauvakirjaa. Meiltä löytyy itse asiassa kaksi kirjaa, mikä on tosi kiva! Nimitäin ne on keskenään aivan erilaiset. Molemmat on saatu lahjaksi. Toisen Daniel sai ristiäislahjaksi ja toisen Raskauskeiju-verkkokauppa lähetti pr-lahjana. Ensimmäistä on tullut täytettyä jo aika paljon, mutta jälkimmäinen saapui hetki sitten postissa eli aloitin nyt sitäkin.

Tämä Pieni ja täydellinen-vauvakirja on aivan hetki sitten ilmestynyt ja tykkään erityisesti siitä, että siellä on paljon yksityiskohtaisia kysymyksiä. Esimerkkinä miten synnytystä on yritetty saada käynnistymään ja kokeillut keinot saa ympyröidä. Meidän tuli testattua vaikka mitä, joten nämä on hauska saada kans muistoihin ylös.

pieni ja täydellinen kirja

IDKUVA

Mulla itsellä on ollut vauvakirja, jota äiti on ahkerasti täyttänyt syntymästä saakka ensimmäisiin ikävuosiin. Sitä on ollut mielenkiintoista lukea niin aikuisena kuin varsinkin nyt, kun oma lapsi on syntynyt. Pystyy hieman vertailla onko mun ja Danielin taidoissa, kasvussa yms. paljon samanlaisia piirteitä.

pieni ja täydellinen vauvakirja sivut

vauvakirjat

Teetin marraskuussa joulukorttien kanssa samaan tilaukseen muutaman kuvan raskausajalta ja Danielin ensimmäisiltä päiviltä. Mutta poitsu on kasvanut niin paljon, että uusia kuvia saisi teettää lisää. Vaikka sitä tulee lähes päivittäin tallennettua kuvia koneelle niin paperisia valokuvia ei voita mikään!

Onko teistä täytelty pienenä vauvakirjaa? Tai onko teillä kenties omalle lapselle kirja käytössä?