Elämää epilepsian kanssa

IDKUVA

Nyt vihdoin taidan uskaltaa huutaa jippii ja rutistaa tuota pientä karvakaveria  Nimittäin näyttäisi siltä, että me ollaan vihdoin löydetty lääke, joka tehoaa Nemon epilepsiaan. 

Kerroin loppuvuodesta, että Nemolle diagnosoitiin epilepsia sen saamien outojen kohtausten perusteella. Mainitsin myös, että silloin aloitettiin lääkitys. Kyseessä oli tosiaan ”kevyt” lääke, joka oli suunniteltu juuri Nemon tyyppisten kohtausten hoitoon. Kaikki kohtaukset nimittäin olivat lääkärin puheiden mukaan lieviä, mutta koska niitä tuli sen verran usein niin päätettiin kuitenkin aloittaa lääkitys. Sitä tuli antaa 1/4 aamulla ja 1/4 illalla. Noh, miten on mennyt näiden kolmen kuukauden aikana?

Ei kovinkaan hyvin… Lääke alkoi kyllä heti tehota ja sen huomasi Nemosta. Se nukkui huomattavasti enemmän ja ruokahalu kasvui kolme kertaa suuremmaksi kuin normaalisti. Nämä sivuoireet meni ohi viikossa ja hyvältä näytti myös kohtausten suhteen. Olin jo huokaisemassa helpotuksesta, kunnes eräänä iltana Nemo alkoi pyöriä täysiä olohuoneen pöydän ympäri ja lopulta kaatui maahan mahalleen tassut levällään. Kohtaus oli rajumpi kuin koskaan aikaisemmin! Se meni kyllä ohi nopeasti ja koira oli normaali, mutta voitte vaan kuvitella kuinka huolissani olin. Jotenkin sitä oli enemmän huolissaan, koska nyt meillä oli lääkitys jonka piti auttaa. Ei auttanut. Meni pari päivää ja taas tuli kohtaus. Kolmas uusi kohtaus oli sellainen, että reppana pieni yritti hypätä Tatun syliin, kaatui maahan ja todennäköisesti löi päänsä. Voi sitä säikähdyksen ja huolen määrää! Onneksi se(kin) meni ohi ja säästyttiin päävammoilta. Soitettiin sitten heti seuraavana aamuna lääkäriin ja varattiin uusi aika.

koira epilepsia

Siellä tutkittiin ja tutkittiin. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin uusi lääkitys ja tällä kertaa tehokkaampi ”kunnon lääke”, jos näin voi sanoa. Lähdin heti samana päivänä hakemaan sitä apteekista, kunnes apteekin nainen kertoi ikäviä uutisia. Kyseistä lääkettä ei ollut enää saatavilla mistään!! Ei tästä kyseisestä apteekista, ei kaupungin muistakaan eikä kuulemma edes tukusta. Siinä hetken naisen kanssa mietittiin ja tultiin siihen tulokseen, että hän soittaa seuraavana päivänä eläinlääkärille. Pointsit siitä, että ottivat asian hoidettavakseen eikä mun tarvinnut lähteä tätä selvittämään.

Seuraavana aamuna sain viestin eläinlääkäriltä ja perään soiton apteekista, että uusi resepti on saatavilla hyvin samantyyppiseen lääkkeeseen. Hieman jännityksellä otettiin se käyttöön, koska vaikka se on samantyyppinen niin se ei ole silti se, mitä lääkäri oli alunperin miettinyt. Lääkitys aloitettiin ja yllätyttiin niin positiivisesti kuin voitiin. Nemon kohtaukset loppuivat kuin seinään ja nyt melkein viiden viikon jälkeen yhtäkään kohtausta ei ole tullut. Se on jännä, miten Nemo on myös muuttunut. Vaikka se on aina ollut onnellinen häntää heiluttava ilopilleri niin nyt se on sitä vielä enemmän. Siitä huokuu sellainen elämänilo. Lääkäri sanoi, että se on voinut alkaa pelätä niitä usein tulleita kohtauksia ja ollut koko ajan varuillaan :(

