Help me choose summer bag

IDKUVA

Yksi tämän kesän suurimmista trendeistä on erilaiset olkilaukut ja voin kertoa, että ne ovat varastaneet mun sydämen totaalisesti  Oon löytänyt itseni muutamana eri iltana selailemasta verkkokauppojen valikoimaa, samalla miettien erilaisia asuyhdistelmiä näiden kaveriksi. On selvää, että tällainen on kesäksi pakko saada, mutta tämän must jutun hankinta tuottaa vaikeuksia. Toki positiivisia sellaisia, nimittäin oon löytänyt aivan liian monta mieluisaa mallia.

Toisaalta haaveilen pienestä pyöreästä olkilaukusta, joka menisi söpösti eri mekkojen kanssa ja olisi näppärä loppukesästä vaikka vaunutellessa vauvan kanssa. Toisaalta mä taas kannan usein mukana paljon tavaraa, kuten kameraa eli isolle löytyisi takuuvarmasti myös käyttöä. Isompi olkilaukku menisi myös rannalle, kauppaan ja oikeastansa mihin vaan…

round summer bags

Tässä on neljä eniten miellyttävintä mallia – osa samanlaisia, mutta eri värisiä. Kaksi vasemman puoleista ovat isompia ja niissä on vain lyhyt kantokahva. Numero 2 on käsintehty, mikä tekee siitä vielä houkuttelevamman. Toisaalta oikeassa alakulmassa oleva pyöreä olisi mukavampi käytössä nahkaisen hihnan johdosta + siinä on sekä olalle hihna, että kantokahvat. APUA! Harvoin laukun päättäminen on näin vaikeaa kuin nyt :D

Saatte siis auttaa valinnassa, kertokaa mikä näistä neljästä on teidän suosikki?

Kuvat: Pinterest


67 Responses to “Help me choose summer bag”

  1. Heidi sanoo:

    Toi musta pyöreä ehdottomasti, koska oon itsekin sitä katsellut . Näin 3 kk vauvan äitinä voin kertoa ettei ole tullu käytettyä muita laukkuja kuin crossbodyjä vauvan syntymän jälkeen. Vaunuja työntäessä sellainen on vaan helpoin. Ja vauvaa joutuu paljon nostelemaan niin iso laukku on vaan tiellä. Eikä tollainen kädessä kannettava ainakaan onnistu vaunujen kanssa. Ja jos sulla on paljon tavaraa mukana, voi osan laittaa aina vaunuihin tai vaipanvaihtolaukkuun. Koska sulla on vaunut kuitenkin aina mukana ainakin ensimmäisen kesän .

    • Saija Saija sanoo:

      Kiva kuulla, että sä pidät siitä :) Se on kyllä upea ja se, että laukku on käsintehty niin se tekee siitä vielä houkuttelevamman <3 Voin kuvitella, että crossbodyt ovat helpoimpia vaunujen kanssa. Kädet, kun saisivat olla muusta vapaana. Mä omistan myös yhden vyölaukun, jolle on varmasti vaunujen kanssa kävellessä paljon käyttöä. Niin totta, hoitolaukku tulee hommattua joka tapauksessa. Kiitos sulle Heidi tästä kommentista :)

      • Cami sanoo:

        Komppaan tätä kommenttia kyllä ihan täysin. Kaiken kädessä kannettavan saa vauvan lisäksi kyllä unohtaa tehokkaasti, vaikka varmasti opit kaikki niksit siihenkin, että miten kannetaan määräänsä enemmän tavaraa vauvan lisäksi niin käsissä, suussa kuin joskus jalkojenkin välissä :D Mulla oli Even kanssa minireppu käytössä, sellainen toimis varmasti tässäkin tapauksessa!

  2. Tiia sanoo:

    2 ehdottomasti! <3

    • Saija Saija sanoo:

      Ihanaa, että sä löysit heti suosikkisi <3 Se on kyllä niin houkuttelevan kaunis laukku :)

  3. Kat sanoo:

    1 tai 2..:)

  4. Nimetön sanoo:

    NELONEN !!

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitos kommentistasi, ihanaa nähdä muiden löytävän heti ehdottoman suosikin :) Onhan tuo 4 niin kaunis laukku <3

  5. Anni sanoo:

    Mistä nuo 2 ja 4. Laukku on? Pakko saada jompi kumpimyös itselle! :) eli vastaus on ehdottomasti 2. Tai 4.!

