Jouluaatto tunti tunnilta

Ihanaa joulun jälkeistä päivää, jos näin voi sanoa. Toivottavasti kaikilla teillä on ollut ihana joulu! Meidän joulu on pitänyt sisällään paljon kummankin sukulaisten näkemistä, valmiiseen ruokapöytään päivittäin istuimista ja vain tunnelmasta nauttimista  Ollaan tällä hetkellä matkalla Tampereelle tapaamaan Tatun sukulaisia ja meidän kavereita. Taidetaan käydä ensimmäistä kertaa myös pyörähtämässä Ratina-kauppakeskuksessa. Nyt kuitenkin aiheeseen eli pääsette kurkistamaan meidän jouluaattoon tunti tunnilta-taktiikalla.

joulupukin kuumalinja

6:00

Daniel antaa jo heräämisen merkkejä, vaikka kello on vasta kuusi. Hän on selkeästi tullut äitiinsä, joka on pienestä saakka herännyt aina tosi aikaisin jouluaattoina ;-) Noustaan ja jätetään Tatu sekä Nemo vielä nukkumaan. Mennään olohuoneeseen, jossa tunnelmaa tuo ihanat jouluvalot. Nyt vaipan vaihdot ja sitten aamukahvia äidille. Jouluaaton aikaiset aamut, hiljaisuus ja tunnelma = parasta 

7:00

Sain aamukahvin juotua ja samalla kuulen kuinka makuuhuoneesta kuuluu ääniä – Tatu ja Nemo nousee. Käydään nopeasti lenkillä Nemon kanssa, koska tänä vuonna se saa kunnian avata ensimmäisen lahjan. Kuten ehkä uudelta videolta huomasitte niin Nemoa kiinnosti jo paketoimisvaiheessa sen oma lahja, josta paljastuu herkullisia tikkuja. Myös Daniel pääsee avamaan ison paketin, joka on hänen kummitädiltään. Sen sisältö on selkeästi mieluinen, kun heti alkaa kova höpöttäminen :D Nyt vuorossa on joulusauna!

vauvan jouluasu

8:00

Käyn pikaisesti saunassa, koska oon tänä(kin vuonna vastuussa puuron valmistuksesta. Samalla, kun alan keittää puuroa niin katselen jokavuotiseen tapaan Joulupukin Kuumaalinjaa. Teen riisipuuron Kiehu-maitoon, joten ei tarvitse onneksi jännittää puuron palamista pohjaan.

9:00-10:00

Syödään vatsat täyteen puuroa, laittaudutaan ja siirrytään sohvalle avamaan meidän lahjat. Oltiin Tatun kanssa ostettu toisillemme lahjat juuri kummankin toiveiden mukaan, mutta silti haluttiin ostaa myös pienet yllätyslahjat. Kummankin yllätykset onnistui paremmin kuin hyvin! Daniel on niin söpö jouluasussaan, joten innostutaan räpsimään hänestä kuvia.

marimekko astiat

11:00

Danielin tavarat kasaan, loput lahjat mukaan ja Tatun isälle toivottamaan sinne kaikille hyvää joulua. Sieltä suunnataan kukkakaupan kautta hakemaan mummulle joulukukka, jonka jälkeen ajetaan mun kotikotiin.

12:00

Pöytä on katettu, ah jouluruokaa! Oon odottanut tätä jo muutaman päivän ajan, heh. Ja sen huomaa, koska ahmin aivan liikaa ruokaa lautaselle :D Mä oon jouluruokien suhteen kaikkiruokainen. Lemppareita on rosolli, lohi, porkkana -ja bataattilaatikko.

koiran joulupaita

13-15:00

Lähdetään sulattelemaan jouluruokia ulos tekemällä vaunulenkin. Saan myös äidin suostuteltua mukaan, hetkeksi pois keittiöstä. Lenkillä Daniel nukahtaa päikkäreille ja me jatketaan rentoutumista sohvalla. Pitkästä aikaa ihana vain o-l-l-a.

16:00

Daniel herää, joten on aika avata lahjat. Meillä oli Tatun kanssa yksi erityinen lahjatoive ja paketista paljastui juuri se! Daniel on niin innoissaan äidin kanssa avaamassa lahjoja. Tänä vuonna meille ei vielä tule pukkia, mutta ensi vuonna sitten.

joulupallot

17:00

Syödään vielä pienenä välipalana palat kinkkua :D Pakataan auto ja lähdetään Tatun äitille jatkamaan iltaa. Parasta, kun meidän porukat asuu lähellä toisiaan niin pystyy yhdistää joulun puoliksi kummankin puolelta.