Käytiin tällä viikolla kontrollissa ottamassa verikokeet ja maksa-arvot. Joidenkin arvojen täytyy olla tiettyjen rajojen sisällä, että lääkettä ja samaa annostusta saa jatkaa. Onneksi arvot oli kohdillaan eikä maksassa ollut mitään poikkeavaa. JEEE!! Sitä on niin iloinen toisen puolesta ja tietysti myös meidän – rakas perheenjäsen voi hyvin.

chihuahua

Nyt vain peukut pystyyn, että tilanne jatkuu samanlaisena mahdollisimman pitkään. Haluan, että Nemo pääsee elämään pitkän ja hyvän elämän sairaudesta huolimatta 


Tallinn & other shopping

Ensimmäisenä mielettömän kivaa naistenpäivää jokaiselle naiselle siellä ruudun toisella puolella  Niin ja hei, kivaa perjantaita myös! Mä kyselin teiltä Tallinna-postauksessa, että olisitteko kiinnostuneita näkemään mitä siellä ollessa tuli shoppailtua. Ja niin moni tuntui innostuvan ideasta, että päätin laittaa tämän nyt toteutukseen. Tein tosiaan muutamia löytöjä Tallinnasta ja yhden löydön samalla reissulla tax freestä. Sen lisäksi oon tehnyt muutaman tilauksen verkkokaupoista, joten ajattelin nyt yhdistää nämä kaikki tähän samaan esittelyyn. 

– sisältää mainoslinkkejä –

tommy hilfiger sukat

Valkoiset sukat – Puma | Punaiset sukat – Tommy Hilfiger

Tämä tyttö on aina vannonut Adidaksen sukkien nimeen, mutta koska nyt on samaa aikaan mennyt niin monet sukat rikki niin jouduin reissussakin ostamaan uusia. Puman valkoiset sukat vaikuttaa yhtä laadukkailta kuin Adidaksen omat ja värivaihtelun vuoksi tuli ostettua myös punaiset + tummansiniset versiot Tommy Hilfigerin liikkeestä. Aika villi valinta vai mitä? Eiköhän näille silti käyttöä tule! Pakko muuten erikseen kehua tätä Tommy Jeans-nimistä Hilfigerin liikettä Tallinnassa. Ihan mielettömän hyvä asiakaspalvelu ja he jopa kantoivat ostoskassin mulle kassan tälle puolelle sekä saattelivat ulos. Tunsin itseni ihan prinsessaksi siellä :D

chanel huulirasva

Huulirasva – Chanel

Se mun paljon hehkuttamani Yves Saint Laurentin huulirasva meni sitten loppumaan mennessä junamatkalla. Enkä tietenkään ollut tajunnut hankkia sitä lisää tai ottaa mitään huulirasvaa mukaan. Noh, yritin etsiä sitä laivalta. Tuloksetta… Bongasin kuitenkin tämän Chanelin huulirasvan ja muistelin, että eräs lukija joskus suositteli tätä mulle. Se lähti kassan kautta testiin, koska en millään pystynyt olla koko reissua ilman rasvaa. Ei tämä sitä YSL:n omaa voita, mutta menettelee.

keltainen pusero

Keltainen pusero – täältä

Tässä yhdistyy kaksi trendiä, joista tykkään: keltainen väri & isot napit. Tämä sävy taittaa hieman oranssiin ja on mun silmään niin kauniin näköinen. Ja nuo isot napit tekee siitä vielä kivemman. Heti, kun näin tämän puseron niin tiesin siitä tulevan monikäyttöinen. Arkena farkkujen kanssa, ulos syömään nahkahousujen tai hameen kanssa, kesällä farkkushortisen kanssa ja niin edelleen. Harvoin heti vaatteen nähtyä keksii monta yhdistämistapaa!

raitamekko naiset

Raitamekko – täältä

En tiedä onko mulla enemmän mielessä kevät vai kesä, mutta ainakin vaatteet sopii molempiin. Tämä raitamekko on todella ohutta neulosta, joten se on myös monikäyttöinen juurikin eri vuodenaikoina. Ilman noita punaisia resoreita tuskin olisin huomannut tätä, koska onhan ne nyt niin mageet yksityiskohdat!