    • Saija Saija sanoo:

      Ne on molemmat Mangosta :-) Ja ovat kyllä aivan ihania! Täydellisiä kesälaukuksi kaikkien ihanien vaatteiden kaveriksi <3

  6. Insku sanoo:

    2. on mun mielestä hienoin, sillä se on siro ja kaunis. Musta myös käy kaiken kanssa :) Nuo isot laukut näyttää vähän epäkäytännöllisiltä, koska niissä on vain lyhyt kantokahva.

    • Saija Saija sanoo:

      Kiva nähdä sun löytäneen oman lempparisi :) Joo mä kans mietin, että ne on epäkäytännöllisempiä kuin crossbodyt! Mutta sitten puolestansa tilavampia. Äh tästä valinnasta tulee vaikea :-D

  7. Maiju sanoo:

    Toi nelonen! Oon nimittäin itse katsellut kyseistä laukkua harvase päivä, ja taitaa kyllä lähteä tilaukseen ihana!

    • Saija Saija sanoo:

      Onpas mukava huomata sun kans pitävän siitä :) Mä oon kans sitä jo pari kertaa käynyt sivuilla katselemassa. Se on kyllä aivan ihana <3

  8. Juulia sanoo:

    Tuo 4 iskee omaan silmään eniten, mutta en tiiä kuinka käytännöllinen tollanen pyöreän muotonen laukku on just sen mallin takia. Eli sen puolesta ehkä ennemmin 1 :D

    • Saija Saija sanoo:

      Tuota mäki mietin, kun en ole koskaan omistanut pyöreää laukkua :) Toisaalta voisi kuvitella sen olevan yhtä tilava kuin esimerkiksi neliöt laukut. Ilo kuulla, että myös 1 on sun mieleen! Mä kans tykkään siitä, kun se on niin pelkistetty :)

  9. Anna sanoo:

    Musta on vähän synkän oloinen (omasta mielestä) kesälle joten ihan oma värinsä eli 1ja 4 ovat eniten mieleen mutta makukysymys:)

    • Saija Saija sanoo:

      Tuota en ajatellutkaan :o Ja oon kyllä vähän samaa mieltä, että kun tässä haetaan kesälaukkua niin se saisi olla todella ”kesäinen”. Kiitos paljon hyvästä pointista ja kommentistasi Anna :)

  10. Nimetön sanoo:

    Utuo 2 :) mistä se on?

  11. Emilia sanoo:

    Ehdottomasti 4. on paras :)

    • Saija Saija sanoo:

      Kiitti Emilia, kun kerroit oman suosikkisi – sitä oon pari kertaa jo käynyt sivuilla katselemassa ja se houkuttelee todella paljon :)

    • Saija Saija sanoo:

      Huippua, että löysit oman suosikkisi! Se taitaa saada toiseksi eniten ääniä :p

  12. Jasmin sanoo:

    Täältä ääni mustalle pyöreälle laukulle! En oo itse noista olkilaukuista vielä innostunut, mutta tuo on kyllä coolin näköinen ja uskon että toi sopis sulle hyvin ja näyttäisi tosi söpöltä asujen kanssa :)

    • Saija Saija sanoo:

      Se on saanut paljon ääniä enkä ihmettele yhtään :) Onhan se niin upea! Tuo on kyllä sopivan hillitty olkilaukuksi, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Voi miten kivasti sanottu, kiitos paljon Jasmin :)

  13. Maiju sanoo:

    Mistä kaupasta nämä laukut on bongattu? :)

  14. Outi sanoo:

    1 ja 4. Mä tykkään noista oljen väreistä. Siinä mielessä 4, koska susta tulee vaunuilija. Ihana juttu jo sinänsä. Silloin on crossbodyt ihan ehdoton juttu. Loppuraskauden aikana voi olla turvotusta ja huikeata väsymystä, niin crossbodyn kanssa ei tarvi miettiä käsien jaksamista.

    • Saija Saija sanoo:

      Mä kans tykkään jotenkin erityisen paljon oljen väreistä :) Tuo on kyllä niin totta, käsien vapaus on vain plussaa niin raskauden loppuvaiheessa kuin sitten vauvan kanssa liikkuessa. On kyllä ihanaa, että musta tulee vaunuilija! En millään malttaisi odottaa, että pikkuinen on täällä <3

  15. Jenna sanoo:

    2 on ihana..mistä se on?