18-19:00

Saadaan heti herkutella lisää, nimittäin paikan päällä tiedossa on juustotarjoilut.

vila mekot

Dress* HERE (on sale/adlink) | Tights – Vila

20:00

Vielä viimeisen paikan lahjat! Kolmas kerta jo tänään :D Daniel saa lelurummun lahjaksi ja hän villiintyy siitä ihan täysin. Ihana nähdä pienen ilo!

21:00

On aika palata kotiin. Heti kotiin päästyä vaihdan jouluyökkärit (yllätys, yllätys) päälle ja nukutan Danielin. Reppana nukahtaa lähes heti! Takana on hänen ensimmäinen jouluaatto.

hienot lahjapaperit

22:00

Makaan sohvalla Tatun kainalossa viltti päällä ja telkkarissa pyörii Yksin Kotona 2-leffa. Silmät alkaa painua kuitenkin hetken katselun jälkeen kiinni, joten luovutetaan ja mennään kans nukkumaan. Takana on pitkä, mutta ihana päivä 

Mitäs piditte tällaisesta tyylistä toteuttaa postaus?

18 Responses to “Jouluaatto tunti tunnilta”

  1. Annika sanoo:

    Tykkäsin tälläsestä postauksesta! :)
    Itellä joulu meni onneksi hyvin,nyt joulun jälkeen tulin kipeeksi. :/

    • Saija Saija sanoo:

      Niin ihana kuulla tällainen palaute :) Huippua, että joulu meni hyvin! Voi eikä, inhottavaa. Paljon paranemisia sinne :)!

  2. Sini sanoo:

    Mä tykkään tällaisista my day -postauksista tosi paljon! Tuntu ihan, ku ois ollu näkemässä tän sun päivän livenä. Tosi ihanan kuuloinen aatto <3

    • Saija Saija sanoo:

      Olipas kiva saada tällainen palaute :) Huippua, jos tuntui tuolta. Täytyy joskus toteuttaa uudelleen jostain muusta päivästä. Kiitos sulle paljon kommentista :)<3

  3. Inka sanoo:

    Tätä oli kyllä tosi kiva lukea! (:

  4. Katja sanoo:

    Olipa kiva postaus, ja tää tunti tunnilta taktiikka! Teidän joulu kuulostaa ihanalta <3

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kuinka mukava kuulla sun pitävän tällaisesta :) Oli kyllä tosi onnistunut joulu <3

  5. Maiju sanoo:

    Ihana toi tuikkukippojen alla oleva tarjotin! Missä on siis noi kastehelmi kipot. Mistä oot sen ostanu? :)

    • Saija Saija sanoo:

      Mä kans tykkään siitä, ihan mun suosikki :) Se on Iittalan Aalto-vati mustassa värissä. Tilasin sen Iittalan omasta verkkokaupasta, mutta myös Finnish Design Shopin verkkokaupasta löytyy :)

  6. Ellunen sanoo:

    Huippu postaus, tykkäsin. Ja mekkokin oli pakko laittaa tilaukseen, niin ihana! Joululahjojen esittely-postaus olis kiva :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos hurjan paljon :) Ilo nähdä teidän tykkäävän tästä! Ja tuo mekko, niin ihana – teit hyvän ostoksen ;-) Mä voisin laittaa esittelyn myös toteutukseen <3

  7. Marrsa sanoo:

    Moikka, sopiiko kysyä imetätkö vielä? Itsellä imetys vähän rajoittaa asuvalintoja, niin mietin miten mahdollisesti olet tämän ratkaissut 😅 kotona on helppo nostaa vaikka helmat korviin, mutta ihan joka paikassa ei niin viitsi tehdä😉

    • Saija Saija sanoo:

      Kyllä sopii kysyä ja kyllä imetän :) Haha joo oot oikeassa! Se kyllä rajoittaa asuvalintoja. Me oltiin perheenjäsenillä niin sai mennä eri huoneeseen imettämään, joten nostin siellä helman korviin. Mutta yleensä laitan juuri paidan + housut, koska paitaa nyt pystyy nostaa melkein missä vaan :)

  8. xod sanoo:

    Tosi kiva postaus ja aivan ihanalta kuulostaa jouluaatto, juuri tuollaisen haluaisin itsekin sitten lapsen kanssa :)

    • Saija Saija sanoo:

      Voi kiitos paljon :) Tuli niin hyvä mieli sun kommentista. Tällainen aatto oli kyllä tosi onnistunut :)!

  9. Marju sanoo:

    Ihana tuo vilan harmaa mekko, mikä on sen mallin nimi jos jostain sattuisin sellaisen vielä löytämään
    :)

    • Saija Saija sanoo:

      Se on kyllä aivan ihana <3 Ja sen virallinen nimi on: "Monia Sleeve Dress Light Grey Melange/Black". Toivottavasti löytyy vielä :)!

Kommentoi