IDKUVA

Ray-Banin aurinkolasit – Zadaa (second hand) | Leopardiset aurinkolasit – H&M

Bongasin Zadaasta myynnistä Clubmaster-reiskat melko edulliseen hintaan ja vielä uudenveroisessa kunnossa! Tallinnan H&M:ltä löytyi pyöreät leokuosiset arskat kultaisilla yksityiskohdilla. En tiedä mikä siinä on, mutta tosi usein löydän just viimeisen kappaleen jotain :D Niin kävi myös näiden kohdalla!

housut vyöllä

Marjapuuron pinkit housut – Stradivarius | Vaaleanpunaiset housut – täältä

Aina Stradivariuksessa käydessä mä löydän sieltä housuja! On siellä myös kivoja yläosia, mutta jotenkin kaikki housut, hameet ja shortsit kiinnittää mun huomion ensimmäisenä. Ehkä he osaavat tehdä mielenkiintoisempia alaosia kuin muut liikkeet :D Nämä ihanasti laskeutuvat housut oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tuo vyö oli vielä piste iin päälle. Vaaleanpunaiset versiot on hieman pidemmät ja niissä nauhavyö. Nämä molemmat näyttää varmasti hyvältä just valkoisten lenkkareiden kanssa. Kevät tuu jo!!

leopardipanta

Hiuspanta – H&M

Toinen panta kokoelmaan! Näin tämän alunperin Janinalla ja kun vielä näin sen livenä Tallinnassa niin ihastuin lisää. Leopardi on vaan just sellainen kuosi, mikä iskee nyt kovaa Jos teitä kiinnostaa nähdä tästä kuvia mun päässä niin kyseinen panta vilahti tässä postauksessa.

Mitäs te piditte näistä uutuuksista? Löytyikö jotain erityisiä suosikkeja?

Kevään trendivillitys hiuksissa

harmaa takki naiset

IDKUVA

nimi kaulakoru

Keneltäkään ei varmaan ole mennyt ohi tämän kevään yksi trendeistä: hiuspannat. Mäki kirjoittelin näistä teille aikaisemmin täällä & täällä. Nyt saatte nähdä asukuvia, joissa yksi omistamistani pannoista on osana. Ja isossa roolissa muuten onkin, tuntuu kuin koko asu olisi luotu sen ympärille. Mutta ei itse asiassa ole vaan tuon keltaisen puseron, joka pilkistää takin alta. Tällainen hiuspanta vain kiinnittää ensimmäisenä huomion, varmaan tuon erityisen kauniin keltaisen värin vuoksi. Sattumalta huomasin, että päällä oleva pusero menee yksi yhteen tämän pannan kanssa ja siitähän se idea sitten lähti tähän koko asuun.

naisten takit

michael kors laukku

hiuspannat

Jacket – SheIn | Sweater* – KappAhl | Jeans* – KappAhl | Shoes – Vamsko | Necklace – HERE | Gloves – Gina Tricot | Headband – HERE (*gift/adlink)

Hiuspanta pelastaa niin huonolta hiuspäivältä kuin helpottaa pitämään hiukset paikoillaan. Me räpsittiin nämä kuvat todella kovassa tuulessa ja ilman pantaa ei mun kasvot olisi varmaan edes näkynyt heiluvien hiusten takaa, haha. Sää oli muutenkin hieman erikoinen, nimittäin kuten joistain kuvista saattaa huomata niin tuulen mukana tuli myös lunta… Noh, onneksi ei annettu sen haitata!

Mitäs mieltä te ootte näistä hiuspannoista? Jatkoon vai ei jatkoon?