    • Saija Saija sanoo:

      Se on kyllä niin kaunis laukku kaikessa yksinkertaisuudessaan <3 Ja se löytyy Mangosta :)

  16. Roosa sanoo:

    Mistä ton 4. voi ostaa ! Ihana <3

  17. Emmi sanoo:

    1! Mistä se muuten on?

  18. Taru sanoo:

    2 tai 4

    • Saija Saija sanoo:

      Tässä on selvästi kaksi eniten ääniä saanutta laukkua – mä uskon, että päädyn toiseen näistä :)!

  19. Niina sanoo:

    2 iskee ehkä eniten, olkaremmin ja sirouden myötä :)

    • Saija Saija sanoo:

      Ihana kuulla tällaiset perustelut valinnalle, tuo on kyllä niin kauniin siro! :)

  20. xod sanoo:

    4!

  21. Teija sanoo:

    Oih, numero 4 on mun suosikki ehdottomasti <3

    • Saija Saija sanoo:

      Siitä on selvästi nousemassa eniten ääniä saanut laukku :) Ja onhan se nyt kaunis <3

  22. Jenni sanoo:

    1 tai 4! En osaa valita

  23. maaretti salama sanoo:

    ei mitään. oma suosikkini on oma vatsalaukkuni

  24. Salla sanoo:

    2. ehdottomasti! Mielestäni näistä laukuista kaunein ja ajattomin, ei näytä liikaa ”yhden kauden muotivillitykseltä” :)

    • Saija Saija sanoo:

      Tässä oli hyvä pointti, se on kyllä kaikista neutraalein ja samaan aikaan ajattomin :)!

  25. Ella sanoo:

    Numero 4 on mun lemppari, ihana!

    • Saija Saija sanoo:

      Ilo kuulla sen olevan sun mieleen, se houkuttelee kyllä niin paljon tällä hetkellä :p

  26. Inka Nitta sanoo:

    Mä taas oon hullaantunut bambulaukkuihin! :D Näistä 2 on mun suosikki :)

    • Saija Saija sanoo:

      Oi ne on kans ihania <3 Kiva kuulla, että löytyi sun suosikkilaukku :)

  27. Nina sanoo:

    Kakkonen tai nelonen ehdottomasti! Musta menisi varmasti ympäri vuoden ja sopii kaiken kanssa. Tuo vaalea taas on ehkä enemmän juuri kesälaukku. Molemmat tosi kivoja. :)

    • Saija Saija sanoo:

      Vitsit miten vaikeaa tämä päättäminen on :p Mutta oot kyllä oikeassa! Toisaalta haluan nimenomaan kesälaukun niin ehkä tuo 4 olisi sen vuoksi parempi :)

  28. Julia sanoo:

    Ehdottomasti 2

    • Saija Saija sanoo:

      Se on kyllä selvästi teidän mieleen eniten ja tykkään kyllä itsekin niin paljon kyseisestä mallista ja väristä :)

  29. Julia sanoo:

    Ehdottomasti 2 :)

  30. Henna sanoo:

    Mä luulen Saija, että sä valitset noista kaksi, kun et pysty päättämään ;)
    Mun valinta on numero 4, monipuolisin näistä ja olki tulee hienosti esille kyseisessä yksilössä.

    • Saija Saija sanoo:

      Pahasti kyllä siltä näyttää ;-D Tuossa nelosessa yhdistyy kaikki, joten se olisi sen puolesta paras vaihtoehto <3

  31. M sanoo:

    Vaikee valinta! Mun silmää miellyttää kuitenkin ehkä eniten numero 2:)

    • Saija Saija sanoo:

      Niin huippua nähdä näin monen löytäneen oman lempparin, kiitti sulle M kommentistasi :)!

  32. - sanoo:

    Ehdottomasti tuo ensimääsen kuvan laukku missä on vaaleanpunaista..❤️

    • Saija Saija sanoo:

      Se on niin u-p-e-a <3 Mutta valitettavasti niin vaikea saada, kun on ilmeisesti viime vuoden mallistoa :(

  33. […] muutama viikko sitten teiltä apua kesälaukun valinnassa. Olin iskenyt silmäni erilaisiin olkilaukkuihin, jollaisen halusin ehdottomasti saada osaksi mun […]

Kommentoi